Jatkokertomus (eepos f1forum)
- Viestiketjun aloittaja Eliel
- Aloituspäivämäärä
AJ
Well-known member
rämärullarumaluistelua. Kävin juttelemassa kapteenille asiasta. Minut meinattiin ensin heittää ulos komentosillalta, mutta vilautin heille VEHOn henkilökorttiani, jolloin palveluhenkisyys valtasi heidät. Ehdotin, että ylin peräkansi jäädytettäisiin, että pääsisimme pelaamaan Päivien kanssa ryhmärämärullarumaluistelua. Kapteeni sanoi, että muuten kyllä, mutta kun laivalla ei ole ainoatakaan luistinta.
No voi sun seitsemäntoista, minä sadattelin, mutta sitten sanoin:"Älkää yrittäkö petkuttaa minua! Ei ryhmärämärullarumaluistelussa luistimia tarvita!" Perämies oli kuitenkin eri mieltä ja tuki kapteenia asiassa. Sanoin, että tämä täytyy nyt ratkaista miesten konstein, eli väänsimme kättä. Sen jälkeen pelasimme pokeria ja lopuksi joimme kilpaa viinaa. Join koko komentosillallisen henkilökuntaa pöydän alle. Jouduin ajamaan laivan itse Helsingin satamaan. Se herätti hieman paheksuntaa, sillä laiva oli ollut menossa Turkuun. Vastassa olikin poliisipartio. He aikoivat lyödä minulle ranteisiin niklattua terästä olevat korut, jotka oli yhdistetty tyylikkäällä ketjulla. Minä kuitenkin kieltäydyin ja vaadin sen sijaan kuljetusta minulle ja seurueelleni Kämppiin. Poliisipartion mussutus lakkasi, kun vilautin heille VEHOn henkilökorttiani. Lähdimme Kämppiin koko kööri.
Jossain vaiheessa heräsin. Totesin makaavani pöydän alla. Kurkistin pöydän alta ylös ja näin tarjoilijan. Nykäisin häntä hameesta ja tilasin kolme kylmää tuplakossua sinne pöydän alle.
No voi sun seitsemäntoista, minä sadattelin, mutta sitten sanoin:"Älkää yrittäkö petkuttaa minua! Ei ryhmärämärullarumaluistelussa luistimia tarvita!" Perämies oli kuitenkin eri mieltä ja tuki kapteenia asiassa. Sanoin, että tämä täytyy nyt ratkaista miesten konstein, eli väänsimme kättä. Sen jälkeen pelasimme pokeria ja lopuksi joimme kilpaa viinaa. Join koko komentosillallisen henkilökuntaa pöydän alle. Jouduin ajamaan laivan itse Helsingin satamaan. Se herätti hieman paheksuntaa, sillä laiva oli ollut menossa Turkuun. Vastassa olikin poliisipartio. He aikoivat lyödä minulle ranteisiin niklattua terästä olevat korut, jotka oli yhdistetty tyylikkäällä ketjulla. Minä kuitenkin kieltäydyin ja vaadin sen sijaan kuljetusta minulle ja seurueelleni Kämppiin. Poliisipartion mussutus lakkasi, kun vilautin heille VEHOn henkilökorttiani. Lähdimme Kämppiin koko kööri.
Jossain vaiheessa heräsin. Totesin makaavani pöydän alla. Kurkistin pöydän alta ylös ja näin tarjoilijan. Nykäisin häntä hameesta ja tilasin kolme kylmää tuplakossua sinne pöydän alle.
K.Yrjola
Well-known member
Kaduin tilaustani välittömästi, sillä
K.Yrjola
Well-known member
...kikulia...
AJ
Well-known member
Kun tarjoilija toi paukut hän kuiskasi korvaani, että "maksun voi suorittaa sitten jälkikäteen. Mä pääsen neljältä himaan."
Ah ja voi. Mihin voikaan mies itsensä viinanhimossa saattaa. No join minkä ehdin ja kun kello tuli neljä konttasin pois pöydän alta ja suuntasin ulko-ovelle. Tarjoilija lyöttäytyi kuitenin käsikynkkään ja vei mut kämpilleen, jos sanaleikki sallitaan. Olin kuitenkin liian jurrissa voidakseni hoitaa laskun, joten päätimme odottaa aamuun. Sammuin. Kun heräsin aamulla, tajusin nukkuvani sängyssä Päivi kainalossa. Tuolilla oli tumma peruukki. Tajusin, että Päivi olikin se yöllinen tarjoilija. Tunsin luonnon kutsuvan ja lähdin vessaan kuselle. Paluumatkalla tapasin Päivin mutsin, joka kysäisi, että joko olen pystyvä hoitamaan sen eilisen laskuni. Tajusin kauhukseni, että se eilinen tarjoilija olikin Päivin äiti. Totesin, että ei kai tässä muukaan auta, jolloin Päivin äiti ohjasi minut makuuhuoneeseen, jonne kohta tuli Päivin isä, joka kuulema perisi velan. Heräsin omaan huutooni. Tällä kertaa olin oikeasti hereillä ja könysin ylös sängystä. Sytytin valot. Sängyssä, josta olin juuri noussut nukkui Lenita Airisto!
Ah ja voi. Mihin voikaan mies itsensä viinanhimossa saattaa. No join minkä ehdin ja kun kello tuli neljä konttasin pois pöydän alta ja suuntasin ulko-ovelle. Tarjoilija lyöttäytyi kuitenin käsikynkkään ja vei mut kämpilleen, jos sanaleikki sallitaan. Olin kuitenkin liian jurrissa voidakseni hoitaa laskun, joten päätimme odottaa aamuun. Sammuin. Kun heräsin aamulla, tajusin nukkuvani sängyssä Päivi kainalossa. Tuolilla oli tumma peruukki. Tajusin, että Päivi olikin se yöllinen tarjoilija. Tunsin luonnon kutsuvan ja lähdin vessaan kuselle. Paluumatkalla tapasin Päivin mutsin, joka kysäisi, että joko olen pystyvä hoitamaan sen eilisen laskuni. Tajusin kauhukseni, että se eilinen tarjoilija olikin Päivin äiti. Totesin, että ei kai tässä muukaan auta, jolloin Päivin äiti ohjasi minut makuuhuoneeseen, jonne kohta tuli Päivin isä, joka kuulema perisi velan. Heräsin omaan huutooni. Tällä kertaa olin oikeasti hereillä ja könysin ylös sängystä. Sytytin valot. Sängyssä, josta olin juuri noussut nukkui Lenita Airisto!
AJ
Well-known member
Tein uuden maailmanennätyksen pukeutumisnopeudessa ja pakenin rappuun. ALhaalta kuului askeleita, enkä halunnut jäädä kiinni, joten pakenin tuuletusparvekkeelle. Totesin olevani toistakymmentä metriä katutason yläpuolella, mutta epätoivoisena loikkasin kaiteen yli tyhjyyteen ja sitten tapahtui merkillinen asia. Jäin heilahtelemaan tämän ja Toisen Maailman välille edestakaisin. Jostain syystä minulle tuli tunne, kuin olisin kokenut tämän aiemminkin...
AJ
Well-known member
Heilahteluni keskeytti tylysti vastapäisen talon ikkunaan ilmestynyt vanhempi rouva. Hän nimittäin ampui minua kohti haulikolla ja haulien isku riitti lennättämään minut parvekkeen ovien läpi ja vieläpä rappujen seuraavalle ylätasanteelle ihan kuin naurettavissa amerikkalaisissa elokuvissa. Siitä tiesin, että tämän täytyi olla unta ja voisin tehdä ihan mitä vaan.
Nousin ylös ja lähdin laskeutumaan rappuja alas. Kun pääsin kadulle, vilkuilin ensin ympärilleni. Kaikki vaikutti normaalilta, mutta tunsin silti jotain outoa, ihan kuin ennakkoaavistuksen, että kohta tapahtuu jotain hämmästyttävää. Katselin ympärilleni ja otin sitten suunnan alas katua pitkin. Kun pääsin seuraavan risteyksen kohdalle, en nähnyt autoja tulevan mistään suunnasta. Sen sijaan joku nainen seisoi suojatien kohdalla höpöttäen jotain jostain jyrkänteestä. Lähdin ylittämään tietä. Kun olin puolivälissä, jyrähti vähän matkan päässä diesel-moottori käyntiin. Vilkaisin taakseni ja näin miten lumiauralla varustettu kuorma-auto lähti hitaasti liikkeelle kadunvarresta. Ihmettelin hieman näkyä, koskapa harvemmin lokakuussa lumiauroja tarvitaan, varsinkaan, jos lumesta ei ole tietoa koko maassa. Jatkoin matkaani ja äkkiä tajusin, että lumiaura ei ollutkaan ajanut minusta ohi, vaan se seurasi minua samaa vauhtia kuin kävelin. Nopeutin asekeleitani ja lumiaura lisäsi vauhtia saman verran. Outoa!
Pistin jo juoksuksi ja sitten tein äkkipysäyksen, mutta niin teki aurakin. Samassa näin seinänvierustalla lukitsemattoman mopon. Hypääsin sen selkään, avasin bensahanan ja potkaisin vauhtia ja otin mäkistartin. Sen jälkeen väänsin kaasun täysille ja ajoin hullun lailla mäkeä alas. Totesin tulleeni Hakaniemeen. Suuntasin pitkän sillan yli kohti keskustaa ja ajelin siellä täällä puistojen halki, ylös alas mukulakiveä ja välillä rappujakin pitkin, mutta lumiaura seurasi vakaasti perässäni. Ajoin keskustan läpi ja suuntasin länsiväylälle. Mopo oli onneksi viritetty ja nopeus nousi varmaan lähemmäksi satasta, mutta silti lumiaura roikkui sitkeästi peesissä. Sitten huomasin edessäni ruuhkantapaisten ja päästelin täysillä autojen välistä. Luulin auran jo luovuttavan, mutta se ei edes hiljentänyt ja heitteli pienempiä autoja sivuun aurallaan. Onnekseni pääsin livahtamaan kahden bussin välistä karkuun. Suuntasin pyörätielle ja sitä pitkin jonkun aikaa pujoteltuani hidastin ja katsoin taakseni
Jossain kaukaisuudessa vilahti auran kirkuvanvärinen pinta, joka lähestyi luvattoman nopeasti. Väänsin lisää kaasua ja äkkiä olin törmätä valtoimenaan vellovaan laumaan outoihin haalareihin pukeutuneita hassumyssyisiä kännikaloja. Huusin ja huiskin, minkä pystyin, että antakaa tietä, mutta vasta melkoisen pujottelun jälkeen selvisin tuota massasta läpi. Samassa kuulin takaani huutoja ja outoja mätkiviä ääni, kun vilkaisin nopeasti taakseni, näin aura-auton ja erivärisiä ilmassalentäviä haalarihessuja ja -tessuja. Käänsin kaasun pohjaan ja vedin jyrkästi oikealle. Se oli kyllä jälkeenpäinsanottuna virhe, sillä tajusin kääntyneeni umpikujaan kohti niemen kärkeä. Kaiken lisäksi kaasu hirttyi, enkä voinut hidastaa ja näinollen suuret suunnanmuutokset olivat mahdottomia. Tein nopean päätöksen siitä, että meri olisi kuitenkin se kaikkein turvallisin paikka, koska aura-auto tuskin pystyisi kauhean hyvin hyökkäämään, jos sen renkaat eivät yltäisi pohjaan. Suuntasin pusikoiden läpi rantaan.
Hyppäsin rantapenkalta ilmaan. Ilmalennon aikana muistelen ihmetelleeni, miten meri oli jotenkin oudon elottoman näköinen. Laskeutuessani jäälle tajusin, miksi näin oli. Samassa kuulin perässäni moottorin ulvahtavan ja sitten kuului kova rasaus ja veden roiskintaa. Sain vaivoin mopon hallintaan ja pysäytin varovaisesti. Kun käännyin katsomaan, näin puoliksi jäihinuponnen aura-auton peräpää pystyssä. Ajelin hissukseen takaisin sen luokse, jos kuski, kaikesta huolimatta, sittenkin tarvitsisi vaikka apuani. Päästyäni viiden metrin päähän, kuljettaja ilmestyikin pärskyen ajokkinsa puhkaiseman avannon reunalle ja kierähti siitä jäälle. Hypääsin mopon päältä ja nykäisin äijän ryysyistä pystyyn. Todettuani, että hän oli ainakin fyysisesti ok, nostin tyypin raivoissani ilmaan ja tivasin syytä takaa-ajoon. Tällöin miekkonen veti jotain taskustaan esiin ja kähisi:"Sulta putos tää..." Tunnistin esineen VEHOn henkilökortikseni. Päästin otteeni irti, otin kortin ja kiitin.
Nousin uudestaan mopon satulaan ja kaahasin jäätä pitkin toiselle rannalle. Siellä otin VEHO-kortin uudestaan esiin, painoin nappia ja ilmoitin aluehälytyskeskukseen mereen syöksyneestä lumiaurasta. Siellä kysyttiin, että oliko kyseessä kenties sama lumiaura, joka riehui Länsiväylällä. Sanoin, että arvattavasti ja lopetin puhelun siihen.
Nousin ylös ja lähdin laskeutumaan rappuja alas. Kun pääsin kadulle, vilkuilin ensin ympärilleni. Kaikki vaikutti normaalilta, mutta tunsin silti jotain outoa, ihan kuin ennakkoaavistuksen, että kohta tapahtuu jotain hämmästyttävää. Katselin ympärilleni ja otin sitten suunnan alas katua pitkin. Kun pääsin seuraavan risteyksen kohdalle, en nähnyt autoja tulevan mistään suunnasta. Sen sijaan joku nainen seisoi suojatien kohdalla höpöttäen jotain jostain jyrkänteestä. Lähdin ylittämään tietä. Kun olin puolivälissä, jyrähti vähän matkan päässä diesel-moottori käyntiin. Vilkaisin taakseni ja näin miten lumiauralla varustettu kuorma-auto lähti hitaasti liikkeelle kadunvarresta. Ihmettelin hieman näkyä, koskapa harvemmin lokakuussa lumiauroja tarvitaan, varsinkaan, jos lumesta ei ole tietoa koko maassa. Jatkoin matkaani ja äkkiä tajusin, että lumiaura ei ollutkaan ajanut minusta ohi, vaan se seurasi minua samaa vauhtia kuin kävelin. Nopeutin asekeleitani ja lumiaura lisäsi vauhtia saman verran. Outoa!
Pistin jo juoksuksi ja sitten tein äkkipysäyksen, mutta niin teki aurakin. Samassa näin seinänvierustalla lukitsemattoman mopon. Hypääsin sen selkään, avasin bensahanan ja potkaisin vauhtia ja otin mäkistartin. Sen jälkeen väänsin kaasun täysille ja ajoin hullun lailla mäkeä alas. Totesin tulleeni Hakaniemeen. Suuntasin pitkän sillan yli kohti keskustaa ja ajelin siellä täällä puistojen halki, ylös alas mukulakiveä ja välillä rappujakin pitkin, mutta lumiaura seurasi vakaasti perässäni. Ajoin keskustan läpi ja suuntasin länsiväylälle. Mopo oli onneksi viritetty ja nopeus nousi varmaan lähemmäksi satasta, mutta silti lumiaura roikkui sitkeästi peesissä. Sitten huomasin edessäni ruuhkantapaisten ja päästelin täysillä autojen välistä. Luulin auran jo luovuttavan, mutta se ei edes hiljentänyt ja heitteli pienempiä autoja sivuun aurallaan. Onnekseni pääsin livahtamaan kahden bussin välistä karkuun. Suuntasin pyörätielle ja sitä pitkin jonkun aikaa pujoteltuani hidastin ja katsoin taakseni
Jossain kaukaisuudessa vilahti auran kirkuvanvärinen pinta, joka lähestyi luvattoman nopeasti. Väänsin lisää kaasua ja äkkiä olin törmätä valtoimenaan vellovaan laumaan outoihin haalareihin pukeutuneita hassumyssyisiä kännikaloja. Huusin ja huiskin, minkä pystyin, että antakaa tietä, mutta vasta melkoisen pujottelun jälkeen selvisin tuota massasta läpi. Samassa kuulin takaani huutoja ja outoja mätkiviä ääni, kun vilkaisin nopeasti taakseni, näin aura-auton ja erivärisiä ilmassalentäviä haalarihessuja ja -tessuja. Käänsin kaasun pohjaan ja vedin jyrkästi oikealle. Se oli kyllä jälkeenpäinsanottuna virhe, sillä tajusin kääntyneeni umpikujaan kohti niemen kärkeä. Kaiken lisäksi kaasu hirttyi, enkä voinut hidastaa ja näinollen suuret suunnanmuutokset olivat mahdottomia. Tein nopean päätöksen siitä, että meri olisi kuitenkin se kaikkein turvallisin paikka, koska aura-auto tuskin pystyisi kauhean hyvin hyökkäämään, jos sen renkaat eivät yltäisi pohjaan. Suuntasin pusikoiden läpi rantaan.
Hyppäsin rantapenkalta ilmaan. Ilmalennon aikana muistelen ihmetelleeni, miten meri oli jotenkin oudon elottoman näköinen. Laskeutuessani jäälle tajusin, miksi näin oli. Samassa kuulin perässäni moottorin ulvahtavan ja sitten kuului kova rasaus ja veden roiskintaa. Sain vaivoin mopon hallintaan ja pysäytin varovaisesti. Kun käännyin katsomaan, näin puoliksi jäihinuponnen aura-auton peräpää pystyssä. Ajelin hissukseen takaisin sen luokse, jos kuski, kaikesta huolimatta, sittenkin tarvitsisi vaikka apuani. Päästyäni viiden metrin päähän, kuljettaja ilmestyikin pärskyen ajokkinsa puhkaiseman avannon reunalle ja kierähti siitä jäälle. Hypääsin mopon päältä ja nykäisin äijän ryysyistä pystyyn. Todettuani, että hän oli ainakin fyysisesti ok, nostin tyypin raivoissani ilmaan ja tivasin syytä takaa-ajoon. Tällöin miekkonen veti jotain taskustaan esiin ja kähisi:"Sulta putos tää..." Tunnistin esineen VEHOn henkilökortikseni. Päästin otteeni irti, otin kortin ja kiitin.
Nousin uudestaan mopon satulaan ja kaahasin jäätä pitkin toiselle rannalle. Siellä otin VEHO-kortin uudestaan esiin, painoin nappia ja ilmoitin aluehälytyskeskukseen mereen syöksyneestä lumiaurasta. Siellä kysyttiin, että oliko kyseessä kenties sama lumiaura, joka riehui Länsiväylällä. Sanoin, että arvattavasti ja lopetin puhelun siihen.
AJ
Well-known member
Samassa kännykän akku piippasi tyhjyyttään ja samassa kännykkä teleporttasi minut toiseen maailmaan, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu se.
Frank
Heimosoturi
Joten ei siitä sen enempää sillä nyt minulla oli sota sodittavana ja taistelut taisteltavana. Mutta ei tietenkään kokonaisuudessaan.
Juoksin kuin päätön kettu jalka overaossa kohti parkkipaikkaa josta se saamarin SAAB löytyi. Koitin kuskin ovea josko olisi auki, ja olihan se. Istahdin sisään. Joku lähestyi autoa, menin matalaksi! Se oli parkkipaikan vaksi, meni ohitte hei! Kaivelin taskuja ja kattelin hanskalootan läpi, ei helvetti löytynny avaimia!
Sitte muistin, meil oli aina tapana jättää ne virtalukkoon, siit ne löyty helpoiten! ja siinähän ne oli. Starttasin paskan ja ruovitin ulos parkkipaikalta ja suuntasin keulan ulos Mäntyharjusta, ajattelin ajaa Voikosken kautta kohti Kouvolaa, ja siitä ehkä laivalla Riohon, saas nähä.
Juoksin kuin päätön kettu jalka overaossa kohti parkkipaikkaa josta se saamarin SAAB löytyi. Koitin kuskin ovea josko olisi auki, ja olihan se. Istahdin sisään. Joku lähestyi autoa, menin matalaksi! Se oli parkkipaikan vaksi, meni ohitte hei! Kaivelin taskuja ja kattelin hanskalootan läpi, ei helvetti löytynny avaimia!
Sitte muistin, meil oli aina tapana jättää ne virtalukkoon, siit ne löyty helpoiten! ja siinähän ne oli. Starttasin paskan ja ruovitin ulos parkkipaikalta ja suuntasin keulan ulos Mäntyharjusta, ajattelin ajaa Voikosken kautta kohti Kouvolaa, ja siitä ehkä laivalla Riohon, saas nähä.
Albert Oil
Hippi ja juntti
No enhän mä perkeles päässyt kuin Orimattilan kohdalle, kun konehuoneen puolelta lehahti komea mutta näyttävä savupilvi. Tunkeuduin öljyisen usvan läpi ja kampesin konepellin auki, kuin palosotilas ikään, huomatakseni kammottavan seikan: Koko masiina oli sulanut lätäköksi kabiinin pohjalle! Sen siitä saa, kun luottaa ruotsalaiseen laadunvalvontajärjestelmään.
AJ
Well-known member
Kurkistellessani konepellin alle viereeni tuli joku mies, joka totesi:"Ongelmia auton kanssa vai?". "Niinkin vois sanoa", sanoin nostamatta katsettani. "Antakaas, kun minä" sanoi mies ja työnsi minut syrjään. Ihmettelin, että mitä siinä enää tehtävissä olis, mutta siirryin etäämmälle ja poltin tupakan ja muutamaa minuuttia myöhemmin sytytin sen jämällä seuraavan. Toisen tupakan puolivälissä muistin, että enhän minä polta ja sain massiivisen yskänkohtauksen. Pudotin röökin maahan ja littasin sen kenkäni korolla. Sitten menin katsomaan, mitä tuo outo miekkonen oikein puuhasi. Päästessäni auton luokse näin, miten hän pyyhki käsiään strasseliin vai olisiko sittenkin kyseessä ollut pitkä valkea parta? Minut nähdessään mies sanoi:"Kova hommahan siinä oli, mutta nyt se pelaa kuin uusi." Katsoi epäuskoisena konepellin alle. Moottori oli tosiaan kuin suoraan tehtaasta tuotu. Käännyin mieheen päin kiittääkseni, mutta hän olikin äkkiä hävinnyt jonnekin. "KIITOKSIA!", karjaisin miehen oletettuun menosuuntaan päin, mutta en kuullut vastausta. Sen sijaan olin kuulevinani kulkusten kilinää, mutta aivan varma en asiasta ole.
Suljin konepellin ja menin autoon istumaan. Rattiin oli teipattu lappu, jossa luki:"Muista ajaa uusi moottori rauhallisesti sisään. Hauskaa joulua!"
Suljin konepellin ja menin autoon istumaan. Rattiin oli teipattu lappu, jossa luki:"Muista ajaa uusi moottori rauhallisesti sisään. Hauskaa joulua!"
Frank
Heimosoturi
No arvaappa muistinko minä? Enpä niin tietenkään.
AJ
Well-known member
Ajelin autolla hotellille revittäen kahtasataa. Seuraavan päivän lehden lööpistä sain lukea hämmentävän uutisen:"Dominic on joulupukki!"
AJ
Well-known member
Vielä hämmentyneempi olin, kun löysin lompakostani revityn kahdensadan €:n setelin.
AJ
Well-known member
Samoihin aikoihin Puolarmetsän palatsikoirana tunnettu keskiraskaan höyhensarjan alapallokirjailija Jarno Tinkala oijusti metsään vakaana aikeenaan hävittää vuoden -71 mallia olevan datsuninsa siirtomaayhdistyksen varainhankintahuutokaupasta syksyllä -79 hankkimansa akku. Jarno ehti kävellä vain parikymmentä metriä metsän siimekseen, kun hän tuli pienelle aukiolle, jossa häntä odotti lievästi sanottuna kummeksuttavan oudoksuttavan spekulantti näky. Nimittäin...
AJ
Well-known member
...harmaa Peugeot-merkkinen mainostarroitettu Peugeot-auto, jonka kyljissä oli numero 1 kissankorkuisella merkistöllä. Autosta kuului englanninkielistä sadattelua, mikä on sinällään melkoinen ihme, sillä englantilaisten, varsinkin amerikkalaisten kiroilu on hyvin hyvin sanaköyhää pyörien lähinnä nussimista tarkoittavan sanan ja toisaalta haukuttavan äidin kevytkenkäisyyteen viittaavassa termistössä.
Tämä ei kuitenkaan ollut pulmista pahin, joten se ohitettiin olankohautuksella. Kumman olan on sikäli sivuseikka yleensä, ettei sillä pitäisi olla merkitystä. Voidaanko ylipäätään jakaa ihmisiä vasen- tai oikeaolkaisiin vai onko jo moisen jaotteluperiaatteen pohdiskelematta jättäminen yliolkaista? Oli miten oli, tässä tapauksessa Tinkala käytti kohautukseen vasenta olkapäätään. Mahdollisesti siitä syystä, että oikealla olalla roikkui reppu, jonka sisältönä oli kaksi puolen litran pulloa Koskisen korvalääkkeen nimelläkin tunnettua hurmejuomaa, joka saa kankeakielisenkin jurottajan runoilemaan Runebergin tapaan. Tai paremminkin se saa kyseisen jurottajan kuvittelemaan suoltavansa runoutta, mutta jos kyseinen runoilu nauhoitettaisiin ja kuunneltaisiin hurmejuoman vaikutuksen lauettua, kyseessä voitaisiin olettaa olevan varsin keskinkertainen ellen sanoisi ärsyttävä jäkätys ja änkytys.
Mutta se oli tosiaan totta, että näitä kielenkantojenirrottimia oli repussa ihan kaksin kappalein. Mihin mies moista määrää viinaa oikein tarvitsi? Oliko hänen tarkoituksensa leiriytyä metsän siimekseen joen rannan välittömään läheisyyteen tarkoituksenaan kalastella ja sitten nuotiolla, maanomistajan myöntämin luvin, paistella saalistaan ja naukkailla ruokaryyppyjä ja keskittyä sen jälkeen olennaiseen eli killinsilmin pohjoisen salon viimeisten puhtaiden ilmakuutiometrien lävitse tähtien tuijottamiseen?
Ei. Vastaus ei ollut ihan näin yksinkertainen. Tinkala oli matkalla kohtaamaan siihenastisen elämänsä ehkä kovimman haasteen...
Tämä ei kuitenkaan ollut pulmista pahin, joten se ohitettiin olankohautuksella. Kumman olan on sikäli sivuseikka yleensä, ettei sillä pitäisi olla merkitystä. Voidaanko ylipäätään jakaa ihmisiä vasen- tai oikeaolkaisiin vai onko jo moisen jaotteluperiaatteen pohdiskelematta jättäminen yliolkaista? Oli miten oli, tässä tapauksessa Tinkala käytti kohautukseen vasenta olkapäätään. Mahdollisesti siitä syystä, että oikealla olalla roikkui reppu, jonka sisältönä oli kaksi puolen litran pulloa Koskisen korvalääkkeen nimelläkin tunnettua hurmejuomaa, joka saa kankeakielisenkin jurottajan runoilemaan Runebergin tapaan. Tai paremminkin se saa kyseisen jurottajan kuvittelemaan suoltavansa runoutta, mutta jos kyseinen runoilu nauhoitettaisiin ja kuunneltaisiin hurmejuoman vaikutuksen lauettua, kyseessä voitaisiin olettaa olevan varsin keskinkertainen ellen sanoisi ärsyttävä jäkätys ja änkytys.
Mutta se oli tosiaan totta, että näitä kielenkantojenirrottimia oli repussa ihan kaksin kappalein. Mihin mies moista määrää viinaa oikein tarvitsi? Oliko hänen tarkoituksensa leiriytyä metsän siimekseen joen rannan välittömään läheisyyteen tarkoituksenaan kalastella ja sitten nuotiolla, maanomistajan myöntämin luvin, paistella saalistaan ja naukkailla ruokaryyppyjä ja keskittyä sen jälkeen olennaiseen eli killinsilmin pohjoisen salon viimeisten puhtaiden ilmakuutiometrien lävitse tähtien tuijottamiseen?
Ei. Vastaus ei ollut ihan näin yksinkertainen. Tinkala oli matkalla kohtaamaan siihenastisen elämänsä ehkä kovimman haasteen...
AJ
Well-known member
...Tunnin vaelluksen jälkeen hän tuli pienen lammen rannalla sijaitsevan saunamökin pihapiiriin. Mökistä tuli ulos Tomi Tuominen, joka kysyi onko Tinkalalla mukana asianmukaiset varusteet. Tinkala nyökkäsi jäykästi. Häntä jännitti. Tuomisen perässä mökistä tuli kaksi virallista valvojaa ja heidän jälkeensä Kimi Räikkönen. Valvojat pystyttivät pihalle puutarhapöydän ja kaksi tuolia ja kehoittivat Räikköstä istumaan pöydän toiselle ja Tinkalan toiselle puolelle. He istuutuivat naamatusten.
TT kysyi Tinkalalta olivatko säännöt selvät. Tinkala nyökkäsi jälleen ja sanoi:"Luonnollisesti." TT totesi, että kerrataan ne kuitenkin. "Sinulla on siis kaksi tuntia aikaa juottaa ja haastatella Kimi Räikköstä. Jos tämän kahden tunnin aikana onnistut saamaan jonkun muun vastauksen kuin 'emmä tiedä' tai 'ihan jees' tulet et ainoastaan pääsemään Guinnesin Ennätystenkirjaan, vaan voitat kolmen kauden Vapaaliput matkoineen, majoituksineen ja täysihoitoineen kaikkiin F1-osakilpailuihin maapallon eri puolilla, minkä lisäksi pääset FIA:n vuosittaiseen gaalaan kunniavieraana sekä tulevaisuudessa mahdollisesti toteutuviin Kimi Räikkösen MM-juhliin pöydän parhaalle paikalle."
Tinkala nyökkäsi lyhyesti.
TT:"Kysyttävää?"
Tinkala pudisti päätään.
TT:"Aika alkaa...nyt!"
TT kysyi Tinkalalta olivatko säännöt selvät. Tinkala nyökkäsi jälleen ja sanoi:"Luonnollisesti." TT totesi, että kerrataan ne kuitenkin. "Sinulla on siis kaksi tuntia aikaa juottaa ja haastatella Kimi Räikköstä. Jos tämän kahden tunnin aikana onnistut saamaan jonkun muun vastauksen kuin 'emmä tiedä' tai 'ihan jees' tulet et ainoastaan pääsemään Guinnesin Ennätystenkirjaan, vaan voitat kolmen kauden Vapaaliput matkoineen, majoituksineen ja täysihoitoineen kaikkiin F1-osakilpailuihin maapallon eri puolilla, minkä lisäksi pääset FIA:n vuosittaiseen gaalaan kunniavieraana sekä tulevaisuudessa mahdollisesti toteutuviin Kimi Räikkösen MM-juhliin pöydän parhaalle paikalle."
Tinkala nyökkäsi lyhyesti.
TT:"Kysyttävää?"
Tinkala pudisti päätään.
TT:"Aika alkaa...nyt!"
Frank
Heimosoturi
Ja pieleenhän se meni.