NASCAR 2017

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Erään tämän kauden tärkeimmästä päästä olleiden aika-ajojen jälkeen Martin Truex Jr. löysi itsensä todella tutusta paikasta, eli paalun ylimpänä P1:senä. Kevin Harvick lähtee myös todella kiitettävistä asetelmista kilpailuun, kun P2 tuli lähtöpaikaksi ja rata Kansasissa on muutenkin hyvä #4 tiimille. Matt Kenseth lähtee likipitäen pakkovoiton metsästystä hakemaan mielenkiintoisesta starttaamisasemasta, eli sijalta 3. Denny Hamlin lähtee myös varmistamaan #11 tiimille jatkopaikkaa neljänneltä paikalta.

Muut playoffvääntäjät starttailevat finaalikisaan tällä kierroksella näiltä paikoilta: Kyle Busch 7:s, Jamie McMurray 8:s, Brad Keselowski 10:s, Jimmie Johnson 12:sta, Kyle Larson 13:sta, Chase Elliott 14:sta, Ricky Stenhouse Jr. 23:s ja viimeiseltä 40:ltä paikalta starttaa Ryan Blaney aika-ajo-ongelmien vuoksi. Viivalla tulee mielenkiintoista kahinaa, kun kaikki ovat suhteellisen lähistöllä toisiaan ja yksi lähtee takaa liikkeelle, joten trillerin ainesosat ovat valmiina Kansasissa.

Lähtöjärjestys Kansasin kilpailuun: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/hollywood-casino-400/stn/qualifying/
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Kun Atlas ei ole postannut Kansasin kisan jälkeen, niin alla muutamia poimintojani kisasta:

Truexilta jälleen dominointia 1.5-mailin ovaalilla. Penalttia uusintastartissa ykkösstagella ja ylimääräinen varikkostoppi kakkosstagella, ja silti voitto.

Blaneyltä vahva kisa takarivistä sijoittuen lopulta kolmanneksi.

Pari spinniä laittoivat Johnsonin etenemisen kahdeksan joukkoon tiukille. Myös Kyle Buschilla meinasi tehdä lopussa tiukkaa etenemisen suhteen, kun keltaiset tulivat kesken varikkosyklin ja Kyle putosi kärkitaistelusta.

Mutta päällimmäisenä mieleen jäi Larsonin mestaruushaaveiden haihtuminen savuna ilmaan konerikon myötä. Vaikka onkin yksi vain kolmesta kuskista, joka on saavuttanut 4+ voittoa tällä kaudella, niin kahdeksan joukkoon ei playoffeissa päässyt. Vaikka playoffeilla tuollaista arvaamattomuutta haetaankin, niin mun silmissä tuo lähinnä osoittaa millainen farssi tämä systeemi on.

Hullunkurisin mestaruusskenaario olisi, jos Chase Elliott voittaisi ensimmäisen mestaruutensa ennen ensimmäistä Cup Series -voittoaan.

Playoffien "round of 8" alkaa Martinsvillessä seuraavanlaisista resetöidyistä pisteistä: https://www.nascar.com/playoffs
 
Viimeksi muokattu:

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Onhan tuo ihan täyttä skeidaa, että hienon kauden ajanut Larson on ulkona tyhmän systeemin takia. Olisi ilman muuta ansainnut olla mukana taistelemassa mestaruudesta.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Tuossa jo edempänä kiteytettiin kattavasti Kansasin mittelön aikajana kompetitionin sekvenssiä koskien, mutta heitetään vielä omakin niputus tähän tapoja noudattaen.

Martin Truex Jr. tosiaan voitatti itsensä seitsemän voiton kerhoon ja jollei se itsessään tällä kaudella ole jo pelottavaa, niin kun vilkaistaan bonareiden suuntaan, niin alkaa koko kuva hahmottumaan kuin ääriviivojen jälkeen valkoiselle pohjavärille. Noilla lisäpisteillä MT Jr. pystyy helposti pistekisailemaankin ja itse asiassa jos ei suurempaa kryyniä tule tällä kierroksella, niin hänellä voi helposti olla yksi ihan ohikisakin jos kaksi menee sinne päin; tällöin hän olisi varmasti finaalissa ellei melkein sitä ole jo muutenkin ennen ensimmäistä kisaakaan tällä kierroksella - ja täysin ansaituin paperein. Tuo tiimi ja eri toten sen suoritustaso on vaan näillä keskimittaisilla ovaaleilla ollut kerta kaikkisen raudanlujaa.

Ryan Blaneylta upea kisa ja ehdoton yllätysnimi kahdeksan joukossa vaikka kyllä sanotaan, että iskukyvyltään on näyttänyt läpi kauden potentiaaliselta kolmannen kierroksen tiimiltä, mutta kyllä se aina pieni yllätys on, kun pieni talli ja nuori kuljettaja kykenee sen kovaakin kovemmassa seurassa tekemään ja itsessään Kansas oli esimerkki, että keskipitkillä ovaaleilla autossa piilevät hevosvoimat ovat palvelleet tätä organisaatiota ja kuskia hyvin. Ajettavuus oli myös autossa sunnuntaina kunnossa ja se etenkin toi tuon sijan kolmen joukosta. Chase Elliott tosiaan jatkoi hyvää työskentelyään oltuaan neljäs Kansasissa ja vaikka edelleen uran avausvoitto puuttuu, niin hän on pystynyt todella tasaisesti suorittamaan koko pudotuspelien ajan, joka on hänet nyt tuonut kahdeksan kuskin joukkoon, jotka titteliä tavoittelevat. Denny Hamlin on, ei ole, on, ei ole tai kumpaistakin samaan aikaan - kärkivauhdissa ja tuo on sinänsä jo esimerkillistä näyttöä tältä tiimiltä: todellisesti voidaan arvioda tämän joukkion olevan sitten se, joka kyllä 50/50 tsäänsillä on finaalikisassa kontenderi tai sitten ei ole kandidaatti, eli poliittinen vastaus joka konkreettisesti on analyyttisin katsaus tiimin tekemisestä. Kansasissa kilpailu oli myös sen oloinen DH:lta, mutta kun katsotaan yleisilmettä koko kaudelta, niin kyllä se positiivisväritteinen on kun vilkaistaan koko top-10:n sijoittumisia tältä tiimiltä.

Kevin Harvick oli lopulta hienon kisan jälkeen kahdeksas, ja vaikka se ei vastannut yleisesti mitä lainkaan olisikaan ollut saatavilla kun auton koko päivän ollutta iskukykyä katselee, niin ehdottomasti hyvällä nuotilla kolmannelle kierrokselle. KH johti Kansasissa kierroksia ja oli muutenkin lähellä kärkeä lähestulkoon koko reissin ajan; ainoana nuo lopun keltaiset hieman sotkivat varikkosykliä joka sitten teki sen, että piti kauempaa tulla monen auton ohitse, mutta kyytiä oli ja tulos oli kaikkinensa monivaiheisen kilpailun jälkeen kiitettävä. Tästä on ehdottomasti mukava jatkaa, kun tälläisiä suorituksia on ollut suhteessa enemmän kisamäärään kuin runkosarjassa - toivottavasti myös pienemmillä ovaaleilla kulkee samalla tavalla kuin nyt keskipitkillä tähän mennessä pudotuspelejä.

Muut jatkoonmenijät tulivat näillä sijoilla maaliin: Kyle Busch 10:s (tiukassa kisassa kovassa paikassa, mutta kykeni kuin kykenikin välttämään suuremmat murheet ja itse kilpailu muodostui sellaiseksi, jotka tarjosivat puitteet jatkoonmenolle), Jimmie Johnson 11:sta (ajautui epämukavaan tilanteeseen kahden spinnin jälkimainingeissa, mutta pääsi jatkoon kun epäonni koetteli myös muita radalla) ja Brad Keselowski 13:sta (ei häikäisevää tekemistä pleijareiden aikana, mutta jälleen hän on puolivälin krouvin paremmalla puolella ja pitäytyy kandidaattina siis).

Toisen kierroksen neljä tippunutta kuljettajaa: Kyle Larsonin, Matt Kensethin, Jamie McMurrayn ja Ricky Stenhouse Jr:n playoffit tulivat päätökseen. Etenkin kahden ensimmäisen kohdalla pettymys oli suuri, erityisesti Kyle Larsonin kohdalla joka ajoi todella upean runkosarjan ja myös pudotuspeleissä meni tähän mennessä hyvin, mutta niin vain tosiaan konerikko ja pelit ohitse kandidaattisuuden suhteen. Hänestä povattiin yhtä tittelihaastajaa, mutta jälleen tämä systeemi näytti tämän puolen joka myös osui viime kaudella Martin Truex Jr:n kohdalle pudotuspeleissä, jolloin varma tittelihaastaja tippui toisella kierroksella. Matt Kensethin viimeinen kausi JGR:llä ei ole ollut kovinkaan näkyvä suorituksellisesti, toki aika ajoin on osoittanut parempia otteita ja tuloksia, mutta oli itsessään eräs niistä nimistä monien papereissa, jotka olivat hilkulla tällä kierroksella tippua ja näin myös tämä osoittautui todeksi. Kansasissa tippuminen Matt Kensethin osalta johtui isosta kolarista jossa oli osallisena ja sitten ynnättynä siihen vielä NASCARin langettama parkkeeraus kun liian monta varikkohenkilökunnan jäsentä ahersi kolaroidun auton ympärillä varikkopilttupaikassa. Jamie McMurray ja Ricky Stenhouse Jr. olivat myös tuossa kolarissa osallisina ja oikeastaan se vain oli detailitiivista ja kosmetiikkaa, kun kummankin tippuminen oli miltei viime kisan jälkeen jo sinettiä vaille valmis. CGR:n kummatkin autot siis tippuivat ja RFR:n edustaja myös, mutta kaikilla näillä JGR:n Matt Kensethiä lukuun ottamatta millä tahansa mittapuulla räätälöitynä mitä oli hakusessa, niin hyvät kaudet, mutta se on laiha lohtu - etenkin Kyle Larsonin kohdalla.

Kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/hollywood-casino-400/stn/race/

Pistetilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series

---------------------------------------------

NASCAR Playoffs:

1. Martin Truex Jr. (pistejohtaja)
2. Kyle Busch (-27)
3. Brad Keselowski (-43)
4. Kevin Harvick (-52)
-------------------------putoamisvaarassa--------------------------
5. Jimmie Johnson (-52)
6. Denny Hamlin (-55)
7. Ryan Blaney (-60)
8. Chase Elliott (-63)

---------------------------------------------

Tällä viikolla tuli myös uutisia koskien #43 tiimiä RPM:n tallissa ja erityisesti ketä autoa kuskaa ensi kaudella, eli Darrell "Bubba" Wallace Jr. on tallin ainoan auton ja lippulaivan kuljettaja ensi kaudesta alkaen.

Uutinen: https://www.nascar.com/news-media/2017/10/25/darrell-wallace-jr-43-richard-petty-motorsports-2018/

Pudotuspelit jatkuvat NASCARissa ratkaisevan kolmannen kierroksen avauskisalla kahdeksan parhaimman taistellessa paikasta neljän joukkoon finaaliin ja avausviikonloppuna näyttämönä tälle roundin startille toimii tämän kolmen kilpailun ehdoton villikortti, eli puolimailinen Martinsville Speedway, joka on lyhin, kylkimyyryisin, kolhivin, tiukkakaarteisin, letkaisin, lepotauottomin ja keskiarvollisesti keltaisväritteisin venue koko kalenterissa. Sanonta on, että täällä omassa hallinnassa on enemmän kuin superspeedwaykisoissa - pitää paikkansa - mutta lukuisat uusintastartit, auton hallintaongelmat, huono varikkokäynti (tai pahempaa: virhe varikolla josta voidaan lisätä listaan myös muut mahdolliset varikon läpiajorangaistukset repertuaariin), tuosta hieman jatkaen; kierroksella/-silla jäänti kärjestä, lukuisat kolarit ja tunteiden vuoristorataisuus, sijoitusten useaan vaihtuvuus hetkessä ajautuessa ulos ideaaliselta ajolinjalta ja ennen kaikkea radan armoton luonne jarruja kohtaan tekee siitä arvaamattoman omalla tavallaan. Toki, jos auto toimii ja kääntyy apexissa kunnolla, niin voit ajaa aika hyvässä kontrollissa vihreän lipun alaisuudessa ja kun puhutaan pienistä nopeuksista niin voit olla monessakin jupakassa mukana ja ajaa silti maaliin erittäinkin hyvällä sijalla, mutta yleensä ottaen tapahtuu paljon kisan aikana paljon, joihin pitää kiinnittää huomiota. Kaikkinensa lähtöpaikka kisaan hyvä ja pystyt ylläpitämään sen tai parantamaan, niin kykenet myös kontrolloimaan jatkumoa syötteenä paljon paremmin kuin jos kilpailu lähtee jo alkutaipaleella poikittain liikkeelle ja jatkaa kulkuaan tällä sävelellä. Kisalähetys tästä spektaakkelista alkaa kello 20:30 sunnuntai-iltana Viasat Sportilta ja Viaplaylta.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Joey Logano ajoi paalulle Martinsvillessä ja kovalla momentumilla ratsastava Martin Truex Jr. oli toinen aika-ajoissa ja näin ollen paras vielä tittelijahdissa olevista kuljettajista. Chase Elliott oli kolmas, Ryan Blaney neljäs ja Clint Bowyer viides. Kevin Harvick ajoi sijalle kolmetoista, joten ihan hyvät lähtöasetelmat kisaan.

Muut playoffpelaajat starttaavat näiltä sijoilta: Denny Hamlin kuudes, Brad Keselowski seitsemäs, Kyle Busch neljästoista ja aika-ajoissa pyörähtänyt Jimmie Johnson kahdeskymmes neljäs.

Lähtöjärjestys tänäiseen kisaan: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/first-data-500/stn/qualifying/
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Martinsvillessä sattui, tapahtui, kolaroitiin, kontaktoitiin ja saatiin oikein huolella kolmas kierros käyntiin; draamaa ei puuttunut Martinsvillessä vaikka se on suorallisesti itsestään selvyys, mutta keltaisia oli yllättävän vähän. Tapahtumien kunnolla koittaessa kisan ratkaisevilla hetkillä ei sitten enää säästelty mitään ja dramatiikka tuli kertaheitolla kuvaan mukaan.

Kyle Busch on kuitenkin se kuljettaja, joka on vapautunein kaikista kilpakuskeista tällä hetkellä, kun hän voitoilla jyräsi itsensä finaaliin takuuvarmasti ja näin ollen hän on kontenderi jo kolmatta kautta putkeen grande finaalessa. Sunnuntaisessa kilpailussa hän ilmestyi uudelleen kuvaan aivan oikeastaan loppumomenteilla, huikkasi ohitse Denny Hamlinista ja kesti Martin Truex Jr:n ahdistelut piikkipaikasta vieden #18 autonsa voittajan ympyrään ja Homestead-Miamiin kisaamaan tittelistä. KyBu kyllä johti reississä eniten kierroksia, mutta juuri ennen loppuratkaisuja näytti jo silti, että ei taida ajaa voitosta - toisin kävi ja autossa riitti juuri kyytiä lyhyellä vedolla kiepauttaa ruutulipulle ensimmäisenä. Martin Truex Jr. oli toinen ja jos rehellisiä ollaan, niin hän on milteinpä taettavan fisifisesti se toinen kuljettaja jo mestaruushaminoissa päättävässä kisassa: pisteitä todella paljon bonuksina ja tuo "vaisumpi" esitys sunnuntaina kartutti pistepottia sen verran jälleen, että todellisesti kahden paikan suhteen nähdään vielä kuuden kuljettajan kesken kahinaa.

Brad Keselowski oli sunnuntaisen lyhytratamittelössä neljäs ja hänelläkin on pisteiden osalta ihan mukava "kushoni" viivalle. Martinsvillen kilpailussa BK esitti todella vakuuttavia otteita vähään aikaan ja olikin sanonut, että puolentoista mailin ohjelman olevan vielä sen verran jäljessä ihan terävintä kärkeä, että näissä kisoissa onnistumisia on tultava. Ei voittoa, mutta paljon johdettuja kierroksia ja erittäinkin kiitettävä pistepotti ja pystyy hieman hengähtämään vaikka Texasissa ei olisikaan parasta kulkua alla. Ongelma tietysti on aina se, että jos joku voittaa hänen takaansa, niin tuolloin pistetilanne käy hänen kohdaltaan hermottavan piukaksi.

Kevin Harvick tuli näyttävästi poikittain maaliviivan ylitse ja onneksi tämä tapahtui juuri ruutulipulla ja top-5:n kerryttyessä mittariin juurikin KH:n ollen viides. Auto toimi kohtuullisen hyvin koko iltapäivän ja vauhtia oli tuoda auto maaliin top-10:ssä. Tällä kertaa taktiikkapeli kannatti ja myös sopivasti tullut keltainen lippu joka auttoi asennoitumaan kilpailun ratkaisevaan kahakkaan ja kun kolari tapahtui päätöskaarteessa ennen ruutulippua Denny Hamlinin ja Ryan Blaney sen startatessa, niin KH pääsi heistä ohi joskin osuma tuli takakulmaan joka käänsi auton poikittain, mutta juuri sellaisella vauhdilla ja kulmalla, että auto ennätti viivan yli juuri ennen muita - tuossa samassa jupakassa kyllä oli niin monta autoa mukana, että ei sieltä ketään olisi kyllä vauhdilla päässytkään ohitse ja näin ollen KH:lle viides tila, joka on itse asiassa parempi sijoitus mitä oli tarjolla. Sanoa voi siis, että aloitus oli positiivinen #4 tiimille ja ennen kaikkea välillä näin päin, että loppusijoitus on parannus itsessään keskiarvolliseen sijoitukseen reissin aikana. Pisteissä myös KH on viivan yläpuolella ja vaikka ero on pieni taaksepäin, niin mielummin näistä asetelmista jatkamaan kun on pisteissä plussanpuoleinen aloitus tälle kierrokselle.

Denny Hamlin ja Ryan Blaney tulivat maaliin sijoilla 7. ja 8. Ryan Blaney oli yllättäväkin hyvässä kyydissä koko päivän vaikka #21 tiimi on lähinnä tunnettu isompien ovaalien vauhdistaan, mutta nyt tuli myös hyvä lopputulos erittäin vaativalta pieneltä ovaalilta, joka on yleensä juuri erityisesti kova nuorempia kuljettajia kohtaan. Tulos olisi toki voinut olla napsun parempikin, mutta viimeisen mutkan ulostulon kahakka teki siitä tuon tuloksen joka kolumniin tuli ja sekin sinällään hyvä, kun tuollaisissa kasaumissa se voi myös johtaa sijoitukseen monenlaiseen mutta RB pääsi siitä onnekseen eturivissä maalilinjan yli tuossa tilanteessa. Denny Hamlin oli monessa mukana. Tuli mukaan kuvaan kisan loppupuolella ja tuo hänen kontaktinsa silloin kisaa johtaneen Chase Elliotin kanssa varmasti on muistunut kummankin mieleen, mutta eri toten kärjestä sijalle 27. ajautuneen CE:n osalta joka kilpailun jälkeen otti radalla aika kontaktia #11 auton kanssa ja kovan jutuskelutuokion DH:n kanssa. Tilanteessa juuri kisan viimeisillä kierroksilla (tästä kolarista mentiin juuri yliajalle) CE johti DH:n jahdatessa ja kaarteeseen tultaessa #11 antoi sen verran vauhtia että #24 pyörähti ja osui seinään kovalla voimalla toinen puoli auton kyljestä edellä. Mielenkiintoista onkin pudotuspelien jatkuessa seuraavaan kisaan ja paineiden kasvaessa, että miten kummatkin käsittelevät tämän vastoinkäymisen. Kummatkin ovat pisteissä viivan alapuolella, mutta erityisesti tuo otti todella koville Chase Elliotille jolla on paljon kurottavaa viivalle ellei sitten kykene ottamaan sitä uran avausvoittoa. Sunnuntaina se oli lähellä ja siksi se kova paikka olikin hänelle, koska siinä meni voitto ja mahdollisesti jatkoonmeno mestaruuskamppailuun. Kisailua on kuitenkin paljon vielä jäljellä ja paljon voi tapahtua.

Jimmie Johnsonin strategia viimeisille kierroksille onnistui parantamaan loppusijoitusta lopulta sijalle 12. mutta se oli pettymys ja samoin kanssa koko kisan keskiarvollinen suoritus. JJ olisi ilman tuo taktista vetoa jäänyt jopa top-15:sta ulkopuolella, joka oikeastaan kertoi aika eriskummallisen tarinan 9-kertaisen Martinsvillen voittajan kilpailusta, eli ei kulkenut ja kaupan päällisenä vielä oli mukana tuossa viimeisen kaarteen kolarirysässä. Pisteissä asema on edelleen mukava, eli heti ensimmäinen viivan alla, mutta Texasin varaan jää paljon JJ:n jatkoonpääsystä taistelu tällä kierroksella. Toki kun tarkastelee alkukauden jälkeistä kauden jatkuvuutta tähän pisteeseen, niin onhan JJ pudotuspeleissä parantunut ja että kuten kaikki tietävät kuinka takuuvarmaa suoritustaso on tähän aikaan kaudesta tällä tiimillä on, niin #48 tiimillä voi hyvinkin tämä olla maksimi joka saadaan ulosmitattua autosta - jopa radoilla joilla hän on nauttinut suurta menestystä uransa aikana. Kokonaisuutena kuitenkin voi hyvinkin edelleen kyetä taistelemaan jatkopaikasta, mutta seitsenkertaisen mestarin ja koko tiimin pitää parantaa erityisesti kilpailuviikonlopun läpivientiä aina aika-ajoista kilpailun kisavetoihin ja luonnollisesti kilpailukykyä tiimi koittaa löytää lisää vielä.

Martinsvillen tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/first-data-500/stn/race/

Pistetilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series

-----------------------------------------
NASCAR Playoffs 2017: 3 kierroksen pistetilanne 1/3

1. Martin Truex Jr. (pistejohtaja)
2. Kyle Busch (jatkossa voitolla)
3. Brad Keselowski (-38)
4. Kevin Harvick (-64)
--------------------------putoamisvaarassa------------------------------
5. Jimmie Johnson (-67)
6. Ryan Blaney (-70)
7. Denny Hamlin (-72)
8. Chase Elliott (-90)

-----------------------------------------

Kovaakin kovempi taistelu voitoista ja todella tiukka pistekamppailu jatkuu tosiaan Texasin uudelleen päällystetyllä ovaalilla, jolla ensimmäinen kisa tällä pinnoitteella ajettiin alkuvuodesta. 1.5 mailinen ovaali on vielä venuen struktuaalisen muutoksen vuoksi hieman villikortti mitä odottaa kisalta, että laajentumista ajolinjoissa tapahtuu, mutta sitä se on myös armottomuudessaan jos linjalta ajautuu ulkopuolelle kummassa tahansa kaarteessa, joskin juuri uudelleen päällystyksen oltua ajankohtainen - 2-kaarteen ulostuloa päätettiin laajentaa ja juuri niin päin, että sisäpuolelle tuli enemmän rataa käytettäväksi. Kisalähetys alkaa Texas Motor Speedwaylla sunnuntai-iltana kello 20:30 Viaplaylla.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Sopimusneuvotteluiden keskellä oleva Kurt Busch suhautti itsensä paalulle uudella rataennätyksellä ja pudotuspelaajista parhaiten sijoittui Denny Hamlin, ollen toinen, ja vuorostaan Kevin Harvick oli hienosti kolmas - lähtöasetelmat ovat siis erinomaiset kisaan. Kyle Busch oli viides aika-ajoissa.

Muut pudotuspelipelaajat lähtevät näiltä sijoilta liikenteeseen: Martin Truex Jr. 7:s, Ryan Blaney 8:s, Jimmie Johnson 9:s, Brad Keselowski 10:s ja aika-ajot missanut Chase Elliott sijalta 34.

Lähtöjärjestys Texasin kilpailuun: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/aaa-texas-500/stn/qualifying/
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Itse heittäisin Playoffit ja Stage-osat pois ja näin palattaisiin vanhaan kunnon kilpa-ajoon, mutta.....ADMERICA!!!:idea::doubtful:
Staget on mun mielestä ollut ihan OK idea, onhan ne luoneet tiettyä jännitystä kisan alkupuoliskolle. Tosin niitä seuraavista keltaisista kyllä luopuisin.

Playoffit onkin sitten toinen juttu. Mun mielestäni playoff-formaatissa korostuu liikaa randomit tekijät. Mestaruutta ei pitäisi jakaa yhden kisan perusteella, ja eliminaatiossakin kolme kisaa on liian herkkä yhdelle keskeytykselle.

Jos NASCAR haluaa sisällyttää kauteensa jonkin sortin postseasonin, niin enemmän kyllä pitäisin vanhasta 10 kisan Chasesta. 10 kisassa kuitenkin paremmuus tulee ilmi paremmin kuin nykyisissä playoffeissa.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4611
Sijainti
Salo
Staget on mun mielestä ollut ihan OK idea, onhan ne luoneet tiettyä jännitystä kisan alkupuoliskolle. Tosin niitä seuraavista keltaisista kyllä luopuisin.
Stage-systeemiin mä olen ainakin tottunut, stage 1 ja stage 2 ovat useimmilla radoilla sen verran lyhyitä että stage 3 tuntuu ihan omalta kisaltaan. Silloin kun kesällä olin Loudonissa ihmettelemässä menoa, ei se stagen vaihto katsomossa siltä tuntunut että tässä vietäisiin jotain pois.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Kyllähän sitä juhlittiinkin, joten pahoittelen, että en aikaisemmin saanut verbaalista vikurointia pohjustettua tänne palstalle - syy oli kuitenkin erittäin hyvä eikä tiennyt miten ilmaisisi tätä riemunkaarta jota Texasin kilpailun jälkeen tuli.

Kevin Harvick ajoi erään parhaista kisoistaan pariin vuoteen ottaen kauden toisen voittonsa; ja tuo kisa oli jotakin sellaista läpivientiä johon tällä kaudella ainoastaan varmana mestaruuskandidaatteina pidetyt tiimit ovat kyenneet tekemään, joten #4 tiimi ilmoittautui sopivan sopivaan aikaan mukaan näihin keskusteluihin ja tuo voitto oli sen verran maagisen näytelmän päätteeksi tullut palkinto ja lipuke Homestead-Miamin finaaliin varmasti mestaruusnelikossa. Hienoinpia hetkiä tällä kaudella NASCARissa etenkin kun siihen sisältyi kaikki se voittamiseen tarvittava työpanos, niin ei jäänyt kahta sanaa voittajasta. Pisteitä myös ropisi mukavasti, kun KH voitti ensimmäisen osuuden, oli toisessakin ihan kärkipäässä ja kaikista tärkeimmällä hetkellä ensimmäisenä ruutulipulla kun se merkitsi viimeisen osuuden päätteeksi. Auto toimi erinomaisesti ja tuo suhteellisen kapeilla ajolinjoilla ollut tuore mutta käytetty ja pidon sekä luistelun yhdistelmäksi muodostunut päällyste toimi extraordinaarisen hyvin KH:n autolle ja Kevin itse pystyi ajamaan hyviä kierrosaikoja läpi kisan hyvin lämpimissä olosuhteissa. Harvickille tälläinen kisa näissä olosuhteissa jossa auto luistelee ja autonkäsittelytaidot ynnättynä hyvin toimivaan autoon säädöiltään on juuri #4 tiimin bravuureita kuten esimerkiksi Charlotte ja Atlanta myös osoittavat. Toki pinnoite on todella tuore Texasissa, mutta kun sitä ajetaan vain kahdella linjalla, niin se nopeasti myös lämmittää kyseisiä ajolinjoja ja pitää kilpailun muutenkin haasteellisena kun tilaa on vähän, ylemmäs rataa ei voi mennä ja aerodynamiikka näyttelee myös suurta osaa.

Phoenix olisi seuraavana vuorossa, joka on KH:n paras rata, mutta nyt jatkopaikka varmistui jo ennen joka luo täysin paineettoman ja nautittavan kisaviikonlopun Phoenixissa.

Kevin Harvick ohitti voitosta kisan viimeisillä kierroksilla Martin Truex Jr:n joka tuli toiseksi kilpailussa. Tuo kuitenkin tässä on se pointti, joka SHR:lle oli se todella suuri virstanpylväs: ohitus MT Jr:stä 1.5 mailisella ovaalilla voitosta. Tuota ei ihan usein tapahdu ja KH:n osalta se oli todella merkittävä todistus siitä mitä tiimillä on tuotavana mestaruusnelikossa Homestead-Miamissa. Kevin lähestyi, lähestyi ja lähestyi - odotti hetken - ja sitten iski ohitse ja pystyi oikeastaan kruisaamaan siitä eteenpäin voittoon. Todella hieno esitys ja tästä on todellakin hyvä jatkaa! Kilpailun jälkeen tallin toinen pomo, Tony Stewart, oli myös juhlistamassa voittoa ja finaalipaikkaa; kysyttäessä Harvickin suorituksesta, hän totesi: "Olen kokenut tämän ennenkin, vastaavanlaisen tilanteen, ja tiedän miten tämä elokuva päättyy". Hän myös totesi saman mikä itsellänikin oli heti kisan jälkeen mielessä, että jotenkin on todella hyvä tunne siitä mitä voisi hyvinkin olla tapahtumassa finaalikisassa kun suoritustaso on tätä luokkaa ja silloin juhlat olisivat sitten luokaltaan todella isossa sfäärissä. Kuitenkin erittäin positiivinen on tiimin ilmapiiri ja suorituskyky, joten todella jännittävät hetket on luvassa jotka ovat kauden palkitsevempia kun yhden kauden tauon jälkeen jälleen finaalissa pääsee taistelemaan tittelistä!

Martin Truex Jr. oli tosiaan toinen ja hän varmisti pisteillä varman finaalipaikan mestaruusnelikkoon, joten vain yksi paikka on enää viiden kuljettajan luovittavana jatkoonmenon kannalta. Martin Truex Jr. ajoi vahvan kisan kaikkinensa, mutta tällä kertaa hän tuli ohitetuksi ja oli näkyvästi pettynyt kisan jälkeen loppupuolen suoritukseen. Varma jatkopaikka grande finaaleen, mutta ottaen huomioon kuinka selvä se on ollut jo melkein koko kauden ja kuinka varmana mestarina häntä on pidetty, jos selviää mahdollisista vastoinkäymisistä läpi pudotuspeleissä (kuten on tehnyt ja oikeastaan niitä ei juurikaan ole ollut) niin tässä vaiheessa kautta heidän bravuuriratatyypillä ohitettavaksi tuleminen ei mieltä paljon lämmittänyt. Hän on kahtena peräjälkeisenä kautena esiitynyt radalla hyvin mestarillisin ottein - joskin tällä kaudella on vielä löytynyt vauhtia vielä enemmän, mutta huolimatta hyvistä testeistä Homestead-Miamissa, niin juuri sillä 1.5 mailin ovaalilla tämä tiimi ei ole parhaimillaan kaikista puolentoista mailin ovaaleista, joten pientä ironiaa on siinä mielessä ilmassa. Nyt kuitenkin takaisin finaalikamppailussa erinomaisella tiimillä ja autolla joka kyllä on paikkansa ansainnut joka mittapuulla mitattuna ja monen papereissa jo alkukaudesta lähtien ollut se joka varmana tittelistä ajaa ja näin myös tapahtui.

NASCARissa nykyistä "pahiksen" osaa vetävä Denny Hamlin oli kolmas ja hyvästä suorituksesta huolimatta Texasissa joutuu kuitenkin jatkopaikan suhteen ajamaan todellakin Phoenixissa kilpaa, että melkeinpä mieluiten voitosta ja osioissa aina kärkiporukoissa. Postsesongin suoritustaso on mielestäni tällä tiimillä ehdottomasti parantunut runkosarjasta ja nykyään muutaman kauden jälkeen voisi tämän tiimin jopa sanoa olevan - jollei aivan - niin lähellä sitä mitä tarvitaan yltääkseen neljän parhaimman joukkoon. NASCARin "hyviksenä" tällä hetkellä oleva ja ihmisten suosiosta nauttiva Chase Elliott oli kahdeksas, mutta hän tarvitsee ehdottomasti voiton Phoenixissa yltääkseen finaaliin. Kuudenneksi Texasissa tullutta Ryan Blaneyn pitää myös mielellään voitosta ajaa halutessaan jatkoon.

Kyle Busch oli heidän kannaltaan onneksi jo jatkossa voitolla Martinsvillestä, koska Texasissa tullut osuma heti kilpailun ensimmäisellä kierroksella Brad Keselowskin kanssa aiheutti sen verran aerodynaamista vahinkoa autoon, että vaikka jatkamaan pystyikin, niin vauhtia uupui eri toten kaarteissa ja se toi heidät maaliin vaikean päivän jälkeen sijalla 19:sta kierroksen kärkeä perässä. Osumassa toisena osapuolena ollut BK kärsi myös rengasrikon kyseisessä tilanteessa ja joutui heti kilpailun alussa tukalaan paikkaan, mutta nousi upeasti viidenneksi erittäin nousujohteisen päivän jälkeen ja ratatyypillä jolla piti olla eniten työstettävää RPR:llä, joten olisiko kuitenkin niin että yleisesti Fordin koko organisaatio olisi löytänyt lisävaihteen juuri sopivalla hetkellä pudotuspelejä. Tällä hetkellä hän on muutenkin kiinni viimeisessä paikassa tittelinelikossa ja jos tuota rivistöä katsoo, niin kaikki on monivoittajia tällä kaudella, jokaisella vähintään 20 top-10:iä tällä kaudella tähän mennessä, entisiä mestareita jokainen Martin Truex Jr. lukuun ottamatta, joka ajaa kuin mestari joten jos BK saa pidettyä paikkansa, niin todella kova nelikko on tittelijahdissa.

Texasin kisaan mahtui pudotuspelaajan suhteen suurtakin draamaa - ja kun katsotaan mitä tämä tiimi teki tällä radalla alkukaudesta kun ryntäsivät voittajan ympyrään ja valloittivat jälleen kerran Texasin - niin kyllä sunnuntaisessa kilpailussa oli niin eri sävelet kun olla ja voi. Jimmie Johnsonille sanottiin ennen mittelöä Chad Knausin toimesta, että vauhtia hieman uupuu ja pitää järkeillä kisa läpi hyvän lopputuloksen saamiseksi. Kilpailu lähti aivan väärille urille jo alussa ja yhden ylimääräisen pysähdyksen jälkeen päivä alkoi olla valmis jo siinä kohtaa. Kolme kierrosta kärjestä sijalla 27. maaliin oli jotain sellaista jota ei #48 tiimille usein tapahdu, eikä sellaista odotetakkaan tapahtuvan. Kyseessä ei ainoastaan ollut se, että mikä tulos oli ja mitä se luonnollisesti teki jatkoonmenohaaveille vaan heidän kisavauhtinsa oli jopa kahdeksan kymmenystä kierroksella toisinaan hitaampaa kuin kärjen, joten kahdella radalla peräjälkeen - joilla heidän menestys hakee vertaistaan aktiivikuskeista - todella pahat epäonnistumiset. Heidän on pakko voittaa Phoenixissa jotta pääsisivät mestaruusnelikkoon.

Texasin kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/aaa-texas-500/stn/race/

Pistetilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series

-------------------------------------------

NASCAR Playoffs 2017: 3 kierroksen pistetilanne 2/3

1. Martin Truex Jr. (pisteillä jatkossa)
2. Kyle Busch (jatkossa voitolla)
3. Kevin Harvick (jatkossa voitolla)
4. Brad Keselowski (-57)
------------------------putoamisvaarassa-------------------------
5. Denny Hamlin (-76)
6. Ryan Blaney (-79)
7. Chase Elliott (-106)
8. Jimmie Johnson (-108)

-------------------------------------------

NASCARin parhaita pidetty julkinen salaisuus varmistui tällä viikolla juurikin niin todeksi, kun sitä puntaroitiikin, eli Aric Almirola siirtyy SHR:lle Kevin Harvickin, Kurt Buschin ja Clint Bowyerin tallikaveriksi #10 autoon juurikin tutun Smithfieldin häntä sponsoroidessa.

Uutinen: https://www.nascar.com/news-media/2017/11/08/aric-almirola-stewart-haas-racing-number-10-smithfield/

Tänä viikonloppuna sitten ajetaan tämän kauden toiseksi viimeinen kilpailu ja tämän kierroksen finaali, jossa tosiaan enää yhdestä paikasta neljän joukkoon kisataan. Phoenix International Raceway on paikan nimi ja se palvelee uskollisesti paikkaa kisana, joka katapulttaa finaaliin kauden ratkaisevien hetkien lähestyessä. Mailin rata on suurin piirtein litteä, 1-2 kaarteiden ollessa leveämpiä, kallistettavampia mutta jarruille ja kääntyvyydelle tiukempia ja 3-4 kaarteiden vuorostaan ollessa nopeampi, tiukempilinjainen lähekkäisyydeltään ja litteämpi yhdistelmä. Jännitysnäytelmä Phoenixista keskeltä aavikkoa näyttävällä venuellaan starttaa kisalähetyksen muodossa sunnuntai-iltana kello 21:00 Viaplaylta.
 
Viimeksi muokattu:

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Viimeisestä pudotuspelipaikasta finalereissiin taisteleva Ryan Blaney teki mahdollisen vaadittavan aika-ajoissa ja lähtee paalulta kolmannen kierroksen finaalikisaan Phoenixissa. Samasta paikasta vääntävä Denny Hamlin jatkaa vahvaa loppukautta ja lähtee toiselta paikalta. Chase Elliott ampaisee liikenteeseen nelospaikalta ja Martin Truex Jr. lähtee viidenneltä paikalta ja Kevin Harvick hienosti ajoi kuudenneksi hänen parhaimmallaan radalla, joten hyvää iltapäivää voi odottaa #4 tiimiltä.

Muut pleijaritaistelijat starttailevat Phoenixin kilpailuun näiltä paikoilta: Kyle Busch 8:s, Jimmie Johnson 12:sta ja viimeistä jatkoonmenopaikkaa puolustava Brad Keselowski sijalta 15.

Lähtöjärjestys Phoenixin kisaan: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/can-am-500/stn/qualifying/
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
NASCARin päätöskilpailu Homestead-Miami Speedwaylla ensi sunnuntaina kello 21:00!

Niin sitä sitten kolmas kierros tuli päätökseensä ja jos jokin kuljettaja ansaitsee pudotuspelien ulkopuolisena sparraajana tällä hetkellä paikkansa valokeilassa, niin se on juuri pleijareista aikaisemmin toisen kierroksen jälkeen tippunut Matt Kenseth. MK voitti sunnuntaina Phoenixissa, mutta mikä teki tuosta voitosta spesiaalin, niin oli se että tuo mahdollisesti oli hänen uransa viimeinen: Aikaisemminhan uutiset kertoivat, että hän ei tule starttamaan ensi kaudella Daytona 500:ssa koska yksinkertaisesti ei ole sopimusta mihinkään talliin (kilpailukykyistä paikkaa hän vielä haki, mutta lähes jokainen paikka on sitten jo täytetty) joka johti yksinkertaiseen johtopäätökseen eli istumiseen tästä edespäin mitä tulee ajamiseen. Lopettamisesta hän ei vielä puhunut, että jos sopiva mahdollisuus ilmenee niin hän voi vaikka kesken kauden ja kalenterin rullatessa hypätä takaisin ajamaan, mutta toisaalta jos kauan istuu niin mitkä ovat mahdollisuudet tulla takaisin. Ajohaluja hänellä vielä on ja päätös ei ollut hänen omansa lähteä JGR:ltä vaan talli palkkasi #20 autoon ensi kaudeksi Erik Jonesin, joka jätti MK:n ilman tallipaikkaa, eikä näin lyhyellä varoitusajalla hän ehtinyt kunnolla valmistautua uuden tiimin metsästykseen - etenkin kun trendi on nykyään ottaa nuoria kuljettajia täyttämään auenneita paikkoja, niin sekin on kilpailullisesti todella haastava tilanne koittaa vääntää nuorempien kuskien kanssa samoista paikoista. Toinen seikka on sitoavat sponsorisopimukset, jotka ovat talli- ja kuskiobligoituja tai kumpaakin ja se todellakin heittää omat seoksena soppaan.

Matt Kenseth voitti hyvällä autolla, joka pelasi koko iltapäivän hyvin ja voi sanoa hänen todellakin ansainneen voittajaympyrävisiittinsä; oli sellainen tyypillinen mattkenseth-kisapäivä kun kulkua on kalustossa, niin hän saa hyvin vaivattomalta näyttämään ajamisen ja kokonaisviennin pitäen kierrosajat nakuttavan tasaisesti lähellä toisiaan ja ehdottomasti pidemmillä juoksuilla vielä kiristäen otettaan. Hieno voitto MK:lle ja toivottavasti ura jatkuu vielä tulevaisuudessa. Sen verran monen kuljettajan esikuva on tavalla tai toisella, joillakin se tiedostamatonta mutta yleensä ottaen kun puhutaan keskiarvollisesta suorittamisesta ja top-10:n joukkoon tulleiden sijoitusten kartuttamisesta, niin moni vertaa tuo ominaispiirrettä juuri MK:n mestaruuskauteen ja kuinka suurellinen hyve se on edelleenkin nykyisen järjestelmän alaisuudessa playoffeissa ja runkosarjassahan se sellaisenaan edelleen onkin ehdoton tapa toimia kauden aikana, kun voitot tulevat kilpailukyvyllisen suorittamisen tuloksena.

Chase Elliottilla oli kortit hallussaan, mutta ei kyennyt kuitenkaan pitämään MK:ta takanaan ja harmittavan lähelle pääsi - kuitenkin jäi toiseksi ohituksen jälkeen eikä kyennyt enää vastaamaan. Vaikka voitto on edelleen saalistamatta, niin auto toimi kolmannella kierroksella todella hyvin (ja lähes tulkoon sanottakoon, että koko pleijareiden ajan) ja onhan tämä plusmerkkinen kausi kaikkinensa CE:lle finaalipaikan jäädessäkin haaveeksi. Martin Truex Jr. meni hieman yllättäen voitottomana tämän kierroksen, mutta kolmas tila Phoenixista kertoi olennaisen siitä että missä tiimi on myös pienempien kuin puolentoista mailin ovaaleiden ohjelmassa. Ei suoranaisesti kyennyt haastaamaan täysin ihan terävintä kärkeä, mutta kyttäysasetelmat olivat niin puetut tällä tiimille sunnuntain kisassa, että kilpailukyvyllisesti suorituskyky laidasta laitaan on laadukasta #78 autolla.

Kevin Harvick oli lopulta hyvin viides ja vaikka parilla viime kerralla meno ei ole Phoenixissä riittänyt siihen yhdeksänteen voittoon radalla, niin tämä suoritus oli tasainen koko päivän ajalta ja lupaa erinomaista iskukykyä vuoden finaaliin mestaruustaistossa, kun tällä kierroksella kaikista kisoista tuli top-5:n yhden päättyessä voittoon Texasissa. Asetelmat ovat siis povatut todella jännittävälle ja hyvätasoisella tittelikisalle ja toivottavasti KH ja #4 tiimi pystyy hakemaan sen uran toisen Cup-mestaruuden Homestead-Miamista!!

Kyle Busch oli seitsemäs Phoenixissa ja hän kanssa teki paluun takaisin top-10:iin tällä kierroksella huonommin menneen Texasin kisan jälkeen. Kruununa hänellä kuitenkin kiekalta oli tuo voitto Martinsvillestä, joka siivitti hänet paineettomaan ajoon siitä eteenpäin. Iskukyky ei aivan parasta ollut Phoenixissa, mutta toisaalta erot olivat todella pienet ja tulostaso kuitenkin pitäytynyt tällä tiimillä läpi kauden korkealla. Brad Keselowskin ei vuorostaan tarvinnut vetää kaneja hatusta, koska vaikka tulos olikin PIR:llä vasta 16:sta niin ketään hänen paikkansa perässä olleista ei kyennyt häntä ohittamaan ja näin finaalipaikka varmistui. Lähellä se kyllä oli, mutta BK:n kannalta suuri kumarrus meni varmasti MK:n suuntaan tästä ettei tarvinnut suurempia tekoja esittää sunnuntaisessa kisassa.

Ryan Blaney oli lopulta 17:sta PIR:llä, mutta hänen viimeinen kautensa ennen siirtymistä RPR:lle, on ollut pienessä WB:n tallissa erinomaista eikä lainkaan tarvitse heidän kohdaltaan olla pää painuksissa esitysten suhteen - itsessään suorittaminen on ollut hyvää ja kyllähän tämä jo tarvittavan kertoi, että he ajoivat vuoden toiseksi viimeiseen kisaan asti paikasta finaaliin. Denny Hamlin oli lopulta keskeytettyään 35:s ja yhdessä vaiheessa (ja pitkän aikaakin kisassa) näytti siltä, että hän on se neljäs mies tittelikandidaatti, mutta todella ironisesti osuma Chase Elliottin kanssa aiheutti rengasrikon ja keskeytyksen. Hän johti eniten kierroksia kaikista, mutta tällä kertaa kuitenkaan hyvät kolmannen kierroksen esitykset eivät riittäneet vaikkakin asiaa hänellä neljän joukkoon ehdottomasti oli.

Jimmie Johnson lähti Phoenixin kisaan tosissaan ajamaan vielä paikasta neljän joukkoon hyvien harjoitusten jälkeen, mutta kilpailussa hän juttui kympin tienoille ja pysyi niissä asemissa hyvin pitkälti ennen keskeytystään joka tarkotti sitä että hän ei aja tällä kaudella siitä historiallisesta kahdeksannesta tittelistä. Pudotuspelien alku oli lupaava, mutta kyllä loppuviimein vaakakupissa alkoi vaan painamaan se fakta, että edes hyvä pudotuspelihistoria ei saanut tiimin iskukykyä niin paljon paremmaksi joka olisi riittänyt. Tämä siis vastaa prikulleen juurikin sitä tasoa joka tällä kertaa oli heillä tarjottavana tässä vaiheessa kautta; siltikin se aina tavallaan on suuri yllätys kun JJ ja #48 tiimi ei tittelistä taistele johtuen juuri heidän loppukauden maagisuudestaan. Tällä kertaa siis ensimmäisen kerran tämän pudotuspeliformaatin ollessa efektissään, ei puolustava mestari ole neljän joukossa taistelemassa ja sitä kautta koettain uusia edellisen kauden mestaruuttaan. Ensi kaudeksi JJ lupaili kuitenkin jälleen tiimin parantavan ja jahtaavan paremmalla kilpailukyvyllä titteliä numero 8.

Neljä pudonnutta kuljettajaa: Chase Elliott, Denny Hamlin, Ryan Blaney ja Jimmie Johnson.

Phoenixin kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/monster-energy-nascar-cup-series/can-am-500/stn/race/

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series

-------------------------------------------

NASCAR Playoffs 2017: Homestead-Miamin finaali - neljä kuskia - yksi mestari

Kevin Harvick, tiimipomo: Rodney Childers (2 voittoa, 13 top-5, 22 top-10) vs. Kyle Busch, tiimipomo: Adam Stevens (5 voittoa, 13 top-5, 21 top-10) vs. Martin Truex Jr., tiimipomo: Cole Pearn (7 voittoa, 18 top-5, 25 top-10) vs. Brad Keselowski, tiimipomo: Paul Wolfe (3 voittoa, 15 top-5, 21 top-10).

Homestead-Miami Speedwayn finaalissa ainoastaan painaa se, että ketä nelikosta tulee ensimmäisenä maaliin, eli kaikki ansaitut lisäpisteet pyyhkiytyvät kokonaan pois eikä myöskään kilpailun aikana niitä enää tienata. Ensimmäinen nelikosta kruunataan mestariksi ja kaikki muut hakevat uransa toista kruunua kaudelle paitsi Martin Truex Jr. hakee ensimmäistään. Kevin Harvickilla on koko porukasta vuorostaan paras sijoituksellinen keskiarvo sekä eniten top-5:sia ja top-10:ejä Homestead-Miami Speedwaylla, joten erinomaiset lähtökohdat ovat kisaan.

-------------------------------------------

NASCAR Camping World Truck Seriesissä kisataan mestaruudesta perjantai-iltana näiden neljän kuskin toimesta: Johnny Sauter vs. Austin Cindric vs. Matt Crafton vs. Christopher Bell.

NASCAR Xfinity Seriesissä vuorostaan mestaruuskamppailuun käydään lauantaina näiden neljän kuskin toimesta: William Byron vs. Elliott Sadler vs. Justin Allgaier vs. Daniel Hemric.

Kauden kruunu, finaali ja ehdoton jalokivi kauden päättäväksi kilpailuksi on seuraavaksi sitten vuorossa ensi viikonloppuna, kun kuninkuusluokassa että alasarjoissa väännetään neljän parhaimman kuljettajan toimesta tittelistä tällä 1.5 mailisella, todella liukkaalla ja monilinjaisella ovaalilla. Juurikin kilpailullisesti palvelee kuskeja ja katsojia ohitusten että pitkien vetojen ja rengaiden kulumisten muodossa, jolloin vauhdillisia eroja radalla tapahtuu ja vaihtelua sijoista usein, joka on juurikin kaikkinensa tälläisellä venuella arvokasta kompetiivisyyden osoitusta ja tuo struktuaalisen rakenteen kilpailukyvylle, päätösten teolle varikolla ja rengastaktiikoiden osalta näiden nivoutuessa yhteen tuoden todella hienon ja näyttävän grande finaleen kaikkien kotikatsomoihin katseltavaksi. Kisalähetys alkaa Monster Energy NASCAR Cup Seriesin kilpailusta Homestead-Miami Speedwaylla sunnuntai-iltana kello 21:00 Viaplaylla!
 

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
Ihan tämän ketjun seuraamisen perusteella Truex Jr. saisi voittaa, muu voittaja voittanee vain tämän typerän systeemin ansiosta.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Sen mitä olen seurannut, niin kyllähän Truex Jr. on ollut selvästi kauden paras kuski. Koko kautta ajatellen olisi aikamoinen vääryys, jos titteli menisi jollekulle muulle.
 
Ylös