Razah sanoi:
Näitä on kyllä ollut todella ilo lukea, harvoin pääsee näin seikkaperäisesti lukemaan kuskien omia raapustuksia. Kisapäiväkirjat sun muut on usein kuitenkin enemmän sellaisia pakinatyyppisiä raapustuksia.
Samoin mielenkiintoisia ovat olleet nämä muutamat muutkin rattimiesten topikit, Niko Nurmisen ja Pekka Saarisen. Tavallaan luonnollisesti suurimmaksi on tämä Markuksen ketju paisunut, kuitenkin reilusti enemmän kilsoja alla ja tietysti pisimpään tänne kirjoitellut.
Toivottavasti saadaan kaikki ketjut taas eloon kun uusi kausi pyörähtää käyntiin, vaikka olettekin varmasti melko kiireisiä kilpakauden aikana.
Pistetään nyt tämän kunniaksi yksi kysymys esille, pari kertaa on tullut pohdittua että huipputason moottoriurheilu taitaa olla niitä harvinaisia urheilulajeja, joissa suorittajaa ei varsinaisesti valmenneta. Kuinka pitkälle tuo polku on ollut sellaista "perse edellä puuhun" -meininkiä, jossa itse pitää oppia kaikki kantapään kautta, ja kuinka paljon sitä oppia saa kokeneemmilta kavereilta? Puhutaan nyt siis enemmän uran alkuvaiheesta, kartingista ja ehkä vielä Sport2000/DTC-ajoista. Oletko esimerkiksi lukenut ihan teoriaa aiheesta vai onko tieto tarttunut tekemällä matkaan? Kuinka paljon ennen/nykyään analysoit omaa ajoasi jälkikäteen? Telemetriahan tässä auttaa suuresti, jossain kartingissa jälkianalyysi on jo varmaan aika paljon vaikeampaakin, kun kierrosajat taitavat olla ainoat mitä jää käteen.
Monilla kuskeillahan taitaa olla erilainen tapa käskyttää autoa, näetkö itse että oma "tyylisi" on syntynyt itsestään vai oletko tietoisesti hakenut siihen joitakin ominaisuuksia? Entä kokeiletko esimerkiksi eri tyylejä ajaa jokin mutka(yhdistelmä), vai käyttekö jonkin porukan kanssa niitä läpi ennen kilpailua? Entä sitten ajopari, kuinka paljon käytte yhdessä läpi rataa?
Tartutaanpa tähän valmennusasiaan. Periaatteessa se pitäisi ensin jakaa kolmeen osaan eli fysiikan valmennuksen, ajovalmennukseen sekä henkimaailman juttuiihin (urheilupsykologia, joka käsittelee vaikkapa keskittymistaitoa). Tämän päälle voisi vielä erikseen mainita esiintymisenkoulutukset sun muut ajohommien ohessa tarvittavien taitojen kehittämiset.
Kaikkia yllämainittuja asioita harjoitellaan jo karting-ajoista lähtien. Itse olen kuulunut AKK:n valmennusryhmään vuodesta '93 lähtien eli 16-vuotiaana liityin ryhmään. Tätä ennen meni jo muutama vuosi vanhempien kuskien opastaessa mitä pitää tehdä eli aika nuoresta pitäen töitä tehtiin myös auton ulkopuolella. Varsinaisen valmennusryhmän ulkopuolella on touhuttu erilaisten asiantuntijoiden kanssa aina tarvittaessa. Aluksi toiminta oli enemmän urheilupainotteista, mutta vuosien saatossa hommat kehittyivät paljon monipuolisemmaksi ja viime aikoina on päästy ryhmien kanssa jopa radalle asti. En ole enää ulkomailla majaillessani päässyt kuukausittain (talvisin) järjestettäville leireille, mutta kyllä siellä aiemmin ammennetut opit ovat iskostuneet mieleen ja niitä noudatetaan edelleen.
Kaikista hankalin osa-alue taitaa olla tuo varsinaisen ajamisen opiskeleminen. Se on minulta jäänyt pääasiassa oman harjoittelun varaan. Nykyään tärkeintä on hyvän kisainssin kanssa työskentely, sillä joka testissä ja kisassa oppii aina uutta.
Telemetriaa tosiaan käytetään todella paljon ja koneen ääressä ihmetellään päivittäin tunti tai pari. Esim. viime vuonna se oli tosin lähinnä asioiden selittämistä ajopareilleni, sillä ajelin hieman hitaampien kaverien kanssa ja heitä yritettiin saada parantamaan vauhtiaan. Sitten tietenkin testatessa käydään datasta läpi sitä, minkälaisia vaikutuksia tehdyillä muutoksilla on. Edelleen silti luotetaan paljon myös kuljettajan perstuntumaan.
Jo kartingissa kellotettiin sektoriaikoja ja säädettiin autoa aika paljon. Silloin ei vielä ollut mitään telemetriaa käytössä, mutta taitaa tänä päivänä sellaisiakin löytyä.
Oma ajotyyli on hioutunut vuosien saatossa. Silti erittäin tärkeää on joustavuus, sillä auton ja olosuhteiden muuttuessa myös nopein ajotapa muuttuu. Omalta osaltani selvintä on ehkä se, että ajotapa on rauhoittunut aika paljon, sillä vaikka riuhtominen näyttää hyvältä ja tuntuu nopealta se on useimmiten hitaampaa, varsinkin kun kilpailuilla on mittaa enemmän kuin muutaman kierroksen sprinteillä. Tähän on vaikuttanut myös tiimien rajallinen budjetti, sillä jos esimerkiksi perjantain harjoituksissa koheltaa, niin saattaa jäädä kisa väliin, koska hyllyssä ei olekaan vara-autoa odottamassa...
Yksittäisiin mutkiin haetaan aina erilaisia linjoja ja niitä sitten vertaillaan. Uudella radalla lähden useimmiten ajamaan omien käsitysten mukaisesti, mutta aina välillä sieltä löytyy joku jippo jota ei heti huomaa. Lyhyiden testien vuoksi uusi rata pitää käytännössä oppia parissa kierroksessa. Jos pääsee keskustelemaan jonkin kokeneen kaverin kanssa etukäteen, niin siinä voi säästää aika paljon turhia yrittelyjä. Ajolinjat vaihtelevat myös aika-ajojen ja kilpailujen välillä.
LMES-sarjassa viime kaudella taisin päätyökseni käydä uusia ratoja läpi kahden muun kuljettajamme kanssa. Näillä ns. herrasmieskuskeilla kestää aina hieman kauemmin löytää rajansa ja sitä aikaa ei parissa perjantain vapaassa harjoituksessa liiemmin ole. Näissä kuuden tunnin kisoissa laskettiin kylmästi, että tuloksen kannalta on parempi, jos kaksi muuta kuljettajaa saavat pari sekuntia pois kierrosajoistaan, kuin jos käytän harjoitukset pelkästään auton säätämiseen ja sieltä löytyy muutama sekunnin kymmenys. Lisäksi nopeimmat säädöt eivät yleensä ole helpoimmat ajaa. Kompromisseja siis tehdään ja jonkin verran tuli takkiin aika-ajoissa tämän vuoksi.
Myös kahdella yhtä nopealla ammattilaiskuljettajalla voi olla aivan erilaiset ajotyylit ja tarpeet auton säädöille. Yleensä kisasäätöjä valitaan sitten sen mukaan, mikä säästää autoa ja renkaita enemmän. Tässä saattaa tulla suuriakin eroja vaikkapa 24-tunnin kilpailussa.
