Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Vuoden 1986 Mexico Cityn kisassa oli myös toinen onnekas mies tai ainakin melkein eli Philippe Alliot.

Omanlaisensa sensaatiokisa oli myös Philippe Alliotin ajo joka olisi aivan parhaimmillaan voinut tuoda hänelle toisen sijan, mutta hänen oli lopulta kuitenkin pakko tehdä varikkopysähdys.

Kun vielä osa hänen ajovastustajistaan kisapäivänä oli reaalisesti liian nopeita niin valitettavasti ainakin osittain Alliot joutui luottamaan onneen saadakseen pisteen. Parhaimmillaan tietysti oli tulossa pisteitä tai kolmas sija jatkuvien varikkokäyntien takia.

Bensakin loppui häneltä ruutulipun jälkeen jolloin muun muassa Nelson Piquet toimi tuossa kisassa taksimiehenä minkä ehti ruutulipun jälkeen.

Etenkin kun niin monelta kuskilta loppui polttoaine!
Todella mielenkiintoista tietoa sinulla on kyllä tarjolla. Kiitos kovasti. 👏👍
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Meksikossa oli yllättävän monena vuonna ongelmia myös erinäisten tautien kanssa ja esimerkiksi vuoden 1986 ja 1991 kisoissa oli muun muassa Montezuman tautina tunnettu ikävä tapaus pistämässä löysät pöksyihin puolelle varikkoväestä tai siitä erikseen seuranneen kuumetaudin johdosta vetäyttää kilpailuvoittajat kuten Bergerin ja Riccardo Patresen pois viikonlopulta.

Välillä sattui tietysti muutakin kuten Alex Caffin lääkärin avun tarvinta vuoden 1989 kisan jälkeen kun siitä puhuen auton juomapulloon ei ollut täytetty oikeaa, kunnollista juomaseosta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kyllä näkyi.

CCMK:n ylläpitämä keskutelu turva-autojen historiasta, merkki ja malli vaihteli kisakohtaisesti ennen kautta 1997.
https://f1-forum.fi/threads/turva-autot-f1-ssae.16538/
Muuten ihan hyvä, mutta oikeastaan jo vuosina 1992-1996 oli jo yksi toimittaja eli ensin Ford ja sittemmin Renault, mutta tuolloin oli vielä sallittua myös järjestäjienkin käyttää omia turva-automallejaan kisoissa niiden rinnalla.

Katos. Turva-auto-topiccikin täällä 👍
Onhan se.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Nopeasti googlasin tämän. Oli vuonna 1973 ekaa kertaa käytössä. 🏁

https://f1.fandom.com/wiki/Safety_Car
Näin oli ja välissä oli vuosina 1974-1991 Järjestysauto ja sen jälkeen Course Car jota myös Pace Cariksi sanottiin silloin tällöin.

Course Carilla näin esimerkiksi Brasilian 1991 muiston pohjalta Wilson Fittipaldi kyyditsi Ayrton Sennaa palkinnoillekin ensimmäisen kotikisan voiton yhteydessä!
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Näin oli ja välissä oli vuosina 1974-1991 Järjestysauto ja sen jälkeen Course Car jota myös Pace Cariksi sanottiin silloin tällöin.

Course Carilla näin esimerkiksi Brasilian 1991 muiston pohjalta Wilson Fittipaldi kyyditsi Ayrton Sennaa palkinnoillekin ensimmäisen kotikisan voiton yhteydessä!
Mielenkiintoista, että Safetycarilla ollut tuolloin tuollainen nimi. Ja siinä on kaksi suurta brassilegendaa ollut autossa, kun Fittipaldi antanut Sennalle kyydin
 

mokin

Well-known member
Liittynyt
9.9.2021
Viestit
239
Sennan temperamentista ja kuskista yleisesti, toivon totisesti että Maxista ei tule Senna kakkosta. Mielestäni selvästi yliarvostettu kuski (Senna siis), itse rankkaan Prostin reilusti ylemmäs. Schumikaan ei possuiluistaan huolimatta ollut lähelläkään Sennaa.

Sennan valitettava menehtyminen nosti hänet mielestäni liian arvostetuksi, varsinkin nyt jälkeenpäin kun dokumentit on tehty aika kiiltokuvamaisesti ja rankasti siloitellen. Mutta kova kuski hän kuitenkin oli, silti muutaman sijan nousee ”legendansa” takia ylemmäs kuin kuuluisi. Toivotaan että Maxin luonne kehittyy aikuismaisempaan suuntaan ja kauemmas Sennasta. Sellaista Laudamaista laskelmointia kun saisi lisää, niin taivas rajana.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Sennan temperamentista ja kuskista yleisesti, toivon totisesti että Maxista ei tule Senna kakkosta. Mielestäni selvästi yliarvostettu kuski (Senna siis), itse rankkaan Prostin reilusti ylemmäs. Schumikaan ei possuiluistaan huolimatta ollut lähelläkään Sennaa.

Sennan valitettava menehtyminen nosti hänet mielestäni liian arvostetuksi, varsinkin nyt jälkeenpäin kun dokumentit on tehty aika kiiltokuvamaisesti ja rankasti siloitellen. Mutta kova kuski hän kuitenkin oli, silti muutaman sijan nousee ”legendansa” takia ylemmäs kuin kuuluisi. Toivotaan että Maxin luonne kehittyy aikuismaisempaan suuntaan ja kauemmas Sennasta. Sellaista Laudamaista laskelmointia kun saisi lisää, niin taivas rajana.
Brasilialla on yhtä paljon maailmanmestaruuden saavuttaneita kuljettajia, kuin Suomella. Eli kolme. Siinä missä Suomalaiset kuljettajat ovat saavuttaneet yhteensä neljä maailmanmestaruutta, on Brasilialla kahdeksan maailmanmestaruutta Emerson Fittipaldin, Nelson Piquetin ja Ayrton Sennan saavuttamana.

Mutta sitä en ymmärrä, miksi juuri Senna nostetaan Fittipaldin ja Piquen yläpuolelle monesti. Senna oli usein melko raju otteissaan Prostia kohtaan. Maailmanmestaruustaistelut ratkaistiin Suzukassa 1989 ja 1990 kolaroimalla. Näistä jälkimmäinen oli puhtaasti Sennan vika.

Itsekin usein pohtinut , että olisiko Sennan kuolema juuri nostanut hänet sellaiseksi legendaksi, missä hän on nyt.

Piquet oli omasta mielestäni parhaimmillaan samalla tasolla Sennan kanssa. 🏁
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Brasiia ja myös koko Etelä-Amerikka on tuottanut historian aikana useita maailmanmestareita ja GP- voittajia. Tähän voisi laittaa esimerkkeinä sellaiset F1- suuruudet, kuin Juan-Manuel Fangio, Ayrton Senna, Nelson Piquet, Emerson Fittipaldi, Carlos Reutemann, Juan-Pablo Montoya, Rubens Barrichello, Felipe Massa ja Carlos Pace.🏁 Joku hieman ilkikurinen laittaisi listalle myös Ricardo Rossetin, sekä Esteban Tueron😉 itse en kuitenkaan laita.

Mutta mitä Etelä-Amerikan ja Brasilian F1- mahdille on tapahtunut? Ennen Brasiliasta tuli liukuhihnalta huippukuljettajia. Näin ei enää tapahdu.

AYRTON SENNA, Nelson Piquet ja Emerson Fittipaldi ovat mestareita ja legendoja. He ovat kolme menestyneintä brasilialaista F1-kuljettajaa.

Brasilia alkoi nousta F1-sarjassa suurvallaksi 1970-luvulla. Vähitellen Brasilian ja koko Etelä-Amerikan painoarvo formula ykkösissä on kuitenkin romahtanut. Sunnuntaina ajettavaan Brasilian GP:hen ei starttaa yhtään eteläamerikkalaista kuljettajaa.

Brasilia on isännöinyt F1-sarjaan kuuluvaa kilpailua jo 46 kertaa – vuodesta 1973 saakka.

Nyt sambamaan osakilpailu ajetaan ensimmäistä kertaa niin, ettei mukana ole yhtään brasilialaiskuljettajaa. Se latistaa väkisin tunnelmaa Interlagosin vanhan radan katsomoissa Sao Paulossa.

BRASILIALAISET kuljettajat ovat saavuttaneet F1-sarjassa yhteensä kahdeksan maailmanmestaruutta ja 101 voittoa.
kuljettajat ovat saavuttaneet F1-sarjassa yhteensä kahdeksan maailmanmestaruutta ja 101 voittoa.

Aiemmin monet suuret brasilialaisyhtiöt nostivat nuoria kuljettajia kohti F1-sarjaa. Ne mahdollistivat kuljettajien siirtymisen Euroopan radoille.

Tilanne on muuttunut, ja paljolti Brasilian surkean taloustilanteen takia. Sama koskee laajemminkin Etelä-Amerikkaa.

Kun brasilialaiskuljettaja Felipe Massa nousi 2000-luvun alussa F1-sarjaan, niihin aikoihin Euroopan kaikissa merkittävissä pikkuformulaluokissa oli hänen maanmiehiään taistelemassa mestaruudesta. Ei ole enää.

– Brasilian taloustilanteella on oma vaikutuksensa, mutta se ei ole ainoa ongelma, Massa sanoi.

– Brasiliassa ei ole enää mitään sellaista, mikä auttaisi kuljettajia nousemaan kartingista pikkuformuloihin. Ei ole sellaista kansallista sarjaa, josta olisi suurta hyötyä Eurooppaan siirtymisessä. Monissa maissa on formula 4 -sarja, ja Brasiliakin tarvitsee sellaisen, Massa jatkoi.

Ikävä tilanne siis kaikenkaikkiaan.

26626d4181b08e03760cccd7cd5f84e3.jpg450_1000.jpg
 

mokin

Well-known member
Liittynyt
9.9.2021
Viestit
239
Alkuperäinen lähde olisi hyvä noissa laittaa esille tai vielä parempi olisi sitten linkata itse juttu. Foorumilla ei ehkä niin tarkkaa, mutta harvinaisen törkeää silti mielestäni.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Brasilialla on siis kolme maailmanmestaruuden saavuttanutta kuljettajaa, Emerson Fittipaldi, Nelson Piquet ja Ayrton Senna.

Myös kaksi multi-GP-voittajaa löytyy. Rubens Barrichello ja Felipe Massa saavuttivat kummatkin 11 GP- voittoa urallaan. Heidän uraltaan löytyy myös paljon muuta yhtäläisyyttä.

Sekä Massa että Barrichello ajoivat kummatkin vuosikausia Ferrarilla ja Williamsilla. Kummankin tiimikaverina ajoi Michael Schumacher.

Sennan kuoltua Barrichellosta odotettiin seuraavaa brasilialaista maailmanmestaria. Sellaista hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut. Silti komea ura on Rubensilla takana.
DIQAsuQXgAEUqdJ.jpeg
Barrichello ajoi erittäin hyvin Jordanilla ja Stewartilla. Rubens loisti sateella, ja ottikin Jordanilla ensimmäisen paalupaikkansa kauden 1994 Span:n aika-ajoissa sateisella radalla. Myös Stewartilla Ranskan GP:ssä kaudella 1999 Rubens oli paalupaikalla. Aika-ajo ajettiin rankkasateessa.

Jordanilla ajettu paalupaikka 1994:

Stewartilla ajettu paalupaikka 1999:

Stewartilla ja myös Jordanilla Rubens Barrichello saavutti useampia podium-sijoja. Yksi mieleenpainuva podium oli Monacossa 1997 ajettu kakkossija Stewartin ratissa. Hieno ajo märällä radalla.

77d6033699fef463b84c8c24f5dde386--monaco-formula-.jpg

Stewartilta Rubens Barrichello pääsi Ferrarille kaudeksi 2000. Rubens ajoi ensimmäisen voittonsa Hockenheimissa kaudella 2000.

Ferrarilla Rubens Barrichello auttoi tiimin merkkimestaruuteen kausina 2000-2004. Sen lisäksi Rubens otti Ferrarilla yhdeksän GP- voittoa. Kyllästyttyään olemaan Michael Schumacherin kakkoskuski Rubens siirtyi uuteen Honda - tiimiin Jenson Buttonin tiimikaveriksi.

Hondalla Rubens ajoi suhteellisen tasaväkisesti Buttonin parina ja oli muun muassa podiumilla Silverstonessa 2008.

Honda vetäytyi kauden 2008 päätteeksi, ja Ross Brawn osti entisen Honda - tiimin itselleen. Tiimi olikin yhtäkkiä paras kaikista.

Mutta siinä missä Jenson Button voitti maailmanmestaruuden kaudella 2009, Rubensin kausi oli kaksijakoinen. Toki kaksi voittoa kaudella, ensimmäinen Valenciassa ja toinen Monzassa. Mutta Barrichello ei kyennyt haastamaan Buttonia oikein kunnolla.

Kaudeksi 2010 Rubens suuntasi Williamsille, jossa ajoi pari kautta vailla suurempaa menestystä.

11 voittoa, kaksi kuljettajien hopeaa ja kaksi kuljettajien pronssia. Brasiliassa Rubens ei koskaan voittanut , mutta otti siellä kolme paalupaikkaa kuitenkin.

Felipe Massan ura alkoi Sauberilla 2002. Massa oli heti nopea, mutta virhealtis. Siksi kauden 2003 Massa vietti Ferrarin testikuljettajana keräten kokemusta. Massa ajoi muutaman kauden Sauberilla, ja siirtyi Ferrarille kaudeksi 2006.

Ensimmäisellä kaudellaan Scuderian kilpakuljettajana Felipe Massa saavutti kaksi GP- voittoa, joista ensimmäinen tuli Turkissa ja toinen Brasiliassa kotiyleisön edessä.


Felipe-Massa-PA.jpg

Kaudella 2007 Massa sai uuden tiimikaverin suomalaisesta Kimi Räikkösestä. Massa oli usein Kimiä nopeampi aika-ajoissa, mutta kisat menivät useimmiten Kimille. Kimi voitti maailmanmestaruuden tuolloin, ja Felipe Massa varmisti Ferrarille tiimimestaruuden.

Kaudella 2008 oli Massan vuoro taistella maailmanmestaruudesta. Koko kausi oli käytännössä Felipe Massan ja Lewis Hamiltonin välinen taistelu mestaruudesta. Massa saavutti Kaudella kuusi GP- voittoa, joista uran viimeinen voitto tuli kotikilpailussa Interlagosissa. Mutta voitossa oli katkera maku, kun Felipe hävisi vain yhdellä pisteellä mestaruuden Hamiltonille. Ferrari voitti kuitenkin tiimien mestaruuden.

1759209.jpg

Kausi 2008 oli silti Felipe Massan uran paras. Kaudella 2009 Ferrari oli pudonnut kärjestä uusien sääntöjen takia. Massa vielä loukkaantui pahoin Unkarissa Barrichellon autosta irronneesta jousesta. Loppukausi 2009 Massa oli toipilaana.

art.massa.helmet.gi.jpg

Massa palasi radoille kaudella 2010. Hän oli edelleen Ferrarilla. Massa ajoi kaudet 2010-13 Fernando Alonson tiimikaverina häviten Alonsolle jokakausi. Tosin Alonso taisi olla myös tiimin selkeä ykköskuski.

Kaudella 2014 Felipe siirtyi Williamsille Bottaksen tiimikaveriksi. Massa saavutti Williamsilla useita hyviä sijoituksia kausien 2014- 17 aikana yltäen usein podiumille, ajaen jopa kilpailun kärjessä Silverstonessa ja saavuttamalla paalupaikan Itävallassa kaudella 2014. Williams oli valmistajien kolmonen kausina 2014 ja 2015.

Massa lopetti uransa kauden 2017 päätteeksi.
1410197551576_wps_8_Williams_driver_Felipe_Ma.jpgf1-italian-gp-2015-felipe-massa-williams-fw37.jpg
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
pientä keskustelua olisi mukava herättää tässä. Mitä sanotte, oliko Nelson Piquet samalla tasolla kuljettajana kuin Ayrton Senna? Miten rankkaisitte keskenään nämä kolme brassi-mestaria, eli Ayrton Senna, Nelson Piquet ja Emerson Fittipaldi.

Entäpä olivatko Rubens Barrichello ja Felipe Massa samalla tasolla keskenään? Vai jompikumpi toista parempi ?
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Alkuperäinen lähde olisi hyvä noissa laittaa esille tai vielä parempi olisi sitten linkata itse juttu. Foorumilla ei ehkä niin tarkkaa, mutta harvinaisen törkeää silti mielestäni.
Tarkoitus oli laittaa se tohon juttuun loppuun, mutta tuli lipsahdus. Eli tässähän tämä linkki:

Mihin katosi F1-sarjan suurvalta? – ”Ei ole enää mitään sellaista, mikä auttaisi nousemaan” https://www.is.fi/formula1/art-2000005894974.html
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Senna oli lahjakkaampi ja nopeampi kuin Piquet. Tasaisuudessa puolestaan mielestäni olivat aika lailla samalla tasolla kumpikin.
Josta etenkin Piquet muistaakseni oli tunnettu siitä että oli todella tasainen kuski, joka ajoi todella tasaisesti läpi kauden aikana. Silloin kun voitti mestaruuksiaan 80-luvulla ja molemmat olivat teknisesti todella taitavia kuskeja jotka osasivat käsitellä auton ominaisuuksia eri talleissa ja autoissa missä ajoivat urallaan.
Joten sanoisin että aika lailla saman tasoisia kuskeja Senna ja Piquet olivat lopulta mielestäni. Jotka saavuttivat todella paljon menestystä urallaan.
Fittipaldista en osaa sanoa kun ajoi 70-luvulla eli vuosikymmenen aikaisemmin kuin Piquet,Senna. Tosin eiköhän Emersonkin ollut lähellä heidän tasoa parhaimmillaan.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Suomalaisista kuljettajista Interlagosissa ovat siis voittaneet Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen. Myös Nico Rosberg voidaan tähän laskea mukaan suomenkansalaisena.

Interlagosissa kaudella 1998 otettu voitto oli Mika Häkkisen uran kolmas. Häkkinen teki tällä voitolla hattutempun, sillä hän oli voittanut myös kaksi edellistä GP:tä Jerezissä 1997 ja Melbournessa 1998.
open-uri20120927-1482-n8bb02.jpgopen-uri20120927-5527-18abf9b.jpg
https://archive.org/details/overtakefans.com.Formula.1.Season.1998x02.Brazilian.Grand.Prix
Brasilian GP kaudella 1998 oli Häkkisen ylivoimainen näytös. Toisin oli kauden 1999 Brasilian GP:n voiton laita. Siinä Mika joutui tekemään täyden päivätyön. Häkkinen johti GP:tä paalupaikalta, kunnes yhtäkkiä McLareniin iski hetkellinen vaihteistovika.

Näin Rubens Barrichello ja Michael Schumacher ohittivat Häkkisen. Onneksi vaihteistovika oli vain hetkellinen, ja Häkkinen pääsi jatkamaan kilpailua. Kilpailun voitosta käytiin kova kamppailu Mika Häkkisen ja Michael Schumacherin välillä.
Brazilian-GP-F1-1999-podium-Hakkinen-Schumacher-Frentzen-Foto-Twitter.jpgbraz_99.jpg

Kaikkein suurin suomalaisista GP- voitoista Interlagosissa on kuitenkin Kimi Räikkösen voitto kaudella 2007. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tämän GP-voiton ansiosta Kimi Räikkönen voitti myös maailmanmestaruuden tuolloin.

Tuohon aikaan Suomessa sai valita, katsooko F1-lähetykset ilmaiskanavapuolella mainoksien kanssa, vaiko maksaako lähetyksestä ilman mainoksia. Ilmaispuolella selosti Matti Kyllönen ja maksullisella puolella Oskari Saari. Tässä herrojen selostuksesta osa, joita voi verrata:

Matti Kyllönen:

Oskari Saari:

Kummasta tyylistä pidät enemmän? Kyllösen vai Saaren?

Tässä koko Brasilian GP kaudelta 2007:

kimi-raikkonen-2007.jpgrace17_wallpapers_2_1920x1200.jpg
open-uri20120930-11117-rx5oi4.jpg

Häkkisen ja Räikkösen lisäksi suomenkansalaisista Interlagosissa on voittanut Nico Rosberg. Hän voitti kausina 2014 ja 2015.

ltpbr1ojcbx11.jpg18852029_303.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Senna oli lahjakkaampi ja nopeampi kuin Piquet. Tasaisuudessa puolestaan mielestäni olivat aika lailla samalla tasolla kumpikin.
Josta etenkin Piquet muistaakseni oli tunnettu siitä että oli todella tasainen kuski, joka ajoi todella tasaisesti läpi kauden aikana. Silloin kun voitti mestaruuksiaan 80-luvulla ja molemmat olivat teknisesti todella taitavia kuskeja jotka osasivat käsitellä auton ominaisuuksia eri talleissa ja autoissa missä ajoivat urallaan.
Joten sanoisin että aika lailla saman tasoisia kuskeja Senna ja Piquet olivat lopulta mielestäni. Jotka saavuttivat todella paljon menestystä urallaan.
Fittipaldista en osaa sanoa kun ajoi 70-luvulla eli vuosikymmenen aikaisemmin kuin Piquet,Senna. Tosin eiköhän Emersonkin ollut lähellä heidän tasoa parhaimmillaan.
Kun katsoo näitä vanhoja videoita Sennan ja Piquetin kaksintaisteluista, niin voi kyllä sanoa herrojen olleen melko tasaväkisiä keskenään. Kummatkin kolminkertaisia maailmanmestareita, joten eiköhän miesten taidot olleet melkolailla tasan.


Unkari 1986:

Portugali 1987:

Espanja 1987:

Siinä, missä Sennan verivihollinen oli Alain Prost, Nelson Piquetilla se oli Nigel Mansell. Kuvassa kaikki neljä samassa kuvassa ja sulassa sovussa.

7u8mrjujn0t01.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Siitä ei saisi ääneen puhua, mutta aina urheilijan menehtyessä hän nousee suurempaan arvoon kun aiemmin oli. Anthoine Hubert tuskin olisi koskaan ajanut ykkösissä, nyt häntä pidetään kuskina joka oli selkeästi matkalla kuninkuusluokkaan. Bianchin piti olla Ferrari-kuski jne jne.

Senna on legenda joka tapauksessa, mutta hänen kuolema on nostanut hänet jonkinlaisen pyhimyksen asemaan, josta ei saa puhua sanaakaan mitään negatiivista.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4564
Senna on legenda joka tapauksessa, mutta hänen kuolema on nostanut hänet jonkinlaisen pyhimyksen asemaan, josta ei saa puhua sanaakaan mitään negatiivista.
Jaa, vaikka voitti mestaruuksia taklaamalla muita pihalle kuin Schumi myöhemmin. Kuuma-Kalle se oli.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Hieno tämä Gerhard Bergerin ja Michael Schumacherin välinen vääntö Interlagosissa kaudella 1997.


Kyseessähän oli Bergerin viimeinen kausi F1:ssä, ja myöhemmin tuona vuonna Berger myös voitti Hockenheimissa uransa viimeisen ja kaikenkaikkiaan kymmenennen GP- voittonsa.

unnamed.jpgGerman-GP-F1-1997-Photo.jpg


Bergerin ura oli mainio. Hän voitti kilpailuja kolmessa eri tiimissä, ja tätähän voidaan pitää kovana saavutuksena. Tiimit, joissa Berger voitti, olivat Benetton, Ferrari ja McLaren.

Ensimmäisen ja viimeisen voittonsa Berger otti Benettonilla, mitkä olivat myös Benettonin ensimmäinen ja viimeinen voitto samalla.

DM_1HLdUEAArPH-.jpgDL7VGI3XcAEMNP4.jpg


Laskisin Bergerin kuljettajana samalle tasolle Jean Alesin kanssa. Niin tasaista oli heidän menonsa Ferrari ja Benetton- vuosina.


Berger myös tunnettiin siitä, että mies suorastaan "lensi" Hockenheimin radalla. Berger voitti siellä Benettonin lisäksi myös Ferrarilla kaudella 1994.

hgYddAigJTtvijrBN82EcwMNPbrRj6TTANdHTYUUV4I.jpgopen-uri20120928-28013-swmpx5.jpg

Alesi kerran tiedusteli, että 'miten voit olla noin nopea Hockenheimissa joka kerta'? Berger vastasi, että 'jos tietäisin vastauksen, antaisin sen tiedon eniten tarjoavalle '.

Berger oli tunnettu myös Ayrton Sennan tiimikaverina. Senna ja Berger tekivät välillä toisilleen myös erilaisia kujeita. Joku toinen voi kertoa niistä enemmän niin halutessaan. Mutta taisi eräskin kepponen mennä niin, että Berger heitti Sennan salkun helikopterista . Melkoisia velikultia, mutta hyviä ystäviä heistä tuli keskenään.

sennaberger_.jpggettyimages-1228174.jpg

Minkälaisia muistoja teillä on Gerhard Bergeristä? Miten rankkaisisitte hänet kuljettajana? Sana on jälleen vapaa 🏁
 
Viimeksi muokattu:
Ylös