F1-uutisia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
talakem sanoi:
Huhua pukkaa....
Eihän tuota olekaan huhuttu kuin 80-luvun alusta. Ainakin. On voitu huhuta aiemminkin, mutta minä aloitin seuraamisen vasta 70-luvun lopussa.

Tosin niin huhuttiin Toyotaakin, ja pitkällisen odotuksen jälkeen se lopulta myös toteutui. Jotenkin vain odottaisi, että VAG-konsernin urheilupuoli keskitettäisiin Audille, jolla kuitenkin on jo perinteitä ja mestaruuksia. (Tosin, yhtä lailla kilpailutoimintaa voitaisiin hoitaa Bentleyn, Lamborghinin tai Bugattin nimillä.)
 
talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
WebSlave sanoi:

Näin, mutta onhan kyseisellä konsernilla melkoisesti tota urheilutoimintaa joten kai siihen omamies piti sitten palkata.

Itse kyllä veikkaan että Bemulla ei oli mitään käyttöä hiukan pihalla olevalle Stückille jolla on vielä työvuosia jäljellä...
 
Gessle

Well-known member
Liittynyt
26.4.2006
Viestit
197
WebSlave sanoi:
Eihän tuota olekaan huhuttu kuin 80-luvun alusta. Ainakin. On voitu huhuta aiemminkin, mutta minä aloitin seuraamisen vasta 70-luvun lopussa.

Tosin niin huhuttiin Toyotaakin, ja pitkällisen odotuksen jälkeen se lopulta myös toteutui. Jotenkin vain odottaisi, että VAG-konsernin urheilupuoli keskitettäisiin Audille, jolla kuitenkin on jo perinteitä ja mestaruuksia. (Tosin, yhtä lailla kilpailutoimintaa voitaisiin hoitaa Bentleyn, Lamborghinin tai Bugattin nimillä.)
Seatithan ne siellä rataa myös kiertävät ahkeraan :) Seatin taakse vois hommata yhen vapaan espanjalaisen kuskin ja muutaman telfonican... Ja eikö se volkkari oo nyt tuolla F3:ssa mukana moottoreita toimittamassa? :)
 
Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
WebSlave sanoi:
Jotenkin vain odottaisi, että VAG-konsernin urheilupuoli keskitettäisiin Audille, jolla kuitenkin on jo perinteitä ja mestaruuksia.
Eipä tuota kauheesti tunnuta keskittävän. Audi on mukana protoissa ja DTM:ssä, SEAT WTCC:ssä, VW maastoralleissa ja F3:ssa...
 
Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
talakem sanoi:
Itse kyllä veikkaan että Bemulla ei oli mitään käyttöä hiukan pihalla olevalle Stückille jolla on vielä työvuosia jäljellä...
Hans-Joachimin nimessä ei ole ü-kirjainta lain.
 
talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
Otto Hokkanen sanoi:
Hans-Joachimin nimessä ei ole ü-kirjainta lain.
Alles klar Otto. Asia on kyllä tiedossa... Mutta Stück jakaa mielipiteitä.
Kommentaattorina/selostajana, "asiantuntijana" hän tuo esille aika paljon omia mielipiteitään. Liikaa että hänet voisi ottaa vakavasti.

Täytyy seurata mitä roolia vetä Volkkarilla. Jospa paranisi?
 
Toni_V

Well-known member
Liittynyt
7.12.2004
Viestit
984
Astraali sanoi:
Siitä Hamiltonin Top Gear-jutusta, otti päihin Nigelilta. Eli jossain päin Englanti vanha mies hykertelee tyytyväisenä: "Tiesin sen, olen edelleen nopein!"
Jos nyt muistan oikein niin Mansel tuli ohjelmaan sillä ehdolla että sai treenata ensin päivän. Muut ovat ajelleet sen muutaman treenikierroksen ennen aikavetoaan. Ja lisäksi, tuskinpa se ihan joka päivä tasavertainen on tuo rata...

Mutta kovaa Hamilton ajoi kotterolla, ei siitä pääse mihinkään. Jos ei ykkösissä kulje, niin mies voi sitten hyvin taitojen puolesta mennä taksikuskiksi Lontooseen.

Edit: Niin ja Lewis hävisi sateella yhden kymmenyksen Mansellin kuivan kelin aikaa vastaan.
 
Liittynyt
3.7.2006
Viestit
389
"rata oli märkä ja öljyinen mutta Hamilton ilmeisesti jäi Stig:n ajasta vain kymmenyksen"

Eeeeehehhehhehehe..

Öljy-selitys on ainakin aivan täyttä paskaa ja ei rata taatusti ole ollut kovinkaan märkä, jos sillä nyt on kuitenkin lähdetty jotain ennätystä hakemaan.

Lienee selvää että ilmiselvän tusinakuskin egoa on yritetty muutenkin pönkittää viritetyllä autolla. Helvetin nolo tapahtuma joka tapauksessa ja täysin verrattavissa kaikkien aikojen säälittävimpään esitykseen kahdessa viimeisessä kisassa.
 
quartal

the rule
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
331
Yuri Borzenokóv sanoi:

En nyt tuosta öljystä tiedä mutta kyllä se rata varsin märkä oli. Sikäli ihmeellistä tuo uutisointi kyseisestä tapahtumasta, koska ainakaan itse ohjelmassa Hamiltoni ei ollut varsinaisesti moksiskaan tuloksesta. Ajo itsessäänkin vaikutti välillä varsin humoristiselta eikä paljoa vaikuttanut ajamiseen keskittyvän.
 
Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Katsoin juuri tuon jakson (top gearia tullut seurattua jo vuosia), rata oli aika kostea. Ei kuitenkaan mielestäni yhtä märkä kuin mitä silloin kun Webber siellä ajeli. Mutta olipahan kierros joka tapauksessa, samassa ryppäässä kuin Button, Mansell ja The Stig, jotka siis kaikki ajoivat kuivalla. Suorastaan epäilyttävän hyvä. :doubtful:
 
Toni_V

Well-known member
Liittynyt
7.12.2004
Viestit
984
Yuri Borzenokóv sanoi:
Eeeeehehhehhehehe..

Öljy-selitys on ainakin aivan täyttä paskaa ja ei rata taatusti ole ollut kovinkaan märkä, jos sillä nyt on kuitenkin lähdetty jotain ennätystä hakemaan.

Lienee selvää että ilmiselvän tusinakuskin egoa on yritetty muutenkin pönkittää viritetyllä autolla. Helvetin nolo tapahtuma joka tapauksessa ja täysin verrattavissa kaikkien aikojen säälittävimpään esitykseen kahdessa viimeisessä kisassa.
Jooh, ehkäpä sitä öljyä on jossain yhdessä kohtaa ollut, mutta eikai sitä koko radalla. Piti katsoa uudelleen toi pätkä ja eipä tuota oikeastaan voi sanoa kovin märäksikään, ajolinjalta kostea muttei vettäkään roiskunut pahemmin.

Ja parhaasta ajasta (Stig) Lewis jäi 3 kymppiä, toiseksi parhaasta eli Mansellista 1 kymmenyksen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Star_in_a_Reasonably-Priced_Car

Noh, yleensäkin on sanottu ettei kokeneet F1-kuskit ole kovinkaan hyviä tuollaisissa kisoissa. Ykkösissä kuskin on parempi hioa sitä ajoa niillä kilpa-autoilla eikä muilla luokilla.

btw. Richard Hammond muuten ajeli Rellun F1-autolla samassa jaksossa. Eipä oikein sujunut...
 
*wruuum*

Well-known member
Liittynyt
24.11.2001
Viestit
712
Yuri Borzenokóv sanoi:
"rata oli märkä ja öljyinen mutta Hamilton ilmeisesti jäi Stig:n ajasta vain kymmenyksen"

Eeeeehehhehhehehe..

Öljy-selitys on ainakin aivan täyttä paskaa ja ei rata taatusti ole ollut kovinkaan märkä, jos sillä nyt on kuitenkin lähdetty jotain ennätystä hakemaan.

Lienee selvää että ilmiselvän tusinakuskin egoa on yritetty muutenkin pönkittää viritetyllä autolla. Helvetin nolo tapahtuma joka tapauksessa ja täysin verrattavissa kaikkien aikojen säälittävimpään esitykseen kahdessa viimeisessä kisassa.
Muutama saate sananen Yurille, hyvä mies, seuraat ihan väärää lajia, moottoriurheilu ei ole se oikea juttu sinulle.

Moottoriurheilu on tehty öljystä, vedestä ja ennen kaikkea tusinakuskeista joilla on viritettyjä autoja ja jotka ajavat säälittäviä kisoja ratoja kiertäen. Illan pimetessä ja päivän vaihtuessa otetaan kisaa mies miestä vastaan, hymy huulilla mutta hammasta purren, lopuksi nautitaan kaikista niistä hetkistä mitä koettiin.

Tätä urheilua on pakko rakastaa. :alppu:
 
Timppa78

License to SPY
Liittynyt
28.8.2006
Viestit
1523
Sijainti
Täällä
Tyhmä kysymys, mutta kysyn silti, eli onko toi Top Gear ala Hamilton tullu jo Suomalaisilta kanavilta :confused:
 
Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Yuri Borzenokóv sanoi:
"rata oli märkä ja öljyinen mutta Hamilton ilmeisesti jäi Stig:n ajasta vain kymmenyksen"

Eeeeehehhehhehehe..

Öljy-selitys on ainakin aivan täyttä paskaa ja ei rata taatusti ole ollut kovinkaan märkä, jos sillä nyt on kuitenkin lähdetty jotain ennätystä hakemaan.

Lienee selvää että ilmiselvän tusinakuskin egoa on yritetty muutenkin pönkittää viritetyllä autolla. Helvetin nolo tapahtuma joka tapauksessa ja täysin verrattavissa kaikkien aikojen säälittävimpään esitykseen kahdessa viimeisessä kisassa.
Heh, joku taas hieman ylireagoi. On se vaan jännä nähdä miten ihmiset saavat itkuraivareita jostain viihdeohjelmasta. Niin ja totta kai tuo kierros kertoo kaiken Hamiltonin ajotaidoista.
 
Toni_V

Well-known member
Liittynyt
7.12.2004
Viestit
984
Marko Asmer testaa BMW:tä

Eiköhän laiteta Lewiksen susuki-ajelutarinat tuonne vapaan puolelle kun siellä on jo toikki. Suomen töllöstä tuota jaksoa ei ole tullut, youtubesta taitaa löytyä pätkä kuitenkin.

Ja ihan uutisena, etelänaapuristamme Marko Asmer pääsee testaamaan jälleen ykköstä, ja tälläkertaa ehkäpä ihan tosissaan kilpailee testikuskin paikasta. Hyvä Marko! On se hyvä saada toinenkin ykköskuski Lappeenrannan Urheiluautoilijoista! (No joo, ei Marko enää taida olla, mutta siellä kasvatettu kartingin parissa).
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Yuri Borzenokóv sanoi:
"rata oli märkä ja öljyinen mutta Hamilton ilmeisesti jäi Stig:n ajasta vain kymmenyksen"

Eeeeehehhehhehehe..

Öljy-selitys on ainakin aivan täyttä paskaa ja ei rata taatusti ole ollut kovinkaan märkä, jos sillä nyt on kuitenkin lähdetty jotain ennätystä hakemaan.

Lienee selvää että ilmiselvän tusinakuskin egoa on yritetty muutenkin pönkittää viritetyllä autolla. Helvetin nolo tapahtuma joka tapauksessa ja täysin verrattavissa kaikkien aikojen säälittävimpään esitykseen kahdessa viimeisessä kisassa.
Et ole mitä ilmeisemmin edes nähnyt kyseistä jaksoa, joten olisi syytä pitää se suu supussa.

Timppa78 sanoi:

Ei
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös