Valde sanoi:Juu, ja Schumi olisi voittanut kolmannen tittelinsä kymmenien pisteiden erolla ilman keskikauden keskeytyssumaa.
Haluan vain sanoa, että näitä asioita voi aina käännellä monin päin ja joka kaudella joka kuljettajalla on ne huonon tuurin jaksot, joiden pistemenetyksiä voidaan myöhemmin jossitella.
Muina vuosina tuli pitkiäkin tappiojaksoja Coulttia vastaan, mitä Schumille ei olisi ikinä käynyt.
Valde sanoi:Lisäksi Schumi olisi voittanut -98 ilman Coulthardin Span sössimistä ja voitto olisi varmaan tullut vuonna -99, jos loukkaantumisilta olisi säästytty.
Valde sanoi:Misa:
Mikalla oli kuitenkin varsin paljon ailahtelevaisuutta. Schumi ei ailehtele koskaan.
Observer sanoi:Aika hyvin se "ailahtelevainen Häkkinen" pärjäsi Sumia vastaan. Kolmena vuonna oli uran aikana sellaista kalustoa jolla oli mahdollisuus taistella maailmanmestaruudesta ja siltä ajalta taskuun jäi kaksi MM:ää ja olis jäänyt se kolmaskin ilman auton epäluotettavuudesta Sumille heti kauden alussa annettua 26 pisteen etumatkaa.
Valde sanoi:Juu, ja Schumi olisi voittanut kolmannen tittelinsä kymmenien pisteiden erolla ilman keskikauden keskeytyssumaa. Lisäksi Schumi olisi voittanut -98 ilman Coulthardin Span sössimistä ja voitto olisi varmaan tullut vuonna -99, jos loukkaantumisilta olisi säästytty. Haluan vain sanoa, että näitä asioita voi aina käännellä monin päin ja joka kaudella joka kuljettajalla on ne huonon tuurin jaksot, joiden pistemenetyksiä voidaan myöhemmin jossitella.
Mitä Mikan ailahtelevaisuuteen tulee, niin kahtena parhaana vuotena suoritustaso pysyi rautaisena alusta loppuun saakka. Muina vuosina tuli pitkiäkin tappiojaksoja Coulttia vastaan, mitä Schumille ei olisi ikinä käynyt.
Jonesin kommentti oli varsin osuva.
:alppu: Otapa huikka niin saahaan lisää samaa legendaa, jossa väitetään että "Schumi on ylivoimainen ja auto hyvä, vaikka renkaat onkin aika keskinkertaiset".JOC sanoi:Ei tällästä voi selvänä seurata, helvetti.
Karpow sanoi:Mestaruudet jokainen kuski voittaa aina sarjan parhaalla autolla. Schumi ei ole poikkeus.
Kaudella 1994 merkkimestaruus olisi mennyt Bennettonille ilman Schumin saamaa kilpailukieltoa. Niska poikki ajanut Lehto ei ollut ajokunnossa. Terveenä mies olisi varmasti tuonut tärkeitä pisteitä tallille, joiden avulla mestruus olisi tullut. Kaudella 1995 Williams oli toki nopein, mutta nopeus ei tee autosta parasta. Siihen tarvitaan myös luotettavuutta, jota löytyi Benettonista, ei Williamsista. Ja merkkimestuus meni sitä paitsi Benettonille.
Kausi 1999 oli poikkeus. Parhaan auton kuski ei vienyt mestaruutta. Ferrari pesi McLarenin kirkkaasti luotettavuudessa, jonka seurauksena merkkimestaruus meni Ferrarille. Ei auta, vaikka nopein auto olisi ollut 5 kierrosta nopeampi muita kisapituudessa, jos se ei kestä maaliin. Ferrari kesti, McLaren harvemmin.
Kaudella 2000 McLaren ja Ferrari olivat todella lähellä toisiaan. Vaikea sanoa kumpi oli nopeampi. Ferrari veti kuitenkin tuttuun tyyliin voiton kotiin auton luotettavuudessa. Tekniset murheet veivät Häkkiseltä vähintään 36 potentiaalista pistettä (Australia, Brasilia, San Marino ja Indianapolis). Todennäköisesti 40. Schumille ne maksoivat 14 tai 16 pistettä (Monaco, Ranska). Schumin keskeytykset Saksassa ja Itävallassa johtuivat ajovirheistä, eivät teknisistä vioista.
Kaudesta 2001 asti Ferrari on sitten ollut aivan omaa luokkaansa. Kaudella 2001 Ferrarille pystyttiin vielä välillä pistämään kampoihin vauhdillisesti muiden tallien autojen johdosta, mutta kuten olen aiemmin todennut, ei se auta, jos auto ei kestä maaliin. Espanjan GP samaiselta kaudella on tästä kaikkein paras esimerkki.
General FUp sanoi:Eli Häkkinen onkin jumala?
teippisetä sanoi:---
teippisetä otetaan kiinni: The IP Address is: 213.157.2.90. The host name is: incoe.heagmedianet.de
pmv sanoi:Tämän ikuisuusväittelyn ennakkoehdot ovat jo niin huvittavat, ettei tästä ikinä päästä yhteiseen lopputulokseen. Meikäläisen kannan kaikki varmaan tietääkin. Sen verran täytyy kuitenkin jälleen kerran sanoa, että on aika huvittavaa väitää McLarenin toista autoa ajaneen kaudella 2001 jonkun muun kuin Mika Häkkisen. Tässäkin threadissa sanotaan, että Mika ei ollut oma itsensä kaudella 2001. Aivan kun sillä pystyisi perustelemaan ne ailahtelevat ja heikotkin suoritukset silloinkin kun auto lähti ruudukosta liikkeelle. Kysyn vaan, että kuka helvetti se Coultahrdin tallitoveri sitten oli ellei kilpa-ajaja Mika Häkkinen ihan omassa persoonassaan?