Pistän tähän nyt lisää juttua HHF:stä.^Melissa sanoi:Sait vanhalle fanille melkein kyyneleet silmiin tällä iskevällä tiivistelmällä. :thumbup:
Minua itse asiassa hyvin harvoin missään urheilulajissa kiinnostaa se kaikkein kuumin kärki. Totuus kun on hyvin usein se, että kärjen voitto - ei voittoa - voitto - voitto - ei voittoa - sahaaminen on usein jopa yksitoikkoisempaa kuin se, mitä tapahtuu terävimmän kärjen takana. Olen liian väsynyt raapustaakseni nyt mitään syvempää analyysiä, mutta nostan nyt kuitenkin maljan: :alppu: , HHF:lle ja muille, jotka ovat viihdyttäneet minua vuosien mittaan vähintään siinä missä kärjen suomalaiset olisivat tehneet, jos olisin heidän kisailuaan samanlaisella intohimolla seurannut.
Vaikka vuodesta 1997 piti tulla Frentzenin läpimurtokausi, niin mielestäni se oli yksi syy Frentzenin uran laskusuhdanteeseen - hän jäi kilpailuissa Villeneuven tallottavaksi, eikä tullut toimeen Patrick Headin kanssa. Vaikka tuloksena kaudesta oli yksi voitto ja mm-taistelun toinen sija, kaikki noteerasivat vain Villeneuven ja hänen saavutuksensa.
Jos jokin oli Haraldin vuosi, niin se oli ehdottomasti vuosi 1999, jolloin mies taisteli Jordanilla jopa maailmanmestaruudesta. Hänet ja hänen kykynsä huomattiin uudestaan, ja hän keräsi pisteitä melkein jokaisesta osakilpailusta.
Heinz voitti oikeastaan silloin, kun muut tunaroivat, se on tylsä fakta,esimerkiksi silloin, kun Häkkinen sekoili vaihteillaan Monzassa 99 ja jäi radan varteen itkemään. Heinz keltaisessa Jordanin ajopuvussa, surullinen ja skeptinen hymy huulillaan on mieleenpainuva näky. Ja taustalla tietenkin vielä legendaarisempi hahmo, Eddie Jordan hassuine laseineen ja varikkotyttöineen, joka uskoi Heinziin varmaan kaikkein eniten. Joten surulliseksi, hyvin surulliseksi tulen, kun mietin, mitä F1-maailma menettikään Heinzin muuttuessa yhä varjomaisemmaksi hahmoksi varikoilla ja kadotessaan viimein kokonaan showsta.
Ajattelisin, että hänen luonteensa pohjautui perhetaustasta, espanjalainen eläväinen äiti, ja jyrkkäilmeinen hautausurakoitsija-isä ovat jakaneet Heinzin ihmiseksi, joka nauraa makeasti surun keskellä eikä juuri koskaan muulloin.
Formulapiireissä Heinzia kuvattiin kummajaiseksi. Hän ei juurikaan tullut lehdistön kanssa toimeen, ja pakeni heitä Williams-kaudellaankin auton takaluukussa, jotta pääsisi rata-alueelta pois ilman salamavalojen häiritsevää rätinää.
Heinz ei oikeastaan sopeutunut yhteenkään talliin, Jordaniltakin hän sai potkut kesken kauden 2001. Prostille siirtyessään hän ei saavuttanut ainoatakaan pistesijaa, ja ura jatkui Arrowsilla. Arrows meni kesken kauden konkurssiin ja toimistotarvikkeet huutokaupattiin.
Viimeinen valonpilkahdus Frentzenin uralla oli kolmas sija Yhdysvalloissa Sauber-tallin ratissa kaudella 2003. Se jäi hänen viimeiseksi kaudekseen formula ykkösissä.
Tuntuu surulliselta sanoa, että Frentzen ei mielestäni ollut tarpeeksi lahjakas noustakseen todelliseen tähtikastiin, vaikka tilaisuus olisi vielä annetukin. Hänen persoonaansa jäin kyllä kaipaamaan.
En voi koskaan unohtaa tarinaa, jossa Frentzen joutui auttamaan isäänsä hautaustoimiston hommissa ajattamalla ruumista maasta toiseen. Hän väsyi matkalla, ja meni ruumisauton takatilaan nukkumaan, tyynesti arkun ja kuolleen viereen.