oldez
Well-known member
- Liittynyt
- 14.3.2003
- Viestit
- 19491
Heh. Mulla taitaa olla sama juttu. Aika outoa kun työhistoriaa on kumminkin jo 17 vuotta.Ensimmäisen palkallisen kesälomani alkamisesta on ens viikolla 10 vuotta aikaa. :frank:
Heh. Mulla taitaa olla sama juttu. Aika outoa kun työhistoriaa on kumminkin jo 17 vuotta.Ensimmäisen palkallisen kesälomani alkamisesta on ens viikolla 10 vuotta aikaa. :frank:
Meillä tuo päivä 07.07.07 oli surua täynnä, kun Forum-hahmo m.a.m siirtyi ajasta ikuisuuteen.Meillä oli viime sunnuntaina 7- vuotishääpäivä. 7.7.2017 puolestaan tulee täyteen 10 vuotta ensitapaamisestamme.
Ai se möötestäkin tuttu, tomera tytsy vai? No en ihmettele lain. Pimulla oli enemmän älliä päässä kuin kahdella pöydällisellä forumisteja yhteensä.
Hirmu korkea vaatimus yltää tuohon.Ai se möötestäkin tuttu, tomera tytsy vai? No en ihmettele lain. Pimulla oli enemmän älliä päässä kuin kahdella pöydällisellä forumisteja yhteensä.
Onnea sekä äidille että tyttärelle! :thumbup:Ihan mahtavat fiilikset: Tytär sai tänään luokan parhaan oppilaan stipendin, oon niin ylpeä.
Ihan mahtavat fiilikset: Tytär sai tänään luokan parhaan oppilaan stipendin, oon niin ylpeä.
Joo ei tullut yllätyksenä. Tyttö oli möötte-pöydässä ainoa, joka puhui fiksuja asioita. Näköjään vaikutelma fiksuudesta ei johtunut pelkästään suuresta kontrastista pöytäseurueen muihin jäseniin verrattuna.Ai se möötestäkin tuttu, tomera tytsy vai? No en ihmettele lain. Pimulla oli enemmän älliä päässä kuin kahdella pöydällisellä forumisteja yhteensä.
KiitosOnnea sekä äidille että tyttärelle! :thumbup:
komp.Kiitos
KiitosJoo ei tullut yllätyksenä. Tyttö oli möötte-pöydässä ainoa, joka puhui fiksuja asioita. Näköjään vaikutelma fiksuudesta ei johtunut pelkästään suuresta kontrastista pöytäseurueen muihin jäseniin verrattuna.
Onnittelut!
Kiitos
Itse olin silloin serkun häissä Tammelan suunnalla. Aika lentää.Meillä tuo päivä 07.07.07 oli surua täynnä, kun Forum-hahmo m.a.m siirtyi ajasta ikuisuuteen.
Muutenkaan mitään "fiksua" pysty tänne mukamas sanoo, niin tämä...Kaikista positiivisista uutisista huolimatta...ei tämä näytä hyvältä. Jotain on pielessä. Jotenkin. Aina. Tavalla tai toisella.
Lääkärit eivät ole enää varmoja mistään ja viime viikolla puhuttiin jo "ajatuksen tasolla" siitä, että milloin on aika luovuttaa.
Tärkeintä tässä tilanteessa on se, ettei Tino kärsi. Hän sen itse päättää taisteleeko tai kauanko taistelee tai sen että milloin on aika luovuttaa. Hoitohenkilökunta kuuntelee tätä toivetta.
Vanhemmat alkavat myös väsyä. Jos Tino päättää rämpiä tästä, me tuetaan 100%:sti, mutta jos hän päättää, että nyt riittää, me tuetaan myös sitä päätöstä. Tämä on nyt Tinosta itsestään kiinni. Kaikki
Meidän elämää enemmän nähneiden ajatukset alkavat hiipien siirtyä pieneen arkkuun. Kävi niin tai näin, niin onhan ollut elämänsä matka tämä. Kai siitä vois jollain ihmeen muodolla olla jopa kiitollinen. Isona miinuksena se, että vaikka tämä kuinva vaikuttaisi minuun, puolisooni, sukulaisiin ja tuttaviin, niin kaiken tämän keskellä on kuitenkin pieni lapsi joka on kokenut paljon kipua ja tuskaa elämässään. Ihminen josta elämisen ilo paistaa läpi AINA. Silti...hän on se joka makaa vuoteella.
Ajatuksia ja tunteita tämän tiinnoilta on hankala sanoa, niin että tavallinen kaduntallaaja ymmärtäisi mistä puhutaan. Omatkin tuntemukset ovatr kokeneet tämän 11kk matkan aikana monenlaisia evoluutioita.
Aina on voitettavaaa...ainakin meille jotka tänne kaiken jälkeen jäädään jäljelle. Muistakaa se.