Felipe Massa kaudella 2013 - Mestarillisen Massan paluu vai lopullinen floppaus?

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Massalla on hyvin pullat uunissa. Saa tehdä työtä josta on tallille hyötyä. Onhan Massa saanut ajaa oikeasti jopa mestaruuksista, 2007 ja 2008. Silloin Massa osoitti olevansa ihan hyvä. Massan työmotivaation säilymisen kannalta on tärkeää, että Massa sisäistää työnsä tarkoituksen, joka on ajaa tallille pisteitä ja tukea Alonson menestystä.
2007 jäi kärkitallien kuskeista viimeiseksi. 2008 oli 5v sitten.

Aika vaikea uskoa Massan pistävän Alonsoa tiukoille ensi kaudellakaan.

Kyllähän se tallipisteitä ajelee jos pitää päänsä kasassa.
 
Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Aika vaikea uskoa Massan pistävän Alonsoa tiukoille ensi kaudellakaan.
Ei Massa Alonsoa tiukoille pistä, koska ei saa tehdä näin. Felipen päätyö on tuoda auto ehjänä maaliin ja heti seuraavana Alonson perässä. Jos sattuu olemaan edellä, niin antaa tilaa, kuten aikaisemminkin.

Hieman huvittavaa lueskella ulkolaisilta foorumeilta noita juttuja, jossa mietitään onko tämä se Felipen vuosi? Turhaa vaivata päätään edes tollasilla asioilla, koska Ferrarilla hän ei tule ikinä voittamaan mitään, ellei Alonso loukkaannu tai jotain muuta typerää tapahdu ja talli ei pysty panostamaan Alonsoon. Massa on täysin kakkosviulun soittaja, eikä siitä enää muuksi muutu. Mestaruuspuheistakin tulee mieleen ihan Coulthard, joka huuteli aina "nyt on mun vuoro", vaikka kaikki todellisuudessa tiesi, että niin kauan kun Häkä ajaa sen kanssa, Davidin vuoroa ei tule.
 
Hekazi

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
214
Joko tänä vuonna Massa voittaisi mestaruuden?

Taitaa olla pisimpään mukana olleista kuljettajista ilman mestaruutta, jos Webberiä ei lasketa mukaan

Mielenkiintoista olisi tietää, että minkälaisen "sykäyksen" Massan ura olisi saannut jos mestaruus olisi kilahtanut tilille 2008.
 
IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700

Ensin pitäisi saada nykyinen tallikaveri nujerrettua. Ajamalla ei onnistu, kuten tuossa yllä on selvitetty. Tänä vuonna hyvät näytöt ja ensivuonna mäkille? :D ois aikamoinen siirto. Tai, jos Massa mihin tahansa muuhun talliin siirtyis, nii oishan se iso juttu. Kaipa Massallaki sen verran varallisuutta on, että vois edes kokeilla toista tallia. Luulis hänelle itselleenkin tulleen selväksi, että nykyisessä ei menestystä tule, ilman, että Alonso jollain tapaa katoaa kuvioista. Parhaat vuotensa ajoi, kun tallikaveri ei hänestä apupoikaa halunnut. Schumin ja Alonson aikakaudesta ei siis kyse ole.
 
Viimeksi muokattu:

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Tuskin Mclarenilla sopimuksia rikotaan jonkun Massan takia...
Lainaamalla saa merkityksen jännästi muuttuun, ku jättää jotain lainaamatta. Ymmärsit itsekin, että kyseessä oli vitsi. Tai sitten et vain ymmärtäny. Samapa tuo mulle.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Hieman huvittavaa lueskella ulkolaisilta foorumeilta noita juttuja, jossa mietitään onko tämä se Felipen vuosi? Turhaa vaivata päätään edes tollasilla asioilla, koska Ferrarilla hän ei tule ikinä voittamaan mitään, ellei Alonso loukkaannu tai jotain muuta typerää tapahdu ja talli ei pysty panostamaan Alonsoon. Massa on täysin kakkosviulun soittaja, eikä siitä enää muuksi muutu. Mestaruuspuheistakin tulee mieleen ihan Coulthard, joka huuteli aina "nyt on mun vuoro", vaikka kaikki todellisuudessa tiesi, että niin kauan kun Häkä ajaa sen kanssa, Davidin vuoroa ei tule.
Tosin se johtui Häkän paremmuudesta, Coulthardin tasaveroinen kohteluhan verotti loppupeleissä aika kovasti Häkän 1999 ja 2000 mestaruustaistoja. Ei se skotti varmaan yhtä Dennisin rakastama ollut kuin Häkä, mut jonkinlaista tasaveroisuuden korostelua ja hyvitystä skotille 97 lopun ja 98 alun tapahtumista oli selkeästi ilmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Massan paras iskunpaikka on heti kauden alussa. Vauhti pitää olla heti vähintään Alonson tasolla ja sitten Alonson pitää joko itse töpeksiä kisoja tai sitten tarvitaan Ranskiksen ja Maldonaadon apuja, jotta Alonso saadaan ulos radalta. Jos Massa saa +25p eron Alonsoon niin kohtelu muuttuu varmaankin siitä 95/5 asetelmasta lähemmäst 50/50 tilannetta. Ja mitä kauemmin Massa pystyisi pitämään Alonson mukavan etäisyyden päässä pisteissä sitä lähemmäs se 50/50 kohtelu tulisi. Massan kannalta hyvä asia on se, että loppukaudesta auto alkoi jo sopia hänelle huomattavasti paremmin ja loppukauden kisoissa Massa oli Alonsoa nopeampi.
 
Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Tosin se johtui Häkän paremmuudesta, Coulthardin tasaveroinen kohteluhan verotti loppupeleissä aika kovasti Häkän 1999 ja 2000 mestaruustaistoja. Ei se skotti varmaan yhtä Dennisin rakastama ollut kuin Häkä, mut jonkinlaista tasaveroisuuden korostelua ja hyvitystä skotille 97 lopun ja 98 alun tapahtumista oli selkeästi ilmassa.
Häkkinen itse kyllä tupeloi -99 aikalailla reilusti, eli omia pisteitään verotti. Toki tupeloi McLaren tallinakin kun putosi peikko selästä Schumin loukkaannuttua. 2000 Mikaa ei sitten enää niin paljon kiinnostanutkaan, sen kuvan siitä menosta helposti sai. Pakkohan siinä on toiseenkin alkaa satsata.

McLarenin legenda kuskien tasavertaisuudesta ei kyllä millään mittarilla tunnu kovinkaan uskottavalta. Kyllä Mikaa suosittiin Dennisin lempilapsena siinä missä Hamiltoniakin. En tässä kuitenkaan yritä väittää, etteikö Mika tai Lewis olisi parempia kuskeja kuin esim. Coulthard, mutta Alonson kanssa olisikin tiukkaa.

Mistä päästäänkin itse aiheeseen, eli Massaan. Siinä missä Alonso ja varmasti Schumi ja Kimikin on Massan kustannuksella jotain etua tallissa saanut, niin on ko. kaverit kyllä olleet Massaa parempia kuskejakin. Aika höpöähän se olisi maksaa toiselle liki kolminkertaista palkkaa ja olla sitten tähän kalliiseen hankintaan panostamatta.

Yhtä höpöä kuin kuvitella, että McLaren olisi jotenkin erityisen reilu talli koska siellä on ajanut suomalainen hallitsevassa asemassa. Ja nimenomaan vain silloin, suomalaiskausien jälkeenhän McLaren oli forumisteillekin kurjaakin kurjempi huijaritalli, jopa Ferrariakin pahempi. Tosin silloin Ferrarilla ajoikin suomalainen, hallitsevassa asemassa... :idea:
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Luulis hänelle itselleenkin tulleen selväksi, että nykyisessä ei menestystä tule, ilman, että Alonso jollain tapaa katoaa kuvioista.
Miten niin? varmaan Alonson edellä maaliintuleminen on harvinaista, mutta niin olisi monessa heikommassa tallissakin. Toisekseen se tuskin viime vuonna oli Alonson vika että alkukaudestakin Alonso ajoi podiumsijoja ja Felipe ei meinannut yltää edes kympinsakkiin.
 
Lobosaurus

Jopefani
Liittynyt
23.4.2009
Viestit
528
Sijainti
Suamesa
Kun kauden 2012 aattona auto oli Alonson mielestä kovin susi, joutui Massa testitöihin kevätkauden kisoissa. No siitä oli hyötyä lopulta kisavauhdin löytymisen merkeissä. Haittapuoli tosin oli siinä, ettei testiautolla kyennyt nakertaa pisteitä muilta kuten loppukaudella. Siitä onkin helppo nähdä milloin Dome ja Luca tajusivat antaa Felipen kisata oikeesti.
 
Kaptah

Well-known member
Liittynyt
28.3.2011
Viestit
182

Onko sinulla kyseisistä testitöistä muuta näyttöä kuin oma mielipide?
 
Lobosaurus

Jopefani
Liittynyt
23.4.2009
Viestit
528
Sijainti
Suamesa
Onko sinulla kyseisistä testitöistä muuta näyttöä kuin oma mielipide?
Harkitsin konsultaatioapua, mutta omilla mielipiteillä vielä mennään. Esim. se, että Felipe ei saanut kenkää puoltaa tätä konsensusta varsinki tältä distanssilta.

HK:n formulablogi vuoden takaa:
Jos kausi alkaisi nyt, miten Ferrari sijoittuisi? Tällainen kysymys syntyi kuin itsestään Barcelonan ensimmäisen testipäivän jälkeen, kun Felipe Massa ajoi taas yli sata kierrosta, mutta jäi tuloslistalla ihan kuutamolle kahdeksanneksi.
Seurasin päivän mittaan italialaisten toimittajien ilmeitä ja kun osaan niitä lukea riittävästi, tein kierroksen tenttaamassa kysymykselläni kolmea kokenutta kynämiestä.
Aloitetaan rankimmasta päästä.
Alberto Antonini, Auto Sprint:
– Kysyt siis hypoteettistä lähtöruudukkoa. Luultavasti tämä Ferrari kuuluisi siinä jonnekin sijalle yhdeksännestä alaspäin, parhaimmillaan ehkä viidenteen lähtöriviin.
– Miksikö? Koska he ovat heittäneet nämä testiviikot hukkaan. He ovat taas takaisin lähtöasemissa yrittäessään ymmärtää autoaan.
Eli miksei voisi pitää paikkaansa?
 
Viimeksi muokattu:

Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Massa voitti muuten Alonson kolmannen kerrän peräkkäin aika-ajoissa. Lähdössä heikkojen lähtijöiden eli Webberin ja Hamiltonin ohi niin ei ole mitään pelkoa, että joutuisi Bancolle antamaan tilaa.
 
Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Meanwhile back on planet Earth.. Massa on likaisella puolella rataa, Alonso ja Hamilton puhtaalla. Webber ei tosiaan mikään paras lähtijä ole, mutta Hamiltonia ei tuossa asiassa millään järkisyyllä kovin heikoksi sanoa voi.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös