Koska ulkopuolinen apu kilpailuun palaamiseen on säännöissä kielletty ja piste. Jos kuljettaja pääsee omin avuin liikkeelle, hän saa jatkaa kisaa, mutta ulkopuolisen avun käyttö aiheuttaa kilpailusta sulkemisen.
b) Jos kuljettajan on pakko pysäyttää autonsa, joko tahtomattaan tai muusta syystä, on auto siirrettävä pois radalta niin pian kuin mahdollista siten, ettei sen sijainti aiheuta vaaraa tai estä normaalia kilpailua radalla. Jos ohjaaja ei itse kykene siirtämään autoaan pois todennäköisesti vaaralliselta paikalta, on toimitsijoiden häntä autettava. Siinä tapauksessa, että ohjaaja onnistuu käynnistämään autonsa ilman ulkopuolista apua ja jatkaa kilpailua syyllistymättä mihinkään sääntörikkomukseen ja saamatta hyötyä autonsa siirtämisestä turvallisempaan paikkaan, häntä ei suljeta kilpailusta.