Yritysten tuottavuus on romahtanut
Suomen talouden suuri uhka on puoliksi näkymätön. Se on reunustettu rauhoittavilla työllisyysnumeroilla, joiden läpi emme osaa tai uskalla katsoa. Uhkakuvamme on tuottavuuden rapautuminen.
Neljä vuotta sitten alkanut maailmanlaajuinen finanssikriisi laukaisi taantuman, joka johti muun muassa Yhdysvalloissa työllisyyden voimakkaaseen pienenemiseen ja työttömyyden kasvuun. Suomi näytti jo selviävän säikähdyksellä.
Vaikka Suomessakin supistui tuotanto, yritykset eivät vähentäneet merkittävästi työvoimaansa. Selitykseksi tarjotaan sitä, että yritykset varautuivat tulevaan pitkään nousukauteen ja työvoimapulaan. Tämä oli mahdollista, koska yritysten taseet olivat vahvistuneet edellisen nousukauden aikana.
Tilanne on kuitenkin petollinen ja erittäin vakava.
Hyvinvointimme on rakentunut ja rakentuu talouden kasvulle, joka pitkällä aikavälillä yleensä perustuu pääosin tuottavuuden kasvuun. Tulevina vuosikymmeninä Suomen talouskasvu perustuu itse asiassa kokonaan tuottavuuden kasvuun, koska väestörakenteen muutoksen vuoksi työtuntien määrä vähenee väistämättä.
Tänään julkistettava Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysi antaa aihetta poikkeuksellisen suureen huoleen. Tutkimusjohtaja Mika Malirannan arvion mukaan yritysten tuottavuuskehitys on hidastunut finanssikriisin jälkeen tavalla, jonka vertaista Suomessa ei ole nähty ainakaan 35 vuoteen.
Työn tuottavuus kasvoi Suomessa hyvin tasaisesti yli 30 vuoden ajan, mutta vuonna 2008 tapahtui jyrkkä pudotus, jota ei ole saatu kurotuksi kiinni. Arvio on hälyttävä, kun muistaa, että ajanjaksoon sisältyy sentään pari öljykriisiä ja 1990-luvun lama.
Tuottavuuskehityksen sukelluksesta kertoo se, että jos kasvu olisi jatkunut häiriintymättä, yrityssektorin tuotannon olisi oltava yli 10 prosenttia nykyistä suurempi.
Ongelman vakavuutta voidaan kuvata myös muuttamalla tuottavuusprosentit henkilötyövuosiksi. Laskelma osoittaa, että yrityksiin on revennyt ainakin 150 000 henkilötyövuoden suuruinen tuottavuusvaje. Tämä ei selity Suomen elektroniikkateollisuuden murroksella. Tuottavuuden kasvutrendiltä on pudottu myös metalliteollisuudessa ja muilla toimialoilla.
Suomen tuottavuus- ja talouskehityksen näkymiä synkistää se, että myös muilla kehittyneillä mailla on poikkeuksellisen suuria vaikeuksia.
Yhdysvaltojenkin yrityssektorilla tuottavuuden kasvu on hiipunut huolestuttavasti, mutta Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on havaittavissa kaksi eroa. Ensinnäkin Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu alkoi hidastua jo ennen finanssikriisiä. Tämä on huolestuttava merkki siitä, että kasvun hiipumisessa on kyse jopa finanssikriisiä syvemmästä ongelmasta. Toinen ero on se, että Yhdysvalloissa työtuntien määrä on pienentynyt paljon rajummin kuin meillä.
Näyttää epätodennäköiseltä, että Yhdysvaltojen tuottavuus- ja talouskasvusta olisi Euroopalle ja Suomelle minkäänlaista vetoapua.
Tuottavuuden romahdus ja aiheellinen pelko työttömyyden merkittävästä kasvusta herättävät monia kysymyksiä.
Tilanteen vakavuus olisi ymmärrettävä nykyistä paremmin, jotta pystyttäisiin tekemään välttämättömiä rakenteellisia ratkaisuja. Lisäksi tarvitaan toimia, jotka lisäävät yritysten investointeja aineelliseen ja aineettomaan pääomaan. Vain tällä tavalla Suomeen luodaan uusia tuottavia työpaikkoja ja vaurautta. Ratkaisut eivät ole helppoja, ja niillä on varmasti epäsuosittuja sivuvaikutuksia.
Myös työmarkkinajärjestelmää on korjattava. Taloutemme tarvitsee syvälle käyviä rakennemuutoksia, jotka eivät onnistu, elleivät työmarkkinat ole riittävän sopeutumiskykyisiä. Palkkauksen ja muiden työehtojen on oltava joustavampia, jotta tilannekohtaisesti pystytään rakentamaan työllisyyden ja tuottavuuden kannalta parhaat ratkaisut.
Erityinen huolenaihe ovat nuoret ikäluokat, jotka voivat työllistymisvaikeuksien takia ajautua pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Siksi etusijalle on nostettava nuorisotyöttömyyttä vähentävät toimet. Se tarkoittaa esimerkiksi oppisopimuskoulutusjärjestelmän kehittämistä.
Tärkeintä on, että ongelmat tunnistetaan varhain. Se helpottaa järjestelmällisten ja johdonmukaisten korjausliikkeiden tekoa.
Paniikkitilanteessa näkökenttä supistuu. Helposti päädytään houkuttelevilta näyttäviin ratkaisuihin, jotka lopulta osoittautuvat turmiollisiksi. Työn tarjonnan supistaminen voi alkaa tuntua järkevältä, ja siksi työnteon kannustimia aletaan heikentää. Suomessa tarvitaan sekä uusia työpaikkoja että kannustimia niihin siirtymiseksi.
Työllisyysnäkökulmasta tuottavuuden kasvu voi tuntua ongelmalta eikä ongelman ratkaisulta – kasvava tuottavuus syö heikosti tuottavia työpaikkoja. Näin ajatellen syntyy kiusaus jarruttaa panostuksia tekniikan kehittämiseen ja tuotannon tehostamiseen. Vauraus perustuu kuitenkin tuottaviin työpaikkoihin, eikä niitä synny ilman pitkäjänteistä kehittämistyötä.
Valtiovallalla on omat houkutuksensa, joista suurin on työllisyyden tukeminen laajalla temppuvalikoimalla. Tuottamattomien työpaikkojen suojelu johtaa kuitenkin helposti työpaikkojen tuhoon toisaalla.
Samalla häiritään yritysrakenteiden tervettä muutosta, joka on tuottavuuden kasvun välttämätön osatekijä. On tärkeämpää suojella yksittäistä työntekijää ja markkinatalouden toimivuutta kuin yksittäisiä yrityksiä.
Hallituksen on pian arvioitava strategiansa uudelleen, koska talouskehitys on jäämässä paljon heikommaksi kuin hallitusohjelmassa on esitetty. Vienti ja tuotanto uhkaavat heikentyä ja työttömyys lisääntyä. Samalla valtiontalouden vaje suurenee.
Ongelma ei ole tilapäinen. Heikot kasvunäkymät ulottuvat kauas tulevaisuuteen, ja Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on tuntuva. On löydettävä uusia avauksia, joilla lisätään työllisyyttä ja pidetään talouskasvu käynnissä.