Se että hiihtäjät eivät hyödynnä kilpailuformaatin tuomia mahdollisuuksia, ei automaattisesti tee itse systeemistä huonoa.
Yhteislähtökisojen ennustettavuuteen on viimeisen viiden vuoden aikana pääasiassa vaikuttanut kaksi asiaa: 1) maailman kärki on miesten maastohiihdossa äärettömän tasainen, hyvänä päivänä matkalla kuin matkalla on realistisesti jopa 10-15 voittajaehdokasta. 2) Northugin kiri- ja irtiottokyky vielä kilpailujen loppuvaiheissa, vaikka vauhtia olisi pidettykin.
Kohta 1 aiheuttaa sen, että todella harva urheilija uskaltaa ottaa riskin ja lähteä kokeilemaan onneaan irtiotolla tasaisen tappavalla vauhdilla. Epäonnistuneen irtioton seurauksena usein on väsähtäminen, ja putoaminen sijoille ynnä muut.
Kohta 2 lienee kaikilla yleisesti tiedossa, vaikka muutama muukin on jo profiloitunut kiriherkäksi kaveriksi.
