Kifosien selittelyt

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
azai sanoi:
Kantansa kullakin, mutta jos on herkkä hipiäinen ja ottaa mitäänsanomattoman F1-foorumin kommentit vakavasti laskien elämänsä laatua, niin ei täällä kannata teikäläisen olla.
En kuule ota. Ihmetyttää vain toi sunkin tyyli. Sen nyt ymmärtää, että lähtee joskus provoihin mukaan, mutta että pitää jatkuvasti vastapuolta nylkeä.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
On miljoonaan kertaan tolkutettu, että Kimi ei välitä häneen kohdistuvasta kritiikistä. "Kimiä ei kiinnosta". Enkä minä tuosta kritiikistä Kiminä olisikaan huolissani. Se minua sen sijaan huolestuttaisi, että yksikään ulkopuolinen tarkkailija ei kehu Kimiä siitä, että hän omistautuu loistavasti työlleen. Siis ei kukaan. Kaikki sanovat päinvastaista.

Kimi on yksinkertaisesti laiska. Työnteko ei häntä juuri kiinnosta. Kilpailut, sopimuksessa vaadittavat testi ja pr työt hän tekee joten kuten. Ei yhtään mitään muuta.

Minusta alkaa vähän tuntua, että Kimi on jo omat päämääränsä saavuttanut. Rahaa tulee Ferrarisopimuksesta suokakuokalla vielä melko mukavan ajan. Sen jälkeen täpäkkää onkin sitten riittävästi. Homma on jo hoidettu.

Loppuelämänsä Kimi viettää juorulehtien lööpeissä rahojaan levitellen.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Törni sanoi:
Minusta alkaa vähän tuntua, että Kimi on jo omat päämääränsä saavuttanut.
Kyllä Kimi on mun mielestä vaan sellainen kuljettaja, joka elää voitoista. Eli ei paljon muita sijoituksia juhli. Tosta sitoutumisesta työhön ei oo kun Laudan ynnä muiden "asiantuntijoiden" mielipiteitä. Onko kukaan esim McLarenilta oikeasti arvostellut Kimin sitoutumista?
 

Mikkoz84

Schufosi
Liittynyt
26.1.2006
Viestit
1197
patriot sanoi:
En kuule ota. Ihmetyttää vain toi sunkin tyyli. Sen nyt ymmärtää, että lähtee joskus provoihin mukaan, mutta että pitää jatkuvasti vastapuolta nylkeä.
Eikö tuo nyt ole aika selvää. Azain elämänlaatua nostaa vastapuolen nylkeminen.
 
Viimeksi muokattu:

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
patriot sanoi:
Kyllä Kimi on mun mielestä vaan sellainen kuljettaja, joka elää voitoista.
Jos mies eläisi voitoista, luulisi sen laittavan äijän paiskomaan töitä ja tekemään aivan kaikkensa, että tuo "elämän lähde" pulppuaisi. Vai mitä? Se että voittajana olo vähän naurattaa, ei nyt vielä mitään kerro.

Eri mieltä saa tietysti tässäkin asiassa olla aivan vapaasti. Minusta näyttää siltä, että Kimi elää makeasta luksuselämästä, laiskottelusta ja bailaamisesta. Ja sitä tulee nyt riittämään. Elämä on laiffii....
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Törni sanoi:
On miljoonaan kertaan tolkutettu, että Kimi ei välitä häneen kohdistuvasta kritiikistä. "Kimiä ei kiinnosta". Enkä minä tuosta kritiikistä Kiminä olisikaan huolissani. Se minua sen sijaan huolestuttaisi, että yksikään ulkopuolinen tarkkailija ei kehu Kimiä siitä, että hän omistautuu loistavasti työlleen. Siis ei kukaan. Kaikki sanovat päinvastaista.

Kimi on yksinkertaisesti laiska. Työnteko ei häntä juuri kiinnosta. Kilpailut, sopimuksessa vaadittavat testi ja pr työt hän tekee joten kuten. Ei yhtään mitään muuta.

Minusta alkaa vähän tuntua, että Kimi on jo omat päämääränsä saavuttanut. Rahaa tulee Ferrarisopimuksesta suokakuokalla vielä melko mukavan ajan. Sen jälkeen täpäkkää onkin sitten riittävästi. Homma on jo hoidettu.

Loppuelämänsä Kimi viettää juorulehtien lööpeissä rahojaan levitellen.
Ei Kimi tietysti kokonaisuutena uusi M.Schumacher ole, mutta on mielestäni väärin sanoa, että mies olisi jo nyt tyytyväinen saavutuksiinsa ja kerättyyn pottiin makealle elämälle.

Sen mies on jo moneen kertaan itse sanonutkin. Eivät MM-hopeat ole oikeastaan mitään. Kuka niitä laskee? Vain mestarit muistetaan. Makeita voittoja on toki tilillä, mutta jos kruunu puuttuu, niin puuttuu lähes kaikki.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Black Leopard sanoi:
Ei Kimi tietysti kokonaisuutena uusi M.Schumacher ole, mutta on mielestäni väärin sanoa, että mies olisi jo nyt tyytyväinen saavutuksiinsa ja kerättyyn pottiin makealle elämälle.
Kuten totesin, eri mieltä saa vapaasti olla.

Luulen, että kun annamme ajan hieman kulua, saamme jotain osviittaa siitä kenen mielipide on osunut lähemmäksi oikeaa.

Odotellaan.....;)
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Törni sanoi:
Kuten totesin, eri mieltä saa vapaasti olla.

Luulen, että kun annamme ajan hieman kulua, saamme jotain osviittaa siitä kenen mielipide on osunut lähemmäksi oikeaa.

Odotellaan.....;)
Ehdottomasti. Vaikka Kimin puolella 110% olenkin, en ymmärrä miksi ei huonojen suoritusten kritiikkiä täällä tahdota sietää vaikka se on aiheellista.

Mutta todellakin, odotellaan. Optimismia löytyy :ahem: :thumbup:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Kysymys on siitä, mitä on valmis laittamaan peliin saavuttaakseen haluamansa. On aivan selvää, että Kimi ei tee tällä hetkellä menestymisensä eteen töitä kuin heikkopäinen. Päinvastoin, hän tekee töitä minimaalisesti. Uskon, että Kimi ei edes ole enää valmis riskeeraamaan makeaa elämäänsä ottamalla radalla tarvittavia riskejä. Hänen asenteensa on miljoonan valovuoden päässä esimerkiksi Ayrton Sennasta. Senna olisi ollut valmis ajamaan vaikka ilmaiseksi, jos sai alleen vain kilpailukykyisen auton. Senna oli valmis antamaan kaikkensa voittaakseen. Ja lopulta antoikin.

Enkä minä tarkoita missään tapauksessa, että Kimin pitäisi tässä asiassa olla Sennan veroinen. Se ei ole se taso jota Kimiltä vaaditaan. Tarkoitan vain sitä, että tuo miljoonan valovuoden asenne-ero pitäisi kuroa vaikka puoleen miljoonaan.........

Kyllä Kimi varmasti voittaa haluaa, ja haluaa myös mestaruuksia. Kukapa ei nyt haluaisi. Kysymys on siitä, että Kimi ei ole valmis antamaan sitä, mitä se vaatisi. Minusta Räikkösen tulevaisuus ei näytä ruusuiselta.

Mutta katsotaan miten Kimin käy.
 
Viimeksi muokattu:

vmjs

Well-known member
Liittynyt
9.7.2003
Viestit
903
Törni sanoi:
Kysymys on siitä, mitä on valmis laittamaan peliin saavuttaakseen haluamansa. On aivan selvää, että Kimi ei tee tällä hetkellä menestymisensä eteen töitä kuin heikkopäinen. Päinvastoin, hän tekee töitä minimaalisesti.
Kiitos näistä faktoista. ;)
 

Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Melkein olinkin jo unohtanut tämän forumin, sitten tulen katsomaan ja joku valopää on tehny tämmösen topikin. Niin joo nyt muistankin miks en täällä enää jaksanut käydäkään. Pois.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Mediaprofeetta sanoi:
Melkein olinkin jo unohtanut tämän forumin, sitten tulen katsomaan ja joku valopää on tehny tämmösen topikin. Niin joo nyt muistankin miks en täällä enää jaksanut käydäkään. Pois.
Kerrassaan mainiota että informoit asiasta!
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mikkoz84 sanoi:
Eikö tuo nyt ole aika selvää. Azain elämänlaatua nostaa vasta puolen nylkeminen.
Tostahan ei saa mitään selvää kun toi kaveri ei hallitse yhdyssanoja:thumbfh:
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Mediaprofeetta sanoi:
Melkein olinkin jo unohtanut tämän forumin, sitten tulen katsomaan ja joku valopää on tehny tämmösen topikin. Niin joo nyt muistankin miks en täällä enää jaksanut käydäkään. Pois.
Parantaa huomattavasti forumin asiatasoa, kun pysyt pois.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Black Leopard sanoi:
Ehdottomasti. Vaikka Kimin puolella 110% olenkin, en ymmärrä miksi ei huonojen suoritusten kritiikkiä täällä tahdota sietää vaikka se on aiheellista.
Sanotaan nyt vielä kerran! Hyväksyn kritiikin täysin ja onhan siihen ollut aihetta. En hyväksy provoilua, enkä myös jatkuvaa narinaa, jonka tarkoituksena on ainoastaan oman kilven kiillloittaminen ja Kimin fanien haukkuminen.
 

azai

Pornokeisari
Liittynyt
15.10.2004
Viestit
1448
Sijainti
Affalterbach
Moe Szyslak sanoi:
Tostahan ei saa mitään selvää kun toi kaveri ei hallitse yhdyssanoja:thumbfh:
No huh huh. Uskomatonta tekstiä konkarilta asiapuolella.
Anteeksi kun en ole toteuttanut kirjakieltä, muodollista ja eksaktia tekstiä. Tämähän sattuu olemaan F1-forum, kielipoliisien paratiisi.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
azai sanoi:
No huh huh. Uskomatonta tekstiä konkarilta asiapuolella.
Anteeksi kun en ole toteuttanut kirjakieltä, muodollista ja eksaktia tekstiä. Tämähän sattuu olemaan F1-forum, kielipoliisien paratiisi.
Ei millään pahalla, mutta ihan tosissaan piti tota tavata että ymmärtäis.

Vasta-sanasta ihmettelin että vasta minkä jälkeen.:confused: Ja puolensanasta tietenkin että vasta puolen jonkun jälkeen nyljetään jotain.

Pientä skarppaamista nyt vaan. Ja herneet palkoineen pois sieltä nokasta.:ahem:
 
Ylös