McLaren MP4-19B

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Karpow
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllähän se on kuitenkin nähtävissä mihin suuntaan nyky formulat ovat menossa ja sen suuntauksen mukaisesti MP4-17 malli alkoi olla jo kehityksensä loppupäässä!

Nyky auto on edelleen raakile mutta tulee pitkässä juoksussa olemaan toimiva ratkaisu!

Ja luulen niin, että tämän "muotomuunnoksen" jälkeen ei vähään aikaan tuota perusmuottia juuri muuteta! Vaan autoa lähinnä kehitetään tuosta eteenpäin!

MP4-17 malli on kuitenkin lähes tulkoon peruja jostain 98 McLarenin muodoista! Jos McLaren olisi edelleen jatkanut samalla linjalla, ei kehitystä kyseisessä mallissa voisi enää kovin paljon tapahtua!

Ronille kuitenkin täytyy nostaa hattua siitä, että mies kuitenkin ajattelee tallinsa menestystä pitkäkantoisesti!

Jos hän ei näin tekisi, niin McLarenilla olisi lopulta sama tie edessä kuin Lotuksella! Ja nykypäivänä tämä kehitys on nähtävissä Jordanilla!

Muutama vuosi takaperin Jordan oli yksi parhaiden joukossa, kun asioita ei hoidettu hyvin silloin kun meni huonosti, niin tässä on tulos! Taistellaan Minardeja vastaan!
 
Saanen huomauttaa tuosta kaksoiskytkinjutusta. Sehän on vaan joku perätön lehditöhuhu taas, ja täällä jengi ottaa todesta, ja ihan väittää/luulee, että mäcillä nyt on sellanen tai on ollut tulossa jo vuoden. Ihemettelen sitä miten porukka noin vakavana sanoo, että mäcillä on kaksoiskytkin käytössä tai tulossa. Varmaan osataan myös sanoa, minkälainen imuventtiili Williamsilla on. Ja mistä tidätte ettei vaikka Ferrari tai Villianssi tai Renaultti tai mikä tahansa muu talli ole käyttänyt sellaista jo pitkään. Heittäkääs nyt joku taas ne kaksoisköli-, kaksoiskytkin- ja 930 hevosvoimaiset mersujutut tähän.
 
Mera sanoi:
Kas, en olekaan ainoa foorumilainen, jonka mielestä kivikautiseksi haukuttu MP4/17D oli viime kauden parhaita ja kilpailukykyisimpiä autoja. Siinä ei kai ollut yhtä uusia osia kuin vaikkapa GA-F2003:ssa, mutta kilpailukyky oli silti hyvä.
Autonahan se oli loistava. Siitä kertonee se että eniten podiumsijoja viime kaudella ajoi Kimi. Ainoastaan Mersu ei kyennyt vastaamaan Ferrarille ja BMW:lle tehoissa ja näin ollen jäi voitot siihen yhteen.
 
McLarenin
B-autolla
lupaavat arvot



F1-sähkeet 20.5.
McLarenin tekninen johtaja Adrian Newey paljasti torstain lehdistötilaisuudessa, että tehtaan uusi MP4-19B -auto on ollut simulaatioissa merkittävästi nopeampi kuin nykyinen malli.
Näillä näkymin uusi B-auto tulee testiin kymmenen päivän kuluttua Silverstonessa ja ensimmäinen ajovuoro on varattu Kimi Räikköselle.
Uuden aerodynamisti Nicholas Tombazisin kädenjälki näkyy ja esimerkiksi sivuponttoonit muistuttavat varmuudella Ferrarin ratkaisuja.
Suunnitelmien mukaan McLaren ajaa tasan puolet kaudesta eli yhdeksän kisaa nykyautolla ja loput yhdeksän sitten 19B-uutuudella. Vaihto tapahtuu kesäkuun Amerikan kiertueen jälkeen.
Monte Carlo/Heikki Kulta




Päivitetty: 20.5.2004 23:00:16

---

Mitähän tuo "merkittävästi nopeampi" sitten tarkoittaa? Sekunnin parannus pitäisi tulla vähintään, jos voitoista aiotaan taistella, eikä sekään välttämättä riitä! Lisäksi, mikä mahtaa olla auton luotettavuus? Minusta autoa on aivan turha pantata testiradoilla. Kannattaisi tuoda auto heti pakasta vedettynä kilparadoille. Ei auto voi nimittäin tätä MP4-19 mallia epäluotettavampi olla... Ok, onhan MP4-19 kestänyt maaliin parissa viime kisassa, mutta vauhdista päätelleen tehot on ruuvattu niin alas, ettei motti voi poksahtaakkaan... :mad:
 
McLarenin Newey lupaa merkittävää parannusta
21.05.2004 09:13


McLarenin tekninen johtaja Adrian Newey vahvistaa, että tallin uuden MP4-19B-kilpurin pitäisi olla ajokunnossa 2-4 viikon sisällä. Newey lupaa uuden - tai päivitetyn - auton myötä merkittävää parannusta nykyiseen MP4-19-autoon verrattuna.

- Simulaatioidemme perusteella kierrosaikoihin pitäisi olla luvassa merkittävä parannus. Kyse ei ole uudesta autosta, vaan nykyisen automme päivitetystä mallista. Lähes kaikki mekaaniset osat ovat samoja kuin vanhassa, mutta auton runkoa on uudistettu voimakkaasti. Pyrimme saamaan auton kisakuntoon mahdollisimman nopeasti, Newey sanoo.

Uutuusauto on käynyt läpi kansainvälisen autoliiton FIA:n pakolliset törmäystestit. - Monokokkiin tehtyjen muutosten takia auto piti viedä uudestaan törmäystesteihin. Ne on jo hoidettu, Newey kertoi uuden mallin edistymisestä.

(MTV3)

---

Maikkarin uutinen samasta aiheesta... Mielenkiintoista nähdä, että minkälaisen muutoksen runko on käynyt läpi! :ahem: Itse veikkaan, että auto näyttää enemmän perinteiseltä F1-kilpurilta, kuin MP4-19:lta. No, odotellaan... :cool:
 
Viimeksi muokattu:
En halua kuulostaa pessimistiseltä, mutta jotenkin tulee tässä mieleen aika ennen Macin nykyisen auton julkistusta. Silloin oli myös suuret hehkutukset kuinka uusi auto on simulaatioissa niin ja niin paljon parempi ja nopeampi... McLarenin kannattajana olen kyllä sitä mieltä, että suut suppuun nyt! On aivan turha hehkutella jälleen autoa, joka ei ole ollut edes radalla.
:mad:

Toivottavasti tuovat sen kaikessa hiljaisuudessa (jos mahdollista) radalle ja antaisivat tulosten puhua (jos mahdollista). Maine kyllä menee, (jos enää mahdollista) jos uudesta autosta tulee jälleen huti...

Täytyy kuitenkin lisätä, että uskon McLarenin nousuun uuden auton myötä. En usko, että toista hutia tuolla organisaatiolla enää tehdään...
 
Viimeksi muokattu:
Pitää nyt kuitenkin muistaa sekin, että MP4-19 ON paljon nopeampi kuin MP4-17D. Ainakin 1 - 1.5 sekunttia. Se ei nyt tietenkään paljoa lohduta, kun muut ovat parantaneet vauhtia 2 - 3 sekunttia viime vuodesta... :mad:

Ei minullakaan kovin kummoiset odotukset tuon uuden auton suhteen ole... Samat fiilikset kuin kauden 2002 jälkeen, kutakuinkin. Olisi nyt B-versio edes sellainen, että olisi jotain mahkuja edes palkintopallille... :frown:
 
19B on noin 0.2-0.3s nopeampi per kiekka (Silverstonen kaltaisella radalla)..varmaa tietoa. Luotettavuus on isoin muuttunut tekijä
 
Rusina sanoi:
19B on noin 0.2-0.3s nopeampi per kiekka (Silverstonen kaltaisella radalla)..varmaa tietoa. Luotettavuus on isoin muuttunut tekijä

Ja sitten lähteet kehiin.
 
Joo taas noita simulaatiohehkutuksia. Kuulostaa aivan samalta kuin tasan vuosi sitten. Jos nyt tulee taas floppi, niin voi sitä niiden mainetta. Onneksi joillain on täällä usko korkeella jo kolmatta kertaa vuoden sisään. Perustuuko tämä usko kaiketi siihen, että mäccäriporukat varsin hyvin tietää, että jos ne floppaa taas niin ei hyvä heilu.

Niin ja kuka sanokaan, että 19 on sekunnin nopeempi kuin 17D. Mä luulen että tuo sekunti tulee jo pelkästään renkaista.
 
Karpow sanoi:
Pitää nyt kuitenkin muistaa sekin, että MP4-19 ON paljon nopeampi kuin MP4-17D. Ainakin 1 - 1.5 sekunttia. Se ei nyt tietenkään paljoa lohduta, kun muut ovat parantaneet vauhtia 2 - 3 sekunttia viime vuodesta... :mad:

Ei minullakaan kovin kummoiset odotukset tuon uuden auton suhteen ole... Samat fiilikset kuin kauden 2002 jälkeen, kutakuinkin. Olisi nyt B-versio edes sellainen, että olisi jotain mahkuja edes palkintopallille... :frown:

Oiskohan nyt noin paljoa sentään. Minä laskisin puolet parannuksesta renkaiden piikkiin. Sauber taitaa olla radasta riippuen sellaiset 1.5-2 sekuntia Ferkkua jäljessä, mikä kertonee suunnilleen vanhan Ferrarin nopeuden. Jos vielä ajatellaan, että Bridgen renkaat sopivat paljon paremmin uuteen Ferrariin kuin vanhaan (mikä on usein toistettu oletus foorumilla), niin ero ei olisi kuin vajaa 1.5 sekuntia autojen välillä.
 
Veikkaan että 19B on enemmän Ferrarin ja BARin näkönen, sivuponttooneista ja perästään ainakin.
 
Niin. Vaikeaa taas sanoa yhtään mitään. Rungon vahvistaminen ja moottorin kiinnityspisteiden uudelleensijoituksella kai saadaan moottorista enemmän tehoa välitettyä suoraan renkaille. Rusinan mainitsema 20 sekunnin parannus kisapituudessa nopeilla radoilla on aika ok veikkaus. Hitaammilla radoilla sen sijaan parannus voi olla puoletkin enemmän, silloin Mäkki olisi "jo" voittokamppailussa esim Unkarin radalla. Olisihan sekin jotain se..
 
Eikös renkaat kuulu autoon? Jos tänä vuonna mennään 3 sekuntia nopeampaa kuin viime vuonna, niin eikös autot ole silloin 3 sekuntia nopeampia. Kokonaisuuksistahan tässä puhutaan. Auto ei ole auto jos siinä ei ole renkaita, eikä renkaat yksinään mihinkään kulje.
 
vermula sanoi:
Veikkaan että 19B on enemmän Ferrarin ja BARin näkönen, sivuponttooneista ja perästään ainakin.

jesh, kohta radalla kolme FERRARIa, yksi punainen yksi sininen ja yksi hopeanharmaa
 
Eikös renkaat kuulu autoon? Jos tänä vuonna mennään 3 sekuntia nopeampaa kuin viime vuonna, niin eikös autot ole silloin 3 sekuntia nopeampia. Kokonaisuuksistahan tässä puhutaan. Auto ei ole auto jos siinä ei ole renkaita, eikä renkaat yksinään mihinkään kulje.
Mutta katos, jos vedetään mclarenin vanha auto naftaliinista ja laitetaan tän vuoden renkaat alle, nii kyllä peli menee sen sekunnin kovempaa ku vanhoilla rattailla. Eli se mitä mclaren on tehnyt ja kehittänyt vois jäähä siihen yhteen sekuntiin.
McLarenhan ei katos tee ite renkaita..

McLarenin kannattajana olen kyllä sitä mieltä, että suut suppuun nyt! On aivan turha hehkutella jälleen autoa, joka ei ole ollut edes radalla.
Newey vain sanoi että simulaatio näyttää hyvältä ja että sen puolesta kaikki on ok. Ajatelkaa jos hän sanoisi että simulaatiossa jäädään pari sekkaa nykyiselle autolle, mutta katsotaan uudestaan radalla..
Pitää nyt pieniä toiveita antaa mclaren faneille tulevaisuudesta, ja tuskin kuitenkaan floppaavat kovin pahasti.. kukaan ei enää katos odotakkaan mitään uskomatonta.
 
Speed12 sanoi:
En halua kuulostaa pessimistiseltä, mutta jotenkin tulee tässä mieleen aika ennen Macin nykyisen auton julkistusta. Silloin oli myös suuret hehkutukset kuinka uusi auto on simulaatioissa niin ja niin paljon parempi ja nopeampi...
Käsittääkseni McLarenin nykyautoa ei julkistettu missään mediatilaisuudessa vaan se vietiin suoraan testiradalle ...

Varmasti McLaren olisi tuonut nykyiseen radikaaliin filosofiaan pohjautuvan auton jo aikaisemmin radalle ja rakentanut tulevaisuutta, jos Kimi ei olisi roikkunut viimevuoden loppuun asti mestaruustaistossa.
 
vermula sanoi:
Veikkaan että 19B on enemmän Ferrarin ja BARin näkönen, sivuponttooneista ja perästään ainakin.

Näin on odotettavissa. Tombazisin kädenjälki kuulemma on nähtävissä jo tässä B-mallissa ja hän tuo ideat suoraan Ferrarilta.:) Mersun mylly lienee kuitenkin edelleen heikoin lenkki. Luotettavuus löytynee, mutta jää tehoissa Hondalle, Ferrarille ja BMW:lle.
 
Veikkaampa että McLarenilla on vähän renault tyylinen nokka (Siis siinä MP4-19B. Se on sitä jo nytkin mutta vähän palikkamainen vielä. Taitavat (toivottavasti) pyöristää myös noita bonttoonejakin, on meinaan aika karut laatikot verrattuna esim. Rellun tai Ferrarin aurodynaamisempiin. Luulen että bonttoonit ja koko perä on matalempi. Nyt se on aika kapea mutta korkea joten painopiste ei ole ihan alhaalla. Kimin mukaan pitäis olla hieno formula, saa nähdä. Voi olla että se on MP4-17D mutta pienemmällä MP4-19 kehitetyllä perällä. :)
 
patriot sanoi:
Näin on odotettavissa. Tombazisin kädenjälki kuulemma on nähtävissä jo tässä B-mallissa ja hän tuo ideat suoraan Ferrarilta.:) Mersun mylly lienee kuitenkin edelleen heikoin lenkki. Luotettavuus löytynee, mutta jää tehoissa Hondalle, Ferrarille ja BMW:lle.

Tai sitten kori antaa mahdollisuuden ottaa moottorista tehot irti ilman liiallisia rajoituksia. Jos olen ymmärtänyt oikein, mursua rajoitetaan liian kompaktin korin takia.
 
Ylös