Kuka korvaa Ralfin Ranskassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Karpow
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
pmv sanoi:
Kyseessä on kuitenkin vain yksi kisa, joten riski ei ole iso. Genen suoritus viime vuoden Monzassa ei mielestäni ollut mitenkään tavaton. Hyvä ja tasapainoinen se toki oli, mutta eihän hän kyennyt aivan terävimmän kärjen vauhtiin. Genen ajattamisella Williams varmistaisi ehkä sijoituksen 6-8 joukossa, mutta ei sen kummempaa.

Ota huomioon, että Gene hyppäsi täysin kylmiltään Williamsin rattiin kesken kisaviikonlopun ja oliko jopa niin, että suoraan aika-ajoihin?? Mielestäni tätä taustaa vasten Genen suoritus oli loistava, sekä virheetön, varma ja ammattimainen. Ei mitään merkkiä hermoilusta.

Gene jopa johti kisaa hetken varikkopysähdysten aikana, vaikka ei se mikään sen suurempi saavutus ollut. Mukava yksityiskohta kuitenkin. Moni kuski ei koskaan johda kisaa koko uransa aikana.
 
Olen uskotellut itselleni, että Monza on auton säätämisen kannalta niitä helpoimpia ratoja, siellä voi kokemattomampikin saada autonsa öbaut kohdilleen. Esimerkkeinä juuri Marc Gene ja Mika Salo.
 
Gene tuuraa, tuskin se huonommin ajaa kuin Salo Ferrarilla :thumbup:
 
EDIT: Eikun ei mitään.

EDIT 2: Modet deletoikaa!
 
Viimeksi muokattu:
Ylen Sankia Priha sanoi:
Jaa että Gené voittaa Monzassa..?
Mikäs siinä.. kelpaisihan se.
Salo ajoi keskimäärin sijalla 7 ... Genekin pystynee samaan ja jos edessä ajaville tulee ongelmia (paitsi että Ferrarille ei tule) niin mikä ettei ;)
 
No pitikö tästäkin nyt tehdä oma topicci.:thumbdown Samalla voisi joku tehdä että "Minkä väriset sukat Ralfilla oli ajaessaan kolarin".

No itseasiaan. Gene olisi paras vaihtoehto ja Gene ajaa.
 
Toivottavasti Pizzonia. Gene ei ole kaksinen kuski. Head kommentoi jokin aika sitten, että vaikka MG teki hyvää työtä Monzassa odottivat he häneltä enemmän. AP vois hyvinkin olla nopeampi kuin JPM ja RS, jos hän olis jo kypsynyt sittemmin Jaguar-flopin jälkeen.

Kuten joku jo aiemmin sanoi, ei heillä ole ainakaan mitään hävittävää vaikka Pizzaa ajattaisivatkin.
 
Daytona sanoi:
AP vois hyvinkin olla nopeampi kuin JPM ja RS
Johan vitsin murjaisit :D
Kuten joku jo aiemmin sanoi, ei heillä ole ainakaan mitään hävittävää vaikka Pizzaa ajattaisivatkin.
Eikö? Ainakin pisteitä ja autoja jäisi puuttumaan :D
Toivottavasti Pizzonia. Gene ei ole kaksinen kuski. Head kommentoi jokin aika sitten, että vaikka MG teki hyvää työtä Monzassa odottivat he häneltä enemmän.
Se oli vain yksittäinen kisa ja siitä ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä. Ei Kimikään juuri mitään näyttänyt Melbournessa 2002.
 
Marc Gene likely as Magny-Cours sub

Pit stop practice for the Spaniard

Will Marc Gene get the green light to race?

Williams' 'reserve' Marc Gene spent half an hour practicing pit stops at Jerez on Thursday, intensifying speculation he'll sub for an injured Ralf Schumacher.

The Spaniard was third quickest at the 'de la Frontera' track, bettered only by Takuma Sato in the Honda-powered BAR and Kimi Raikkonen in a 'B spec' McLaren.

A Williams spokesman added Marc also tested 'various set-up options.'

Lähde : F1Live


Eli Gene harjotteli varikkopysähdyksiä eli aika varmasti korvaa ralfin.
 
halffin korvaaja...

Ralffin korvaa tämä mies tässä...
02.jpg
MANSELL!!!:D :doubtful:
03.jpg


:thumbup:

05.jpg
:D
 
NIGEL TAKAISIN!!!
Kyllä..

Ei ole Mansell sanonut viimeistä sanaansa :D :D :D

Ei vaan.. Genehän siellä ajelee vissiin.. Itse olisin Frankkina laittanut Villeneuven ajamaan, mutta eipä tuo multa kysellyt.. :(
 
vahvistus Gene

Marc Gene Ralfin sijaiskuljettajaksi
[30.6.2004,13:56:50][Sportti.com][59053]


Williams-BMW - talli vahvisti keskiviikkona Ralf Schumacherin olevan selkänikamamurtumien takia sairaslomalla ainakin heinä- ja elokuun ajan, minkä myötä hän jättää väliin Ranskan, Englannin, Saksan, Unkarin ja Belgian osakilpailut. Ralfin mahdollinen paluu tapahtuu aikaisintaan syyskuun alussa ajettavassa Italian GP:ssä. On kuitenkin mahdollista, että hän palaisi tositoimiin vasta saman kuun lopulla järjestettävässä Kiinan osakilpailussa.

Samassa yhteydessä Williams vahvisti tallin testiajajan Marc Genen ajavan tallin toista autoa ensi viikonloppuna Magny Coursissa. Gene on aiemmin kilpaillut F1:ssä Minardilla 1999-2000 sekä Williamsilla viime vuoden Monzan osakilpailussa, jossa lomitti Ralf Schumacheria.

Toimitus / Sportti.com joo:alppu:
 
No nyt saa Gene sitten näyttää mihin pystyy, viikonloppuna Ranska ja viikon päästä Englanti + muut kisat ennenku Halfin selkärankanikamat on luutunu.
 
Katos, en ollu tunnistaa Mansellia ilman viiksiä :p

Kannatetaan, Mansell takas golf-kentiltä haalarihommii :thumbup:
 
Ylös