Henri Toivosen ura

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Oli kyllä omasta mielestä uskomaton suoritus mihin varsinkin Alen kykeni 037 Jyväskylässä -85. Lopussa Toivonenkin pesi vielä Grundelin.
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Varmasti. Ainakin vuonna-85. Peugeot taisi sopia Saloselle kuin nenä päähän. Tuohon aikaan hän ajoi kyllä ihan eri tasolla kuin koskaan muulloin urallaan. Uskon kyllä, että Peugeot oli autona aavistuksen Lanciaa parempi, mitenkään silti vähättelemättä Salosen vauhtia. Ainakin videoiden perusteella näyttää että Pösö kääntyy ja kulkee ketterämmin ja on ajo-ominaisuuksiltaan parempi kuin kömpelömpi Lancia. En tiedä sitten onko oikeasti näin, kun en ole päässyt kumpaakaan autoa kokeilemaan :p
Sarjan paras autohan 205 oli heti debyytistään (Korsika 1984) lähtien. Täysiverinen B-ryhmän ralliauto, mutta ns. hienostunein ja ylivoimaisesti paras kokonaisuus. Ajo-ominaisuuksia kiittelivät kaikki.

Lancian puolella taas kävi niin, että kun saatiin Delta S4 joka kyllä toi mukanaan kipeästi kaivatun nelivedon, turbon ja reilusti tehoa, mutta se ajettavuus...
 
Viimeksi muokattu:

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
No vertailu saloseen on sikäli vähän epäreilua, että varsinkin alussa kun S4 tuli kuvioihin niin Peugeot oli jo pitkälle & pitkään hiottu evoluutiomalli ja S4 taas vielä enemmän tai vähemmän raakile. Luotettavuuden ja ajettavuuden osalta ainakin.
Tuota S4:n keskeneräisyyttä täytyy ihmetellä sen takia, että autoa oli testattu ja hiottu kauteen -86 tultaessa jo pari vuotta. Testikisoja oli takana useita ja tehtaan panos MM-sarjassa oli laskettu puolitehoille tuon projektin vuoksi.
 
Vämpylä

Well-known member
Liittynyt
2.10.2005
Viestit
1016
Sijainti
South Park
Sarjan paras autohan 205 oli heti debyytistään (Korsika 1984) lähtien. Täysiverinen B-ryhmän ralliauto, mutta ns. hienostunein ja ylivoimaisesti paras kokonaisuus. Ajo-ominaisuuksia kiittelivät kaikki.

Lancian puolella taas kävi niin, että kun saatiin Delta S4 joka kyllä toi mukanaan kipeästi kaivatun nelivedon, turbon ja reilusti tehoa, mutta se ajettavuus...

Tuota S4:n keskeneräisyyttä täytyy ihmetellä sen takia, että autoa oli testattu ja hiottu kauteen -86 tultaessa jo pari vuotta. Testikisoja oli takana useita ja tehtaan panos MM-sarjassa oli laskettu puolitehoille tuon projektin vuoksi.
No mun mielestä tähän on olemassa loogisesti ajattelemalla ihan selvät syyt.

Kun Peugeot tuli vuonna 1984 se oli rakenteeltaan sarjan kirkkaasti paras, eli siis kompaktin kokoinen, putkirunkoinen(keveys), keskimoottorinen, nelivetoinen ja hyvällä teho/painolla. Täysin omassa luokassaan tältä osin kuin mikään muu auto, piste. Audilla oli nelikko joo mutta se oli tehty tavanomaiseen peltikoriin ja audeissa painava 5cyl moottori oli(vielä S1:säkin) kokonaan etuakselin etupuolella.
Jos autoista mitään tajuaa niin ymmärtää että tässä audi antoi reilusti tasoitusta pösölle. Loput autot olivatkin sitten vajaavetoisia vaikka teho/painossa oltaisinkin samoissa tai sinnepäin. Eli millään kilpailevalla tiimillä ei ollut heittää Peugeotille todellista vastusta paitsi ehkä joissain yksittäisissä ralleissa jotka heidän kuskeillaan olivat hallussa.
Audi S1 syntyi kun audi yritti kompensoida aikaisemman autonsa rakenteellisia heikkouksia laittamalla lisää downforcea ja paukkua moottoriin. Lopputulos oli säväyttävä ja kauniisti ääntelevä kilpuri mutta kuten nähtiin niin ei siitä loppupeleissä haastajaksi kuitenkaan ollut.

Tällaista ylivertaista tekelettä peugeot kehitteli sitten nopeammaksi ja kyllähän se -85 loppukauden kevyempi & tehokkaampi Evo malli oli vielä selkeästi nopeampi kuin edelliskaudella debytoinut versio.

Lancialla toki tajuttiin rakenteen edut ja se lähti kehittämään omaa versiotaan. Kuten Peugeotin tapauksessakin kyseessä oli siis valmistajalle hyppäys tuntemattomaan, aivan uudenlaisen kilpurin suunnittelu ja valmistaminen. Lancian tapauksessa, toisin kuin peugeotilla, debyyttikilpailussa oli vastassa samanlaisella rakenteella oleva ja jo reilusti kilpailukokemusta kerännyt ja niiden kokemuksien pohjalta kehitetty auto. Väittäisin vielä lonkalta että peugeotin resurssitkin olivat kutakuinkin samassa luokassa kuin Lancialla.

Tällä kaikella haen siis sitä että tuskin peugeotin menestyskään olisi alusta saakka ollut vastaavanlaista jos vastassa olisi ollut edes jotain samantyyppistä kalustoa.

Joku myös mainitsi aiemmin kuinka Salonen ajoi kaudella -85 kovinta kyytiä urallaan. Edellä mainitsemani seikat huomioon ottaen siihen on olemassa syynsä. Silloin oli ainoaa kertaa urallaan alla sarjan selkeästi paras auto.

En silti tässä MILLÄÄN tavalla väheksy salosen suorituksia jos joku niin luulee. Päinvastoin, kaikki kunnia että otti lähes samantien(ohjaustehostimen saatuaan :D) haltuun moisen rallipoluilla ennennäkemättömän vauhtihirmun ja alkoi kyykyttää kyseisen auton kanssa kokeneempaa tallikaveriaan Vatasta varsin nopeasti.
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Henkallahan puhuttiin olleen sellaisia ns. blackouteja, että joskus hetkellisesti "pimenee", eikä reagoi ympäristön ääniin tms. Hän oli näistä itsekin huolissaan, jos tämä hetkellinen tajunnan hämärtyminen sattuu kesken erikoiskokeen. Aloin vaan miettimään, että oliko tuo vaiva Sardinian-85 onnettomuuden seurausta vai oliko se jo aikaisemmin? Tätähän pidettiin myös yhtenä mahdollisena syynä Korsikan onnettomuuteen.
 
Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu

Juha Piironen, joka kolmeseiskan aikoina luki nuotteja Henkalle kommentoi Sardinian onnettomuutta jotenkin tähän tyyliin: "Se oli tuttu pätkä, ja mä en tänä päivänä tiedä mikä siinä tuli....niinku blackoutiks Henkalle." Eli oli niitä ollut jo ennen case-Sardiniaa. Eivät olleet seurausta tuosta onnettomuudesta.
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
No mun mielestä tähän on olemassa loogisesti ajattelemalla ihan selvät syyt.

Kun Peugeot tuli vuonna 1984 se oli rakenteeltaan sarjan kirkkaasti paras, eli siis kompaktin kokoinen, putkirunkoinen(keveys), keskimoottorinen, nelivetoinen ja hyvällä teho/painolla. Täysin omassa luokassaan tältä osin kuin mikään muu auto, piste. Audilla oli nelikko joo mutta se oli tehty tavanomaiseen peltikoriin ja audeissa painava 5cyl moottori oli(vielä S1:säkin) kokonaan etuakselin etupuolella.
Jos autoista mitään tajuaa niin ymmärtää että tässä audi antoi reilusti tasoitusta pösölle. Loput autot olivatkin sitten vajaavetoisia vaikka teho/painossa oltaisinkin samoissa tai sinnepäin. Eli millään kilpailevalla tiimillä ei ollut heittää Peugeotille todellista vastusta paitsi ehkä joissain yksittäisissä ralleissa jotka heidän kuskeillaan olivat hallussa.
Audi S1 syntyi kun audi yritti kompensoida aikaisemman autonsa rakenteellisia heikkouksia laittamalla lisää downforcea ja paukkua moottoriin. Lopputulos oli säväyttävä ja kauniisti ääntelevä kilpuri mutta kuten nähtiin niin ei siitä loppupeleissä haastajaksi kuitenkaan ollut.

Tällaista ylivertaista tekelettä peugeot kehitteli sitten nopeammaksi ja kyllähän se -85 loppukauden kevyempi & tehokkaampi Evo malli oli vielä selkeästi nopeampi kuin edelliskaudella debytoinut versio.

Lancialla toki tajuttiin rakenteen edut ja se lähti kehittämään omaa versiotaan. Kuten Peugeotin tapauksessakin kyseessä oli siis valmistajalle hyppäys tuntemattomaan, aivan uudenlaisen kilpurin suunnittelu ja valmistaminen. Lancian tapauksessa, toisin kuin peugeotilla, debyyttikilpailussa oli vastassa samanlaisella rakenteella oleva ja jo reilusti kilpailukokemusta kerännyt ja niiden kokemuksien pohjalta kehitetty auto. Väittäisin vielä lonkalta että peugeotin resurssitkin olivat kutakuinkin samassa luokassa kuin Lancialla.

Tällä kaikella haen siis sitä että tuskin peugeotin menestyskään olisi alusta saakka ollut vastaavanlaista jos vastassa olisi ollut edes jotain samantyyppistä kalustoa.

Joku myös mainitsi aiemmin kuinka Salonen ajoi kaudella -85 kovinta kyytiä urallaan. Edellä mainitsemani seikat huomioon ottaen siihen on olemassa syynsä. Silloin oli ainoaa kertaa urallaan alla sarjan selkeästi paras auto.

En silti tässä MILLÄÄN tavalla väheksy salosen suorituksia jos joku niin luulee. Päinvastoin, kaikki kunnia että otti lähes samantien(ohjaustehostimen saatuaan :D) haltuun moisen rallipoluilla ennennäkemättömän vauhtihirmun ja alkoi kyykyttää kyseisen auton kanssa kokeneempaa tallikaveriaan Vatasta varsin nopeasti.
Nyt lienee syytä tiivistää olennainen: Peugeot loi kerralla niin hyvän auton että sitä pystyi parantamaan vain...Peugeot.

Se, että tehdas tuo autourheiluun jotain täysin uutta ja vielä tekee sen kerralla niin hyvin että muut eivät kovasta yrityksestä ja panostuksesta huolimatta pysty vastaamaan on melkoisen kova suoritus.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo

Peugeot teki rallissa saman kuin Porsche teki ratapuolella 962-mallillaan; teki kerralla niin hyvän että niitä johdannaisia käytettiin menestyksekkäästi vielä 90-luvun puolellakin. Porschesta ei sen enempää, ei kuulu aiheeseen, mutta Peugeot'n tapauksessahan 205:sta jatkojalostettiin niin että sillä voitettiin Paris-Dakarit ja Pike's Peakit sekä yksityiskäytössä EM-rallicrossit. Ja perustuipa vielä 90-luvun puolivälissä Citroënin aavikko-ZX:t löyhästi 205:n peruskonstruktioon vaikka nyt ulkoisesti perustuotteen kanssa ei mitään tekemistä ollutkaan.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon

En tiedä kuinka paljon teknistä evoluutiota tapahtui akselilla 205 Grand Raid - 405 Grand Raid - ZX Rallye Raid, mutta olen ymmärtänyt että ulkokuoria lukuunottamatta auto olisi pysynyt kokolailla samana. Pikes Peak versioista otettiin sitten hieman enemmän ugaa ulos ja akseliväli oli lyhyempi ja auto muutoinkin kevyempi ja aerodynaamiset härpäkkeet paljon isommat kuin aavikkopeleissä.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
VeeÄmmässä oli muutamia anekdootteja Henkan uran varrelta....

- Isä Pali oli hommannut Saksasta viitos-ryhmän Porsche 911 Carrera RS 3.0:n ajettavakseen. Auto tuli sika-kovilla renkailla, jotka oli tarkoitettu 1000 km kestävyyskisoihin, eikä mihinkään muutaman kierroksen sprinttikisoihin, kuin mitä Keimolassa ajettiin. Kinnusen Leksalla oli samanlainen Possu. Pali hommas autoon alle pehmeämmät kilparenkaat ja ajoi niillä jonkinlaisen ajan harjoituksissa. Sen jälkeen Henkka sai luvan kokeilla Porschea, mutta alle ruuvattiin ne "puurenkaat", kuten Pali niitä diplomaattiseen tapaansa luonnehti. Henkka hyppäsi jakkaralle ihan kylmiltään ja vetäsi parin kympän päähän Pali ajasta heti ensi yrittämällä. Muutaman kierroksen tahkottuaan aika painui jo reilusti alle Palin ajamien kierrosaikojen. Pali itse oli katsomassa Saunalenkin kurvissa miten poika vetää. Stintin jälkeen tuli kiukusta kihisten varikolle kun Henkka ei ollutkaan ajanut Palin hänelle neuvomien ajolinjojen mukaan. Suu meni nopeasti tukkoon kun Pali näki aikakortin. Sen seurauksena Pali ei sitten startannutkaan ko. kisaan Keimolassa, vaan pisti Henkan ajamaan. Ruutulipulla Henkka voitti Leksan muutamalla kymmenyksellä vaikka ajoi "väärillä" ajolinjoilla.
- Useampi vuosi tästä eteenpäin Henkka ajoi töikseen rallia Rothmans-Porschella ja sen yhteistyön kautta sai kokeilla tehtaan C-ryhmäläistä 956:a Ahveniston kisassa. Autossa oli LeMansin 24h kisaan tarkoitetut välitykset, jotka ei ihan huonostikaan sopineet Ahveniston radalle. Kolmosvaihdetta saattoi käyttää juuri ja juuri pesässä pääsuoralla, muutoin ajeltiin ykkösellä ja kakkosella. Lisäksi Henkkaa häiritsi kesken kisan kojelautaan syttynyt valo joten hän kurvasi varikolle (turhaan, kun kyse oli vain siitä että jarrut eivät olleet vielä kisalämmöissä) ja kaikki muut lappasivat ohi. Lähdettyään muiden perään varikkostopilta, Henkka poimi vain "kaksivaihteisellaan" edellä ajaneet yksi kerrallaan ja voitti kisan aivan suvereenisti. Seassa oli kuitenkin tanskalainen Jens Nykjaer 935 K3 Porschella, Jürg Bächi M88 koneisella Mantallaan ja mm. Peter Norlander, Bo Ridström ja Robert Lappalainen Camaroillaan. Etenkin Norlanderin Camaro ja Nykjaerin Porsche oli varsin ripeät. Henkan voittomarginaali oli suunnilleen minuutti ja paras kierrosaika 1.18 ja risat. Väliä näiden kahden kisan välillä oli siis useita vuosia, joiden aikana Henkka ei ollut koskenutkaan rata-autoon.
- Henkka ja Vatanen ajoivat tallikavereina Rothmans-Mantoilla ja jonkun kisan tauolla Henkka heitti Vataselle puoli herjana, että nyt ryhdytään ajamaan oikeasti kilpaa... Ari siihen että eikös tässä ole ajettu jo toistakymmentä pätkää kilpaa... Henkka teki seuraaville pätkille aivan ylivoimaiset pohja-ajat mutta valitettavasti Opelin kone ei rääkistä pitänyt....
 
MPower

Member
Liittynyt
12.8.2015
Viestit
11
Muistaakseni Salosen ulosajossa oli kyse ohitustilanteesta jossa hän ajautui tien likaiselle puolelle. Hänhän ajoi Alenin kiinni SS7:lla.

Henri Toivonen oli kiistatta nopea kuljettaja, mutta hän oli myös ailahteleva kuljettaja. Kovia pätkäaikoja syntyi ajoittain, mutta toisinaan taas syntyi tuhoa rajuissa ulosajoissa.

Tiedän sohaisevani muuraispesää, mutta silti.....Henri ei ollut nopein kuljettaja edes alkuvuodesta 1986. Käydään Delta S4 -kisat läpi. 1985 RAC:ssa Henkka oli nopea ja johti kisaa ennen ulosajoaan. Sitten johti Markku, joka Kielderissä lipsautti ulos. Eli Markun ulosajon myötä Henkka voitti RAC:n.
1986 Montessa Henkka oli nopea, mutta niin oli Timo Salonenkin. Lopulta Salosen voitto meni väärään rengasvalintaan. Ruotsissa Löysä runttasi kuudelle ensimmäiselle ek:lle pohjan, eroa Henkkaan kertyi minuutti. Seitsemännellä pätkällä Löysä joutui keskeyttämään, kiitos Peugeotin huollon tekemän virheen öljyjen lentäessä pakosarjalle. Ruotsissa Henkalla ei ollut mitään asiaa Löysän kyytiin.

Portugali jäi torsoksi. Ko. rallia ei voi oikein arvioida.

Korsikalla, kohtalokkaassa rallissa, kannattaa katsoa Löysän pätkäaikoja ennen hänelle harvinaista ulosajoa. Ei pyörinyt Henkka kahdeksikkoa Löysän ympärillä, ei todellakaan.

Olen tämän ennenkin sanonut ja sanon taas, vuosien 1985-1986 nopein kuljettaja oli Timo Salonen.

Henri on traagisen kohtalonsa vuoksi saanut myyttisen maineen. Henkka oli nopea ja lahjakas ilman muuta, mutta koskaan hän ei ollut MM-sarjan nopein.
 
Laatikkokauha

Well-known member
Liittynyt
7.8.2008
Viestit
1187
Aika kova lupaus syyn selviämisestä. Haluaako joku paljastaa sen meille, jotka emme aio kyseistä aviisia ostaa?
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Harri Toivonen kertoo, että hänen uusien, varmojen tietojensa mukaan kaasupedaali jumittui lattian alle. Markku Alénilla oli ollut aiemmin ja Giorgio Piantalla myöhemmin samanlainen läheltä-piti- tilanne, ennenkuin tilanne korjattiin titaanilevyllä. Ja tuossa kohtaa ei kuulemma kerkiä tekemään mitään, kun kaasu jumittuu, siksi ei jarrutusjälkiä ole.
Hartsa kertoo myös, että Henri olisi tosiaan löytynyt selältään auton ulkopuolelta, vain nilkat auton sisällä. Eli sen mukaan oli ollut pelastamassa Crestoa, kun posahti.

Nämä siis referaattina yo. lehtijutusta, jossa haastatellaan Harri Toivosta.
 
Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837

Kolarin syy kävisi järkeen.

Ihmetyttää vain tuo asento. Onko Creston puolen ovi ollut jumissa ja pakko ollut lähestyä (ja yrittää repiä pois) oman puolen oven kautta, muuten tuo asento ei kyllä selity. Voisiko asento selittyä sillä, että Henkalla olisi jalat pettäneet/jumiutuneet, koittanut raahautua autosta ulos miten vain pääsee ja tuohon asti olisi päässyt?
 
Viimeksi muokattu:

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Kolarin syy kävisi järkeen.

Ihmetyttää vain tuo asento. Onko Creston puolen ovi ollut jumissa ja pakko ollut lähestyä (ja yrittää repiä pois) oman puolen oven kautta, muuten tuo asento ei kyllä selity. Voisiko asento selittyä sillä, että Henkalla olisi jalat pettäneet, koittanut raahautua autosta ulos ja tuohon asti olisi päässyt?
Henkka oli ollut auton sisällä kartturin puolella, kun jysähti...kaatui selälleen sellaiseen asentoon, että nilkat olivat vielä auton sisällä
Noin mä sen näen kuin Krtecek aprikoi.
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Noin mä sen näen kuin Krtecek aprikoi.
Ai siis lukiko tuokin tieto tuossa lehdessä, että Henkka olisi löytynyt selällään KARTTURIN puolelta? Jos näin on, niin lienee aika selvä tapaus että hän todellakin ehti autosta ulos ja yritti pelastaa Creston. Jos taas hän löytyi omalta puoleltaan, hän on saattanut vain pyrkiä ulos autosta. Katollaan olevasta palavasta autosta varmaan ryömisi pää edellä ulos, jalat viimeisenä. Aika hämmästyttävää, jos onnettomuus ratkeaa todella näin monen vuoden jälkeen.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7200
Ai siis lukiko tuokin tieto tuossa lehdessä, että Henkka olisi löytynyt selällään KARTTURIN puolelta? Jos näin on, niin lienee aika selvä tapaus että hän todellakin ehti autosta ulos ja yritti pelastaa Creston. Jos taas hän löytyi omalta puoleltaan, hän on saattanut vain pyrkiä ulos autosta. Katollaan olevasta palavasta autosta varmaan ryömisi pää edellä ulos, jalat viimeisenä. Aika hämmästyttävää, jos onnettomuus ratkeaa todella näin monen vuoden jälkeen.
Minä näkisin tämän niin, että Henri Toivonen ei mitenkään ole voinut ehtiä ensin päästä autosta ulos ja yrittää vielä sen jälkeen pelastaa kartanlukijansa palavasta autosta, koska onnettomuusvideon perusteella auto syttyy palamaan räjähdysmäisesti heti puuhun osuttuaan ja ainoa mitä hän on voinut ehtiä tehdä on ollut yritys päästä ulos palavasta autosta.
 
Ylös