Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
F1:n ja rallin lisäksi on paljon muitakin sarjoja, joihin Kimillä on kysyntää. Vaikkkapa nyt se Nascar, mistä pari kuukautta sitten oli huhuja. Eli kyllä niitä vaihtoehtoja varmasti ihan oikeasti on.

Jos ei mitään kokonaista sarjaa pääsisi ajamaan mikä on kyllä epätodennäköistä niin yksittäisistä kilpailuista Le Mans 24 olisi varteen otettava vaihtoehto jos Peugeot hänet haluaisi ottaa ryhmäänsä.
 
Keskusteletko kahdella eri nimimerkillä itsesi kanssa toisella foorumilla vai vaan lainaat sieltä tänne muiden viestejä? :doubtful:

Minä olen siellä murossa ym, niinkun olen aijemminkin sanonut minä olen monilla foorumeilla ja monesti kirjotan sen saman toiseen paikkaan lähes samanlaisesti.
 
Viimeksi muokattu:
F1:n ja rallin lisäksi on paljon muitakin sarjoja, joihin Kimillä on kysyntää. Vaikkkapa nyt se Nascar, mistä pari kuukautta sitten oli huhuja. Eli kyllä niitä vaihtoehtoja varmasti ihan oikeasti on.

No ajattelin lähinnä rallin ja soran kuninkuusluokkia. Niistä poikkeaminen on ainaskin ennen laskettu uran jäähdyttelyksi ja tavallaan varavaihtoehdoksi, kun formuloihin ei päästä. Varmasti entinen F1-mestari on haluttua valuttaa DTM:ssäkin. Olisiko siinä kenties Kimin seuraava siirto, siellähän ajaa nytkin entisiä F1-voittajia. Laji voisi sopia jopa Kimille, rentoa puuhastelua ja tiukkaa vääntöä.
 
Kimi on aijempina vuosina jo pariin otteeseen sanonut että DTM sarjaan ei mene, mutta Le mans 24 ynnä muut voisivat kiinostaa.
 
1)Minua ei vituta, kun en fanita Räikköstä. Räikkönen on 2) alkanut puhumaan, että hän valitsee mitä tekee ensi kaudella. Olisi hauska tietää, mitähän valittavaa Räikkösellä on? Pahaa pelkään, että Monster-tallin lisäksi omarahoitteinen rallikausi.

Toivoa ei 3) liene F1:siin ellei tapahdu isoja muutoksia, mutta huonolta näyttää. RedBull ei tarvitse toista tähteä, koska talli rakennetaan Vettelin ympärille 4) eikä suhteet Red Bullin suuntaan ole lämpimät. Schumilla havaittavissa pientä piristymistä, joten jatkanee Mersulla. Ferrarille tuskin lienee asiaa, vaikka Massa lopettaisi heti. McLarenilla sopimukset kummankin kuljettajan kanssa. Hirveästi ei oo paikkoja kun ei Renaultkaan kiinnosta....

Eli 5) itse en kyllä usko Kimin puheisiin, että valintoja on paljon. Teoriassa kyllä, mutta todellisia ehdokkaita tuskin montaa (näin amatöörin kantilta ajateltuna)

Mielenkiintoista pohdintaa. Avaisitko hieman tällaiselle junior-poustaajalle mitä tarkoitat. Minä kun en ole näissä asioissa niin syvällä..
 
vai että yhtään mitään ei olla kimiltä nähty... hohhoijaa :) Keskittyisitte sen santanderin kannustamiseen vaan ;)
 
F1:n ja rallin lisäksi on paljon muitakin sarjoja, joihin Kimillä on kysyntää. Vaikkkapa nyt se Nascar, mistä pari kuukautta sitten oli huhuja. Eli kyllä niitä vaihtoehtoja varmasti ihan oikeasti on.

Tuollakin etsitään kuljettajaa, paikalliset radat on varmaan tuttuja (jos on muistikuvia). Ei ole maksukuskin paikka, ei. Modernit ajoneuvotkin.

Ja oli sitten huumorilla.

Näin katsojan silmin, tuo ralli on nyt nähty. Ei siinä, onhan paikoin nähty ihan hyvää ajoa, mutta tuo valtava virheiden määrä on hieman liikaa. Mitään huippua en edes odottanut vauhdillisesti, mutta kaiken kaikkiaan pienoinen pettymys. Yleensä virheitä tulee lajissa kuin lajissa, jos ei ole 100% ajatus mukana, mutta miksei ole? Tämä viimeisin on juuri tuollainen <ei kiinnosta> virhe.

Mieluummin näkisin Kimin omassa leipälajissaan, mutta se on valitettavan kaukainen toive.
 
Minusta maksukuskin määritelmä on, että tarvitsee rahoittajan että pääsee ajamaan. Kimi ei aja rallia esim. tehdastalleissa kyvyillään ja vaatii pienempiikin talleihin rahoittajan. Esimerkiksi F1:ssä hitaat kuljettajat ei pääse ajamaan ilman rahaa eikä myöskään rallin puolelle.

Alonsoa en nyt missään nimessä miellä maksukuskiksi, koska Satander on vain yksi Ferrarin rahoittajista

Kimi on maksukuski rallissa. Alonso on maksukuski F1:ssä. Näin se on. Olen Kimi-fani ja sen myönnän. Milloinkohan Alonsofanit myöntävät totuuden?
 
Jokainen kuski on tavallaan maksukuski.

Hyvä määritelmä. Jatkaisin sitä näin: maksukuski on kuski, jonka myötä talli saa nettona rahaa. Eli vaikka kuskille maksetaan palkkaa, on tallin sponsoritulot palkkaa suuremmat, eli talli jää rahallisesti kuskin myötä plussan puolelle. Puolestaan maksukuski EI ole kuski, jolle maksetaan enemmän palkkaa kuin mitä sponsorit hänen myötään tuovat.

Tällä määritelmällä Kimi on maksukuski rallissa ja Alonso F1:ssä.
 
Nyt pitäisi jo huutaa Kimin rallikausi poikki ja alkaa treenaan ensi vuoden F1-siirtoa varten.

Exactly. Kaatoja on nyt tullut jo liikaa, eikä vauhti ole riittävällä tasolla jotta huipulle olisi ihan pian asiaa. Potentiaalia voi olla vaikka kuinka, mutta sen realisointiin menee niin pitkä aika, että on järkevämpää siirtyä takaisin radalle tässä vaiheessa. Rallia ehtii ajaa vielä myöhemminkin harrastuspohjalta. Hatunnosto yrityksestä, muilla kuskeilla tuskin talentti riittäisi edes tuohon yritykseen, mutta faktat on faktoja eikä homma ole tällä hetkellä kannattavalla pohjalla. Eri asia sitten on, mitä Kimi itse haluaa tehdä, sehän on hänen oma valintansa eikä kuulu muille. Mutta jos siis talentti halutaan hyödyntää, takaisin radalle.
 
Kimi on maksukuski rallissa. Alonso on maksukuski F1:ssä. Näin se on. Olen Kimi-fani ja sen myönnän. Milloinkohan Alonsofanit myöntävät totuuden?

Määritteysi mukaan seuraavat kuljettajat ovat myös maksukuskeja:

Hamilton (Vodafone)
Button (Vodafone)
Rosberg (Mersu)
Schumacher (Mersu)
Petrov (Lada yms. Tämä on ainakin todellinen maksukuski)

Nämä tuli mieleen ainakin.

Satander, Vodafone ja Mersu eivät ole käsittääkseni henkilökohtaisia sponsoreita, vaan tallin tukijoita eivätkä henkilöidy pelkästään yhteen kuljettajaan. Se, että Satander on samaa kansallisuutta kuin Alonso, vaikutti varmasti valintaan.
 
Ei kai tässä kannata enää mieltää "maksukuski"a sellaiseksi joka vain rahalla saa olla mukana (esim. hidas Lavaggi). Nykyään sellaisia "ovat" monet huippukuskitkin.
 
Tällä määritelmällä Kimi on maksukuski rallissa ja Alonso F1:ssä.

Pienenä erona toki se, että Alonso ajaisi Ferrarilla myös ilman Santanderia ja Kimi puolestaan olisi päässyt WRC autoa korkeintaan kokeilemaan jossain testeissä ilman Red Bullin rahoja.

Tuo n. 20 miljoonan euron palkka Alonsolle ja korvaukset Räikköselle on täysin huomaamaton meno Ferrarin pudjetilla.
 
Määritteysi mukaan seuraavat kuljettajat ovat myös maksukuskeja:

[--]
Rosberg (Mersu)
Schumacher (Mersu)
[--]

Nämä tuli mieleen ainakin.

[--] Mersu eivät ole käsittääkseni henkilökohtaisia sponsoreita, vaan tallin tukijoita eivätkä henkilöidy pelkästään yhteen kuljettajaan.
Mersu on Rosbergin ja Schumacherin työnantaja eikä mikään tallin tukija tai sponsori.
 
Tuo n. 20 miljoonan euron palkka Alonsolle ja korvaukset Räikköselle on täysin huomaamaton meno Ferrarin pudjetilla.
Jos nuo ovat huomaamattomia menoja, voin mennä Ferkulle vaikka kiillottelemaan autoja sanotaanko vaikka 10M€ per kausi.
 
Kimi on maksukuski rallissa. Alonso on maksukuski F1:ssä. Näin se on. Olen Kimi-fani ja sen myönnän. Milloinkohan Alonsofanit myöntävät totuuden?
Jos Kimi on mielestäsi maksukuski, niin kertoisitko vielä minkä sponsorin hän toi mukanaan Citroenin junioritiimiin, kun tuskin hän ainakaan itse omia ajojaan maksaa. Ei tule mieleen yhtäkään, mutta Alonso puolestaan toi ainakin Santanderin Ferrarille.
 
Hyvä määritelmä. Jatkaisin sitä näin: maksukuski on kuski, jonka myötä talli saa nettona rahaa. Eli vaikka kuskille maksetaan palkkaa, on tallin sponsoritulot palkkaa suuremmat, eli talli jää rahallisesti kuskin myötä plussan puolelle. Puolestaan maksukuski EI ole kuski, jolle maksetaan enemmän palkkaa kuin mitä sponsorit hänen myötään tuovat.

Tällä määritelmällä Kimi on maksukuski rallissa ja Alonso F1:ssä.
Ei suinkaan. Maksukuski ei saa paikkaa mikäli ei tuo rahaa (sponsoreita) sillä ei ole mitään suoranaista tekemistä tallin muiden sponsoritulojen kanssa.
 
Pienenä erona toki se, että Alonso ajaisi Ferrarilla myös ilman Santanderia ja Kimi puolestaan olisi päässyt WRC autoa korkeintaan kokeilemaan jossain testeissä ilman Red Bullin rahoja.

Tuo n. 20 miljoonan euron palkka Alonsolle ja korvaukset Räikköselle on täysin huomaamaton meno Ferrarin pudjetilla.

Ei suinkaan. Maksukuski ei saa paikkaa mikäli ei tuo rahaa (sponsoreita) sillä ei ole mitään suoranaista tekemistä tallin muiden sponsoritulojen kanssa.

Minusta tuo jps:n kommentti on se rajavetäjä tässä maksukuskiroolissa. Ilman Santanderia ei Alonso olisi tällä kaudella ajanut Ferrarilla. Myöhemmin kyllä, mutta ei tällä kaudella. Tällöin Alonso on nyt tällä kaudella Ferrarilla maksukuski, vaikka muuten varmasti paikan olisi muualta saanutkin.

Samoin on Kimi maksukuski WRC:ssä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös