Minne mennä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Andy
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Andy

Lasol member
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5759
Tänään piti ajaa isiukon kanssa Rukalle laskettelemaan. Yritän säästää käyttöetuautoni kilometrejä, koska niistä verotetaan tietyn vuosikilometrimäärän jälkeen lisää. Lainattiin systerin miehen saksalainen konsernilaatuauto, joka ei Varkaudessa pidetyn kahvitauon jälkeen enää käynnistynyt. Autoliikkeessä sanoivat sitten, että sylinterin suutin (tms.) vuotaa, jonka takia kastelee tulpat aina käynnistettäessä ja käy vain kolmella pytyllä. Alkoi olla jo myöhä ja vuokrattiin auto ja ajettiin takaisin Lahteen.

Faija sanoi, ettei hänestä enää saa reissuseuraa, eikä minuakaan huvittaisi huomenna lähteä ajamaan uudestaan sinne Rukalle vaikka yksin ihan mainiosti viihtyisinkin. Nyt saisi silti ihan hallituksen luvan kanssa olla pari päivää poissa kotoa ja lomakin on, mutta en millään keksi minne menisin. Onko ehdotuksia? Todennäköisesti tulee ehdotuksia esim. että ota lento Chamonix'in tai sitten että hae pullo Lasolia huoltoasemalta ja yövy sillan alla. Niin kallista tai toisaalta niin primitiivistä en ajatellut. Jotain noiden väliltä
 
Ota lento Chamonix'in tai sitten hae pullo Lasolia huoltoasemalta ja yövy sillan alla.
 
Suosittelen vilpittömästi perinteisiä kalsarikännejä yksin himassa. Halpa, rento, älyvapaa (hyvässä mielessä) ja idearikas ratkaisu. Et tule pettymään.
 
Ota laiva Tuhkholmaan, hae pullo akvavitia Systembolagetista ja yövy komentosillalla.
 
Kun kysymys on: Minne mennä?
Vastaus on: Mene nyt ainakin pois tieltä.
 
Ja jos ei laiva kiinnosta mene edes sen simulaattoriin eli Hotelli Vantaahan
 
Lti:ssä on jo lunta? Ellei laskettelemaan pääse, niin murtomaahiihtoa sitten. Varoitus: siinä saattaa tulla hiki
 
Lti:ssä on jo lunta? Ellei laskettelemaan pääse, niin murtomaahiihtoa sitten. Varoitus: siinä saattaa tulla hiki

No on täälläkin lunta ja rinteet melkein vieressä, mut laskettelemaan ei pääse viel :). Hiki tulee vaan jos on huono kunto hehehehehe :D:doubtful:
 
Tallinnaan, selvinpäin? Se on kiva kaupunki, ja nyt on hyvä aika ostella joululahjoja. Ei siellä aina tarvii dokata.
 
Valitsin Juskasen ehdotuksen. Shoppailun lisäksi ajattelin käydä ainakin miehitysmuseossa kun en ole siellä koskaan käynyt vaikka olen kiinnostunut historiasta. Kiitos muillekin asiallisista vastauksista
 
Hitto kun mä en ehtinyt ehdottaa mitään. Mä oisin kehottanut ottamaan lennon Chamonix'in tai sitten hakemaan pullon Lasolia huoltoasemalta ja yöpymään sillan alla.
 
Älä mene minnekään. Yllätä vaimosi. Järkkäät lapsellesi hoitopaikan ja sitten kynttiläillallisen sulle ja vaimollesi. Saat luultavasti poikkeuksellisen hyvän panon, hyvän mielen ja ehkä helpommin kaipaamasi oman loman sitten joskus kun on jotain tekemistä mielessä?
 
Tule tänne meille täysin ilmaiselle aktiivilomalle!
Täällä saat toteuttaa itseäsi annettujen tehtävien ehdoilla naurettavaan 0 euron vuorokausihintaan! Eli täysin ilmaiseksi!

Pirtsakka ja reipas lomajakso sisältää käytännössä täysin ilmaiseksi seuraavat aktiviteetit:

- Kottikärryn renkaan paikkaus- ja täyttöharjoitukset.
- n. 10 000 kilogramman painoisen maakasan siirtäminen ja levittäminen. Apuvälineinä "Fiskarsin etukuormain" ja kottikärry.
- Kevyen ja väliaikaisen, sääsuojatun polttopuuvaraston rakentaminen. Soveltuvat tarpeet tulee etsiä ja valita tontilta löytyvistä rakennustarvikkeista. Apuvälineiksi annetaan 5 kg nauloja, 1 kg ruuveja, ruuvimeisseli ja vasara.
- Jalasvaraston lisäeristäminen ja oven tiivistys. Tarvittavat materiaalit saa tontilta.
- Lumitöiden tekeminen tarvittaessa. Apuvälineeksi hyväksytään tontilta löytyvä lumikola ja -linko.
- Risusavotta ja polttopuiden tekeminen. Polttopuut valmistetaan tasan 22,5 cm mittaisiksi. Harjoitukseen annetaan apuvälineiksi moottorisaha, kirves, vesuri, mittanauha ja käsisaha.
- Räystäskourujen puhdistus. Apuvälineiksi harjoitukseen annetaan alumiinitikkaat, käytetty tiskiharja ja muovinen pieni lapio.

Palkinnoksi oikein soriteutuista aktiviteeteistä myönnetään aktiivilomadiplomi, jonka kanssa pääset ystäväsi kanssa seuraavana vuonna träysin uudelle ja ilmaiselle aktiivilomalle! Aktiviteettimme kehittyvät vuosittain!

Sydämellisesti tervetuloa!
Muistakaa ottaa mukaan haalarit, saappaat ja muu aktiviteetteihin soveltuva asustus. Täyden viikon aktiivilomasta ekstrapalkinnoksi saa peseytymismahdollisuuden loman päätteeksi. Oma pyyhe mukaan!
Apuvälineiden käytöstä tehtävissä veloitamme 15 eur / vuorokausi. Konevuokraamostakaan et saa halvemmalla. Kaikki muu on täysin ilmaista!

PS. Tarjoamme myös tarvittaessa majoituspalveluja. Hinnaston saa yv:llä!
 
Viimeksi muokattu:
Älä mene minnekään. Yllätä vaimosi. Järkkäät lapsellesi hoitopaikan ja sitten kynttiläillallisen sulle ja vaimollesi. Saat luultavasti poikkeuksellisen hyvän panon

Mistä toi käsitys liki kaikilla miehillä johtuu? Emt, mä en ainakaan toimi noin. Ei sitä poikkeuksellisen hyvä panoa vai pakottaa tulemaan kynttilöillä ja illallisilla. Mä ainakin käyttäisin ihan muita konsteja. Vai onko miehinen käsitys poikkeuksellisen hyvästä panosta sellanen romanttinen versio, missä takkatulen ääressä huokaillaan bossanovan soidessa taustalla? :doubtful:
 
Mistä toi käsitys liki kaikilla miehillä johtuu? Emt, mä en ainakaan toimi noin. Ei sitä poikkeuksellisen hyvä panoa vai pakottaa tulemaan kynttilöillä ja illallisilla. Mä ainakin käyttäisin ihan muita konsteja. Vai onko miehinen käsitys poikkeuksellisen hyvästä panosta sellanen romanttinen versio, missä takkatulen ääressä huokaillaan bossanovan soidessa taustalla? :doubtful:
Mielestäni kynttiläillalliset, kukkakimput ja liirulaarumit on pahimman luokan klisee. Mutta paha sanoa kun ei ole edes yrittänyt.
 
Ylös