Puupää
Señor Member
Puoluesihteeri Eero Lankiakin jo nimeää Takkulan vuotajaksi.
Odotettavissa pitkä ja menestyksekäs ura... jossain muualla...
Odotettavissa pitkä ja menestyksekäs ura... jossain muualla...
Takkulan mahdolliset toimet kepun sisäisten paperien julkisuuteen vuotamisesta ei ole lainkaan paheksuttavaa, jos vertaa Jäätteenmäen tapaan vuotaa salaiseksi/luottamukselliseksi tiedettyjä valtion papeita julkisuuteen.pmv:
Mitään väärää tahi paheksuttavaa Hannu ei mielestään ole tehnyt, vaan nämä Keskustan jäsenistöön kuuluneet ovat ehkä vuotaneet julkisuuteen tämän asiakirjan.
Saa nähdä mihin suuntaan homma etenee! doubtfulHelsingin poliisi on edistynyt niin kutsutun Irak-vuodon tutkinnassa. Viikonvaihteessa on ollut kiinniotettuna henkilö, jonka epäillään luovuttaneen asiakirjoja oikeudettomasti muille tahoille, kertoi Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö, rikososaston johtaja Jouko Salo sunnuntaina. "Epäilty oli kiinniotettuna viikonvaihteessa eli lyhyen aikaa", Salo kertoi.
Salo ei halunnut tutkinnallisiin syihin vedoten kommentoida sitä, onko kiinniotettu henkilö ulkoministeriön työntekijä. Hänen mukaansa tutkimukset vuodon yksityiskohtien selvittämiseksi jatkuvat edelleen.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ilmoitti sunnuntaina poliittisen avustajansa kautta, että ulkoministeriö ei kommentoi Irak-vuodon tutkinnan tilannetta. Ministeriön mukaan "poliisi kommentoi asiaa niin paljon kuin tarpeelliseksi katsoo".
Mielenkiintoiseksi menee. Inhottavan mielenkiintoiseksi. doubtfulIrak-vuotaja korkeassa virassa Julkaistu 16.6. 23:11
HELSINKI. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk) tapasi maanantaina aamupäivällä Sdp:n puheenjohtajan, puhemies Paavo Lipposen (sd) ja kertoi tälle Irak-vuototutkimusten viime vaiheista. Lipponen kertoi tapaamisen jälkeen vain, että lyhyessä keskustelussa olivat esillä poliittiset kysymykset. Tapaamisen ajan vahtimestarit valvoivat eduskunnan puhemiehen käytävää ja estivät toimittajia ja kuvaajia pääsemästä lähistölle. Virallinen hiljaisuus vuototutkimuksista jatkui. Ulkoministeriössä ja valtioneuvostossa arvuuteltiin kuitenkin kilvan, kuka poliisin viikonloppuna kuulema vuotaja on. Ulkoministeriö tai poliisi eivät tiedottaneet asiasta mitään.
Tarkoituksena kuitenkin ilmeisesti on, että jo ennen juhannusta vuotojupakan keskeiset piirteet voitaisiin kertoa myös julkisuuteen. Pääministeri on valinnut linjan, jonka mukaan tiedotusvastuu asiasta kuuluu poliisille. Ulkoministeriöstä kerrottiin, ettei siellä ainakaan maanantaina ollut vireillä kenenkään virasta pidättämistä.
Asiakirjojen luovuttajan selviäminen ei kuitenkaan välttämättä lopeta Irak-jupakkaa. Useista asiasta tietävistä lähteistä kerrottiin, että vuotaja on keskeisessä ja korkeaa luottamusta edellyttävässä virassa ylimmässä valtionjohdossa. Hänen motiivinsa on ollut mitä ilmeisemmin poliittinen: tukea Jäätteenmäkeä hänen vaalikampanjassaan.
Presidentin kanslia siirtyi maanantaina asiasta kysyttäessä linjalle, jonka mukaan asiaa ei lainkaan kommentoida. Vielä viime viikolla kansliasta vakuutettiin, että sen kautta ei missään nimessä ole kulkenut julkisuuteen ja silloiselle oppositiojohtajalle Jäätteenmäelle kyseessä olevia asiakirjoja.
Keskustan hallituskumppanin Sdp:n piirissä pidettiin erityisen raskauttavana sitä, jos epäily vuodosta presidentin kansliasta osoittautuu todeksi. Alun perin vuotoa lähdettiin selvittämään oletuksella, että paperit ovat vuotaneet ulkoministeriöstä.
Uutisen viimeinen kappale on aika mielenkiintoinen. Johan se olisikin "huvittavaa", jos IS uutisoisi, että presidentti Halonen oli tietoinen Mannisen teosta.IS: Irak-vuotaja presidentin neuvonantaja
(17.6. 06:23)
Tiistain Ilta-Sanomien mukaan niin sanottu Irak-vuotaja on presidentin neuvonantaja, keskustan Martti Manninen. Manninen on lehden mukaan luovuttanut Irak-muistion sisällön nykyiselle pääministerille Anneli Jäätteenmäelle.
Manninen on toiminut presidentin neuvonantajana Mauno Koiviston kaudesta lähtien. Hän on erikoistunut oikeudellisiin kysymyksiin.
Ilta-Sanomien mukaan presidentti Halonen ei tiennyt Mannisen teosta. (STT)
Uutisen viimeinen kappale on aika mielenkiintoinen. Johan se olisikin "huvittavaa", jos IS uutisoisi, että presidentti Halonen oli tietoinen Mannisen teosta.</strong>[/QUOTE]PohjanAkka:
Ilta-Sanomien mukaan presidentti Halonen ei tiennyt Mannisen teosta. (STT)
Ahaa, lakimiesjuridiikassa faksaaminen ei ole tietojen luovuttamistaPohjanAkka:
Manninen kertoi äsken (välimerkit luetellen) televisiossa, että hän ei ole luovuttanut kopioita asiakirjoista kenellekään, mutta on faxannut Jäätteenmäelle tietoja ja koosteita ko. papereista.
Ehkäpä Lankia ja kumppanit ovat syytelleet väärään suuntaan.. vai olisiko vuotajia kaksin kappalein.. otapa tästä selvää.Mutku:
Siis häh, eikös Lankia ollut eilen telkkariuutisissa sanomassa, että on varma kuka on vuotaja ja nyt kerrotaan että "Lankia kuuli uutisen Irak-vuodon syyllisen selviämisestä tänä aamuna"![]()