Henri Toivosen onnettomuus korsikalla

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
.

Tämä keskusteluhan kuulostaa jo ihan joltakin salapoliisidekkarilta. Ihan kuin Hercule Poirot pohtimassa ja ratkomassa mysteeriä. Kyllä tuo tilanne on Sabylle varmasti tullut niin äkkiä eteen, että ei siinä ehdi heti ajatella. Jos paikassa olisi ollut selkeät jarrutusjäljet, auto on näkyvissä ja tulipalon näkee, tilanne olisi varmasti toinen. Mutta mitään jarrutusjälkiähän ei ollut, eikä autoa näkynyt. Savua ehkä vain on näkynyt, mutta eihän siitä vielä mitään varmaa voi päätellä, vaikka olisi vain joku pieni metsäpalo. Ja mielestäni on selvää, ettei Saby maaliin ajanut, vaan muutama sata metriä paikan ohi. Jos hän olisi pitkään ajanut ja sitten kääntynyt, niin olisi lähes varmaa että Biasion tulisi minuutin lähtövälillä pian vastaan.

Luulen,että se youtuben videokuva onnettomuudesta on ihan aito, ja ehkä juuri kyseinen videokuvaaja ja muut samassa paikassa olleet katsojat ovat pysäyttäneet Sabyn. Onhan tuo videokuva saattanut alusta alkaen olla viranomaisten hallussa ja ehkä jossain ranskan televisiossa, mutta ei vaan ole kantautunut suomen tv:n haltuun. Onhan onnettomuudesta alusta alkaen puhuttu ihan faktana, että auto suistui rotkoon ja räjähti välittömästi tulipalloksi. Mistäpä tuotakaan kukaan olisi voinut tietää, jos videokuvaa ei olisi alusta alkaen ollut. Muutenhan olisi voitu yhtälailla olettaa, että tulipalo on syttynyt vasta pikkuhiljaa. Jotain todistetta on siis täytynyt olla, eli juurikin tuo videokuva.

Kivimäen kommentit ihmetyttää yhä enemmän, jos hän oli sanonut että Alen ajoi paikan ohi ja jarrutti nähtyään Lancian värit. Miten ihmeessä Alen olisi paikan ohi voinut ajaa, koska kaiken järjen mukaanhan paikassa piti olla jo pysähtyneenä Saby, Biasion ja Chatriot. On käynyt sellainenkin mielessä että jospa Lancian johto on vähän laittanut sanoja suuhun Alenille ja muullekin Lancian henkilökunnalle? Onko haluttu peitellä esim. teknistä vikaa tai jotakin muuta, ettei Lancia joudu vastuuseen?? No, tuskin sentään, mutta melkoisen ristiriitaisia kertomuksia kaikilla osapuolilla.

Olisikohan Forum-auto-palstalla muuten porukkaa, jotka olisivat olleet kyseisessä kisassa tai jopa samalla ek:lla katsomassa? Jos sieltä kysyisi lisätietoa. Ranskalaiset vaan tuntuu kovin huonosti osaavan englantia, että ranskankieliseen kysymykseen voisi tulla enemmän vastauksia.
 

Tietäjä

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
47
http://www.aijaa.com/v.php?i=5322367.jpg
Tuossa tuo kauempaa, mutkan "toiselta puolelta" otettu kuva, joka siinä youtube-videossakin esiintyy. Siitä voi havaita, että pätkälle ehti Henkan jälkeen startata vielä kahdeksan autoa. Eli jos onnettomuus sattui n. viiden minuutin ajon jälkeen (?), niin kolmisen minuuttia on kestänyt saada tieto lähtöön.


http://www.aijaa.com/v.php?i=5322335.jpg
Tämä kuva on käsittääkseni juuri siltä tauolta, jolta lähdettiin kohti tuota kohtalokasta 18. erikoiskoetta. Tuosta voisi melkein sanoa, että tauolle on ainakin saavuttu ihan normaalissa järjestyksessä.
Jotenkin olen muistavinani nähneeni jossain kuvan, jossa sen Sabyn väärään suuntaan olevan Peugeotin vieressä on juuri Lancia nro 6, eli se todellakin olisi Alenin Lancia, joka ei paikkaa koskaan käytännössä ohittanutkaan... No juu, sillä nyt tuskin on sen suurempaa merkitystä, mutta jäi vain ihmetyttämään, kun itse kuitenkin yrittää jollakin tavalla saada mahdollisimman selvän kuvan tuon päivän tapahtumista.
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Tämmönen oli minun huono suomennos Autosportin 40 vuotis artikkelista
Kahdeksastoista erikoiskoe,seitsemän kilometriä Lancia selittämättömästi putosi rotkoon. (Bensa) tankkit olivat alumiinia ja ne vaurioitui puihin osuessa. auton rullattua alas pengerrystä, Lancia räjähti kun se laskeutui katolleen...eli tän mukaan auto ei räjähtänyt heti puuhun osuessaan
vaan vasta kun auto on mennyt katolleen...:idea:

tossa on alkuperänen teksti

To remember Henri....


Toue de Corse started on May 2nd. Henri had the flu, but insisted to drive. Even he was semecomatose, could obtain fastest time in every test. Nor spectators nor competings could convinced themselves how Henri, in this health status, so far from good shape, could still obtaining such results. But it didn’t last for long. At km number seven off eighteen race, Lancia inexplicably get out of road, and fall on a precipice. The reservoir, made by aluminium, was damged by the trees while the car rolled down scarp, and Lancia exploded after been landed on its roof. Thick black smoke clouds pointed incident place, but there weren’t race judges nor spectators close that place furnish assistance. Henri and Sergio died in the fire still laced on their seats. No one noticed the incident at the end of the race, team realized something was wrong only because they didn’t see Lancia getting out of the race. Just when the successive car arrived at the finish line, and the drivers told about the black smoke they saw at km number seven and all realized it must have been happen an incident. But it was too late. When the rescues come on the place of the incident it was too late. The trees where the car was abandoned were so dry which had contributed to increasing the fire, along with the wind. The car was completely destroyed that the engineers and the technicians of Lancia couldn’t say the cause of the crush. So dynamic of the incident remain a mistery which costs life of Henri Toivonen and his co-driver,Sergio Cresto.
It was car’s problem, or Henri’s health condition to make him lost control of a car with 550 horses power on one of Europe’s most dangerous roads? We will never know…or maybe we won’t even know that… it would just increasing our pain for such a tragic loss for rally’s world.
40° adniversary’s supplement of Autosport talked about the event in this way:
‘’Mistery surround Henri Toivonen’s and Sergio Cresto’s death at Tour de Cose 1986: no one saw their car fell down the scarp, and it was so intensity of consequent fire that there weren’t traces through car wrecks. Day May 2nd was already famous between impassionate of rally because the death, happened the previous year, of Attilio Bettega, still during Corsica’s race. Consequences of Toivonen’s incident were immediate. In around few hours the president FISA, Balestre definitely closed Group B era. Henri leaned out on world scene on 1980, winning Rac Rally on a Talbot Sunbeam Lotus. There was an innate talent, but something like impatience, and childish and aggressive willing of winning anyway has prevented him to conduct a race until the moment he started challenging with Lancia. There was character, but there wasn’t maturity. The victory at the debut with Delta S4 at Rac followed a victory in Montecarlo. In Corsica car number 4 was predominant, with more than two minutes accumulated during second round and almost always on attack, despite henri was weakened by a bad flu just before the race. On rest stages, 29 years guy appeared condused. How could he driving so fast was inexplicably. A mistery the Finnish would have disclosed just at the end of the race when, relaxed, he would have tell those road’s tells to reporters who love very much. Instead, the mistery remained. There weren’t been a darker day than that May morning. News of the incident was kept by Lancia’s mechanics with an incredulous silence. Fragmented news come, and when they got to know the truth Henri’s friends openly cried. We all lost a dear friend. Next day FISA cancelled the reason why he was there. (cancelled Group B races, n.d.t.) Things won’t be the same again’’.
 
Viimeksi muokattu:

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
.

^^
videossa nähtävä valkonen pala täytys tunistaa... onko hyviä veikkauksia:idea:
-tiellä ollut joku?
-autosta irronnu?
-vai joku muu?:jaska:


Ensimmäisenä siitä videolla näkyvästä osasta tulee mieleen joku palanen Lancian korista. B-ryhmäläisissähän kori oli ihan "pahvia". Palanen lokasuojaa, etupuskuria/maskia?? Tuon palasen perusteellahan vois olettaa, että autosta on irronnut jotain, joka on aiheuttanut onnettomuuden, tai sitten tiellä on ollut joku este.

Erikoiselta kuulostaa sekin, että auto olis pyörähtänyt kolme kertaa tiellä vaakatasossa. Silloinhan voisi olettaa, että jotain ongelmia on tullut jo suoralla tiellä paljon ennen mutkaa, koska tuskin auto ehtii pyörähtämään kolmea kierrosta kovin pienessä tilassa, juuri mutkan kohdalla.
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Ensimmäisenä siitä videolla näkyvästä osasta tulee mieleen joku palanen Lancian korista. B-ryhmäläisissähän kori oli ihan "pahvia". Palanen lokasuojaa, etupuskuria/maskia?? Tuon palasen perusteellahan vois olettaa, että autosta on irronnut jotain, joka on aiheuttanut onnettomuuden, tai sitten tiellä on ollut joku este.

Erikoiselta kuulostaa sekin, että auto olis pyörähtänyt kolme kertaa tiellä vaakatasossa. Silloinhan voisi olettaa, että jotain ongelmia on tullut jo suoralla tiellä paljon ennen mutkaa, koska tuskin auto ehtii pyörähtämään kolmea kierrosta kovin pienessä tilassa, juuri mutkan kohdalla.
katsoin eilen sen kohdan n.20kerta....tuli mielen kans toi korin osa..tai sitten auto näkyy vaan puitten takaa siinä kohtaa jonka jälkeen se osuu puuhun...?Auton vanne/pyörä se olisi voinut olla muuten mutta lancia käytti täysin mustia vanteita corsikalla eikä valkoisia niin kuin sora kisoissa ja myös se epämääräinen "pala" on valkoinen videossa...
Väittikö joku nähneessä videoo katsoessa valkoisen palan menevän myös vuoren rinnettä alas????vai muistanko väärin:confused:
ite en videota katsoessa erota sitä muutakun hetken sielä vasemmalla ylhäällä:nope:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Tosiaan en Sabya syytä sen kummemmin syytä jos mutkasta ei ole voinut lukea sitä että joku on vetänyt pihalle, ainoastaan siinä tapauksessa jos tiellä/tienpientareella on ollut merkkejä ulosajosta ja siihen tupruttava savu vielä päälle. Tosiaan Sabyn ja kartturin kertoma tapahtuneesta olisi mielenkiintoista kuulla, jos tätä olisi ainakaan mikään taho kunnolla tutkinut niin varmaan lausunnot olisi kerätty itse kultakin. Että sen takia tämä tuppaa menemään väkisinkin vähän väliä sinne dekkariosastolle, koska on niin vähän raakaa faktaa/todistusmateriaalia, mutta sitäkin enemmän mielikuvia, mielipiteitä ja vivahde-eroja siitä, mitä oli missäkin/milloinkin jne.
...


Erityisesti Delta polttoainetankki ja sen kestävyys on ihmetyttänyt siitä lähtien kun video onnettomuudesta tuli esiin.

Mistä pirun paperista tuo tankki oli oikein tehty?
Tinapaperista nähtävästi:





Tuo "muuri" on hieman harhaanjohtava käsite, eli alunperin tässä mutkassa ei ilmeisesti ole ollut kivikaidetta kuten kuvissa jälkeenpäin on havaittavissa? Muurilla ilmeisesti tarkoitetaan tienpinnan alapuolella olevaa tukimuuria?
Joo tuppaa unohtumaan, ei siinä tosiaan ollut varsinaista kaidetta johon nojaamalla/sivuttain törmäämällä tilanteen olisi voinut pelastaa jos autosta siis jotain hajosi.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Pistää muuten tuostakin kuvasta silmään, että monissa B-ryhmäläisissä ratti on ollut liukasta nahkaa. Ei kyllä mikään paras mahdollinen materiaali käsitellä, verrattuna nykypäivän pitäviin luistamattomiin materiaaleihin.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Jos oikein muistan, Lanciassa ja varmaan muissakin B-ryhmäläisissä oli automaattinen sammutusjärjestelmä. Toivosenkin onnettomuudessa, sammutusjärjestelmän olisi pitänyt käynnistyä, mutta niin ei jostakin syystä käynyt, tai sitten tulipalo oli niin voimakas, ettei siitä ollut hyötyä.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
ulosajopaikka

Koitin vähän Google Mapsin satelliittikartasta etsiä ulosajopaikkaa Korsikalta, mutta en tiedä tarkkaan mikä mutka se on, muutama mahdollinen paikka kyllä löytyi. Osaako joku sanoa tarkemmin missä se paikka on? Kartasta voisi päätellä myös tuon videokuvauspaikan, jos näkisi miten pätkä jatkuu ulosajopaikasta eteenpäin. Alkaa jo muistuttaa jotain onnettomuustutkintalautakunnan työtä tää keskustelu. Onkohan tätä koskaan näin tarkkaan syynätty?
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
868


Tuossa on kuva jonka otin Google Earthillä onnettomuuspaikasta ja merkitsin todennäköisen kuvauspaikan. D18-tietä Cortesta pohjoiseen n. 7 kilometriä tietä pitkin mitattuna.

400 metriä kuvaa etäisyyttä tietä pitkin onnettomuusmutkasta kuvauspaikkaan, 200 metriä matka linnuntietä.
 
Viimeksi muokattu:

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Jos oikein muistan, Lanciassa ja varmaan muissakin B-ryhmäläisissä oli automaattinen sammutusjärjestelmä. Toivosenkin onnettomuudessa, sammutusjärjestelmän olisi pitänyt käynnistyä, mutta niin ei jostakin syystä käynyt, tai sitten tulipalo oli niin voimakas, ettei siitä ollut hyötyä.
Tuolta Henritoivonen.it sivuta kun lueskelee kohtaa jossa kerrotaa mitä muutoksia onnettomuuksian jälkeen tehtiin niin siellä on kohta jossa mainitaan että sammutus järjestelmä täytyy rakentaa autoihin,,,mutta tämä määräys oli vasta corsikan jälkeen...en itse usko että järjestelmää oli kellään huippu talleista,koska silloinhan Auton kokonais paino raja oli pieni(mikähän tarkka paino raja oli?)ja tällä tallit kisas kuka sai kevyimmän ja tehokkaimman ohjuksen tehtyä..
Muistaakseni jostain luin että Toivosen onnettomuuden jälkeen
Biasionin Kartturi Siviero osoitti syyttävällä sormella talleja ja FISA
tästä kilpavarustelusta vertasi touhua että nämä pelaa "venäläistärulettia" ja Toivosella&Crestolle kävi tässä pelissä huonosti!!:jaska:!

Tossa MJS kuvassa näkee hyvin minkälainen kuoleman ohjus se oli...alumiini tankkien joiden sisällä oli "lentobensaa" päällä oli istuimet ja niiden takana heti moottori (corsikalla+600hv) jossa kaksi ahdinta jotka voi kehittää sen 2000 Celssiuksen lämmön!!! eli moottori räjähteli välillä ihan pelkästä ylikuumeamisesta...esim,Alenilla ja Eriksonilla ja Toivosella(ruotsissa)
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Lancia nro 6 on nimenomaan Biasion. Alén ajoi numerolla 1 jos nyt tuota meinasit, voi olla että ymmärsin väärin. Alénin auton uskon olevan tuossa ylemmässä linkkaamassasi kuvassa parkissa mutkan sisäänmenossa ja en usko, että se on todellisuudessa sitä edempänä ollutkaan tuossa onnettomuusselvitelyssä. Videolla oleva Lancia on mitä todennäköisimmin Biasion.
Eikös tuo ole Biasion Tossa pösöö vastakkain http://www.forninoracing.it/Immagini/Toivonen02.jpg

Ja toi Lancia mikä näkyy ensinmäisenä onnettomuus mutkan alussa ulko reunassa Alenin jonka edesssä on joku ehkä chatriot http://www.aijaa.com/v.php?i=5322367.jpg

Väitän näin koska jos paikalle tuli ensten Saby joka oli kääntynyt ja tullut takaisin paikalle sen jälkeen tai jopa samaan aikaan Biasion..He jättivät autot nokatusten...tämän jälkeen chatriotin ja Alenin jotka jättivät autonsa peräkkäin kurviin tulo puolelle ja Saby ja Biasion kurvin toiseen päähän
 
Viimeksi muokattu:

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Muistan kyllä lukeneeni jostain että Toivosen autossa olis ollut sammutusjärjestelmä? Oliskohan ollut juuri se Syvälahden kirja. Siinä oli aika perusteellisesti tietoa onnettomuudesta. Tuli katsottua se video taas uudestaan. Itse asiassa nyt en edes löytänyt enää mitään vaaleaa kappaletta. Vasemmassa ylänurkassa näkyy iso pölypilvi ja sen alapuolella jotain vaaleaa, mutta en tiedä liikkuuko se mihinkään. Kamera liikkuu juuri siinä kohtaa oikealle, mutta aivan kuin tuo vaalea kappale pysyisi kokoajan paikallaan. Seuraavassa kuvassa näkyy mutkan jälkeen pysäköity Lancia, joka siis pitäisi kai olla Biasion. Kuljettaja on auton vieressä ja kartturi juoksee kohti liekkejä.

Ilmeisesti siis Saby on ensin ajanut paikan ohi. 400 metrin päässä katsojat ovat pysäyttäneet hänet. Saby on kääntynyt ympäri ja pysäköinyt autonsa heti onnettomuusmutkan jälkeen tien reunaan, nokka pätkän lähtöön päin. Tähän on varmasti jo kulunut aikaa n.minuutti, jolloin Biasion on tullut välittömästi paikalle. Saby on juuri ehtinyt autostaan ulos ja pysäyttänyt Biasionin, joka parkkeeraa autonsa mutkan jälkeen Sabyn kanssa nokat vastakkain. Biasionin kartturi ja Saby juoksevat kumpikin kohti liekkejä, mutteivät voi tehdä mitään. Joku tuosta nelikosta Biasion,Siviero,Saby,Fauchille menee pysäyttämään Chatrion jo edelliselle suoralle?? Samoin Alenin. Paikalle ehtii vielä ilmeisesti n. 1-4 autoa, kunnes pätkä on saatu keskeytettyä. Olisikohan näin?
 

Saab_99_rallye

Well-known member
Liittynyt
26.5.2008
Viestit
241
Sijainti
Jyväskylä
Joku vuosi sitten oli osoitteessa http://www.carclassic.com/marque.asp?Marque=Lancia&Lang=en Henkalle seuraavaan kisaan tehty auto myynnissä, siitä oli varsin hyvät kuvat joka puolelta, sisältä ja ulkoa. Auto oli siis ajamaton sattuneesta syystä, hinta taisi olla pitkälle 250 000 euron paremmalla puolella.

Toinen josta näkee hyvin tuon S4:n rakennetta on Mäkelä Auto Tuningin entisöimä http://www.mat.fi/n_index.php?nav=gallery_view&gallery=project1986lanciadeltas4&g=13 Biasionin San Remo 1986 auto, melkoisia putkivirityksiä nuo näyttävät olleen.

Muutenkin tuolla MATin sivuilla on vanhoja B-ryhmän vehkeitä entisöitynä.
 

Tietäjä

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
47
Lancia nro 6 on nimenomaan Biasion. Alén ajoi numerolla 1 jos nyt tuota meinasit, voi olla että ymmärsin väärin. Alénin auton uskon olevan tuossa ylemmässä linkkaamassasi kuvassa parkissa mutkan sisäänmenossa ja en usko, että se on todellisuudessa sitä edempänä ollutkaan tuossa onnettomuusselvitelyssä. Videolla oleva Lancia on mitä todennäköisimmin Biasion.
Jep, juuri näin, kirjoitin vain hieman epäselvästi.
 

Tietäjä

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
47
Ilmeisesti siis Saby on ensin ajanut paikan ohi. 400 metrin päässä katsojat ovat pysäyttäneet hänet. Saby on kääntynyt ympäri ja pysäköinyt autonsa heti onnettomuusmutkan jälkeen tien reunaan, nokka pätkän lähtöön päin. Tähän on varmasti jo kulunut aikaa n.minuutti, jolloin Biasion on tullut välittömästi paikalle. Saby on juuri ehtinyt autostaan ulos ja pysäyttänyt Biasionin, joka parkkeeraa autonsa mutkan jälkeen Sabyn kanssa nokat vastakkain. Biasionin kartturi ja Saby juoksevat kumpikin kohti liekkejä, mutteivät voi tehdä mitään. Joku tuosta nelikosta Biasion,Siviero,Saby,Fauchille menee pysäyttämään Chatrion jo edelliselle suoralle?? Samoin Alenin. Paikalle ehtii vielä ilmeisesti n. 1-4 autoa, kunnes pätkä on saatu keskeytettyä. Olisikohan näin?
Alenin jälkeen paikalle ehtii vielä 4 autoa (http://www.aijaa.com/v.php?i=5322367.jpg), ennen kuin lähdössä laitetaan pätkä poikki.

Jossain näistä youtube-videoista on pätkä siitä Lancian tiimiradiokeskustelusta. Siinähän äänessä on nimenomaan Tiziano Siviero, joka ainakin englanniksi käännettynä huutaa "call the firefighters, call the firefighters". Voitaneen siis melko aukottomasti todeta Kivimäen muistaneen tapahtumat jokseenkin väärin VM:n Henkka-jutussa.
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Alenin jälkeen paikalle ehtii vielä 4 autoa (http://www.aijaa.com/v.php?i=5322367.jpg), ennen kuin lähdössä laitetaan pätkä poikki.

Jossain näistä youtube-videoista on pätkä siitä Lancian tiimiradiokeskustelusta. Siinähän äänessä on nimenomaan Tiziano Siviero, joka ainakin englanniksi käännettynä huutaa "call the firefighters, call the firefighters". Voitaneen siis melko aukottomasti todeta Kivimäen muistaneen tapahtumat jokseenkin väärin VM:n Henkka-jutussa.
Ragnotti oli ainakin yksi kuka kerkesi viälä paikalle...olisko loput ollut sitten järjestäjien autoja??
eikö Tiziano Siviero eli "Mikin" kartturi jäänyt autolle kutsumaan radiolla apua ja "Miki" juossu rotkon suuntaan eikä toisin päin niinkuin Carl tossa sano edellisessä viestissään:confused:koska Biasionin nokka on kohti menosuuntaa auton oikealle puolelle jää mies seisomaan ja vasenmalta puolelta mies lähtee juoksemaan...kun siis katsoo videota jossa on räjähdys ja kuva hyppää lanciaan... Eikö Biassion ajanu kanssa vasemmalta puolen eikä niin kun Britit oikealta:D

kartturin jäämistä autolle todistaa myös ensinmäinen radio keskustelu jossa hän yrittää kutsua palokuntaa nopeasti paikalle,, joka kuuluu myös toisella "Toivonen ending" videolla.
 
Ylös