NICK REPORT - SILVERSTONE RACE
Myös Bemarilla harkittiin Nickin jatkamista toiselle stintille samoilla kumeilla, mutta onnekseen siellä päätettiin kuitenkin vaihtaa uudet. Kuten team radiostakin kuultiin, talli odotti vain lyhyttä kuuroa, mutta toisin kävi. Olosuhteiden ollessa pahimmillaan Nick laski kierrosaikojaan reippaasti, mutta se auttoi, ja hän oli niitä harvoja, ellei ainut joka ei vieraillut nurmikon puolella lainkaan.
Vasta kuivan kelin kisassa testataan onko autoon tehdyt muutokset ratkaisseet alkukautta vaivanneet ongelmat kokonaan. Mikäli näin on, Nick on jatkossa mukana kärkkymässä kärkinimien ongelmia ja sotkemassa kärjen järjestystä. Nythän tähän porukkaan on Kubican jatkoksi ilmoittautunut myös Kovalainen.