F1-Uutisia 2023

Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
689
Massasta puhuttaessa laskisin kyllä ennen onnettomuutta Massan ja onnettomuuden jälkeen Massan. Ei tuo samaan loistoon enää päässyt. Massahan oli aika-ajoissa varsin hyvä, mutta ei tuon Unkarin 2009 jälkeen enää tulosta tullut niissäkään. Jotain siellä tapahtui Unkarin jälkeen. Massa menetti jotain, isoista asioistahan tuolla ei edes tarvitse puhua, että eroa syntyy.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229

Juuh siis samaa miettinyt että jotain muutttui sen onnettomuuden jälkeen. Massa oli tosiaan aika-ajo vauhdissa nopeimpia kuskeja mutta kisoissa hiukan arvaamaton vaikka toki vauhtia sielläkin löytyi 2008 kaudella ainakin. 2010 ja eteenpäin oli kelpo kuski, mutta jotain puuttui selkeesti. Ehkä pelotti aavistuksen?

Sekin syy voi olla että yksinkertaisesti tuommoinen osuma tuo kognitiivisiin taitoihin muutaman kymmenen millisekuntia hitautta ja tuolla tasolla se tekee eron jo. Siihenki on syynsä miksi vanhat nyrkkeilijät käy hitaalla ja tuijottaa tyhjyyteen suu auki.
 
Nimenomaan näin. Olisi mielenkiintoista kuulla asia Massalta itseltään. Hän ei taida olla mitään elämänkertaa, ainakaan toistaiseksi, kirjoittanut. Tuollaisesta se voisi tulla ilmi. Mutta näin seuraajan näkökulmasta vaikuttaa ilmiselvältä, että Massa menetti jotain nopeudestaan tuohon onnettomuuteen. Oli kuitenkin vauhdissa aikalailla tasoissa Kimin kanssa, joka mielestäni noina vuosina oli kiistatta primeiässään. Olihan Massa kuljettaja joka eli tallin tuesta, joten Alonson tulo talliin varmasti vaikeutti tuota versus Kimi joka ei samalla lailla kerännyt huomiota ympärilleen.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4647
Carlos Sainz Vázquez de Castro on ajanut F1:siä nyt yhdeksättä kautta. Ihan Ok kuski on, mutta jos olisi joku erikoistalentti, niin kyllä se olisi menneenä kahdeksana vuotena näkynyt. Mestaruuteen vaatisi Brawnin.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa

No näkyihän se talentti vielä pari vuotta sitten, kun hänen piti piestä LecLerkki mennen tullen. Kun niin ei sitten käynytkään, niin hän on ihmisten mielissä laskeutunut jo Massan, tuon Schumacherin ja Alonson aisan kannattajan alapuolelle ja Perezin, toisen aisamiehen, rinnalle. Jotain talentin arvoista Carlos oli siis tehnyt, kun sellainen maine hänelle oli annettu kannettavakseen.
 
Eli se talentti ei näkynyt.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Eli se talentti ei näkynyt.
Sainz on aika täydellinen kakkoskuski. Pystyyy joskus napsimaan voiton tai kaks ja muuten pysyttelee turvallisesti 0,2 sekan päässä leclercistä kierroksella. Eikä mokaile liikaa vaan tuo niitä peruspojoja. Mikäli Ferrari saisi autonsa kuntoon niin uskon että olisi hyvä parivaljakko tuomaan tallimestaruuden Ferrarille.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2676
Carlos Sainz Vázquez de Castro on ajanut F1:siä nyt yhdeksättä kautta. Ihan Ok kuski on, mutta jos olisi joku erikoistalentti, niin kyllä se olisi menneenä kahdeksana vuotena näkynyt. Mestaruuteen vaatisi Brawnin.
Joo eipä ole missään vaiheessa väläyttänyt mitään ihmeellistä. Yhden hyvän kauden ajoi McLarenilla rookie Norriksen rinnalla. Kuten toiset ovat sanoneet, hyvä ja tasainen kakkoskuski. Leclerkin tuureilla välillä pisteissäkin edellä.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4647
Näyttää Ferrarilla olevan niin selkeä asema, ettei Sainzia tarvitse edes keinotekoisesti hidastaa ja jos nyt on jossakin kisassa jostain syystä Leclercin edellä, niin saa ajella siellä. Ja oikeastihan talli on huomioinut paremmilla renkailla vauhdissa olevan kuskin ja päästänyt ohi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Sainz ei pärjää vauhdissa Leclercille, Perez ei Verstappenille, joten annettakoon tästä Perezille enemmän anteeksi. Sen lisäksi Sainz on huomattavasti virheherkempi kuin Perez. Vaakakuppi kallistuisi Perezin paremmuuteen.

Jos Massaan vertaa niin hänhän sentään taisteli mestaruudesta kalkkiviivoille asti tasavahvaa Mclarenia vastaan. Sainzin sipuli on vielä testaamatta enkä kyllä löisi rahaa sen puolesta että juuri Sainz taistelisi mestaruudesta eikä Leclerc.
Massa oli kyllä helisemässä siinä MM-taistossa. Aika usein hän sortui virheisiin, joita voisi jopa pitää puolitahallisina, kun ajoi Hamiltonin kylkeen useammin kuin kerran.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3884

Sainz on helisemässä vaikka ei ole MM-taistossa. Kyllä siitä pitää aina antaa edes jonkinlaista krediittiä jos taistelee maailmanmestaruudesta loppuun asti ei-ylivoimaisella kalustolla Hamiltonia vastaan tallikaverinaan hallitseva maailmanmestari. Aika ihmeitä pitäisi tapahtua että Sainz tuollaiseen yltäisi.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1094
Massa oli kyllä helisemässä siinä MM-taistossa. Aika usein hän sortui virheisiin, joita voisi jopa pitää puolitahallisina, kun ajoi Hamiltonin kylkeen useammin kuin kerran.
Jos nyt puhutaan kaudesta 2008, joka käsittääkseni on ainut kausi jolloin Massa on taistellut mestaruudesta, niin enpä muista Massan juuri tehneen virheitä saati sitten ajaneen Hamiltonin kylkeen.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3004
Muutamaan vuotta myöhemmin osuivat kyllä yhteen muutamankin kerran, mutta vuosi taisi olla 2010 tai 2011. Hami oli myös osassa syyllinen kolauksiin.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5717
Jos nyt puhutaan kaudesta 2008, joka käsittääkseni on ainut kausi jolloin Massa on taistellut mestaruudesta, niin enpä muista Massan juuri tehneen virheitä saati sitten ajaneen Hamiltonin kylkeen.
Silverstonessa Massa teki ainakin koko kauden, ellei jopa kahden kauden edestä virheitä.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3788
Jos nyt puhutaan kaudesta 2008, joka käsittääkseni on ainut kausi jolloin Massa on taistellut mestaruudesta, niin enpä muista Massan juuri tehneen virheitä saati sitten ajaneen Hamiltonin kylkeen.
Ehkä tämä tilanne oli mielessä alkuperäisellä kirjoittajalla. Fujissa Massa ja Hamilton ottivat yhteen kaudella 2008.

Muita virheitä tapahtui Malesiassa, jossa pyörähti kilpailussa ulos kakkospaikalta.

Sekä Silverstonen kisassa, jossa Massa pyörähteli sateessa monta kertaa.

Loistavassa vauhdissa Massa oli kyllä koko kauden 2008, eikä olisi ollut suuri vääryys, jos olisi voittanut mestaruuden tuolloin.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1094
Ehkä tämä tilanne oli mielessä alkuperäisellä kirjoittajalla. Fujissa Massa ja Hamilton ottivat yhteen kaudella 2008.

Muita virheitä tapahtui Malesiassa, jossa pyörähti kilpailussa ulos kakkospaikalta.

Sekä Silverstonen kisassa, jossa Massa pyörähteli sateessa monta kertaa.

Loistavassa vauhdissa Massa oli kyllä koko kauden 2008, eikä olisi ollut suuri vääryys, jos olisi voittanut mestaruuden tuolloin.
Malesian ja Silverstonen tötöilyt olin vallan unohtanut. Toki jotain töppäilyä tapahtuu kaikille kuljettajille pitkän kauden aikana. Fuji näyttää enemmänkin kunnon periksiantamattomalta kilvanajolta mestarikandidaattien kesken.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Malesian ja Silverstonen tötöilyt olin vallan unohtanut. Toki jotain töppäilyä tapahtuu kaikille kuljettajille pitkän kauden aikana. Fuji näyttää enemmänkin kunnon periksiantamattomalta kilvanajolta mestarikandidaattien kesken.
Voihan sen noinkin ilmaista. Mielummin ajetaan kylkeen kuin annetaan periksi.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Malesian ja Silverstonen tötöilyt olin vallan unohtanut. Toki jotain töppäilyä tapahtuu kaikille kuljettajille pitkän kauden aikana. Fuji näyttää enemmänkin kunnon periksiantamattomalta kilvanajolta mestarikandidaattien kesken.
:ROFLMAO: Periksiantamattomalta kilvanajolta? Tuohan oli Massalta vain epätoivoinen yritys paikata omaa virhettään ja menee hänen piikkiinsä 100-0. Hill sortui tekemään vastaavia mokia myöskin mestarikandidaattina. Häntäkään en Massa tavoin lue ehdottomaan eliittiin, mutta se onkin vain mun mielipide.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1094
Herrat voivat antaa oman tuomionsa, mutta onko sellaista vakavasti otettavaa kilpakuljettajaa, joka olisi mennyt kananmunat kainalossa vastaavaan tilanteeseen kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa pahinta kilpakumppania vastaan? :rolleyes: Eikä Massa saanut edes rangaistusta tuosta.

Edit: itse itseäni korjaten. Massa sai rangaistuksen. Kuten sai Hamiltonkin Räikkösen kanssa sattuneesta tilanteesta.
 
Viimeksi muokattu:

Tämä on se vedenjakaja, osa sanoo epätoivoiseksi ja osa kilpailutilanteeksi. Melko kesysti Massa tilanteeseen tuli, jos vaikka laittaisi Massan tilalle Schumacherin/Sennan tai Verstappenin niin silloinhan heiltä suljettiin ovi ja there is still a gap and I am a racing driver.
 
Ylös