Hyvä Pyrde, kun ei voi perua äänestystä. Nyt meni säkällä oikeaan.
Aamulehden pääkirjoituksen ja tuon kollegaesimerkin "innoittamana" mietin tässä aamusella kaffekupposen kera että miten oman Natokantani nyt perustelisin.
Pistin parit väliotsikot, jonka pohjalta lähdin ajatuksiani kirkastamaan.
Niin, oma Nato kantani muuttui viime vuoden puolella, ei pelkästään Ukrainan takia, mutta se oli viimeinen niitti.
Koita jaksa lukea ainakin vähän alkua.
Ympäristö on muuttunut:
Kollegasi mielipiteen tiivistelmä oli esimerkki siitä miten käy kun jämähtää mielipiteineen historiaan.
Neuvostoliittoa, johon toimi nuo poikkeukselliset Suomen ulkopolittiset toimintatavat, ei ole enää.
Valta ja vallanpitäjät ovat vaihtuneet ja samalla myös koko
valtioideologia.
Maata ei johda enää politbyroo, jolla oli apuna armeijan ja KGB:n tapaiset turvallisuusorganisaatiot. Kumppani Suomen naapurissa ei ole enää sama kuin ennen, siksi ei sama ennen hyvin toiminut politiikka voi sellaisenaan enää toimia.
Toki joka suhteeseen kuuluu hyvät tavat jne, mutta tämä on ihan sama kuin vaikka vertailemalla parisuhdetta exä:n nyxä:n kesken: parin keskinäinen dynamiikka, jopa tapa puhua ja parisuhteen intiimipuoli ym. ovat erilaiset.
Kekkosen-Paasikiven linja ja puoluettomuuspolitiikka ei siis toimi enää, koska vallassa on entinen renki eli KGB:n perillinen FSB, armeija ja poliisi.
Tätä kutsutaan
sekurokratiaksi: turvallisuuselimet ovat vallan kahvassa. Myös media on tiiviisti valtion kontrollissa.
Aikanaan oli selvää ketkä maata johti, KGB ja armeija ei sanellut miten ulkopolitiikkaa hoidetaan, sen teki politbyroo tunnettuine jäsenineen, joihin oli kontaktit.
Putinin lähipiiri on vähän hämärän peitossa, mutta on faktaa että se on vahvasti miehitetty FSB:n/entisten KGP miesten toimesta (ja Putinhan on entinen KGB upseeri).
Venäjän uudet tavoitteet:
Ennen poliittista ideologiaansa maailmalle levittänyt maa levittää sen nykyään sijaan maailmalle omaa laajentumishaluaan, ei poliittista ideologiaa. Sen sijaan heillä on suurvenäläinen ajatusmalli, panslavismi, maanmiespolitiikka sekä vanhojen tsaarien aikaisten rajojen palautus. "
XXXX ja YYYY on ikiaikaista venäläistä maata..." on tuttu lause monissa Venäjän ja venäjämielisten iskulauseissa.
Siksi Suomenkaan rooli ei ole enää sama. Siitä lisää vähän jäljempänä.
Viron esimerkki, Naton turvatakuut:
Carl Haglund mainitsi aivan hiljattain että Viro oli oikeassa: Suomen olisi pitänyt reagoida aiemmin tapahtuneiden tosiasioiden perusteella. Venäjästä ei ole tullutkaan edistyksellinen demokratia jota varmaan kaikki (viidettä kolonnaa
lukuunottamatta) toivoivat. Venäjällä olisi ollut mainio tilaisuus tulla Euroopan "Amerikaksi", maaksi johon kaikki haluavat ja jossa kaikkien yritteliäitten ihmisten unelmat toteutuvat. Mutta ei näy siirtolaisvirtaa sinne, ei ole venäläisiä kaikkien haluamia tuotteita ja palveluita, musiikkia ja kulttuuria. Ei oikeastaan edelleenkään mitään, mistä tavallinen kansalainen voisi nauttia. Paitsi se bensa ja öljy, mutta siinäkään ei lue selvästi että Made in Russia.
Obaman vierailu oli kova juttu naapurissa ja etenkin selkeä viesti "Näpit irti Virosta!" Turvatakuut toimivat siis jo.
Voi kunpa tuossa olisi ollut "Näpit irti Virosta ja Suomesta!"
Venäjän voimapolitiikka, suomettuminen:
Venäjällä ja N:liitolla on silti monia yhteisiä piirteitä, kumpikin kunnioittaa vain vahvempaansa.
Suomen ainutlaatuinen politiikka toimi aikanaan siksi, että Suomi sai roolin toimia näyteikkunana länteen maasta, jossa siirtyminen kansandemokratiaan tapahtuisi rauhanomaisesti.
Kekkonen ymmärsi tämän hyvin ja käytti sitä häikäilemättä hyväksi, maan etua ajatellen. Valitettavasti se mikä oli Kekkoselle täyspäiväinen työ, oli liian monelle suomalaiselle päättäjälle myös vapaa-ajan harraste tai jopa uskonto.
Lisäksi sitä käytettiin opportunismin merkeissä edistääkseen omaa poliittista uraa, jolloin se kääntyi valtiota vastaan mm. luovuttamalla naapuriin tietoja, jotka oli luokiteltavissa valtiosalaisuuksiksi.
Tätä oli suomettuminen pahimmillaan Stasi yhteyksineen, kotiryssineen ja liian "henkisesti intiimeine" suhteineen niissä.
Tämän perintönä Suomessa on edelleen muutamia vanhoja politiikkoja mutta ennen kaikkea vanha "pelon ajan" henkinen ilmapiiri, jossa ajatellaan että ollaan tässä kyljessä hiljaa ja hissukseen niin saadaan olla rauhassa.
Naapurin etu oli tärkeämpi kuin maan oma etu. Sen sijaan että mietittäisiin mikä on tämän maan etu, asetetaan naapurin etu ensisijalle ja määritetään omat tavoitteet sen mukaan ettei naapuri suutu.
Tämä suomettumisen ajan henkinen perintö näkyy edelleen erikoisena amerikkavastaisuutena -70 luvun retoriikalla höystettynä sekä ajatuksena että vanha politiikka toimii hamaan loppuun saakka myös uuden, oikeistolaisen ja kansallismielisen Venäjän kanssa. Ei toimi, koska naapurikaan ei ole enää se sama.
Maan rajat ovat samat mutta naapurissa möyryää nyt erilainen, laajentumishaluinen karhu ja jonka kanssa on nyt löydettävä uudet keinot selvityä itsenäisenä.
Taktisten ydinaseiden esiinveto puheissa, sotilaallisen konfliktin tuominen Eurooppaan, rajaloukkaukset, lapsiasioiden kanssa nahistelu, tuontitullien ja rajamuodollisuuksien kanssa kiusaaminen ovat vakavia esimerkkejä että tilanne on muuttunut ja siihen täytyy reagoida uudella tavalla.
Kekkosen/Paasikiven linjalla tästä ei selvitä, ainoa vastavoima on hakea turvaa lännestä, jonne olemme aina suuntautuneet. Toinen vaihtoehto on itä, mutta se ei tunnut houkuttelevalta, koska suhde ei olisi tasapuolinen.
EU ei yksinään pysty antamaan meille turvatakuita, EU:lla ei ole sotilaallista puolustusta, se on pelkkä kaunis idea paperilla.
Natolla on nyt uusi rooli kriisinhallinnan lisäksi, valmiit joukot sekä se koostuu jo nyt liki kaikista EU maista.
Suomen (ja Ruotsin) liittyminen Natoon takaisi stabiliteetin näille kulmille, koska sen heiluttaminen olisi liian kallis ja tuhoontuomittu yritys Venäjälle. Totaaliseen ydinkatastrofiin ei heilläkään liene haluja.
"Niin että mitä sitten, sanoi Simo":
Suomi on valinnut jo tiensä kauan sitten sekä lunastanut paikkansa läntisessä kulttuurissa.
Viedään tämä nyt kunnolla loppuun saakka ja hoidetaan se pakollinen puolustuspuolikin kuntoon eikä anneta mahdollisuutta iskeä eripuran kiilaa läntisten maiden väliin pysyttelemällä jossain välitilassa.
Se ei ole kenenkään etu ja ennen kaikkea se ei ole meidän omakaan etu. Venäjä on kulissien takana jo tiedostanut tilanteen, mutta tilanteen pitkittäminen omasta puolestamme jatkaa ja edesauttaa poliittisesti epävakaan tilanteen säilymistä.
Hyvät naapuruusuhteet kuuluu ehdottomasti kuvaan jatkossakin, mutta sen pitää silloinkin toimia tasavertaisuuden merkeissä eikä aina sen varjossa että meitä näpäytellään muodossa tai toisessa ja muistutetaan että olemme pieni ja heikko maa. Hyvät käytöstavat pitää kuulua kummallekin osapuolelle ja siihen kuuluu myös toisten kansainvälisesti tunnustettujen rajojen kunnioittaminen.
Korvataan Paasikiven-Kekkosen linja jatkossa vaikka Kekkosen-Niinistön linjalla, johon on otettu vanhasta se toimiva osuus ja lisätty uuden tilanteen mukaiset toimintamallit.
Toivottavasti joskus tulee sellainen päivä jolloin vaikkapa matkailu Venäjällä on suomalaisille arkipäivää, rajat ovat auki sekä vapaat ja voi lähettää reissusta kotiin postikortin 72:kakkosmaisesti "from Russia with Love" ihan oikeasti tarkoittaen sitä
