NASCAR 2019

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Aina välillähän noita Supercars tyyppejä ollut Nascarissa, Ambrose oli vuosia mutta menestys jäi road course-voittoihin. Ovaalithan noille aikuisena mukaan tuleville "ei-jenkeille" on kompastuskivi aina.

Kunpa saataisiin Suomestakin joku varteenotettava ehdokas, sinne vaan pitäisi viimeistään parikymppisenä jo lähteä.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Fordilla meni ihan mukisettoman vauhtimääräisesti jälleen talkoot Atlantassa ja kipeänä viikonloppuna ollut Brad K. jysäytti voiton hyvissä ajoin tililleen kautena, joka voi olla umpitasainen. Ennen kisaa ilm. alkoi hän olla siinä kunnossa, että voi autolla ajaa muutamasta kiekasta enemmän kierroksia, mutta varamieskin oli valmiina hyppäämään jo kisan alkupuolella rattiin jos kunto ei kestä. Tämä todisti kuitenkin myös sen, että ei hyvästä autosta mielellään pois lähde kesken kaiken vaikka mikä on - ja parantavahan vaikutuskin sillä näytti olleen kun Keselowski pystyi reissin jälkeen jo sponsorioluttakin hiukan ottamaan :)

Uusi aerodynaaminen paketti joka autoissa on tällä kaudella näillä keskiarvoon menevillä oltsuilla osoittautui aika mielenkiintoiseksi, kun ihan kisalähetyksen aikana tehtiin vertauskuvia viime kauden kaarrenopeutta tämän vuotiseen ja isot erot ovat nopeudeltaan tämän paketin puolella; joskin suorilla ja kaasua tiskissä pidettävillä osuuksilla huomaa tuon raahauksen aika selvästi, jolloin nopeudet juuri näillä osuuksilla on viime kauden puolella taas. Tekee aika visaisen tiimeille tämä paketti ja toiseksi kisassa tullut Martin Truex Juniorhan sanoi, että enää ei varmasti tulla näkemään isoja kolmikkoja jotka kilistävät tililleen puolet koko sarjaohjelman kisojen voittoja. Äkkiäkö tietysti ovela osaa löytää ne tarvittavat anekdootit autonsa vauhdittamiseen, mutta tuo on sen verran visainen krakattäva että voi todella mielenkiintoisesti mullistaa ainakin osittain kärkikympin taistelua. Tämä kisa kyllä jo omalla tavallaan osoitti, että ne ketkä ovat viime kausina voitoista/menestyksestä nauttineet, niin suuremmalla todennäköisyydellä tekevät sitä muihin nähden myös tälläkin sesongilla.

Kisassa ei juurikaan kuin tosiaan varikolla ollut äksöniä ja pitkiä vetoja ajettiin pääsääntöisesti alusta loppuun. SHR lennätti kaikki autonsa kympin joukkoon ja KH oli lopulta neljäs lopputuloksissa voitettuaan toisen osion sekä ajettuaan kohtuullisen hyvän kisan, joskin KH:n Atlanta-standardeja tämä ei viime kausilta vastannut vaan oli jopa hieman vaisu. Kurt Busch ajoi ykkösautollaan kolmanneksi ja antoi CGR:lle hivenen lohtua, kun upeaa kilpailua ajanut Kyle Larson ei palkintoaan voiton merkeissä saanut vaan jäi kahdenneksitoista. Hendrickin vauhtia tai sen ilmaannuttamista odotettiin vesi kielellä Atlantassa että mitä on tulojaan - paras sijoitus nelikosta oli Bowmanin viidestoista, joten ei ainakaan vielä pasuunat soineet auringonnousullisia sointuja. Toki tämä näiden mullistusten jälkeen jota talli teki + uudet aerodynaamiset muunnelmat ottavat aikansa, eikä kikyä voida vielä leimata totuudenmukaiseksi. Varmasti parempaa yleensä viilitysboostin jälkeen kuitenkin odottivat mitä offseasoni antoi juuri odottaa.

Tuossa jo aikaisemmin oli pisteitä ja sarjatilannetta laitettu tämän kisan osalta ja jälkeen, joten ei niitä tarvitse uudestaan latoa tähän. Seuraavaksi tanner tömisee tosiaan Las Vegasissa joka jo viime kauden tapaan on erityisessä tarkkailuissa kuin menneillä vuosilla, kiitos juurikin tuplakisoista joista toinen pudotuspeleissä joten kun ensi sunnuntai-iltana moottorit käynnistyvät niin hyvä kisa täällä antaa erinomaisia eväitä tätä rataa ajateltuna ja puolentoista mailin ovaaleita yleensä.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Fordien, eri toten Pensken, meno jatkui kiitettävästi ja voitto ilmaantui Joey Loganon plakkariin Bradin säestäessä kakkostilallaan. Toinen kisa putkeen jossa vain pitkät vedot ratkaisivat (ei yhtään keltaista kuin osioloput, Atlantassakaan ei ollut yhtään pyörähdystä tai kolaria) joten uudella paketilla ollaan tähän mennessä ajettu todella siistejä kisoja vaikka toisinaan autot ovat yhtä monilinjaista pötköä keskellä kaarteita vielä monta rundia vihreän heilahtamisen jälkeen.

Kaikkien valmistajien paketti on aika hyvässä vedossa ja hevosvoimien lasku kustannuksineen ynnättynä samoilta viivoilta startannut kehitystyö, niin Fordit, Toyotat ja Chevrolet ovat todella lähellä toisiaan vaikka pienoinen etu Fordilla (Penskellä & SHR:llä) on. Chevyllä RCR:ltä on tullut maireita tulosvaroituksia jo alkukauteen ja vaikka profiloituma kisoihin ei vielä ole onnistunut, niin jos puhetta tallista tulee köykäisimpien vuosien jälkeen, niin silloin kyllä totuutta on mukana. HMS:kin on kartalla mukana myös vaikka tulos ei vielä ole heilläkään puntarissa ollut kullan arvoista, joten tasaista on pitkin top-20:ä.

KH voitti jälleen osion kuten Atlussa ja otti nimiinsä eniten kierroksia johdettuna, mutta taas jäi hivenen vajaaksi hänen oltua neljäs - perussuorite on kuitenkin korkeaa tasoa. Buschin veljekset pommittivat itsensä top-5:seen, Kyle kolmas ja Kurt viides. Kyle Larson jäi jälleen top-10:n ulkopuolelle kun alussa tullut varikon läpiajorangaistus maksoi maltaita johtuen juuri vähistä keltaisista - tai ei yhdestäkään - kun osioiden loput kuuluvat kisan kulkuun lippujen osalta.

Kisan lopputulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/pennzoil-400-presented-by-jiffy-lube

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Pisteistä kamppailu jatkuu aerodynaamiselta paketiltaan erilaista kilvanajoa tuovalta mailin Phoenixin ISM Racewaylta. Kilpailu starttaa sunnuntai-iltana.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Siitä onkin jo aikaa kun edellisen kerran oli tällainen supersunnuntai, ensin IndyCar St. Petestä ja nyt katselemaan ovaalin kiertoa Phoenixista.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Vaikka sarjassa on kolme valmistajaa, onko kyseessä yksityyppiluokka?
On. Termi 'stock car' on siinä mielessä hämäävä, että viimeksi 80-luvulla autot ovat tulleet samalta tuotantolinjalta siviiliautojen kanssa. Siviili-Toyota Camrykin on etuveto neloskoneella. Sama putkirunko, periaatteessa samat moottorit ja tiukasti rajatut speksit = yksityyppiluokka.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
On. Termi 'stock car' on siinä mielessä hämäävä, että viimeksi 80-luvulla autot ovat tulleet samalta tuotantolinjalta siviiliautojen kanssa. Siviili-Toyota Camrykin on etuveto neloskoneella. Sama putkirunko, periaatteessa samat moottorit ja tiukasti rajatut speksit = yksityyppiluokka.
Kyllä, pitää täysin kutinsa. Kosmeettiset tarrat ja sponsoriväritykset tuo erilaisuuden tuntua autojen kesken, mutta prikulleen sääntökirjan mukaan autot ovat niin identtisiä miten NASCAR voi vain vaikuttaa tallien toimintaan. Tällä kaudella sitten se eriävä pala joka erottaa valmistajat toisistaan, motti/kone, on myös sääntöuudistusten jälkeen todella lähellä toisiaan suorituskyvyssä jolloin nyansseja moottorien kesken on vaikeampi havaita. Yksi syy on juuri vähennetyt hevosvoimat ja suurempi downforce-paketti kaarteisiin. Ajatellaan esimerkiksi parisen vuotta takaperin vielä, jolloin Roush Fenway Racing oli vielä kultaisissa vuosissaan joten kuten kiinni, niin kyllähän tuolloin vielä kykeni arvaamaan että Fordin koneet olivat omiaan isoilla ovaaleilla ja Greg Biffle kaksimailisten eksperttinä sai kaiken kyllä niistä koneista tuolloin irti. Chevy puolestaan hallitsi aikas mukavasti puolitoista mailisia ja lyhempiä (koneet ja aerodynamiikka balanssissa) ja vuorostaan Toyota haki vielä paikkaansa, mutta kehityssuunta oli sama kuin Chevroleteilla. Tuohon verrattuna jopa näinkin lyhyellä aikavälillä (5-8 vuotta) on autot konehuoneeltaan muuttuneet hyvinkin symbioottiseen tilaan.

--------------

ISM Racewaylla Phoenixissa oli aika tapahtumarikas kisa, joka oli ensimmäinen tälläinen sitten vauhtiviikkojen jälkeen Daytonassa. Kyle Busch tuli, näki ja voitti jopa ylivertaisen suorituksen säestämänä. Lämmittelynä hänhän voitti myös Xfinity-sarjan skabailut lauantaina ja Cup-voiton jälkeen uran kokonaisvoittosaldo ynnättynä kaikkien luokkien tuuletukset yhteen, nousivat jo 199:ään käyntiin voittajan ympyrässä. Yksi kihaus vielä ja hän ei enää katso Kuninkaan selkää vaan siirtyy jakamaan voittosarakkeessa tämän kanssa kärkipaikkaa. Aikakaudet huomioiden tämä on aika uskomattoman kova uroteko jo tällaisenaan että voit haastaa tuon tilaston; juurikin oli puhetta autoista, rungoista ja koneista, niin tuolloin miehet olivat kyllä aika terästä mutta autoissa oli isoja eroja, eikä NASCARin valvova silmä ulottunut läheskään niihin nurkkauksiin mihin tänä päivänä. KyBu on tämän tehnyt vuorostaan jo nykypäivän valvontamarginaalin alaisuudessa - enemmän ja vähemmän.

SHR:n panos oli ihan tyydyttävä ja voimia varmasti toi Aric Almirolan top-5:n, mutta Kevin Harvickin yhdeksäs tila (ja koko päivän vauhdinanti) sai myös selostamon ihmettelemään ja syystä. Ei yhtään johdettua kierrosta hänen parhaalla radalla (yhdeksän voittoa) ja oli sitten neljää rengasta tai taktista kahden ottamista, niin mikään ei ottanut tuulta alleen. Lopussa hän tuli tuoreilla renkailla kahdenkymmenen ulkopuolelta yhdeksänneksi, jota auttoi Austin Dillonin bensan loppuminen sekä tippuminen kympin joukosta. KH on siinä lähellä, mutta ei aivan vielä muuta kuin jalka oven välissä, joskin se on pienestä kiinni.

Chevyilä oli myös vahva rintama kympin joukossa peräjälkeen, kun CGR:n Kyle Larson oli kuudes, vahvasti kauden aloittanut tallikaveri Kurt Busch seitsemäs ja myöskin erinomaisesti uuden tiimipomon kanssa kisan läpivienyt Jimmie Johnson kahdeksas.

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Seuraavaksi MENCS:n kiertue lännessä huipentuu kerran vuodessa ajettavaan California Speedwayn, eli tuttavallisemmin Auto Clubin, kilpailuun ensi sunnuntai-iltana. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun kaksimailista ajetaan tällä kaudella ja uudella paketilla on varsin mielenkiintoiset näkymät tiedossa.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Harmi, kun Räikkösen NASCAR-visiitti jäi niin lyhyeksi.

Kymmenen minuuttia ja sitten vihreä lippu heilahtaa Fontanassa.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Kova jerppu tuo KyBu tällä hetkellä on ja jossa alkukauden sävelet ovat tätä luokkaa, niin mihin voittamiseen tottunut kuski yltääkään kun samalla nyt historiaa teki jakaen Richard Pettyn 200 voittoa tällä kruisailulla voittajan ympyrään Californiassa. 5 kisaa, kaikista top-10, 4 top-5 ja 2 voittoa. Näin hyviä kauden avauksia harvoin on, että kauden heti alussa kartuttaa pistetilastoa näin huimalla tahdilla kun erilaista rata-alustaa laitetaan heti ajoon ja ensimmäistä kertaa jokaisella edessä tällä paketilla tosipaikassa. RPR:n meno on myös huimaa tällä hetkellä ja heilläkin kaikki kolme kuskia ajoivat top-5:seen joka kertoo voimasuhteista - mutta - tasaisista sellaisista, että vaikka tässä tiettyä samojen kuskien teemajunaa hönkii kärjessä, niin erot ovat muuten pakalla pieniä eikä tämäkään poppoo ole aivan valovuoden päähän mennyt vaikka meno nyt kylmää monia nuppeja.

Siksi voikin olla hyvin tyytyväinen KH:n neljänteen sijaan; ei johdettuja kierroksia nyttenkään, mutta se että ajaa tässä tämän porukan mukana, on erittäin posia kaikkinensa. Pieni teroitus tarvitaan, mutta nämä kyttäysasetelmat on parasta mitä voi pyytää, kun Penskellä ja osalla (oikeastaan suoraan yhdellä) JGR:n tallista menee näin virtaviivaisesti luotina nelipyöräiset kärkisijoista taistelemassa. Martin Truex Jr. voisi olla se toinen vakikasvo JGR:n pilttuusta "Rowdyn" kumppanina surraamassa tuossa, mutta ehjän kisan saaminen ottaa voimille ja Auto Clubilla autoa sai kosmeettisesti pahaan paikkaan vahinkoa ja tylsytti menoa, joskin sijoitus oli silti top-10:ssä. Denny Hamlin on aloittanut myös pirteästi kauden ja voiton myötä heti avauksesta hän imppaa huomattavasti tuoreempaa ilmaa kuin aikoihin. DH:n kohdalla kuitenkaan ei voi koskaan vetää suurempia johtopäätöksiä, että se päivän kunto on hänen kohdallaan aina se edellisen kisan suoritus vaikka alla olisi monta kympin tai jopa viiden joukkoon ajoa. Erik Jones vuorostaan tällä sesongilla ensimmäistä kertaa joutuu vähäsen ottamaan paineita, joskin kaikki on edelleen plussaa eikä suoritusstressitaso saada aikaan ole vielä samaa kuin kolmella tiimikamulla.

Chevyn koko kauden ainoasta top-5:sta aikaisemmin vastannut Kurt Busch oli kuudes Calissa, joten hän jatkaa vahvoilla vedoilla hyvinkin lähellä kärkeä ja on itse asiassa hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin KH, joskin suoritustasoa hän parantelee tiiminsä kanssa ihan koko kautta ja uraakin katsellen (sopimus alkuun yksivuotinen) kuin Harvickilla enemmän tilannekatsaus painatetaan tähän hetkeen. KuBun odotetaan pitävän tasonsa ja parantavan sen mahdollisesti tuohon ihan kärjen tienoille, jota hän itseltäänkin odottaa. SHR:llä hän oli etenkin kahdella viimeisellä (etenkin jälkinmäisellä) todella tasaisen hyvin kymppejä myllyttävä, mutta ei aivan päässyt vakiasiakkaaksi teräkärjen aherruksiin. Tämä on se vipuvarsi jota hän uralleen haluaa, eli tasaisista tuloksista vielä parempaan.

Kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/auto-club-400/stn/race/

Pistetilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Seuraavaksi sitten tänä viikonloppuna mennään Martinsvillen pikkuruisella litteällä ovaalilla, joka on Nascarin lyhin ja eräistä vaikeimmista paikoista - kiitos mekaanisen & ahtaan radan. Viime kisoissa toki keltaiset ovat jääneet kisatapahtumissa ihan yhden käden sormista laskettaviksi, mutta ei se tarvitse kuin yhden runnomista ruokkivan uusintastartin tai feudin radan puolella, joka voi johtaa lisääntyneeseen kolhutteluun dominolla. Kisalähetys tulee normaaliin tapaan sunnuntai-iltana.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Ja IndyCarin jälkeen Martinsvillen kisan ääreen. Tänä vuonna näyttää vähälumisemmalta kuin vuosi sitten :D
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Paljon muutoksia ensi kauden Cup-kauteen.

Date Track
Sunday, Feb. 9 The Clash
Thursday, Feb. 13 Duels at Daytona
Sunday, Feb. 16 Daytona 500
Sunday, Feb. 23 Las Vegas Motor Speedway
Sunday, March 1 Auto Club Speedway
Sunday, March 8 ISM Raceway
Sunday, March 15 Atlanta Motor Speedway
Sunday, March 22 Homestead-Miami Speedway
Sunday, March 29 Texas Motor Speedway
Sunday, April 5 Bristol Motor Speedway
Sunday, April 19 Richmond Raceway
Sunday, April 26 Talladega Superspeedway
Sunday, May 3 Dover International Speedway
Saturday, May 9 Martinsville Speedway
Saturday, May 16 All-Star Race at Charlotte
Sunday, May 24 Charlotte Motor Speedway
Sunday, May 31 Kansas Speedway
Sunday, June 7 Michigan International Speedway
Sunday, June 14 Sonoma Raceway
Sunday, June 21 Chicagoland Speedway
Saturday, June 27 Pocono Raceway
Sunday, June 28 Pocono Raceway
Sunday, July 5 Indianapolis Motor Speedway
Saturday, July 11 Kentucky Speedway
Sunday, July 19 New Hampshire Motor Speedway
Sunday, Aug. 9 Michigan International Speedway
Sunday, Aug. 16 Watkins Glen International
Sunday, Aug. 23 Dover International Speedway
Saturday, Aug. 29 Daytona International Speedway
Sunday, Sept. 6 Darlington Raceway
Saturday, Sept. 12 Richmond Raceway
Saturday, Sept. 19 Bristol Motor Speedway
Sunday, Sept. 27 Las Vegas Motor Speedway
Sunday, Oct. 4 Talladega Superspeedway
Sunday, Oct. 11 Charlotte Motor Speedway
Sunday, Oct. 18 Kansas Speedway
Sunday, Oct. 25 Texas Motor Speedway
Sunday, Nov. 1 Martinsville Speedway
Sunday, Nov. 8 ISM Raceway
https://www.nascar.com/news-media/2019/03/26/2020-nascar-schedule-revealed-playoffs-championship-race-changes/
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Martinsvillen kilpailu noudatti tuttua käsikirjoitusta ja koska oikeastaan reississä ei paljoa sellaisenaan keinutuolista käsin jäänyt jälkeläisille kerrottavaa, niin lätkäistään vain todettavat linkit pohjalle. Hyvä kisa muuten kilpailullisesti, mutta tällä hetkellä kuppikuntia on syntynyt selkeästi Nassun sisällä. Tämän radan piti tarjoilla tasoitusta mekaanisen radan puolesta kaikille, mutta ainoa todellinen paukku oli Elliotin toinen sija - ja paukku siitä syystä - että tämä oli letukan paras sijoitus tällä sesongilla sitten KuBun uurastusten. CE kyllä muuten taistelisi näistä sijoista heittämällä, mutta pientä kuromaa köydellä saa Chevy vielä tehdä; Hendrick kun kuitenkin kliimaksisesti näyttää missä valmistaja menee lippulaivatallina.

Fordilla ja Toyotalla menee aika vahvasti; tulostaso on kisasta toiseen korkea. Kevin Harvickin tilanne näyttää tältä osin vakiintuneen sijojen 4-8 välille, joten hän ajaa oikeastaan kovinta kisaa samoilla saumoilla kulkevan Denny Hamlinin kanssa. Siinä mielessä pulkkien narut on täysin omissa käsissä tuossa, kun esimerkiksi myös KyBun tallikaverina oleva Martin Truex Jr. ajaa kanssa noista samoista sijoista, joten paljon kauden aikana kärki voi edelleen elää. MT:n kohdalla myös kyseessä kuitenkin vasta virallistettu istuin JGR:ltä: Hänhän ajoi oikeastaan teknisenä tallikaverina heille jo pari kautta, joten ympyrät tutut ilmapiirissä on tarjolla + oma henkilökunta melkein kaikkinensa tuli Furniture Row'lta mukana.

Kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/stp-500/stn/race/

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Seuraavaksi taas tarjolla hyvää 1.5 mailista viihdettä nyt tänä sunnuntai-iltana Texas Motor Speedwaylta, joten kolmatta kertaa keskiarvo-ovaalin kalenteriyleisyydessään, kimppuun!

----------

NASCAR tosiaan ilmestytti todellisen show-tempauksen tällä viikolla, kun se julkisti ensi kauden kalenterinsa ja eri toten oli todellinen yllätys kuinka paljon sitä olikaan pruukattu ja joustoa oli tapahtunut millä milläkin kalenteripaikalla. Se että Phoenix lopettaa kauden (Homestead kauden alkuun), Martinsvillen iltakisa äitienpäiväviikonloppuna, tuplakisat Poconossa peräkkäisinä päivinä(!) lauantaina ja sunnuntaina kesällä, Daytonassa runkosarjan lopetus, Darlingtonissa pudotuspelit käyntiin, Bristol mukana playoffeissa ja muutenkin todellakin sekoitettu playoffkartta kisojen osalta, on toden totta aikamoinen irtiotto entiseen varovaisempaan linjaan kalenterimuutoksissa (kaikki muistaa viime kauden Charloten moottoriradan esittelyn jota suu pyöreänä ihmeteltiin kuinka iso askel se oli eteenpäin muutosten tuuli -linjalla), mutta positiivinen sellainen. Mielenkiintoinen tulee olemaan tuokin, että mitennmoinen maratooniviikonloppu on kuskeille edessä kun konstikkaalla kolmiolla heittävät haastavalla venuelle kaksoskisat kahteen päivään.. Tuosta syystä myös kausi päättyy viikkoa aiemmin.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kieltämättä yllätyksellinen kalenteri. Atlantan siirto maaliskuun puolivälille on ihan järkevä veto. Näemmä Phoenixissa on markkinat kahdelle kisalle, tai ainakin uskoa siihen. IndyCar ei siellä 2016-2018 oikein päässyt tyydyttäviin katsojalukuihin.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Texasissa Denny "däniboi" Hamlin kukersi kaaransa jälleen ruutulipulle ensimmäisenä toista kertaa tähän vuoteen ja parantelee asemiaan muutenkin pudotuspelipisteiden osalta ja -paikkaansa katsoen. JGR:llä ei alku kilpailusta ollut mitenkään erikoinen, mutta kisan edetessä vanhat suosikit liimaantuivat kärkitilojen kamppailuihin tiiviisti mukaan. KyBu oli myös kärkitaistossa hyvin mukana ennen reissin ratkaisuhetkiä, mutta pieni seinäläpsäisy seisautti koko prosessin ja hän vaipui lopulta kymmenenneksi, joka tilanteen huomioiden oli hyvä lopputulos tulemana jossa oli pahaenteisetkin viitteet ilmassa. Kevin Harvick oli vaikeuksissa miltei koko mittelön ajan, mutta lopputulos (8:s) oli siihen nähden kiitettävä. Kevinin tallikaveri Clint Bowyer ajoi hienosti toiseksi ja Daniel Suarez kolmanneksi. Aric Almirola oli myös seitsemäs, joten tallin lippulaiva on yllättäen ollut alkukaudesta paljon vastatuulessa t'kavereiden kanssa vaikka pisteissä onkin ensimmäisenä - toisaalta tämä myös lupaa hyvää sen potentiaalin osalta joka toivottavasti kumpuaa myös #4 autosta hetken lyödessä.

Hendrick varasti kuitenkin otsikot viikonloppuna, kun talli vihdoin ja viimein ainakin hetkellisesti valtasi kynänkärjen viivanteot paperille, kun esimerkiksi JJ vei kaikki mahdolliset sessiot nimiinsä aina harjoituksista aika-ajoihin. Kisassa selkeä vahvuus oli juuri spesiaali 1-2 kaarteen taitto, joka vaatii erikoislähestymistä ja sehän 7-kertaiselle sopi mitä mainioimmin. Jimmie itse oli lopulta hivenen vaisumman keskikisan jälkeen viides, mutta noottia ja lappu vastustajien postilaatikkoon mitä ilmeisemmin varoitusmerkkinä talli antoi ja eri toten, Johnson. Tänä viikonloppuna Bristolissa näyttää HMS:n hyvä vire jatkuvan, joten nähtäväksi jää mihin talli on virittäytynyt.


Kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/oreilly-auto-parts-500/stn/race/

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Tänä viikonloppuna roomalaisen imperiumin amfiteatterin ilmojen tuoksusta ajetaan tätä tunnelmaa jäljittelevästi Bristolin colosseumilla NASCARin toiseksi lyhimmällä radalla, mutta mainosteemahan on sopivasti "maailman nopein lyhytrata" joten jännittävät talkoot on luvassa hienolla venuella sunnuntai-iltana.

----------

Yksi aikakausi NASCARissa ja eri toten, Foxin selostuskopissa, päättyy Sonoman kilpailu jälkeen kesällä, kun Darrell Waltrip laittaa kuulokkeet viimeistä kertaa seinämään roikkumaan ja vetäytyy tuttuna äänenä nassusta 72-vuoden iässä ja 19:sta vietetyn sesongin jälkeen äänikamarista Foxilla. Hän urallaan voitti 84 kisaa ja kolme mestaruutta koppiautoilun kuninkuusluokassa ollen uransa päättymisen jälkimainingeissa erittäinkin positiivinen sekä iloinen veijari selostamossa juttujen melkeinpä ollessa vaan parempina vuosi vuodelta. "Boogity boogity boogity"-huudosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta mielestäni tämä kaverin elämänasenne on puhdasta rautaa eikä huonoa päivää näytä olevan sitten millään. Toisaalta kyllä sitä samaa vekkulimaisuutta myös hänen pikkuveljessä esiintyy, joten aika itseironimaista heittäytymistä löytyy veljesparilta. DW:n ura alkoi selostamossa traagisesta 2001 vuoden Daytona 500:sta, jossa hänen pikkuveljensä voitti, mutta samalla Dale Earnhardt sr. menehtyi viimeisessä kaarteessa viimeisellä kierroksella. Tuo hänen reaktionsa kisan jälkeen on aika tunnelatautunutta suhtautumista, joka tänä päivänäkin muistetaan. Erittäin moniosaava kaveri kyseessä ja lahjakas sekä ratissa että kuulokkeet päässä; osaa viihdyttää yleisöä monitulkintaisesti. Hieno ura joka vielä jatkuu muutaman kisan ajan ennen eläköitymistä.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Bristolissa oli tapahtumarikkain ja kamppailukiivain mittelö tähän mennessä kautta - myös keltaiset viuhuivat kahden virallisen lisäksi peräti kymmenen liputuksen n. luokkaa joka on paljon tällä kaudella ja tähän mennessä katseltuna. Kyle Busch voitti huolimatta heti alun kolarivahingosta, joka kuitenkin tylpistyi lähes täysin auton peräosaan joka voi olla BMS:llä jopa vauhdinantaja jos peräliukuri/-siipi pysyy ilmanohjauksessa täysipäisenä mukana. Kolmas voitto loppureissin hurmosvaihteella ja tuo kolme voittoa on iso keissi tässä vaiheessa kautta, kun isosta kolmikosta kaksi muuta ei ole vielä voittanut lainkaan, kaksi on mennyt tallikaverille ja kaksi Kessun Patelle. Toivottavasti isosta kolmikosta ei tällä kaudella ole muuntautumassa isoa yksikköä :D

Kurt Busch kruunasi hyvän alkusesongin kauden parhaimmallaan ollen toinen (1-2 tulleet Buschin veljekset ovat muutenkin aktiivikuskeista eniten Bristolissa voittaneet juuri tuossa järjestyksessä). Joey Logano oli kolmas, joka oli hyvä sijoitus samanlaisen kilpailun mehusteluiden jatkeena, Wood Brothersin Paul Menard sai mukavan kisan plakkuihin, kun #21 oli lopulta kuudes (hieman vaisun avauskauden jälkeen tämän kaverin kanssa ratin takana tämä talli voi tällä sesongilla jo yltää parempaan), Ryan Newman oli yhdeksäs, joten hänen ansioluettelonsa kasvoi sijoituksella ansaitulla ettei vain jo jonkin aikaa tuttu fraasi "vaikea ohittaa kierroksella" ollut mainittavana jälkiselonteossa. KH:n tallikavereista yksi keskeytti ja kaksi oli kympin joukossa Kevinin itse oltua tapahtumatäyden matsin jälkeen kolmastoista, joka sijoituksena on esimerkillinen kun hän oli yhdessä vaiheessa neljä kierrosta kärjestä ja muitakin olijoita oli kierroksia perässä, mutta keltaiset ja erinomainen auto toivat hänet tuohon sijalle. Harmi sinällään, kun harjoituksista alkaen auto oli radan parhaimmistoa (oikeastaan selkeästi ensimmäistä kertaa tällä kaudella) mutta ongelmat alkutaipaleella toivat polvien vapinaa joka pakotti kokoamaan rivit uudestaan. Harvickia seurattiin välillä tv:ssä ja autosta käsin, niin olihan tuossa autossa tosi hyvää menoa, mutta nyt ei vain näyttöjä saanut lyötyä tiskiin. Pieni varoitus kilpailukyvystä kuitenkin koko orkesterikunnalle annettu, eli kyllä positiivista kapasiteettia tiimistä löytyy kääntää tulosvastike plussan puolelle jo lyhyelläkin varoitusajalla.

Kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/food-city-500/stn/race/

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Sitten ensimmäistä kertaa tällä käynnissä olevalla kalenterikaudella, NASCAR ajaa kisansa ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Richmond International Racewaylta joten toinen lyhytrata toisen perään luvassa - tämän jälkeen NASCAR onkin sitten tositoimissa kahden viikon päästä, kun ensi viikko menee välilomana.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Bristolin kisan eilen katsoin ja kiinnitti huomiota että katsomossa oli varsin väljää. Kisahan oli ihan hyvä.



Eurosarja alkaa tänään Valenciassa.
Elite 1 -luokan lähtö 14:30
https://www.youtube.com/watch?v=86KVD72duNE
#23 Henri Tuomaala

edit: Livestreaming ei toimi eikä tv-grafiikat, kai siellä joku on kirjaamassa lopputulokset ruutuvihkoon.

Elite 2 -lähtö 18:00
https://www.youtube.com/watch?v=QgSjXO80uiE
#2 Jesse Vartiainen
#23 Ian Eric Waden
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Tuomaala 19.
Waden 19.
Vartiainen keskeytti törmättyään pyörähtäneeseen autoon

Toisessa lähdössä oli jo kunnolla viihdettä, hyvää kärkitaistelua ja kärkikaksikko pyörähti viimeisessä mutkassa. Aiemmat näkemäni tämän sarjan lähdöt ollu hiukan pettymyksiä.

Huomenna Elite 2 11:45
https://www.youtube.com/watch?v=16g8XB4IYG8

Elite 1 15:10
https://www.youtube.com/watch?v=g78w4NB4U8M

edit:
Tuomaala 17.
Waden 15.
Vartiainen 26.
Henri ja Jesse joutuivat molemmat lähdöissään kolarisuman keskelle ekalla kierroksella.
 
Viimeksi muokattu:

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
80 kisaa se otti, mutta vihdoin ja sanotusti viimein Martin Truex voitti lyhytradalla hänelle sillä parhaimallaan näiltä vuosilta, eli Richmondissa. Kauhukuvia oli ilmassa että kestääkö kuitenkaan kun letka kärjessä liimaantui häntä lähemmäs ja lähemmäs, mutta piti linjansa ja rauhallisesti käyttäytynyt Joey pysyi lestissään (ilmeisesti nyt ei kannattanut varata puskuria tähän, että voittajan ympyrä olisi jäänyt kummalta tahansa siinä tilassa välistä jälkeenpäin - kts. historia kahden kuskin välillä). Kilpailua aika näytöstyyliinkin johtanut KyBu vuorostaan ajautui varikolla vaikeuksiin eikä saanut enää oikein jälkimainingeissa hinattua autoaan aivan niille sijoille kun olisi odottanut, mutta liikenteessä RIR:llä on vaikea ohittaa etenkin kympin kärjessä. Hän oli lopulta kahdeksas. Hänen pirteästi alkukauteen säveliä uusia vislannut Denny Hamlin ajatutti nelirenkaisensa jälleen viiden joukkoon, eli tallissa Truex Jr. voiton jälkeen voi kokonaisvaltaisesti sanoa olevan henki päällä ja erityisesti Hamlin on tiimeinensä saanut piristävästi todellakin tulosta aikaiseksi. Denny on kuskina kyllä sellainen, että jos hän pystyy pitemmän päälle jossain viiden nurkilla viilaamaan niin voi olla todellakin vakavasti otettava tittelikandidaatti. Hän on yleensä juuri 2010-luvulla ollut kahta kautta lukuun ottamatta hyvinkin epätasainen (voittojen suhteen erityisesti) eikä pudotuspelit ole hirveästi tuloksellista muutosta tuonnut vaikka se olisi ollut jo parempaa tekemistä kuin runkosarjan onnistumiset. Siksi tälläinen pitempiaikainen sarja korkeita mediaanisia tuloksia lupaa hänen kohdallaan erittäinkin positiivisia pilvenraotuksia tulevaisuudessa etenkin kun tallissa informaatio kulkee kehityksen suhteen.

Clint Bowyer oli hienosti kolmas vaikka hän jo kutitteli hyvinkin mahtipontillisesti Martinin pyrstöä tiukimpien vääntöjen ollessa käynnissä, mutta ei yhdestä hyvästä ohitustilanteesta huolimatta päässyt enää yrittämään jääden kolmanneksi joka on kovaa markkinavaluuttaa kuitenkin hänelle hyvään alkukauteen. Kevin Harvick liidoitti itsensä paalulta hyvään lentoon, sitten taantuma, parantuminen ja lopulta aivan kisan parhaimpaa vauhtia esitteli lopussa. Toinen kisaviikonloppu putkeen jossa kulkupuolta oli ja tässäkin turneessa se löytyi kilpailun loppupuolella säätöjen ja linjavetojen muutosten kautta. Richmond on KH:lle ollut sellainen top-10 rata pitkin vuosia, mutta nyt löytyi ihan voittajavauhtia lopussa joka kieltämättä säestää suurta peukkua sekä posia lähdettäessä tauolle josta freessinä takaisin sorville.

Richmondin tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2019/monster-energy-nascar-cup-series/toyota-owners-400/stn/race/

Sarjatilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

NASCAR tosiaan viettelee ensimmäistä lomajaksoaan tämän kauden aikana ja palaa tositoimiin puolentoista viikon päästä Alabaman hirmulla, eli Talladega Superspeedwaylla sunnuntai-iltana.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Tuomaala 19.
Waden 19.
Vartiainen keskeytti törmättyään pyörähtäneeseen autoon

Toisessa lähdössä oli jo kunnolla viihdettä, hyvää kärkitaistelua ja kärkikaksikko pyörähti viimeisessä mutkassa. Aiemmat näkemäni tämän sarjan lähdöt ollu hiukan pettymyksiä.

Huomenna Elite 2 11:45
https://www.youtube.com/watch?v=16g8XB4IYG8

Elite 1 15:10
https://www.youtube.com/watch?v=g78w4NB4U8M

edit:
Tuomaala 17.
Waden 15.
Vartiainen 26.
Henri ja Jesse joutuivat molemmat lähdöissään kolarisuman keskelle ekalla kierroksella.
Nämä näkyy muuten jälkeenpäin aina ALFATV:ltä uusintana koosteena, Jari Nurminen niissä selostajana.
 
Ylös