CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 16551
Täällä tainnut lähes aina tulla
Ja tuli tälläkin kertaa mitä nyt hyvin murheellisista syistä.
Täällä tainnut lähes aina tulla
Yleensä ekalla kierroksella anneta tuosta rankkua lainkaan.Eri rankut Maxille ja Lawsonille samasta rikkeestä.![]()
Joo selvinnyt hieman säikähdyksellä näistä aika-ajo virheistään. Nyt tuli ekalla kierroksella kaksi sijaa kun Tsuki kolasi Gaslyn ulos. Mutta näitä ei parane paljon antaa. Piastri suorittaa nyt tasolla, että ero kasvaa äkkiä jos jää tuonne podiumin ulkopuolelle. Eikä Maxia kannata poislaskea. Siinä aivan Norriksen kannassa pisteissäNorrisin pitää nyt saada vaan nopeasti paketti kasaan jos meinaa mestaruusjunan kyydissä pysyä. Aika halvalla on nyt selvinnyt näistä parista heikosta viikonlopusta, olisi voinut tulla paljon rumempaakin jälkeä pistetaulukossa. Vauhtia on kyllä.
Piastrin hölmöily Melbournessa oli lähinnä siinä ettei leveäksi ajon jälkeen ajanut varman päälle vaan yritti viimeiseen asti kääntää toiseksi viimeiseen mutkaan, jolloin pyörähti ja jäi jumiin nurmikolle. Kilpailutilanne ja pisteet silloin siitä ettei keskeyttänyt. Paremmalla onnella olisi päässyt nurmikolta heti jatkamaan ja top 5 sijoitus olisi ollut todennäköinen.
Tuossahan oli jo siirtynyt ohi, ja teki ajovirheen, mikä pelkästään haittasi menoa mutkan ulostulossa..
Varsin alhaalla muutama talli autojaan ajatti viikonloppuna kipinäsuihkuista päätellen. Ehkä kilpailussa rengaspaineiden nousu nosti autoja riittävästi tai sitten lisäsivät maavaraa jo ennen aika-ajoja? Kanttarien ylityksistä tapahtuva pohjalevyn kuluminen toki asia erikseen.Kisaa vielä muuten miettien tosiaan ennen pientä taukoa ei taitanut kenelläkään ainakaan toivottavasti kulua autojen pohjalevyt liikaa? No mikäli hylkäyksiä syystä tai toisesta niin saahan niistä valittaa, mutta toisaalta muutoshyväksyntä onkin sitten vähän eri juttu.
Vai olisiko sitten Ferrarin tuplahylkäys säikäyttänyt tosiaan tallit siinä määrin, että viimeinkin vähän katsotaan niiden pohjalevyjen perään tarkemmin? Parempi olisi niin.
Mistä se rankku tuli?
Onhan ne Antonellin aika-ajotkin sujuneet ihan kelvosti parin ensimmäisen GP-viikonlopun jälkeen. Saudiloissa hävisi toki ajallisesti melko paljon Russellille, mutta lähtöruutu oli silti vain kaksi pykälää tallikaveria heikompi. Kilpailussakin Russell oli selkeästi vahvempi mersukuski, mutta Antonelli ajaa kyllä fiksusti noin nuoreksi kaveriksi.Antonellin ongelma on aika-ajot. Heti kun ne alkaa sujumaan, kisassa menee kovaa Russelliin nähden. Kisan lopussa nitisti 10s tänään tallitoveriin nähden mikä on tulokkaalle ihan kelpo suoritus.
Vanha viisaus pätee vieläkin: Ei se ruutulippu vaan Russellin takana tapahtuneet paremmat suoritukset.Antonelli lopussa todella hyvässä kyydissä, nopeampi Mersu.
No. Brundle heitti seuraavat perustelut: Olet mutkan apexissa ekana, Edellä maxia, Max otti jarrulta pois koska ei olisi pystynyt ajamaan mutkaa kuitenkaan. Olen samaa mieltä.Ensimmäisen mutkan tilanteesta vielä:
Vähän erikoinen ehkä tämä rangaistus. Piastri ei jättänyt Verstappenille mahdollisuutta ajaa rataa pitkin, eikä Verstappen voinut kuin ajaa mutkan suoraksi. Mielestäni tuo oli Piastrilta "pommisyöksy" ja jos Verstappen olisi kääntänyt sisään mutkaan olisi tuomaristonrangaistus tullut lähes varmasti Piastrille, tosin Red Bull olisi myös hajonnut. Verstappenin virhe oli korkeintaan olla päästämättä Piastria ohitseen, Piastrin virhe oli olla jättämättä toiselle tilaa.