Euroopan GP

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miguel
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ainakin minun mielestäni ihan oikein, että MS sai pitää ne pari pojoa mitkä hän sai. Mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä Montoya on nousemassa minun suosikikseni tässä f1-sarjassa, mies uskaltaa röyhkeästi ohitella ja näin tulee väriä kisoihin, hyvä JP! Muutenkin aika temperamenttinen ukkeli näyttää olevan. :D
 
JOC:
Luulenpa muuten vaan että kaikki muut 19 kuljettajaa olisivat sammuttaneet vehkeet, irroittaneet ratin ja ruvenneet kiroilemaan menetettyjä pisteitä.
Tätä asiaa jäin oikeastaan kaikista eniten ihmettelemään, kun sain kuulla että auton saa työntää hiekkaesteestä takaisin kisaan. Voisi olettaa, että kilpailevalle kuljettajalle tällainen avunsaannin mahdollisuus olisi itsestäänselvyys. Varmasti kuljettaja on miettinyt valmiiksi mahdollisia tapoja selviytyä takaisin radalle mahdollisen lievän ulosajon seurauksena. Ja useinhan näissä ulosajoskenaarioissa on mukana se, että auto saattaa juuttua hiekkaan.
 
Mahtaa Mikaelia ottaa päähän kun hänelle eivät säännöt nyt tunnu taipuvan...Vaikka kuinka yrittäisi mitä.

Millä perusteilla niitä sanktiota olisi sitten pitänyt jakaa?
 
JOC:
Mahtaa Mikaelia ottaa päähän kun hänelle eivät säännöt nyt tunnu taipuvan...Vaikka kuinka yrittäisi mitä.

Millä perusteilla niitä sanktiota olisi sitten pitänyt jakaa?
Koska jatkoi kisaa avustettuna. Tuo työntämissääntöhän sallii vain turvallisuusnäkökohdan. Toinen pykälä kieltää avustettuna kilpailemisen. Eli turvaan takaisin radalle ja sääntöjen mukainen sisäänliputus esim auton vaurioiden tarkistukseen.

Mites suut laitettaisiin jos Schumacherin ripustus vaikka olisi pettänyt sisääntyönnetyllä kierroksella ja vaatinut yhden katsojan hengen. Oliko oikein sallia kisan jatkaminen? Tai sinne työntäminen?

Minulle tuo oli heti selvää - mutta en olekaan Sohlberg saati JOC.

<small>[ 30-06-2003, 18:36: Message edited by: mikæl ]</small>
 
Tämä ripustusten pettäminen tässä kohdassa on suhteellisen korkealentoista - jos Mikael katsoisi tuon kohdan uudelleen ja huomaisi että Schumin etusiipi otti hiukan, vain hiukan kosketusta Montoyan kanssa ja seurauksena normaali pyörähdys. Mikael saa tapahtuman kuulostamaan kuin joltain isommalta yhteenotolta.

Eivät nyt oikeen säännöt taivu :D
 
Juu - ja toimitsijathan näki kaikki nuo hidastukset joiden perusteellä tiedät ettei yksikään ripustuksista saanut siipeensä tahi hiekkapenkka niitä rikkonut. Näkivät että on sopiva rako työntää Schumi radalle ja tuomaristokin tiesi heti radalle päästyä Ferrarin olevan elämänsä kunnossa. Turvallisin ratkaisuhan tämä oli - selvä se. Hyvä JOC kun huomasit sen NYT.

<small>[ 30-06-2003, 19:05: Message edited by: mikæl ]</small>
 
mikæl:

Entäs sitten ne, jotka ovat joutuneet hiekoille ja pääsevät omin avuin pois. Pitäisikö silloinkin liputtaa tarkistuksiin...esim. JV ? (esimerkkejä löytyisi varmaan vaikka kuinka paljon)

Vai voiko nimenomaan työntäminen vahingoittaa autoa...?
 
mikæl:
JOC:
Tämä ripustusten pettäminen tässä kohdassa on suhteellisen korkealentoista - jos Mikael katsoisi tuon kohdan uudelleen ja huomaisi että Schumin etusiipi otti hiukan, vain hiukan kosketusta Montoyan kanssa ja seurauksena normaali pyörähdys. Mikael saa tapahtuman kuulostamaan kuin joltain isommalta yhteenotolta.

Eivät nyt oikeen säännöt taivu :D
Juu - ja toimitsijathan näki kaikki nuo hidastukset joiden perusteellä tiedät ettei yksikään ripustuksista saanut siipeensä tahi hiekkapenkka niitä rikkonut. Näkivät että on sopiva rako työntää Schumi radalle ja tuomaristokin tiesi heti radalle päästyä Ferrarin olevan elämänsä kunnossa. Turvallisin ratkaisuhan tämä oli - selvä se. Hyvä JOC kun huomasit sen NYT.
Yhdensorttista jeesustelua tämä nyt kyllä. Autoihin tulee teknisiä vikoja muutenkin, ne myös koskettavat joskus niin, ettei kumpikaan jää hiekalle. Schumacher oli tarpeeksi fiksu ollakseen ajamatta osuman jälkeen sata lasissa, lisäksi varikko oli tod näk heti valmiina mahdollisen osuman takia.
 
En jaksanut lukea koko threadia läpi,mutta autettiinhan Häkkistäkin aivan samanlaisessa tilanteessa n. vuonna 1994 kun hän jäi viimeiseen kurviin ennen maalia taistellessaan pisteistä...

Kärsikää "tappio" ja katse tulevaisuuteen!
 
Nyt ei tunnu pointti menevän perille. Enhän minä Scumin turvallisuudesta ole huolissani. Mutta kun hänen kisan jatkaminen sallitaan turvallisuusnäkökannalla niin eikös samalla olisi loogisinta noudataa myös toista jo olemassa olevaa pykälää ja ottaa hänet varikolle turvallisuuden vuoksi ja radalle ulkopuolisella avulla saatettuna määrätä tarkistus. Mihinkäs se turvallisuus silloin unohtui.

Eli ei ollut munaa sanktioihin kun keisari painoi pisteiden keruussa.
 
Formulanomi:
YSP:
Entä pitäisikö F1:sten sääntöä (pykälää) 103 tulkita ankarammin.
103) If a driver has serious mechanical difficulties during practice or the race he must leave the track as
soon as it is safe to do so.
Voidaanko sanoa moottorivaurioisen savuttavan/öljyä vuotavan tai kolmella pyörällä (yhdellä vanteella) tai remmeleitä repsottava tai jarruongelmainen tai yhdellä peilillä varustetun auton kärsivän vakavista mekaanisista ongelmista ? Entä tarkoittaako radalta lähteminen auton ajamista sivuun vain saako sillä ajaa puoli tai 3/4 kierrosta ?
Tässä rupeaa todellakin miettiin miten näitä sääntöjä oikeen käytetään vai käytetäänkö ollenkaan?? :confused:

Tässä tulee mieleen muutama tapaus kun on ajettu puoli kierrosta savuavalla autolla.

<small>[ 30-06-2003, 20:21: Message edited by: Johnny ]</small>
 
Säännöt eivät todellakaan ole yksiselitteiset. Niitä pitäisi ehdottomasti tarkentaa, ettei niitä tarvitse tulkita esim. Malesia 1999 tyliin. Nytkin FIA ansaitsee taas kuraa niskaan ja kunnolla. Kiva, jos Mika joskus sääntöjen porsaan rei'istä hyötyi, mutta Schumi on kyllä hyötynyt niistä ylivoimaisesti eniten. :mad:

End of story. Shortsimies on traktorikuski ja asia on loppuun käsitelty. :rolleyes:

Nyt suunnataan katse Ranskan GP:hen, jossa Kimillä on uuden yrityksen paikka vastaiskulle. McLaren on aina kulkenut hyvin Ranskassa. Olihan viime kaudella Kimin eka voittokin siellä lähellä ylivoimaista Ferraria vastaan. Toivottavasti kaikki toimii alusta alkean yhtä hyvin kuin Euroopan GP:ssä, mutta loppuun asti tällä kertaa.

<small>[ 30-06-2003, 20:31: Message edited by: Karpow ]</small>
 
Noista Sumin radalle työntäneistä muuten, Saksassa oli aamun lehdissä uroitten nimet ja asuinpaikat oikein painettuna. "Nämä miehet pelastivat Schumacherille 4 mm-pistettä" :rolleyes:
 
Mikael yrittää nyt intämällä inttää jotain vastaan, antaa olla...Plaah yuck Kas kun kukaan muu ei ole asiaa huomannut, eikä Mikaelkaan tästä asiasta ennen ole näin vaahdonnut, saati edes huomioinut.. Toivottovasti muistat myös tulevaisuudessa huolehtia autojen turvallisuudesta ajoradalla kilpailun kuluessa. Schumacher hyötyjänähän ei tietenkään merkitse mitään, eikä vähennä sitä kuuluisaa objektiivisuuttasi tässäkään tapauksessa.
 
Niin Mikaelihan yrittää taas normaalisti puhua mustan valkoiseksi ja jne. Jos hyötyjänä olisi ollut Kimi niin asia olisi ollut luonnolisesti täysin normaali ja vieläpä aivan oikein.
 
miihkailin mielipiteen mukaisesti jos toimittaisiin, kaikkien kosketusten jälkeen autot pitäisi ajaa varikolle turvatarkastukseen, Montosen olisi ehdottomasti pitänyt yleisön ja ratatoimitsijoiden turvallisuuden vuoksi pysähtyä, kimi sotki öljysillä päästöillään yli ½ratakierrosta, ajolinjalla suurimman osan matkasta... jne blaablaa

Taitaa elämä olla raskasta, joka puolella on vääriä sääntöjä ja salaliittoja meidän pikku miihkailia vastaan

<small>[ 30-06-2003, 21:39: Message edited by: Rami ]</small>
 
Schumi olisi minusta pitänyt hylätä auttamissäännön perusteella. Mihin tuota sääntöä muuten tarvittaisiin? Jos se on tehty vain tuota aiemmin esitettyä radio-ohjausta varten, niin ei voi kuin nauraa.

Mitenkäs muuten nykyään on, saako työntää oman autonsa maaliviivan yli? Jokuhan aikoinaan näin teki, aika vaarallista hommahaan se on.
 
holvius:
Niin Mikaelihan yrittää taas normaalisti puhua mustan valkoiseksi ja jne. Jos hyötyjänä olisi ollut Kimi niin asia olisi ollut luonnolisesti täysin normaali ja vieläpä aivan oikein.
Mielestäni pikkumainen piikittely ei ole kovin älykästä!

Siis on enemmän kuin todennäköistä se, että jos sinne hiekalle olisi jäänyt joku muu niin auto olisi hinattu samantien pois. Tosin moni ei olisi varmasti tajunnut käsillä viestittää, kuten Schumi, joka tuntee säännöt aika hyvin.
 
patriot:

Kuinkakohan montaa autoa ratavirkailijat auttavat vuoden mittaan... Ihme narinaa koko foorumi täynnä! Itse en pidä Schumista jne,mutta muistan kohdella tasapuolisesti kaikkia kilpailijoita!
JOS KIMIÄ ei olisi vastaavassa tilanteessa autettu niin mitä olisimme saaneet lukea täältä? Miettikää sitä! Moottori kävi ja auto oli ns.vaarallisessa paikassa jossa nopein keino oli tönäistä auto pois hinaamisen sijaan!
 
Tännehän on taas saatu hyvä saippuasarja aikaiseksi.. :D

Ensin joku on sitä mieltä että Schumia ei olisi pitänyt auttaa, sitten toinen on samaa mieltä ja ottaa vielä esiin ratavirkailijoiden turvallisuuden, sitten kolmas on sitä mieltä että työntöavussa ei ollut mitään ihmeellistä, sitten neljäs on samaa mieltä kuin kolmas mutta ottaa esiin sääntöjen tulkinnanvaraisuuden, sitten viides tulkitsee säännöistä että oli oikein antaa Schumille työntöapua mutta tämän jälkeen olisi pitänyt rangaista, sitten kuudes ottaa esille että mitä mieltä asiasta oltaisiin jos Kimille olisi käynyt samoin kuin Schumille, sitten seitsemäs tulee ja sanoo saman kuin viides, eli avun antaminen oli oikein mutta tämän jälkeen olisi Schumille pitänyt antaa sanktioita.

Ja juuri kun asia alkaa näyttää selvältä, porukka hyökkää seitsemännen kimppuun ja alkaa kysellä miksi olisi pitänyt antaa sanktioita, ja vastaapa seitsemäs mitä tahansa niin kukaan ei ymmärrä tämän pointtia, vaikka asia oli jo saman topicin samalla sivulla selitetty. Ja sitten seitsemännestä heitetään vitsiä ja lopussa aiheeksi palaa jälleen että mitä mieltä täällä oltaisiin jos Kimille olisi käynyt samoin kuin Schumille?
 
Ylös