Misa1 sanoi:
Olisi myös kiva kuulla perustelut miksi Rosemeyer ja Nuvolari ovat kympin sakissa? Ketä he edes ovat? Kun katsoo F1-ruudun menestyneimmät kuljettajat listaa, niin juurikin noita kahta ei sieltä listalta löydy.
Bobakki varmaan osannee tuohon tuoda jotain valaistusta?
Menipäs pitkään huomatessa, mutta vastataan nyt myöhässä. Kyllähän Tazio Nuvolari ja Bernd Rosemeyer minusta paikkansa listalla ansaitsevat. F1-ruudun listasta nimet eivät löydy siksi, että he eivät ole koskaan osallistuneet F1:n MM-sarjaan. Sitä vastoin molemmat olivat ennen sotaa ajetun Grand Prix -kisojen EM-sarjan kirkkaimpia tähtiä. Se, että ajan kolmas huippu, se alkuperäinen Regenmeister Rudolf Caracciola on vasta sijalla 33, on vähän kummaa. Tosi onneton ripellys kaksikosta alla.
Rosemeyerin ura huipulla kesti vain vajaat kolme vuotta, mutta oli sitäkin menestyksekkäämpi. Moottoripyöristä alkanut nousukiito johti Auto Unionin Grand Prix -auton ohjaimiin 1935 ja jo toisessa Grand Prix -kilpailussaan hänen onnistui haastaa kuulu Caracciola Nürburgringillä. Vuonna 1936 hän voitti Euroopan mestaruuden, minkä lisäksi hän kilpaili menestyksekkäästi mm. Yhdysvalloissa. Lentäjänä tunnetuksi tulleen vaimonsa Elly Beinhornin kanssa hän oli aikansa tunnetuimpia julkkiksia myös Saksan ulkopuolella. Vuonna 1938 nopeusennätyskokeilu Frankfurtin ja Dalmstadtin välisellä Autobahnilla päättyi katastrofaalisesti ilmeisesti tuulenpuuskan seurauksena. Rosemeyer menetti auton hallinnan ja lensi ulos ohjaamosta saaden surmansa välittömästi. Kuollessaan hän oli 28 vuoden ikäinen.
Tazio Nuvolari taas muistetaan parhaiten siitä, että hän kykeni taistelemaan ratoja 1930-luvun puolivälissä hallinneita saksalaisautoja vastaan italialaisella kalustolla. Myös hän voitti mestaruuden kertaalleen, vuonna 1932. 1938 Nuvolari siirtyi Auto Unionille, mutta toinen maailmansota käytännössä lopetti hänen uransa. Sodan jälkeen italialaisen terveys oli mennyttä ja hän kuoli 1953 60-vuotiaana. Esimerkiksi Ferdinand Porsche oli sitä mieltä, että Nuvolaria parempaa kuljettajaa ei ollut, eikä myöskään tule.