Käytätkö silmälaseja?

Joudutko käyttämään silmälaseja?

  • Kyllä

    Äänet: 80 52,6%
  • En

    Äänet: 69 45,4%
  • Lukiessa, mutta ei muulloin

    Äänet: 3 2,0%

  • Äänestäjiä yhteensä
    152
Tämäkin toikki on niin hiton vanha, että olen vastannut näköjään silloin ammoisina aikoina, että en tarvitse rillejä. Tilanne on tänään toinen. :doubtful:
 
Pientä hajataittoa on, voinee johtua tietokoneesta. Tosin laseja käytän ehkä kerran tai pari kuussa.. pärjään siis ilmankin.
 
En. Ei ole vielä tullut sellaista tarvetta että kyseisiä kapustuksia pitäisi päähän pistää.
 
Kolmen vuoden ajan olen käyttänyt laseja ja kolme viikkoa sitten sain vasta toiset lasini, jos valtion tarjoamia inttilaseja ei lasketa mukaan. Tehot on kohtuulliset -1 ja -1,5, eli näkö ei vielä ole mennyt järkyttävän huonoksi. (esim eräällä samanikäisellä (20v) kaverillani tehot ovat suunnilleen -6,5 molemmissa silmissä) Himassa en edes jaksa pitää laseja päässä ellen katso telkkaria. :o
 
Kukaan ei juuttunut tähän:thumbfh:

Kertokaas selvityksenne. Mielellään yliopisto-tason selvitys ja kolmena kappaleena!:frank:

Jos "rillitilanne" on kolme vuotta sitten ollut jo noin akuutti, niin mikähän mahtaa olla asiaintila tänä päivänä? Todella huolestuttavaa kehitystä :(
 
Jos "rillitilanne" on kolme vuotta sitten ollut jo noin akuutti, niin mikähän mahtaa olla asiaintila tänä päivänä? Todella huolestuttavaa kehitystä :(
Nyt viime kerralla tuntui kuin olisin lukion ruokalaan eksynyt. Itte alan olla vanhimmasta päästä siellä:o Rilleihin en kiinnittänyt niin huomiota, nuoriin tyttöihin enämpi.
 
Kävin tänään näöntarkastuksessa ja lasit -1.jotain ehkä -1.25? molemmissa silmissä, hajataittoa toisessa, tulevat "2-3 viikon" päästä.

Kiinnostaisi kuitenkin nähdä jotain lauantaina Olympiastadionilla pelattavasta lätkämatsista, onx mitään saumoja saada mistään ostettua laseja jo lauantaiksi? Mihin kannattaa mennä? Vai kannattaako?
 
Sinulla on kyllä varastovahvuudet, joten kyllä tollaset lasit pitäis saada aika nopeasti. Tietysti jos jostain instrusta tai specsiltä hakee niin voi kestää. Synsamilta pitäis saada nopeasti, mutta se tietysti maksaa enemmän. Ymmärrän että itsellä kestää laseissa 2-3 viikkoa, mutta se taas johtuu siitä että linssit joudutaan tilata tehtaalta ja valmistaa varta vasten minulle.
 
Kävin tänään näöntarkastuksessa ja lasit -1.jotain ehkä -1.25? molemmissa silmissä, hajataittoa toisessa, tulevat "2-3 viikon" päästä.

Kiinnostaisi kuitenkin nähdä jotain lauantaina Olympiastadionilla pelattavasta lätkämatsista, onx mitään saumoja saada mistään ostettua laseja jo lauantaiksi? Mihin kannattaa mennä? Vai kannattaako?

oldezi näyttikin jo vastanneen. Terveisiä sitte vaan!
 
Mehe ja oldez ja markoj ja Jacques ja Kouvo näemmä ehtivätkin jo vastaamaan. Tsemppiä!1
 
Polli on muuten jaskattu. Vaihtoehtoja puuttuu. :frown: Itse käytän laseja tarvittaessa. Eli autolla ajaessa ja kaupungilla liikuttaessa. Lukiessa, koneella istuttaessa tms. askareissa en laseja käytä.
 
Ylös