Heikki Kovalaisen tulevaisuus 2013 jälkeen - Koittiko nyt loppu?

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8385
Sijainti
Vantaa
Fernandesilla ei koskaan ollut Lotus-autofirman tukea takanaan; hän ainoastaan liisasi Lotus-nimen Colin Chapmanin perikunnalta. Tämä aiheutti myöhemmin ongelmia Lotus-autoyhtiön omistajan eli Protonin kanssa, kun Proton lisensoi Lotus-brändin Genii Capitalin ostamalle ex-Renault'lle, joka nykyäänkin tunnetaan musta-kultaisesta värityksestään. Hetken aikaahan näytti siltä, että kaudella 2012 sarjassa ajaisi kaksi Lotus-tallia, mutta Fernandes siirsi onneksi tallinsa Caterhamin brändin alle.

Kovalainen teki Caterhamin kanssa aluksi kolmivuotisen sopparin eikä hänellä tainnut itselläänkään olla kiirettä tallista pois, vaikka tulokset olivat katastrofaalisia. Tai voi olla, että kulisseissa hän etsi uutta tallia, mutta juuri tuo pitkä sopimus ja kyseenalaiset aiemmat tulokset hankasivat vastaan. Sitten olikin jo myöhäistä, sillä sopimuksen ollessa katkolla Kovalainen myönsi useampaankin otteeseen, ettei muita talleja vain kiinnosta, koska muilla kavereilla on rahaa ja he ovat ajaneet pistesijoja ja häneltä ne puuttuvat. Sopparin päätyttyä ei kelvannut enää Caterhamillekaan, vaikka siinäkin taisi lopulta painaa paljon myös muut kuin radalla nähdyt asiat.
Protonin logot olivat ainakin 2010 kauden Fernandesin Lotuksissa. 2011 olikin Team Lotus ja Lotus Renault GP.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Noh, pikainen Wikipedia-kierros kertoi näköjään, että Fernandesilla oli tosiaan Protonin lisenssi kaudella 2010 ja kaudeksi 2011 hän kikkaili ostamalla toisen Lotus-nimen oikeudet omistavan firman, jota pyöritti F1-mestari James Huntin pikkuveli David. Emmä tuosta silti vetäisi johtopäätöksiä, että konkurssikypsä Proton olisi ollut varsinaisesti tukemassa tallin toimintaa millään tavoin.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657

Kyllä Lotuksen tuolloin omistanut Proton sponsoroi ensimmäisenä vuonna Fernandesin Lotus Racing -tallia rahallisestikin, tosin tukisumma taisi olla aika pieni. Malesian poika Fairuz Fauzy pääsi Fernandesin tallin testi- ja varakuskiksi nimenomaan Proton-yhteyksiensä avulla. Kun Proton siirsi tukensa Enstonen Genii-Lotukselle 2011, Fauzy siirtyi mukana.

Fernandesin ja Proton/Lotuksen riitautumisessa olivat huhujen mukaan taustalla malesialaispoliitikkojen keskinäiset kahnaukset, joista me suomalaiset emme paljon tiedä. Protonhan oli valtion omistama autonvalmistaja, joten poliitikot päättivät sen (samoin kuin Protonin tuolloin omistaman autonvalmistaja Lotuksen) asioista. Fernandesilla oli näissä poliitikoissa sekä tukijoita että vastustajia, joita Fernandes oli hankkinut Air Asian kilpaillessa asiakkaista valtion omistaman Malaysia Airlinesin kanssa. Jotain lehmänkauppoja siellä kabineteissa on kai solmittu, koska Lotus Racingin perustamisen aikoihin Fernandesia tukeneet poliitikot kääntyivät sittemmin vastustamaan Fernandesin suunnitelmia.

Kun Kovalainen suostui Fernandesin tallin kuskiksi, niin Fernandesilla oli vielä ilmiselvästi kiikarissa läheinen yhteistyö autonvalmistaja Lotuksen kanssa, ehkä jopa sen ostaminen. Juuri siksihän Fernandes valitsi tallinsa nimeksi Lotus Racingin (saatuaan tietysti ensin Protonilta lisenssin Lotus-nimen käyttöön). Olisi kyllä aika ihmeellistä, jos Fernandes ei Kovalaista ja Trullia talliinsa houkutellessaan olisi maininnut autonvalmistaja Lotusta koskevista suunnitelmistaan. Kaksi kokenutta kuskia oli unelmakaappaus aloittelevalle F1-tallille, joten kaikki mahdolliset temput on varmaankin tehty sen toteuttamiseksi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Tuohon aikaan työttömiksi jäi aika kovia nimiä, jotka joutuivat pelastautumaan sinne, minne sattuivat pääsemään. Kovalaisen ja Trullin ohessa Timo Glock joutui siirtymään aivan perälle uuden tulokkaan riveihin ja kaikille kävi kylmästi. Jokaiselle heistä kyse oli uran viimeisestä kunnollisesta F1-sopparista. Heke sai itse asiassa rimpuilla mukana yllättävän pitkään muihin verrattuna. Tuskin Fernandesin tarvitsi hirveästi houkutella tehdastallien pudottamia ex-tähtiä; joko tulet meille tai F1-ura on ohi.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963

Niinpä, hipin näkökulmat tuntuu olevan aika vahvasti siihen suntaan että määrätietoinen sanojaan syömätön Heikki olisi jotenkin hypnotisoitu Lotukselle tai myöhemmin testikuskiksi. Ei siellä sellasia tarvittu Heikkiin ryhtyäkseen Lotuksen puikkoihin, joko palkkakuskin soppari sarjan yhdestä paskimmasta tallista tai eläköidyt jo 3 vuoden jälkeen. Samoin tuntuu hippi vieläkin elävän siinä uskossa että Heikki houkuteltiin testikuskiksi lupaamalla kisakuskin pestin. Ties kuinka monta kertaa olen linkittäny tänne sen kun Heikki sanoi istuneensa kuukausia sohvalla katsomassa muiden kisaamista, jonka jälkeen meni oma-aloitteisesti lakki kourassa kysymään Fernandesilta olisiko vielä jotain hommia.
 
Viimeksi muokattu:

ice

Well-known member
Liittynyt
3.3.2009
Viestit
683
Niinpä, hipin näkökulmat tuntuu olevan aika vahvasti siihen suntaan että määrätietoinen sanoja syömätön Heikki olisi jotenkin hypnotisoitu Lotukselle tai myöhemmin testikuskiksi. Ei siellä tarvittu hypnotisointia tai poppakonsteja Heikkiin ryhtyäkseen Lotuksen puikkoihin, joko missaat palkkakuskin sopparin sarjan yhdestä paskimmassa tallissa tai eläköidyt jo 3 vuoden jälkeen. Samoin tuntuu hippi vieläkin elävän uskossa että Heikki houkuteltiin testikuskiksi lupaamalla kisakuskin pestin. Ties kuinka monta kertaa olen linkittäny tänne sen kun Heikki sanoi istuneensa kuukausia sohvalla katsomassa muiden kisaamista, jonka jälkeen meni oma-aloitteisesti lakki kourassa kysymään Fernandesista olisiko vielä jotain hommia.
Ihan turhaa on faktoja edes linkata tänne tai yrittää niistä kertoa koska Heikki nyt vaan on niin huikea kuski ja kaikkea.
Fakta nyt vaan on että tuolla gridillä nyt on heti 10 kovempaa kuskia kun Heikki. Heikki ei ole maailman paskin mutta ei tosiaan paraskaan, ei edes top kybässä formuloissa.

Ja tän Heikki toikin vois ihan hyvin jo siirtää tonne osastoon "ynnämuut", ei aja enää formulaa niin ei tarvitse lankaa myöskään täällä.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Onko joku väittänyt Heikin olevan top kymppi kuski? Samaa mieltä siitä, että tää toikki ei kuulu tänne. GT ja Protot osioon kuuluisi.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657
Samoin tuntuu hippi vieläkin elävän siinä uskossa että Heikki houkuteltiin testikuskiksi lupaamalla kisakuskin pestin. Ties kuinka monta kertaa olen linkittäny tänne sen kun Heikki sanoi istuneensa kuukausia sohvalla katsomassa muiden kisaamista, jonka jälkeen meni oma-aloitteisesti lakki kourassa kysymään Fernandesilta olisiko vielä jotain hommia.
Näinhän se meni, kuten Heikki itse aikoinaan kertoi. Hiljattain (YLEn Urheiluruudussa tammikuun 2015 loppupuolella) Kovalainen kuitenkin paljasti, että Caterhamin kanssa sovittiin alustavasti kisakuskipestistä. Kausi oli tietysti jo tuolloin alkanut, ja Caterham oli valinnut kuljettajansa kaudelle 2013, joten Heikki odotteli luvattua kisakuskin paikkaa Caterhamin testi- ja varakuskina. Lupaus kisakuskin paikasta Caterhamilla ei siis ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että aloite keskusteluille tuli Kovalaiselta.

Voisit muuten korjata signatuurissasi fraasin "kriteerinä tehdastalli" osuvammalla fraasilla "kriteerinä päästä autotehtaan hommiin", ettei ihan räikeäksi vääristelyksi mene. Jos joku kyselee tuon fraasin alkuperää, niin voit tarjota linkkiä Maikkarin haastatteluun, jonka tekstiversiossa Heikki kommentoi tulevaisuudensuunnitelmiaan näin:

Minulla on ollut sellainen kriteeri, että haluan päästä autotehtaan kanssa tekemään hommia, jos muihin sarjoihin lähdetään. Viime vuonna ei ollut paikkoja missään sarjoissa autotehtailla, joten sen takia olin poissa näistä kuvioista, Kovalainen korostaa.

Tuskin Fernandesin tarvitsi hirveästi houkutella tehdastallien pudottamia ex-tähtiä; joko tulet meille tai F1-ura on ohi.
Johonkin toiseen kilpa-autoilusarjaan siirtyminen oli tietysti yksi vaihtoehto McLaren-pestin päätyttyäkin. Nyttemmin tämä vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen. Kovalainen sai kuitenkin katsottua sen F1-korttinsa loppuun asti, ettei ainakaan tämä asia jäänyt vaivaamaan.

Löysin muuten Turun Sanomien jutun Fernandesin F1-tallihankkeen alkuajoilta, ennen kuin talli oli pestannut Heikkiä. Huomiotani kiinnitti tuossa jutussa miten silloin nostettiin mediassa esiin Malesian hallituksen osallisuus Fernandesin tallihankkeessa. Olin jo unohtanut tämän piirteen, mutta onhan tuollainen valtiollinen taustatuki varmaankin vahvistanut uuden tallin uskottavuutta Kovalaisenkin silmissä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8385
Sijainti
Vantaa
Näinhän se meni, kuten Heikki itse aikoinaan kertoi. Hiljattain (YLEn Urheiluruudussa tammikuun 2015 loppupuolella) Kovalainen kuitenkin paljasti, että Caterhamin kanssa sovittiin alustavasti kisakuskipestistä. Kausi oli tietysti jo tuolloin alkanut, ja Caterham oli valinnut kuljettajansa kaudelle 2013, joten Heikki odotteli luvattua kisakuskin paikkaa Caterhamin testi- ja varakuskina. Lupaus kisakuskin paikasta Caterhamilla ei siis ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että aloite keskusteluille tuli Kovalaiselta.

Voisit muuten korjata signatuurissasi fraasin "kriteerinä tehdastalli" osuvammalla fraasilla "kriteerinä päästä autotehtaan hommiin", ettei ihan räikeäksi vääristelyksi mene. Jos joku kyselee tuon fraasin alkuperää, niin voit tarjota linkkiä Maikkarin haastatteluun, jonka tekstiversiossa Heikki kommentoi tulevaisuudensuunnitelmiaan näin:

Johonkin toiseen kilpa-autoilusarjaan siirtyminen oli tietysti yksi vaihtoehto McLaren-pestin päätyttyäkin. Nyttemmin tämä vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen. Kovalainen sai kuitenkin katsottua sen F1-korttinsa loppuun asti, ettei ainakaan tämä asia jäänyt vaivaamaan.

Löysin muuten Turun Sanomien jutun Fernandesin F1-tallihankkeen alkuajoilta, ennen kuin talli oli pestannut Heikkiä. Huomiotani kiinnitti tuossa jutussa miten silloin nostettiin mediassa esiin Malesian hallituksen osallisuus Fernandesin tallihankkeessa. Olin jo unohtanut tämän piirteen, mutta onhan tuollainen valtiollinen taustatuki varmaankin vahvistanut uuden tallin uskottavuutta Kovalaisenkin silmissä.
Vaikea uskoa, että Jarno Trulli sillä kokemuksella olisi lähtenyt ilman kunnollisia lupauksia ajamaan jämä sijoista. Muutama vuosi sitten oli paljon huhuja, että Fernandes olisi ostanut Lotuksen (vai oliko Protonin) itselleen. Se ei sitten onnistunutkaan, jotten päätyi Caterhamiin. Kyllä taustalla on pitänyt olla kovat (harha)luulot nopeasta noususta vahvojen tukijoiden avulla. Ei tainnutkaan onnistua Fernandesin hommat ihan putkeen. Fernandesin tarkoitus oli rakentaa Caterhamista ihan kunnon "grouppi", mutta metsään meni. Omistaako Fernandes enää Caterham Grouppia? Siis Formulat ja GP2 on muilla, mutta muuten?

Itse luulin vielä viime kauden alussa, että Caterhamin talous olisi ollut ihan ok, koska Fernandes vaikutti rehdiltä liikemieheltä. Tämä Caterhamin loppusekoilu kyllä antoi sellaisen kuvan, että onko ihan niin suoraselkäinen ja vilpitön liikemies, mitä antaa ymmärtää.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Itse luulin vielä viime kauden alussa, että Caterhamin talous olisi ollut ihan ok, koska Fernandes vaikutti rehdiltä liikemieheltä. Tämä Caterhamin loppusekoilu kyllä antoi sellaisen kuvan, että onko ihan niin suoraselkäinen ja vilpitön liikemies, mitä antaa ymmärtää.
Siitähän puhuttiin pitkään jo kauden 2012 aikana, että Caterhamin menettäessä 10. sijansa tarkoittaisi se mahdollisesti kahden maksukuskin hankkimista ja Kovalaiselle varmoja potkuja. Talli oli pitkän aikaa Marussian takana ja onnistui vasta kauden päätöskisassa nousemaan takaisin viimeiselle rahasijalle. Sekään ei Hekeä lopulta pelastanut. Tämän päälle Fernandes kertoi kyllä mielestäni varsin selvästi, että mikäli kaudella 2014 ei tapahdu nousua lähemmäs keskikastia, niin hän irroittaa töpselin. Lopulta tallin auto oli niin täysi katastrofi, ettei sitä päätöstä tarvinnut kovin kauaa jossitella.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Kausi oli tietysti jo tuolloin alkanut, ja Caterham oli valinnut kuljettajansa kaudelle 2013, joten Heikki odotteli luvattua kisakuskin paikkaa Caterhamin testi- ja varakuskina. Lupaus kisakuskin paikasta Caterhamilla ei siis ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että aloite keskusteluille tuli Kovalaiselta.
Loppujen lopuksi Heikki antoi vauhtia Fernandesin kielteiselle päätökselle munaamalla näytön paikan Lotus-tuurauksella. Rahan puute ja huonot näytöt viimeiset naulat arkkuun.
Voisit muuten korjata signatuurissasi fraasin "kriteerinä tehdastalli" osuvammalla fraasilla "kriteerinä päästä autotehtaan hommiin", ettei ihan räikeäksi vääristelyksi mene. Jos joku kyselee tuon fraasin alkuperää, niin voit tarjota linkkiä Maikkarin haastatteluun, jonka tekstiversiossa Heikki kommentoi tulevaisuudensuunnitelmiaan näin
Tuttuun tapaan tuo Heikiltä taas meni. Lueteltiin kriteereitä julkisesti ja loppujen lopuksi päätyi pikkutalliin ja pääsee ehkä kerran testikuskiksi tehdastalliin.

Johonkin toiseen kilpa-autoilusarjaan siirtyminen oli tietysti yksi vaihtoehto McLaren-pestin päätyttyäkin. Nyttemmin tämä vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen. Kovalainen sai kuitenkin katsottua sen F1-korttinsa loppuun asti, ettei ainakaan tämä asia jäänyt vaivaamaan.
Tämmönen mennyt ohi? Oliko vaihtoehto sun omassa ajatuksissasi vai onko jotain linkkejä tarjota? Muistaakseni Mclarenin pestin lopun häämöttäessä ei muuta sanonut kuin ettei varmana pikkutalliin mene, eikä muut sarjat kiinnostanut.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5142
Kovis ei ole tainnut aiemmin pahemmin puhua suunnitelmistaan F1-sarjan ulkopuolella, mutta jotain kertonee se, että mies piti juuri pari välivuotta (2013-14) odotellessaan Caterhamin tilanteen varmistumista. Omasta mielestäni Heikin "sitoutuminen" F1:iin on ollut aika selvää. Onhan täällä foorumillakin haukuttu Heikkiä juuri siitä, ettei hän osannut päästää F1-unelmastaan irti vaikka juna meni.
 
Viimeksi muokattu:

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657
Haastatteluissaan Heikki on vuosien mittaan tehnyt selväksi, että F1-kisaaminen on jatkuvasti kiinnostanut enemmän kuin muissa sarjoissa ajaminen. Kun F1-kortti on kuitenkin nyt katsottu loppuun asti, niin katse on kääntynyt muihin sarjoihin, ja ikänsä puolesta Heikki ennättää vielä kilpailla useammassakin sarjassa -- rata-autoilussa ja miksei vaikka rallissakin. Nousujohtoisen uran kehittämiseksi F1:n ulkopuolella tarvitaan tietysti jatkuvaa menestystä kilparadoilla, joten itsestäänselvää urakehitys ei ole myöskään muussa rata-autoilussa.

JVR kaipailee linkkiä sellaiseen tietoon, että Kovalaiselle olisi ollut tarjolla töitä muissa kilpasarjoissa välittömästi McLaren-pestin jälkeen. Eikö se nyt ilman linkkejäkin ole päivänselvää, että kun töitä muista sarjoista järjestyy nyt, niin olisi samanlaisia hommia ollut tarjolla muutama vuosi aiemminkin, jos vaan Heikkiä olisi tuolloin kiinnostanut vaihtaa sarjaa?

"Kriteerinä tehdastalli" on selkeää vääristelyä, koska tehdastalli-termillä on vakiintunut merkitys, eikä Kovalainen puhu haastattelussaan tehdastallista, vaan autotehtaan (eli katuautojen valmistajan) hommiin pääsemisestä. Haastattelua antaessaan Heikki neuvotteli Toyotan kanssa Super GT -sarjaan osallistumisesta, mutta saattoi antaa vahvistuksen neuvottelujensa tuloksesta vasta vähän myöhemmin. Mutta ehkä poimitkin "kriteerinä tehdastalli"-lainauksesi jostain muusta haastattelusta? Anna linkki lähteeseesi, niin todistat ettet ole vääristellyt Kovalaisen sanoja.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Haastatteluissaan Heikki on vuosien mittaan tehnyt selväksi, että F1-kisaaminen on jatkuvasti kiinnostanut enemmän kuin muissa sarjoissa ajaminen. Kun F1-kortti on kuitenkin nyt katsottu loppuun asti, niin katse on kääntynyt muihin sarjoihin, ja ikänsä puolesta Heikki ennättää vielä kilpailla useammassakin sarjassa -- rata-autoilussa ja miksei vaikka rallissakin. Nousujohtoisen uran kehittämiseksi F1:n ulkopuolella tarvitaan tietysti jatkuvaa menestystä kilparadoilla, joten itsestäänselvää urakehitys ei ole myöskään muussa rata-autoilussa.

JVR kaipailee linkkiä sellaiseen tietoon, että Kovalaiselle olisi ollut tarjolla töitä muissa kilpasarjoissa välittömästi McLaren-pestin jälkeen. Eikö se nyt ilman linkkejäkin ole päivänselvää, että kun töitä muista sarjoista järjestyy nyt, niin olisi samanlaisia hommia ollut tarjolla muutama vuosi aiemminkin, jos vaan Heikkiä olisi tuolloin kiinnostanut vaihtaa sarjaa?
Johonkin toiseen kilpa-autoilusarjaan siirtyminen oli tietysti yksi vaihtoehto McLaren-pestin päätyttyäkin. Nyttemmin tämä vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen. Kovalainen sai kuitenkin katsottua sen F1-korttinsa loppuun asti, ettei ainakaan tämä asia jäänyt vaivaamaan.
Nyt alkaa menee niin mielenkiintoiseksi tää keskustelu että pitää kaivaa oikeen popcornit esiin :D

Yritätkö näin epätoivoisesti kalastaa Heikin hattuun jotakin määrätietoisuuden sulkaa, että alat keksimään Heikin urasuunnitelmia omasta päästäsi: "vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen.". Say what?? :D Heikkihän on Mclarenin jälkeen toitottanut ettei mikään muu sarja kiinnosta eikä ne ole vaihtoehtoja ja nyt selität että nykyinen japanilainen rata-sarja on Heikin suunnitelma 5 vuoden takaa :D Myöhemminkin Heikkiä on kritisoitu "F1 tai ei mitään" -asenteesta. Missä Heikki-lahkossa näitä juttuja oikeen tehtaillaan??

Samaisella kuningaslogiikalla voidaan vaikka keksiä Heikin DTM-testien menneen huonosti, josta ei tallipaikkaa tarjottu ja sen takia ajaa nyt jossain japanilaisessa sarjassa, josta tallipaikkaa tarjottiin.

"Kriteerinä tehdastalli" on selkeää vääristelyä, koska tehdastalli-termillä on vakiintunut merkitys, eikä Kovalainen puhu haastattelussaan tehdastallista, vaan autotehtaan (eli katuautojen valmistajan) hommiin pääsemisestä. Haastattelua antaessaan Heikki neuvotteli Toyotan kanssa Super GT -sarjaan osallistumisesta, mutta saattoi antaa vahvistuksen neuvottelujensa tuloksesta vasta vähän myöhemmin. Mutta ehkä poimitkin "kriteerinä tehdastalli"-lainauksesi jostain muusta haastattelusta? Anna linkki lähteeseesi, niin todistat ettet ole vääristellyt Kovalaisen sanoja.
Viilasin sitä vähän, mitäs nyt tykkäät? Onko muissa lausunnoissa vielä huomautettavaa?
 
Viimeksi muokattu:

mariko

Well-known member
Liittynyt
13.4.2006
Viestit
985
Nyt alkaa menee niin mielenkiintoiseksi tää keskustelu että pitää kaivaa oikeen popcornit esiin :D

Yritätkö näin epätoivoisesti kalastaa Heikin hattuun jotakin määrätietoisuuden sulkaa, että alat keksimään Heikin urasuunnitelmia omasta päästäsi: "vaihtoehto on toteutumassa muutaman vuoden viiveen jälkeen.". Say what?? :D Heikkihän on Mclarenin jälkeen toitottanut ettei mikään muu sarja kiinnosta eikä ne ole vaihtoehtoja ja nyt selität että nykyinen japanilainen rata-sarja on Heikin suunnitelma 5 vuoden takaa :D Missä Heikki-lahkossa näitä juttuja oikeen tehtaillaan??

Samaisella kuningaslogiikalla voidaan vaikka keksiä Heikin DTM-testien menneen huonosti, josta ei tallipaikkaa tarjottu ja sen takia ajaa nyt jossain japanilaisessa sarjassa, josta tallipaikkaa tarjottiin.

Viilasin sitä vähän, mitäs nyt tykkäät? Onko muissa lausunnoissa vielä huomautettavaa?
Sie se jaksat.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Sie se jaksat.
Kyllä mie jaksan, ihan viihteen vuoksi. Ties mitä infoa sieltä hipiltä vielä paljastuu Heikistä mitä muut ei tiedä. Kenties vuoden päästä maikkarin selostuskopissa, vaihtoehto joka toteutuu nyt vuosien viiveellä? :D
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657
Tuskinpa Heikillä on koskaan ollut "F1 tai ei mitään"-asennetta. Pikemmin asenne on ollut "katsotaan ensin F1-kortti loppuun asti, ja kisataan sen jälkeen muissa sarjoissa". Ainakin rallia Kovalainen on joskus sanonut haluavansa ajaa.

Eivätköhän useimmat ihmiset tällä foorumilla ymmärrä, että kun F1:stä kerran lähtee, niin takaisin ei yleensä ole tulemista. Schumi ja Kimi ovat poikkeuksia säännöstä -- Heikillä ei ollut samanlaista statusta. Siksi oli Kovalaisen näkökulmasta hyvinkin järkevää katsoa F1-korttinsa loppuun asti ennen kuin lähtee muita sarjoja kokeilemaan, kun F1-kuskin hommat kiinnostivat eniten. Ne muut sarjat eivät ole minnekään karanneet sen takia, että Heikin F1-ura jatkui muutaman vuoden kauemmin kuin jotkut odottivat.

Viilasin sitä vähän, mitäs nyt tykkäät?
On se vähän parempi kuin aiemmin.
 
IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Kyllä mie jaksan, ihan viihteen vuoksi. Ties mitä infoa sieltä hipiltä vielä paljastuu Heikistä mitä muut ei tiedä. Kenties vuoden päästä maikkarin selostuskopissa, vaihtoehto joka toteutuu nyt vuosien viiveellä? :D
Aiemmin ajattelin, että oot ärsyttävä hahmo, mut onhan tää jo pikkuhiljaa tosiaan hyvää viihdettä vain. Kiitos :)
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2657
Aiemmin ajattelin, että oot ärsyttävä hahmo, mut onhan tää jo pikkuhiljaa tosiaan hyvää viihdettä vain. Kiitos :)
Heh. :D Tuota "Heikki nähdään vuoden sisällä Maikkarin selostuskopissa"-ennustustaan JVR on jo aiemminkin esitellyt, vaan eipä tuo ole ainakaan toistaiseksi toteutunut. Veikkaan ennustuksen menevän metsään tälläkin kerralla. Jälkiviisaushan on helppoa, ennakkoviisaus huomattavasti vaikeampaa.
 
Ylös