Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
139
Tuntuuko teistä, että Prost on hieman aliarvostettu mestari? On kuitenkin nelinkertainen maailmanmestari (ja hieman paremmalla tuurilla titteleitä voisi olla muutama enemmänkin) ja voittanut mestaruuksia kahdessa ja osakilpailuja peräti neljässä eri tiimissä. Silti harvempi mainitsee hänen nimensä, kun kysytään mielipidettä kaikkien aikojen parhaasta F1-kuljettajasta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15633
Vähän jo ihmettelenkin, että eikö tule Prostista muisteloita, sillä tänäänhän tuli kuluneeksi tasan 32 vuotta Professorin neljännen mestaruuden varmistumisesta.

Hienolta näyttää tuo menneiden aikojen F1-auton ajaminen.
Aioin laittaa, mutta arvelin odottaa muidenkin muistavan mukavasti asian tai laittavan muutoin edes jotakin muistoa sellaisenaan Estorilista 1993.

Kisaviikonlopun päätapahtuman tosiaan voitti Saksan Michael Schumacher tuon vuoden ainoana Benetton-voittonaan ja uran toisena sellaisena muutenkin sitten Spa-Francorchampsin 1992 ja nyt tietysti kuivalla kelillä. Loppuvuodesta 1993 hyvin mahtavassa nosteessa ollut ja tähän kisaan jopa neljättä F1-voittoa peräjälkeen uralleen ennakkoon povatulta Damon Hilliltä tuli sitten lopulta kolmostilan ajo.

Huolimatta siitä, että Hill lähti kisaan paalupaikalta ja ajoi myös kisan nopeimman kierroksen.

Viimeinen kisa perinteisemmällä Estorilin radalla kun vuosina 1994-1996 rataan tuli sen toki turvallisuuden syistä ennen pitkää oikeastaan paljonkin pilannut nk. Polkupyörämutka siis hidastavan inhottavana ylämäen mutkana.

Estorilin kisa-aikoina harmittavasti ei suomalaismenestystä tullut ainakaan yleensä. Paras suoritus Mika Häkkisen 1994 palkintoajo kolmanneksi. Jossiteltavin juttu varmasti ajamaton vuoden 1997 Estoril kun vielä olisi se ajettu juuri hyvään saumaan Mika Häkkisen Jerezin ensivoiton jälkeiseen aikaan siihen ihan lopulliseksi kauden päätteeksi mitä mainioimpana kisana olisi tuonut edes jännitystä ja seurantaa kotisohville vielä kerran. Toisaalta taas Estoril oli kiinnostava paikka suomalaisille (Eräässä vaiheessa heti Hungaroringin jälkeen suomalaisia F1-turisteja syystä tai toisesta bongasi paikan päältä eniten juurikin Estorilissa!) ja samalla kertaa niin pahuksen epäonninen paikka!

Estorilin paluu olisi ollut hyvä nähdä nk. Korona-aikana, mutta Algarve nähtiin sitten ratoineen paremmaksi ajaa. Algarvessa Valtteri Bottas ehti ajaa parhaimmillaan paalupaikalle ja olla palkinnoilla kakkostilalla, mutta ikävästi ei vielä silloin tullut ensimmäistä suomalaista F1-voittoa Portugalissa.

Eikä ihan hetkeen muutenkaan välttämättä voi tulla kun ei Portugali taida päästä täynnä olevaan F1-kalenteriin tätä nykyä. Ja aiemminkin pääsi vain nk. Korona-aikana kun kerrankin F1:n varakisoille tuli käyttöä!

Varakisalisenssit ilman muuta kuitenkin ovat niin Algarvella kuin Estorililla.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15633
Tuntuuko teistä, että Prost on hieman aliarvostettu mestari? On kuitenkin nelinkertainen maailmanmestari (ja hieman paremmalla tuurilla titteleitä voisi olla muutama enemmänkin) ja voittanut mestaruuksia kahdessa ja osakilpailuja peräti neljässä eri tiimissä. Silti harvempi mainitsee hänen nimensä, kun kysytään mielipidettä kaikkien aikojen parhaasta F1-kuljettajasta.
Itsestäni ainakin osin ilman muuta tuntuu. Parhaimmillaan oli kyllä tosiaan mahdollisuudet vallan ylivoimaiseen täyteen hegemoniaan kauan ennen Sennaa ja Schumia lajissa. Ainakin vain jos kerta kaikkiaan muun muassa Renault-aikoinakin se auto vain olisi kestänyt ja tietyt muutkin kisat McLaren-aikoina!

Ylivoimaisuudesta Prostin osalta kertoi jotakin sekin, että vuoden 1982 aikana toki alkuvaiheessa sitä keskellä omaa mestaruuden tavoitteluaan Kekekin vähän suuttui sanoissaan eräässä vaiheessa kautta aika paljon.

Sanoja ei ollut suunnattu Prostia itseään vasten vaan lajituomareita ja Balestrea vastaan. Rion aikoihin oli Keken kiukku kun tuolloin Keke suuttuneena tokaisi Prostin saatua ylimääräisen voiton sieltä, että Prost on sama julistaa maailmanmestariksi ja me muut hän itse mukaan luettuna voivat mennä kotiin!

Siitä lausunnosta ja parista muustakin todella kovasta lausunnosta Prostia, Renaultia ja vähän muun muassa Ranskan lehdistöä kohtaan joutui sitten kyllä Frank Williams ja Patrick Head tekemään kaikkensa, että Keke rauhoittuisi ja ei vain joutuisi muun muassa kilpailukieltoon ainakin pahimmassa tapauksessa. Tuomarit kun eivät pahemmin asiasta pitäneet.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
2021
Sijainti
Vyborg
Olisikohan Prostin arvostukseen vaikuttanut yleisön keskuudessa hänen laskelmoiva ajotyylinsä ja hänen luonne?
Alain oli kummiskin hyvin nopea kuski joka oli käsittäkseeni hyvä taktiikko ja hyvin tasainen kuski. Lisäksi Prostilla oli urallaan useita hyviä tallikavereita kuten Senna,Rosberg,Damon Hill,Mansell,Lauda
4 maailmanmestaruutta on saavutus johon harva pystynyt. Sanoisin että Alain on yksi kaikkien menestyneimmistä kuskeista joka on jäänyt muiden legendojen varjoon.
 
Viimeksi muokattu:

Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
139
Olisikohan Prostin arvostukseen vaikuttanut yleisön keskuudessa hänen laskelmoiva ajotyylinsä ja hänen luonne?
Alain oli kummiskin hyvin nopea kuski joka oli käsittäkseeni hyvä taktiikko ja hyvin tasainen kuski. Lisäksi Prostilla oli urallaan useita hyviä tallikavereita kuten Senna,Rosberg,Damon Hill,Mansell.
4 maailmanmestaruutta on saavutus johon harva pystynyt. Sanoisin että Alain on yksi kaikkien menestyneimmistä kuskeista joka on jäänyt muiden legendojen varjoon.
Oli myös pitkään (1987-2001) eniten osakilpailuja voittanut F1-kuljettaja.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
676
Sijainti
Västra Götaland
Alain Prost. Yksi lajin legendoja. Neljä mestaruutta plakkariin ja se viides jäi puolen pisteen päähän, kun 84 hävisi Laudalle 72-71,5. Puolikas pinna siitä, kun Monaco keskeytettiin sateen takia ennen aikojaan ja pisteet puolitettiin, 9-4,5.

Prost tuli tunnetuksi varmana, melkeinpä konemaisena suorittajana, joka otti ne pisteet mitä milloinkin oli tarjolla, ei edes yrittänyt olla ajotyyliltään se griidin nopein ja näyttävin jätkä ja jätti turhat koheltelut muille. Monestiko muistat Alainin pyörähtäneen tai ajaneen ulos. Aivan. En minäkään. Varmasti niitäkin keissejä on, mutta harvassa tämän miehen kohdalla.
Toisaalta, pakko sanoa tämäkin, Prost kyllä hyötyi 86 Mansellin ja 89 Sennan epäonnesta. 1986 Adelaide päätöskisassa Mansell oli ajamassa mestaruuteen, kun rengas räjähti, oliko nyt parikymmentä kierrosta ennen maalia. Välttääkseen, ettei toiselle kuljettajalle, Piquetille käy samoin, Williams talli kutsui Brassin varikolle. Prost kiitti, kumarsi ja ajoi maalin voittajana ja maailmanmestarina. Mutta Prostille myös hatunnosto siitä, että ylipäätään pystyi roikkumaan mm-taistossa Williams kuskeja vastaan. Williams tuona vuonna selvästi McLarenia parempi.
Williams taisi yrittää Australiassa ajattaa kuskit kisan läpi ilman varikkopysähdystä. Suunnitelma meni myttyyn, eli mokasiko talli Nigelin mestaruuden?

1989 Ayrton Senna keskeytti kolmesti johtoasemassa konerikon vuoksi, Kanadassa, USA:ssa ja Italiassa. Lisäksi Sennan kautta varjostivat jääminen lähtöruutuun Ranskassa vaihdelaatikon hajottua, pyörähdys Englannissa ja kolari Mansellin kanssa Portugalissa. Jo pelkästään edellä mainitut kolme keskeytystä veivät Sennalta sen ajan pistelaskusysteemin mukaan 27 pinnaa, mitkä olisivat nostaneet hänet mestariksi Prostin ohi. In real life kauden loppupisteet olivat Prost-Senna 76-60.

Mutta, kuten on todettu aiemminkin, tekniset viat, samoin pieleen menneet kisataktiikat ja renkaan räjähdykset kuuluvat lajiin. Ja saihan Prostkin oman osansa epäonnesta kaudella 84. Ja sai tavallaan myöhemmin, kaudella 91, toisena Ferrari vuotenaan, kun tallissa ei toiminut mikään ja kaikki huipentui siihen, kun Prost ennen Adelaiden finaalia sai kenkää tallista. Oliko nyt traktori vai kuorma-auto, miksi autoa haukkui ja se oli liikaa Ferrarin pampuille.

Kaiken kaikkiaan kaikkeen Prostiin liittyvästä, vuosilta 1988-1993 saisi aikaan lähes kirjan.
Sennan tulo McLarenille, vuodet 88-89, huipentuen 1989 Suzukan tapahtumiin, Prostin kolmanteen mestaruuteen ja lähtemiseen tallista "ovet paukkuen". Vuoden 1990 Suzukan kolari, joka varmisti Sennalle uran toisen mestaruuden. Sennan Ferrari sopimus, mikä ei koskaan toteutunut, Prostin em. mainitut potkut Ferrarilta, välivuosi 92 ja paluu kaudelle 93 Williamsille estäen näin Sennan siirtymisen tiimiin. Neljäs mestaruus Williamsilla ja ura lopullisesti pakettiin 1993.

Mikä on hienoa, niin se että Prost ja Senna ehtivät sopia välinsä ennen 1.5.1994.
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4353
Prostilla taisi kaiken kaikkiaan olla 5 maailmanmestaria tallikaverina ja onnistui päihittämään kaikki ainakin kertaalleen.

Laskelmoivan nopea, autoa säästävä, professorimainen Prost on minun kirjoissani yksi parhaista kuskeista ikinä. Ei ollut niin karismaattinen, nopea ja räiskyvä kuin Senna, mikä on suuren yleisön silmissä ehkä vähän syrjäyttänyt häntä GOAT-keskusteluista.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4951
Omasta mielestäni Alain Prost on ihan Ayrton Sennaan verrattava legenda. Hienoja taisteluja näiden kahden välillä nähtiin aikoinaan.

Senna oli nopeampi yhdellä kierroksella, mutta kilpailussa puntit tasaantuivat. Prost puolestaan laskelmoivampi.

Alla linkissä joitain taisteluita radalla Sennan ja Prostin välillä.


 
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
6505
Omasta mielestäni Alain Prost on ihan Ayrton Sennaan verrattava legenda. Hienoja taisteluja näiden kahden välillä nähtiin aikoinaan.

Senna oli nopeampi yhdellä kierroksella, mutta kilpailussa puntit tasaantuivat. Prost puolestaan laskelmoivampi.

Alla linkissä joitain taisteluita radalla Sennan ja Prostin välillä.


Kyllähän Senna kisassa joskus jätätti Prostia ajamalla melkein kierroksella samalla autolla ja se on jo paljon kun ottaa huomioon ettei Prost mikään turha kuski ollut. Ajatelkaa jos Mersulla Rosberg olisi vaikka meinannut ohittaa Hamiltonia kierroksella hybridiylivoiman aikana niin olisihan se aika temppu ollut. Tälläiset ihmeteot Sennalta nostavat hänet heittämällä paremmaksi kuin Prost, ainakin omasta mielestä.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
676
Sijainti
Västra Götaland
Usein on spekuloitu, että jos Senna ei olisi kuollut Imolassa, miten 94 mestaruuskamppailussa hänen ja Schumacherin välillä olisi lopulta käynyt. Tai jos Häkkinen olisi aikanaan päässyt Williamsille ja Sennan kuoleman jälkeen noussut tallin keihäänkärjeksi, olisiko noussut jo sen vuoden mestariksi?
Kolmas. Entäpä jos Prost ei olisikaan lopettanut 93 kauden jälkeen? Miten 94 mm-ottelussa olisi käynyt? Prost vs Schumacher.
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4353
Usein on spekuloitu, että jos Senna ei olisi kuollut Imolassa, miten 94 mestaruuskamppailussa hänen ja Schumacherin välillä olisi lopulta käynyt. Tai jos Häkkinen olisi aikanaan päässyt Williamsille ja Sennan kuoleman jälkeen noussut tallin keihäänkärjeksi, olisiko noussut jo sen vuoden mestariksi?
Kolmas. Entäpä jos Prost ei olisikaan lopettanut 93 kauden jälkeen? Miten 94 mm-ottelussa olisi käynyt? Prost vs Schumacher.
Jos Prost olisi jatkanut Williamsilla, Hill tallikaverina; oma arvaukseni että olisi tuolla alkukauden vikuroivalla Williamsilla napsinut "varmoja" kakkossijoja Schumin perässä. Sitten kun autoa saatiin paremmaksi kauden myötä olisi voittoja varmasti tullut. Varmasti tiukille olisi mennyt loppupeleissä.
 

Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
167
Tuntuuko teistä, että Prost on hieman aliarvostettu mestari? On kuitenkin nelinkertainen maailmanmestari (ja hieman paremmalla tuurilla titteleitä voisi olla muutama enemmänkin) ja voittanut mestaruuksia kahdessa ja osakilpailuja peräti neljässä eri tiimissä. Silti harvempi mainitsee hänen nimensä, kun kysytään mielipidettä kaikkien aikojen parhaasta F1-kuljettajasta.
Omissa kirjoissa Prost on ainakin "modernin" ajan 1980 -> paras kuljettaja kokonaisuutena ehkä Schumacherin ja Sennan kanssa. Kyseessä on tulosurheilu ja Prost oli mestarillinen saamaan lähes aina maksimaaliset pisteet käytetyllä kalustolla. Ei välttämättä kaikista nopein (vaikka tarvittaessa oli myös todella nopea) mutta kokonaisuutena usein paras. Mielestäni McLarenilla Prost olisi ansainnut mestaruuden 1988, Senna taas 1989. Prostissa paljon samaa kuin Kankkusessa rallissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15633
Oli tarkoitus julkaista eilen, mutta koska viestin laitto ei toiminut niin muistelen aiottua lyhyemmin jälleen Portugalin Estorilissa ajettuja kilpailuja:

Eilen tuli kuluneeksi 33 vuotta Nigel Mansellin viimeisestä uran Euroopan puolen F1-kisavoitosta muutenkin uran toiseksi viimeisenä sellaisena.

Mansell myös lähti kisaan Williamsillaan paalupaikalta.

Gerhard Berger pääsi McLarenilla kakkostilalle Ayrton Sennan ollessa hyvin harmissaan kolmospaikalla huolimatta toki riskillä kisaan lähdetyllä neljän pysähdyksen taktiikasta. Kun parhaimmillaan olisi voinut olla toinen ja hetkittäin oli Mansellia nopeampi, mutta toki voittoon ei enää sellaisenaan ollut asiaa oikeastaan parhaimmillaankaan.

Niin nopea Williams kuitenkin kaikkiaan keskivertotyyliin oli ollut vuoden 1992 tapaan muutenkin. Ja muutenkin tietyllä tapaa se etulyönti olisi pitänyt ottaa mikäli yhtään mahdollista niin eräällä tapaa jossain määrin paljon varhaisemmassa taitteessa kilpailua.

Senna vielä lisäksi kisataktiikkahommien harmittelujen päälle ja eräiden muiden juttujen jälkeen meni sanomaan Alain Prostia pelkuriksi lehdistötilaisuudessa ranskalaisen viettäessä tuolloin nk. Sapattivuottaan lajissa ja tästäkin kohu seurasi. Senna ajoi neljän pysähdyksen taktiikan turvin kisan nopeimman kierroksen.

Tämän kohun lisäksi tämä kisa muistetaan lähinnä Riccardo Patresen ja Bergerin välisestä kolarista missä Patrese keskeytti ja Bergerillekin tuli kolhuja autoon omalla tavallaan.

YLE:n selostamossakin kisan aikana oli omanlaistaan voimasanojenkin käyttöä tilanteen johdosta!

Martin Brundle Benettonilla oli neljäs ja Estorilin suoritus Suomen Mika Häkkiseltä Lotukselle ajaen viitospaikalle oli myös hieno juttu. Ennen kaikkea siksikin, että se tarkoitti ensimmäisiä suomalaisia F1-pisteitä sellaisenaan koskaan otettuna Portugalista tuolloin. Häkkiseltä odotettiin menettelevän paljon Japanin Suzukaan, mutta tuskin kukaan aavisti Suzukasta 1992 tulevan ajonäytöksenä suomalaiselle niin hieno kuin mitä siitä tuli tietenkin ennen murheellisesta keskeytystä tuolloin vuodeksi 1992!

Viimeinen pistemies Estorilin 1992 kisaan oli Michele Alboreto Footworkilla kuutospaikalla. Pisteittä jäi muun muassa seiskapaikalla myöskin Benettonin Michael Schumacher minkä kisa pisteajon ja ehkä paremmankin puolesta meni pieleen Patrese-Berger-kolarin myötä tulleesta rengasrikosta autonosien takia.

Pierluigi Martini keskeytti saman kolarin jälkijuttujen yhteydessä myös suurempaan rengasrikkoon kun muutakin autosta särkyi kuin vain pelkkä rengas ja kisan viimeinen keskeyttäjä oli Suomen Jyrki Järvilehto. JJ keskeytti ennen pitkää yksinkertaisesti kipuihin mitä hänellä tuli myös Patrese-Berger-kolarin myötä tulleista auton vaurioista ja hurjimpana ne varsinaiset kivut aiheutti rajulla tapaa autoon lattia/pohjatasossa lentänyt kuten myös pysähtynyt kiertokangen pätkä ikävä kyllä kuin muilla tavoin hakkaamaan jääneenä!

Vaikka ilman muuta se hakkaus oli enemmän pysähdyttyään tärinäpohjaista kuin todellista hakkauspohjaista puhumattakaan yhtään kovemmasta lisäiskusta ensi iskun jälkeen.

Siitäkin huolimatta JJ:n jalat otti kipeää siitä osumasta vähemmän yllättäen.

Muilla tavoin JJ:n Dallaraan tuli vahinkoja myös erinäisistä oletetusta Patresen Williamsin vetoakselin ja Martinin oman Dallaran rengasrikon yhteydessä lentäneistä laakerin ja vanteen palasista.

Emanuele Naspetti ajoi Marchilla lyhyen F1-uransa suhteen Estorilissa 1992 parhaimman sijoituksensa eli sijan 11 tietysti reilusti pisteittä jääden tuolloin ja jopa nykysäännöilläkin olisi jäänyt pisteittä joskin ei enää niin hirveän paljoa ruutulipulla kymppipaikan Japanin Aguri Suzukista.

Sennan kisan nopein kierros oli viimeinen Hondan moottoreilla McLarenille ennen vuotta 2016 ja Monzaa missä Fernando Alonso sen saavutti ja viimeinen kerta Estoril 1992 oli myös kuin McLarenit saavuttivat Hondan moottoreilla samalla kertaa palkintoja tai pisteitä ennen vuoden 2015 Hungaroringia tuolloinkin jälleen Alonson ja Jenson Buttonin toimesta.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4951
Mika Häkkinen pääsi tänään jo aikamiehen ikään. 57 vuotta tuli plakkariin.

Onko Mika Häkkinen itsellesi se kaikkien aikojen suomalainen Formula 1-kuljettaja ohittaen samalla muut suomalaiset F1-maailmanmestarit Keke Rosbergin ja Kimi Räikkösen?

Kuitenkin ainoa suomalainen tupla-maailmanmestari kyseessä.


Mikä on itsellesi Häkkisen uran sykähdyttävin hetki?

Alla tribuutti video Häkkisen urasta.


Alla vielä Suzukan GP vuodelta 1998 kokonaisuudessaan.

 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4951
Jännä, että FIA:n presidentti Balestre piti Prostin puolia, mutta hänen seuraajansa Mosley taas piti ennemminkin Sennan puolia.

Ilmenee hyvin tuosta Wikipedian kirjoituksesta tämä.
 

Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
139
Mika Häkkinen pääsi tänään jo aikamiehen ikään. 57 vuotta tuli plakkariin.

Onko Mika Häkkinen itsellesi se kaikkien aikojen suomalainen Formula 1-kuljettaja ohittaen samalla muut suomalaiset F1-maailmanmestarit Keke Rosbergin ja Kimi Räikkösen?

Kuitenkin ainoa suomalainen tupla-maailmanmestari kyseessä.


Mikä on itsellesi Häkkisen uran sykähdyttävin hetki?

Alla tribuutti video Häkkisen urasta.


Alla vielä Suzukan GP vuodelta 1998 kokonaisuudessaan.

Onko 57 ihan virallinen aikamiehen ikä?

Enpä osaa sanoa. Riippuu, mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, arvostan Kimiä toisaalta sen vuoksi, että hän kykeni voittoihin useammassa tallissa ja useammalla rengasmerkillä, kun taas Häkkinen ajoi kaikki voittonsa McLarenilla ja yhtä lukuunottamatta Bridgestonen renkailla.
 

Bukko

mielikuvitusukko
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
4823
Sijainti
Salo/Espoo/Rooma
Häkkinen myöskin lopetti heti, kun alkoi tulla vaikeampaa tuloksellisesti, joten saattoi siksi jäädä vahvempi maku. Kimi ei lopettanut 2014 vaikeaan vuoteen, vaan jatkoi vielä pitkään ja jäähdytteli sitten jämätallissakin.
 

Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
139
Häkkinen myös tarvitsi huippuauton voittaakseen, kun Kimi puolestaan kykeni ykköstiloihin hieman heikommallakin kalustolla (McLaren 2004, Ferrari 2009, Lotuskaan ei ollut ihan paras auto 2012-2013).
 
Ylös