F1-Forum Annuall Meeting!

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Sitten kun kameran mukanaan salakuljettaneet kehtaavat kuvia julkaista. Ehkä vuoden päästä.
 

GC Rabella

Well-known member
Liittynyt
6.2.2000
Viestit
1463
Sijainti
Pasila
Lauantai 3.5.2003, kello noin 13.40, Ravintola Sports Academy, Helsinki. Itselleen turhan feminiinin nicknamen omaksunut foorumilla lähinnä hiljaiseloa viettänyt, luultavasti useimpien mielestä turha tai häiritsevä hahmo, kristitty, päivöliini, tekniikan ylioppilas (tuskin ansaitsee tulla kutsutuksi teekkariksi), McLarenin kannattaja, joka kiinnostuu kuljettajien mestaruustaistosta vasta merkkimestaruuden ratkettua, muutenkin epämääräinen hörhö (onneksi sikäli hiljainen, ettei hörhöys täysimääräisesti välity pään sisältä ympäröivään maailmaan) G. C. Rabella astuu sisään tavoitteena osallistua F1-Forumin möötteen ja olla saamatta turpiin keskustelutaitoisemmilta, älykkäämmiltä, kaikin puolin kunnioitettavammilta ja enemmän formuloista tietäviltä&ymmärtäviltä, joita möötte, kuten koko maailma, olisi pullollaan. Ja ehkä myös hankkia puolituttuja (tai no, korkeintaan neljännes- tahi kahdeksannestuttuja ennemmin), joille voi huutaa Mui. jos niitä näkee maailman turuilla, tarvitsematta keskustella sen enempää.

Kävelin yläkertaan, tilasin ison solan (varmuuden vuoksi baaritiskillä käytin termiä "cokis", hrmph). Niin, sitten yritin suunnistaa mööttetoikin ohjeiden mukaiseen pöytään, josta piti näkyä screeni ja olla joku sohvaa muistuttava juttu. Siinä oli sitten jotain äijiä, kysyin heiltä josko olisivat F1-Forumin hahmoja. Eivät tajunneet. Kysyin uudestaan ovatko he foorumimiittiläisiä. Taisi joku jo osata sanoa ei, vaikkei kukaan oikein näyttänyt käsittävän. Sanoin "Ei sit mitään", ja jätin tuon kummallisen seurueen tuijottamaan minua ihmeissään. Siinä noin 13.50 portaita käveli ylös reppuselkäinen ympärilleen katseleva hahmo, joka näytti siltä, että olisin saattanut hänet jossain valokuvassa nähdä. Jokohan nyt tärppäisi. "Oletko foorumisti?" "Joo." "Kuka?" "Jaska." "Rabella." Hieno juttu. Haeskelimme sopivaa paikkaa, jaska kertoi, että Norman ja dzeidzei sijaitsevat periaatteessa jossain. Jacques tuli paikalle, siirryimme terassille venailemaan Jr:ä.

Lopulta sisään käveli henkilö, joka oli potentiaalinen Jr-kandidaatti. Jaska lähti joko hakemaan olutta tahi kysymään mistä ruuduista näytetään aika-ajot, joita ainakin teoriassa olimme tulleet katsomaan. Tänä aikana Jr-kandidaatti käveli terassilla edestakaisin etsiskellen jotain. Viittoilimme Jacqueksen kanssa hänet paikalle. Jacques: "Ooksä jiiär?" Jr-kandidaatti: "Joo." Jacques: "Jacques." Jr-kandidaatti: "Ei sano mitään." [hetken hiljaisuus] Rabella: "Ootko tulossa F1-Forumin möötteen?" Jr-kandidaatti: "En." Väärä jiiär. Samassa jaska palasi pöytään oikea Jr mukanaan. Charlie saapui paikalle. Niin, sanottavan puutteessa selitin suunnilleen jokaiselle uudelle hahmolle olevani lähdössä kesken aika-ajojen pois katselemaan Itävalta-Saksa-lätkämatsia. Jaska tosin oli alusta alkaen kovin sitä mieltä ettei kannata, väitti lätkän olevan perin tylsää. (Minulle se on kai lähinnä kovasti ykköspaikasta taisteleva kakkoslaji ykkösten (muu autourheilu ei juuri innosta muuten kuin mahdollisten tulevien F1-kuskien kannalta) jälkeen).

Siirryttiin vaihteeksi sisälle edelleen epätietoisina siitä, mistä, jos mistään, televisiosta näkisimme Espanjan Grand Prix:n aika-ajot. Norman (lippispäinen hahmo. "Haa, ton näköiseltä jätkältä otan rahat kun joskus voitan kympinlistan.") ja dzeidzei saapuivat syömästä jotain imentäterapialla voitettuja safkoja. Sitten saapui bob(bis/)akki, ja lopulta illan (iltapäivän) piikikäs kuningatar, kaktus. Kaktusta muuten ei saa valokuvata, sen sijaan meitä saa, koska me ollaan me. (Tai en mä kai kuulu mihinkään meihin, joten olis pitänyt tohon kirjoittaa "heitä saa, koska he ovat he", mutta taisi käydä niin ettei kaktus rajannut minua pois kuvasta (tai sitten rajasi, hmm), joten ehkä minuakin sitten sai kuvata koska ollaan me.) {Hjäärh, nyt iski karmea epäilys, olisko bobbis sittenkin saapunut kaktuksen jälkeen?! No, muistan varmaan n muutakin asiaa pieleen, joten kirjoitan niin kuin miettimättä muistan.} Kaktus pyysi, että tuntemattomat hahmot esiteltäisiin. Kaktus vaikutti järkyttyneeltä havaitessaan, että Rabella on mies (tai mies ja mies, miespuolinen erotuksena naispuolisesta kuitenkin). Positiivinen havainto, ilmeisesti en näytä tytöltä huolimatta poikkeuksellisen pitkään kestäneestä parturitauosta. Negatiivinen havainto, takiani Kaktus oli luullut, ettei joudu olemaan ainoa nainen formuloista tuoppien takana kinaavien korstojen keskellä. Jos oluen läpi ei näe, solan läpi vielä huomattavasti heikommin, joten taisin vieläpä olla erityisen paha tuopin takana -korsto. Mietin juuri pari minuuttia sitten kuulemaan "Kaktus antaa anteeksi, Jumala ei"-lausahdusta. Huolestuneena ajattelin, että kun kerran Jumalan edessä syntini on ristillä maksettu (kiitos ja ylistys!) , olisiko sitten tuon lausahduksen alkuosakin pieleen. (Jos joku hukkasi ajatuksen, eli siis mietin, josko olisi niin, ettei Kaktus anna anteeksi, vaan on minulle ikuisesti vihainen sukupuoleni tähden.) (Kaktus, anteeksi. Tosin, sätissä olisit voinut kirjoittaa /whois rabella, lukea että olen Juho Kokkala, ja valaistua.) Kaikennäköistä keskustelua käytiin sitten, yritin olla möläyttämättä mitään hölmöä, eli totaalisen hiljaa. Saatoinpa pari sanaa sanoa, eli pieleen meni taas.

Lopulta televisioruutumme vaihtoivat kanavaa. Ääni ei vaihtunut, joten "Peukut pystyyn" jäi kuulematta. Minardit ajoivat ykköseksi ja kakkoseksi, bobakki iloitsi, äänensävyistä päättelin, etteivät muut formulatietäjät uskoneen sijoitusten pysyvän noin loistavina. Päätin uskoa enemmistöä, hyvä päätös, eivätpä sympaattinen Verstappen ja taistelutahtoa nostattava Wilson olleet kovin korkealla. Firman ei ajanut ulos, ja ajoipa Fisicoa nopeammin, johtuiko sitten tankin keveydestä vai jostain muusta. Joku selitti, että kaikki jotka ovat tehneet jotain, mitä Firman ilmeisesti on tehnyt, ovat periaatteessa rattimiehiä. Siispä Firmankin on periaatteessa rattimies, ja nyt periaatteessa rattimies lähtee kilpailuun tallitoverinsa edellä.

Jossain ennen aika-ajon puolta väliä päätin, että on aika suunnata kohti Hartwall Areenaa. Mietin, että nyt en päässyt hurraamaan suosikeille. Korvasin tämän laittamalla /quit-viestini loppuun "Huutakaa sitten munkin puolesta kun Coulthard ajaa kärkeen." Olisihan tuohon voinut laittaa Räikkösen, vaan ehkä Coulthardia hehkuttamalla McLaren-henkinen formulapelle erottuu paremmin suomalaisia kannattavista asiantuntijoista. No, ehdin pois paikalta ennen kuin minut oltaisiin hakattu moisen idioottimaisen heiton takia. En sitten tiedä paljonko pilkkaa sain osakseni, kun hopeanuolemme eivät vallanneetkaan eturiviä. Nojoo, aavistelin kyllä noin lausuessani, ettei taida ainakaan kärkeen jäädä, jos edes ajaa omalla vuorolla, McLaren on tuntunut tällä kaudella harrastavan painavammilla tankeilla liikkeelle lähtöä, ja on vaikuttanut ihan fiksulta taktiikalta. Ennen aika-ajon alkua joku selitti tätä jollain auton toimimisella (hmm häh, yritin kerran ajaa faijan Toyota Avensista Saddam Husseinin tiellä, taisin jossain vaiheessa onnistua etenemään jopa parikymmentä metriä sammuttamatta autoa, onkohan autoilulla jotain tekemistä tämän suosikkiviihteeni, jonka harrastajia olin tullut tapaamaan, kanssa, ei voi tyhmä ihminen käsittää, mutta jos on, niin ei taida olla toivoakaan oppia ymmärtämään. ) Mutta kun, "Huutakaa sitte munkin puolesta kun Coulthard ajaa ihan kohtalaisesti huomioden sen että tankissa on varmaan enemmän tavaraa" ei olisi kuulostanut läheskään niin iskevältä, niin oli pakko heittää tuo kärkeen-homma. No, jos joku ei muistanut, niin selvisipähän ainakin nyt kaikille, että olen pihalla suosikkilajini lainalaisuuksista.

Itävalta sitten hävis 1-5. Lisäksi matsin alkaessa tajusin, että saksantaidoillani tuon "Österreich":n lausumisessa tuo ich särkee kurkkua siinä määrin, ettei sitä saa huudetuksi tap tap tap:n jälkeen uudestaan. Tyydyin sitten lähinnä hieman heiluttelemaan lippua ja yrittämään näyttää hieman pettyneeltä Deutschlandin tehdessä maalin. (Ei, mulla ei ole mitään suurta hienoa syytä kannattaa Itävaltaa Saksaa vastaan, tämmöisiä satunnaisen oloisia samastumiskohteen valitsemisia viihdearvon maksimoimiseksi (ei siis se joukkue joka maksimoi, vaan ylipäätään jokin valinta oli pointtini))

Lopuksi, jäi vähän lyhyeksi vuorovaikutukseni foorumin hahmojen kanssa tosielämässä tällä kertaa. Olin kuitenkin tyytyväinen kokemaani (ei tullut turpiin ja ehkä muistan miltä joku teistä näyttää, joten ehkä uskallan sanoa Mui. jos näen), joten, taidanpa suunnata Tampereelle ensi vuonna, jos möötte-instituutio jatkaa vuorovuosittelua. Siihen mennessä olen ehkä opintotuesta säästänyt, tai superkaksarissa ja tulosvedossa voittanut rahat McLaren-lippuun tai sellaiseen hienoon nallekarhuun. Ja jos oikein rikastun, voisin keksiä yöpaikan ja katsoa GP:nkin (jossa McLaren ottaa kaksoisvoiton, sanokaa minun sanoneen) mööttepaikassa. Tulkaa ensi möötteen mahdollisimman moni tässä möötessä olleista, ja ehkä kasa muitakin (tosin mitä isompi väkijoukko, sitä todennäköisemmin joku kyllästyy minuun lopullisesti). Ja, jotta kaktusta saadaan taas huijattua, ehdotan että Matxi alkaa mitä pikimmiten käyttämään nimimerkkiä Matxietta.

Siunatuksi lopuksi, toivottavasti en nyt unohtanut mainita ketään paikallaollutta. Ainakin 16:27 <@Ace17> jacques, dzeidzei, norman, jr, jaska, charlie, bobbis, kaktus ja rabella ovat möötessä tukee muistikuviani. Jos kuitenkin jonkun unohdin, niin ei se mitään, luultavasti hänkin unohti minut.

[Kirjoitettu suunnilleen läpilukematta ja muutenkin vähän jos nyt sinnepäin, jos suututin jonkun kirjoittamalla jotain kohtuuttoman hölmöä, älkää ampuko tai ampukaa edes kiduttamatta.]
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
GC Rabellahan vasta varsinainen sanaseppo on. Olipas harvinaisen kuvaava raportti, melkein kuin olisi ollut paikalla itsekin. Kiitos korpikansan puolesta! :)
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Multa on turha odottaa vastaavanlaista verbaaliakrobatiaa kuin edellä, mutta yritän täydentää mööttemisen lokin Rabellan /quit-viestistä eteenpäin.

Niin, Rabellan poistuttua alkoi asinatunteva keskustelu aiheesta formulat (ihan totta!). Jaska salakuvasi samalla muita ansiokkaasti digikamerallaan, Kaktus oli ainakin kahdesti pudota jakkaraltaan väistellessään salamaa. Valitettavasti myös allekirjoittanut joutui jaskan uhriksi, pahoittelemme jo etukäteen kuvat käsiinsä saavien ihmisten psyykehäiriöitä. Myös dzeidzein kamerakännykkä oli kovassa käytössä, pelonsekaisin tuntein odotamme, millaiseen novelliin nyt saatu uusi materiaali päätyy.

Niin ne formulat. Kimin loistelias suoritus, joka palkittiin ruudulla 22, sai aikaan asiaankuuluvaa hurrausta ja aplodeja foorumistien joukossa. Muita keskustelussa sivuttuja asioita olivat ainakin Sauberien odotettuun nähden heikohko vauhti, Firmanin varsin näpäkkä suoritus ja Alonson railakas ajo. Ferrari-kuljettajien vauhti otettiin toki myös ilolla vastaan. Barrichellon suorituksesta vakuuttunut Jr löi tuopin vedon Normanin kanssa siitä, että Rubens on Sumin edellä lähtöruudukossa, tuloksena raha matkasi maalta kaupunkiin ( :mad: patriot huom.).

Koska F1-forum on tunnettu siitä, että keskustelua käydään lähinnä muusta kuin formuloista, päätyi keskustelu möötessäkin pian sivuraiteelle. Ainakin kävimme läpi forumin historiaa, Normanin porsasteluja siellä sun täällä ja sen, kenen kaksoisnikki kukakin on. Autotkin kiinnostivat, ainakin säännöillä rajoittamatonta formulaa pohdittiin ja selviteltiin, millaisen auton kukin haluaisi (Nissan Micran ajo-ominaisuudet olivat myös keskustelunaiheena, erotettakoon se autokeskustelusta täysin). Poissaolleita forumistejakin muisteltiin, ainakin nimimerkit tania, pmv, ha, RK62, arnold, jones, Frank, jmt, VJR, Davidian, Tose, AJ, Myllis, Tblair, elle, Nopeahuoli ja patriot vilahtivat keskusteluissa. Paikalle lupautuneet, mutta tilaisuudesta poisjääneet luopiot saivat toki osakseen syvää paheksuntaa. Foorumin tulevaisuuskin askarrutti, valitettavasti tässä keskustelussa ei tälläkään kertaa keksitty parempia ideoita toiminnan edistämiseksi. Ehkä tyrmäävin tapaus oli kuitenkin pornouden syvimmän olemuksen selviäminen, laiv-futidzina näimme, kuinka dzeidzei imi Normanin kyynärvartta pillillä (huomioimme, että dzeidzei otti suorituksessa käyttämänsä pillin mukaansa, eli jos liikutte pääkaupunkiseudulla, varokaa kaikkia dzeidzeiltä vaikuttavia henkilöitä). Myös tästä on kuvia, ikävä kyllä.

Paikalla olleet henkilöt vakuuttivat minut jälleen kerran älyllään, hieman runsaslukuisempaa osanottoa olisi ehkä toivonut. Ja valmiiksi pieni seurueemme alkoi myös pikkuhiljaa pienentyä entisestään. Viehättävä, mutta piikikäs aavikon asukki poistui seurastamme varsin pian bussin perään, olisikohan ollut siinä neljän aikoihin (arvailimme kyllä, että oikea syy oli Yrjölän puuttuminen), mistä kuitenkin pääsimme hetken suruajan jälkeen hienosti yli. Viiden aikoihin poistui Jr kohti maaseutua ja jonkin aikaa tämän jälkeen Norman ja dzeidzei. Yhtä lennokkaita /quit-viestejä kuin Rabellalta ei kuitenkaan kuultu.

Kuten sanotaan, kun väki vähenee niin pidot paranee, jaskan, Jacquesin ja Charlien kanssa ratkaisimme ainakin Suomen lätkämaajoukkueen kaikki ongelmat (jaska osallistui lätkäkeskusteluun eek! ) ja ihmettelimme satelliittikanavia ja digitelevision maailmaa, aiheeseen tarkemmin perehtynyt Charlie jakoi mielellään tietojaan eteenpäin, kiitos hänelle siitä. Lopulta kellon lähestyessä puolta seitsemää myös loput hurjat hemmot väsyivät, Jaska suunnisti puheistaan päätellen jalkapallojoukkueen saunailtaan konttaamaan pukuhuoneen lattialla, charlie ja jacques juna-asemalle ja minä tummanpunaisella bobbismobiilillani kotiin tutumaan, työyö kun oli edessä.

Lopuksi voisin kiittää osaltani kaikkia paikalle vaivautuneita, ainakin itse viihdyin varsin hyvin, ens vuonna uudestaan toivon ma! :)
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Juu, eipä ole noihin edellisiin hienoihin raportteihin juuri lisättävää. Oli mielenkiintoista tavata uusia "hahmoja", ja todeta taas kerran miten omat ennakkomielikuvat poikkeavat todellisuudesta. Toki myös vanhat tutut oli mukava nähdä monen kuukauden tauon jälkeen.

Minulle uusia tuttavuuksia olivat rabella, norman, dzeidzei, jr ja Bobakki. jaska, Jacques ja Kaktus olivat tuttuja marraskuun mini-möötestä.

Alkuvaiheessa pidin lähinnä suuni kiinni, taidan kuitenkin viihtyä paremmin hieman pienemmässä porukassa. Huomasin myös pari kertaa puhuneeni täysin puuta heinää, ilmeisesti veri ei kiertänyt päässä kunnolla vielä mööten alkuvaiheessa. Salaa toivoin ettei kukaan kiinnittänyt höpinöihini sen kummempaa huomiota.

Porukan vähyys oli kaikesta huolimatta pienoinen pettymys, odottelin paikalle n. 15 henkilöä. Tosin tilat olivat rajalliset, ja tuollakin porukalla oli tekemistä mahtua saman pöydän ääreen. Emme siis päässeet istumaan sinne, mihin oli alunperin tarkoitus mennä.

Lopuksi rohkaisisin kaikkia kiinnostuneita osallistumaan tapaamisiin. Niissä on ihan mukavaa, vaikka uutta tulokasta saattaa aluksi hieman jännittääkin.
 

Kaktus

Well-known member
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4980
Minulle on pienestä asti opetettu, että ystävien luona tulee jatkuvasti käydä ja kutsua heitä käymään. Tyyliin.. tännekin tuttavat kävelee ovesta sisään kutsumattomina, ja ilmoittamatta liittyy mukaan ruokapöytään, kaapista vain lisää lautasia. :D Sitten täytyykin alati rampata myös tuttavien luona... siis tota. .. siitä kai johtuu, etten pelkästä kohteliaisuudestakaan ole voinut jäädä pois mööteistä. Nää ihmiset olen tiennyt sentään jo vuosikausia..

Noh.. saavuin paikalle, ja sen perinteisen sohvapöydän oli miehittänyt joukko fudista tuijottavia, palosireenin tavoin karjuvia friikkejä. Hohhoijaa. Kyllä noi muutkin löytyi kun vähän aikaa ympärilleni katsoin.

Missä te loput foorumilaiset olitte? Ois niinku velvollisuutenne tulla paikan päälle, kun muutenkin täällä kuhnaatte! Olisi voinut paljon enemmän saapua sinne.

Todellakin... olin kuitenkin tullut sillä ehdolla, että paikalla olisi myös joku naispuolinen, muuten se olisi ollut siinä soveliaisuuden rajalla. Oli siinäkin melkoinen yllätys, kun luulin oikeasti, että Rabella on naispuolinen. Noh, minkäs teet. (Rabella, eihän siinä mitään sen kummempaa;)

Siellä ne formulat sitten ajeli jotain.. Tää taisi olla ensimmäinen kokonainen aika-ajosessio, jonka katsoin tänä vuonna.

Miinuksena paikalle sen meteli. Siellä tuskin kuuli, mitä pöydän toisessa päässä puhuttiin. Itse oikeastaan vain seurasin keskustelua, enkä ruvennut viisastelemaan. Niin kuin olen välillä tuonut esille.. onhan oloni hieman ulkopuolinen, sillä mähän en oikein sulaudu siihen porukkaan. wink

Jaska ja dzeidzei kiusasivat niiden kameroiden kanssa.
Mietin kuitenkin, että tuskin tänne tullaan laittamaan niitä dzeidzein.. eh.. .ilmeilykuvia mitälie.. doubtful

Rupesi sitten siinä jossain vaiheessa tekemään pahaa paikan melu ja haju, että päätin lähteä bussille. Jaska rupesi nurisemaan jälleen jotain, mutta tarpeetta. :p

Sen mä voin sanoa kuitenkin, että on ihan mielenkiintoista huomata, että joidnkin tiettyjen nimimerkkien takana olevat ihmiset ovat oikeastikin olemassa. wink

<small>[ 04-05-2003, 11:24: Message edited by: Kaktus ]</small>
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Paikka on sinänsä urheiluhenkisenä möötelle sopiva, mutta eilen jouduimme kärsimään jalkapallosaasteesta myös aika-ajon aikana. Äänenvoimakkuus oli tosiaan melkoisen kova, ja potkupalloselostusta tuli myös siinä osassa ravintolaa, joissa katsottiin kuitenkin formuloita.

Kyllä jonkinlaisia ääniä formuloistakin olisin kaivannut. Vaikka sitten sitä selostustakin, niin turha kuin se muuten onkin. Olisi päässyt hieman paremmin tunnelmaan.

Tupakansavu on sitten oma lukunsa yuck , mutta eipä siltä pääse oikein missään ravintolassa karkuun.

Eli rohkenisin ehdottaa, että ensi kerralla miettisimme jotain toista mööttepaikkaa vaihtelun vuoksi. Ensi vuonna lienee kuitenkin taas jonkun muun kaupungin vuoro.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
A) Futis ei häiritse koskaan :D
B) Ensi kerralla lienee Tampereen vuoro joo, tosin välissä on Suurajojen tapahtuma!
C) Edellisessä Sportin möötessä futis ei haitannut, koska kausi oli ohi, kuten nytkin ois seuraavassa kisassa jo!
Ett silleen!!!!!!1
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
En kirjoita mitään erikoisempaa tarinaa, pääkohdat tulivat jo ylempänä esille. :)

Kuitenkin totean että oli todella hauskaa vaikka porukkaa olikin odotettua vähemmän.

melu ja haju tietenkin on huono homma noissa baari-ilmapiireissä. Siinä suhteessa mielestäni F1-foorumin ensimmäinen möötte 2000 tampereella oli paras. Silloinhan vain katsoimme aika-ajon siellä kuppilassa jonka jälkeen lähdimme ulkoilemaan (kun oli lämmin kevät sää).. Haju-haittoja ei pahemmin ollut ja melu oli lähinnä toivo kortteen tasaista älämölöä.. :rolleyes:
 
Ylös