FIA rakentaa rallia.

Rallikka

Well-known member
Liittynyt
14.3.2023
Viestit
49
Itse olen varsin tuore rallin seuraaja, joka havahtui lajin pariin Kallen myötä joskus vuonna 2021. Suuri merkitys oli Ylen näyttämillä suorilla erikoiskokeilla ja koostelähetyksillä. Kiinnostus kasvoi sen verran että tilasin wrc+:n ja sillä tiellä ollaan. Nyt katson Dirtfishin Youtube-videoita, Krissen Twitchiä ja kahlaan näitä keskusteluja. Myös ERC-kisat tulee nykyisin seurattua, kun nekin näkee plussan kautta. SM-sarjan lähetyksiäkin on tullut vilkuiltua.

Koskaan en ole vielä rallia livenä päässyt katsomaan, mutta ehdottomasti haluaisin nähdä nimenomaan Rally1-autoja. Se vauhti ja aerodynamiikan tuoma hallinta nopeilla osuuksilla vaikuttaa jo ruudun välityksellä niin uskomattomalta!

Rallissa on monia puolia, joiden vuoksi sitä on niin kiinnostavaa seurata. Vauhdin ja kuljettajien uskomattooman taidon lisäksi nautin lajin yhteisöllisyydestä. Kuljettajat rupattelevat keskenään, heitä voidaan haastatella rennosti tienreunassa. Lisäksi incar-kuva tuo suorituksen todella lähelle katsojaa. Myös kuljettajien persoona välittyy väkisin katsojalle, ja sitä myötä he tulevat ”tutummiksi” kuin missään muussa urheilulajissa joka äkkiä tulee mieleen.

On paljon asioita joita en rallista (vielä) tiedä, mutta ehkäpä tällainen katsantokanta on ainakin osittain sieltä boksin ulkopuolelta.
 

Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
523
Helvetin hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Ja toivottavasti joku viisas ja auktoriteettinen tajuaisi hyödyntää nämä asiat maksimaalisella tavalla (kompromissi on väistämätön, kaikkea ei voi saada) ja täten saataisiin niitä uusia Rallikkan tapaisia faneja lajille. Mutuheittoni onkin että markkinointitermeittäin asiakashankinnan kustannus rallissa ehkei ole kovin iso, jos sen vaan tekisi oikein ja täsmällisesti.
 

mattipuh

Well-known member
Liittynyt
9.8.2009
Viestit
713
Sijainti
Full send
Hmm, siis kannatatko nyt tasapäistämistä vai et? Rally2 ja Rally3 on nimittäin tosi vahvasti rajattuja luokkia ja niillä nimenomaan saadaan huippukuskit esiin kun kalusto on tasaväkistä.
Rally2 ja Rally3 kyllä, Rally1 en suoranaisesti. Nykysäännöt tuntuu olevan aika hyvä kun useammalla merkillä on kuitenkin mahdollisuudet ottaa voittoja.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
FIA voisi luoda ralliin WEC-tyylisen hypercar-ssäänöt, jotka mahdollitaisivat rally1-autoilla ajattamisen sekä tehdas- että yksityistalleille.
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
FIA voisi luoda ralliin WEC-tyylisen hypercar-ssäänöt, jotka mahdollitaisivat rally1-autoilla ajattamisen sekä tehdas- että yksityistalleille.
En täysin ymmärrä WEC sääntöjä, mutta mikä on se asia mikä mahdollistaa sielä yksityistallien ajattamisen vrt mikä estää Rally 1 privat tiimit, kyllähän Rally1 voi ajattaa yksityistiimejä, tosin vaatii jonkinlaisen kikkailun, tyyliin Serderis ja tää Pradan poika jotka ovat virallisesti tehdastallin virallisia kuskeja jotka taistelevat maailmanmestaruudesta.

Väitän, että R1n täysin posketon hintalappu on se syy miksi yksityistiimejä ei ole olemassa
 
Viimeksi muokattu:

mattipuh

Well-known member
Liittynyt
9.8.2009
Viestit
713
Sijainti
Full send
Väitän, että R1n täysin posketon hintalappu on se syy miksi yksityistiimejä ei ole olemassa
Kallista suhteessa mihin? En usko että tuo on F1:siä kalliimpaa. rahaa on vain lajin piirissä vähemmän minkä johdosta kuljettajia ja talleja on myös vähemmän.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
FIA voisi luoda ralliin WEC-tyylisen hypercar-ssäänöt, jotka mahdollitaisivat rally1-autoilla ajattamisen sekä tehdas- että yksityistalleille.
Millaiset ne säännöt on? En tunne WECiä ja pikainen googletus ei tuonut vastausta. Teoriassahan Rally1:llä ajaminen on mahdollista yksityistalleilla, mutta oman auton luokittelu onnistuu vain valmistajalta.
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
Kallista suhteessa mihin? En usko että tuo on F1:siä kalliimpaa. rahaa on vain lajin piirissä vähemmän minkä johdosta kuljettajia ja talleja on myös vähemmän.
No esimerkiksi kallista suheessa gen2 wrc aikaan jolloin mm. Jarkko Nikaran tyyppiset kuljettajat pystyivät ajamaan 1-3 MM rallia kaudessa.

Rahan vähyys on vain helppo tekosyy, rahaa löytyy kuitenkin R2 ajattamiseen joita on viivalla useampia paitsi Keniassa. Onko joskus ollut tilanne, että yksityiskuskeilla olisi ollut rahaa tuhlattavaksi.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1367
Millaiset ne säännöt on? En tunne WECiä ja pikainen googletus ei tuonut vastausta. Teoriassahan Rally1:llä ajaminen on mahdollista yksityistalleilla, mutta oman auton luokittelu onnistuu vain valmistajalta.
Siellä saa tehdä joko auton kokonaan itse (Nämä on nimellä LMH, eli Le Mans Hypercar) tai sitten ostaa rungon neljältä mahdollisesta valmistajalta, hybridisysteemi on kaikissa sama mutta moottorin saa tehdä itse (nämä on LMDh, Le Mans Daytona hybrid). LMDh on halvempi, ja sillä on mukana yksityistiimejäkin, LMH:ssa kaikki ovat tehdastalleja. Kaikkien kilpailukykyisyys varmistetaan Balance of Powerilla
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
Sébastien Ogierin mitta täyttyi – ranskalaismestari vaatii pikaisia muutoksia rallin MM-sarjaan: ”Kukaan ei enää välitä” https://www.is.fi/ralli/art-2000009641867.html





No nyt avatuu sitten Ogier Neuvillen jälkeen. Vaikea saada selville mikä yksittäinen asia on hänen mielestä pielessä. Olis tietty kiva jos he pystyisivät yksilöimään ja analysoimaan tarkemmin mistä tämä heidän mielestään ongelma johtuu. Voisko tästä kuitenkin vetää jonkinlaisen johtopäätöksen, että säännöissä on jotain vikaa, vaikka niin monen mielestä juuri säännöt on nyt sellaiset kun autotehtaat halusivat niiden olevan.
 
Viimeksi muokattu:

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3394
Sijainti
Lahti
Jotain tarttis tehdä on kommenttina samaa luokkaa kuin ns. savolainen urakka l. aloittamista vaille valmis. No, ainahan se kannattaa jotain tehdä!
 

Mahlainen jarruton

Well-known member
Liittynyt
23.3.2008
Viestit
162
Sijainti
Piilossa
Lause, jota en olisi uskonut vielä parikymmentä vuotta sitten milloinkaan kirjoittavani: ralli on omalla tavallaan erinomainen televisiolaji. Kilpailujen seuraaminen All Liven kautta on jännittävää, koukuttavaa ja hauskaa. Innostuin itse seuraamaan rallia pitkän tauon jälkeen paljolti juuri modernien livelähetysten ansiosta. Nyt kisaviikonloppu on odotettu tapahtuma, jonka aikataulujen mukaan yritän järjestellä myös muita menojani. Myös omassa kaveripiirissäni (30–35-vuotiaat kaupunkilaiset, joista useimmat eivät ole aikaisemmin juurikaan seuranneet rallia) on herännyt yllättävä ralli-innostus: erikoiskokeita katsellaan joko WRC:n tai Maikkarin lähetyksistä pitkin päivää. Osansa lienee Kallen menestykselläkin, mutta suurin ansio kuuluu silti mainiolle TV-tuotteelle.

Niin kuin Rallikka totesi, MM-rallin suuri vahvuus on yhteisöllisyys. Kuljettajat ovat maanläheisiä persoonia, joista tulee kisaviikonlopun aikana vähän kuin kavereita. Tämä kansanomaisuus ja tietynlainen kutikutoisuus on steriilissä nykyurheilussa aivan verraton vahvuus, jota pitäisi hyödyntää markkinoinnissa vielä enemmän. Jokaiseen ralliin mahtuu lukuisia kiinnostavia isoja ja pieniä tarinoita – niitä on niin kokonaiskilpailun kuin yksittäisenkin erikoiskokeiden sisällä. WRC-organisaation pitää paketoida nämä tarinat ja tehdä ne tutuiksi katsojille. Esimeriksi aikaisempi idea dokumenttityylisestä sarjasta on minusta mainio, sillä rallin MM-sarjassa on monia tosi kiinnostavia ja persoonallisia tyyppejä. Sarjan vastuu markkinointipuolella on valtavan iso, sillä kuljettajien omat somekoneistot ovat aika pieniä ja osin ehkä amatöörimäisiäkin. Vain lisäämällä nykyvyyttään sarja voi säilyä hengissä ja olla houkutteleva kohde esimerkiksi autonvalmistajille. Käyttämätöntä potentiaalia on edelleen valtavasti.

Ymmärrän, että osa lajiniiloista kokee power stage -formaatin keinotekoisena. Se on minusta silti suhteellisen toimiva (vaikkakaan ei täysin ongelmaton) tuote, joka sopii ihan hyvin lineaariseen televisioon ja tarjoaa helposti seurattavan & lähestyttävän kilpailun kilpailun sisällä. WRC+:n livelähetykset ovat edelleen valtava mahdollisuus, koska ne ovat keskimäärin tosi hyvää viihdettä. Sarjaa kannattaa kehittää jatkossakin tämä tuote edellä. Minusta voisi olla paikallaan miettiä, olisiko pistelaskua mahdollista rakentaa uudella tavalla niin, että muidenkin erikoiskokeiden kärkisjoista jaettaisiin lisäpisteitä? Toki tämä tarkoittaisi varmaankin säätöä esimerkiksi lähtöjärjestykseen, mutta ajatus on minusta silti pähkäilemisen arvoinen – EK-voitoista palkitseminen toisi pätkille aivan uudenlaista jännitettä. Systeemin pitäisi olla tietysti myös sellainen, että kokonaiskilpailu säilyy pisteiden kannalta kaikkein arvokkaimpana tavoitteena.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1367
Minä kaipaisin lähetyksiin vielä enemmän kameroita etappien välille. Ymmärrän kyllä taloudelliset haasteet tämän osalta, mutta esim viime vuoden Jyväskylän MM-rallissa oli hienoa kun ylellä oli omia kameroita eri paikoissa, niin saatiin kuvaa siitä kun EP juoksee asuntovaunun vierestä hakemaan vettä järvestä. Ei tällaista tapahdu missään muussa lajissa.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3394
Sijainti
Lahti
Tietty rosoisuus on aina palvellut ralliurheilua hyvin. Sen näkee katsojistakin, jotka saavat rymytä pitkin metsiä katsojapaikkoihinsa. Korkokengillä siellä on paha kulkea! Kaikki, niin kuskit, katsojat kuin mekaanikotkin ovat kilpailun jälkeen enemmän tai vähemmän räjähtäneen näköisiä. Rallissa joutuu altistamaan itsensä luonnon elementeille. Excellent!
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Tietty rosoisuus on aina palvellut ralliurheilua hyvin. Sen näkee katsojistakin, jotka saavat rymytä pitkin metsiä katsojapaikkoihinsa. Korkokengillä siellä on paha kulkea! Kaikki, niin kuskit, katsojat kuin mekaanikotkin ovat kilpailun jälkeen enemmän tai vähemmän räjähtäneen näköisiä. Rallissa joutuu altistamaan itsensä luonnon elementeille. Excellent!
Niin hullulta kun se kuulostaakin niin tässä rosoisuudessa on kyllä pari syytä ja seurausta, joiden takia nimenomaan tykkään seurata rallia livenä. Yhdistyy soppelisti hyötyliikunta, erämaaretkeily ja jonkinasteinen elämysmatkailu.

Kyllähän sitä vähän tuntee elävänsä kun nukkuu farmariauton takakontissa max 5h jonkun paikallisen metsäautotien, tienvarsilevikkeen tai Esson asvalttikentällä, vetää kamppeet niskaansa ja alkaa tetsaamaan siitä kohti seuraavaa erikoiskoetta. Ei tälläisiä tarinoita saisi aikaan sillä et varaisi joka kerta jonkun paikallisen motellista huoneen ja yöpyisi siellä. Liian helpoksi jopa kävisi homma.
 

Realy

Well-known member
Liittynyt
16.2.2022
Viestit
158
Niin hullulta kun se kuulostaakin niin tässä rosoisuudessa on kyllä pari syytä ja seurausta, joiden takia nimenomaan tykkään seurata rallia livenä. Yhdistyy soppelisti hyötyliikunta, erämaaretkeily ja jonkinasteinen elämysmatkailu.

Kyllähän sitä vähän tuntee elävänsä kun nukkuu farmariauton takakontissa max 5h jonkun paikallisen metsäautotien, tienvarsilevikkeen tai Esson asvalttikentällä, vetää kamppeet niskaansa ja alkaa tetsaamaan siitä kohti seuraavaa erikoiskoetta. Ei tälläisiä tarinoita saisi aikaan sillä et varaisi joka kerta jonkun paikallisen motellista huoneen ja yöpyisi siellä. Liian helpoksi jopa kävisi homma.
Lisätään tuohon Sörsselsönin hyvään kirjoitukseen se, että (wrc)ralli on niitä harvoja lajeja, joista voi nauttia rosoisesti, mutta myös fiinimmin; yleisö-ek:lla, fan-zoneilla yms. Molempia tapoja on tärkeää palvella hyvin.
 
Ylös