312T4
Lehtori
Kimi olisi sopivan röyhkeä kuski Ferrarin rattiin; vähän niin kuin vanha kunnon Gilles tai Pironi!!! :thumbup:
F1-Racing - lehti kertoo tuoreimmassa numerossaan Ferrarin tekniikkavelhon Ross Brawnin jättävän tallin heti kun Michael Schumacher lopettaa uransa. Schumacherin sopimus jatkuu kauden 2006 loppuun, joten McLarenille Brawn siirtyisi 2007. Brawn haluaa perheineen palata Britanniaan useamman Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ja McLaren-Mercedeksen houkutteleva tarjous toisi hänelle muhkean palkankorotuksen.
F1-Racingin mukaan Kimi Räikkönen on yhä Ferrarin ostoslistalla ja suomalaisajaja voisi siirtyä talliin 2007, kun Schumacher on lopettanut uransa.
Toimitus / Sportti.com
Calvin sanoi:Edes vauhdillisesti ei Mäkki ollut viime vuonna missään vaiheessa Ferrarin veroinen, ei lähellekään, siis noin niin kuin tekniikkansa puolesta. Tietysti saavutettuun nopeuteen vaikutti sellaiset tekijät kuin kuljettaja ja tiimi, jolloin Mäkki kyllä kulki hyvin (auto #6) monessa kisassa Ferrariin nähden. Itse auto ei silti ollut Ferrarin tasoa lähelläkään.
Karpow sanoi:No ei mahdottomasti huonompi auto, mutta selvästi. Varsinkin moottorin osalta. McLaren oli viimekaudella juuri niin hyvä kuin merkkimestaruustaulukko näyttää: kolmanneksi paras auto.
Minusta Coulthardin suoritukset kertoivat auton todellisen tason. Kimin taidot nostivat sen tasolle, jonne auto ei kuulunut. Pitää muistaa, että Coulthardikin pystyi voittamaan aikoinaan Schumin, kun auto oli tarpeeksi hyvä.
General FUp sanoi:Miten muistelisin ettei Ferrarin todellista suoritustasoa (siis auton) voi millään mitata Barrichellosta, mutta Mäkin tason kyllä voi ilmeisesti DC:n räpellyksestä katsoa. Juupa juu![]()
Observer sanoi:Nämä "Schumacher is God"-ihmiset on kyllä jo viimeiset kymmenen vuotta määritelleet auton tason M. Schumacherin tallikaverin perusteella. Nyt kun johonkin muuhun tiimiin ja kuskiin yritetään varovasti soveltaa hieman samaa logiikkaa niin johan nämä älähtävät.![]()
General FUp sanoi:Mutta kaksinaamaisuus on Kimin kannattajille sallittua kuitenkin? Hyvä tietää![]()
'97 vuoden perusteella voi jo aika hyvin sanoa että Schumi osaa piiskata kelvotontakin (tavallaan ainakin) kalustoa uusiin ulottuvuuksiinNäin ainakin asian näkisin
![]()
Observer sanoi:Mitä kaksinaamaisuutta tuossa kommentissani oli, ei mitään! Schumacherin kannattajathan ne on kaksinaamaisia kun niiden mielestä vain Schumacher pystyy tekemään "ihmetekoja" ratissa. Sanoisin että Kimin viime kausi vertautuu aika hyvin vaikkapa Schumacherin 1997 kauteen sillä erotuksella että Kimin auto oli keskimäärin 3:ksi paras ja Sumilla 2:ksi.
nojoo, kaikkeenhan se noin kommentoi kun ei itse pärjännytGeneral FUp sanoi:EDIT: Irvinen kommenttien perusteella '97 Ferrari oli umpisurkea niittikippo.
patriot sanoi:1997 vuoden Ferrari ei todellakaan ollut mikään surkea auto. Oikeastaan väittäisin, että loppukaudesta se oli paras, koska Williamsia ei enää kehitetty niin paljoa. Newey teki lähtöä Williamsilta, eikä hänelle uskottu enää kehitystyötä ja uusien osien suunnittelua, koska ei haluttua antaa tietoa McLarenille.
näin teki, mutta -97 Williamshan oli kuulemma vielä Neweyn käsialaa, siinä myös yksi syy tuohon notkahteluun kauden aikana...Observer sanoi:Newey kyllä poistui Williamsilta jo ennen kauden 1997 alkua!