Painonpudotus & tsemppaustoikki & polli

Milloin Domppari on jälleen 75 kiloinen adonis?

  • Äänestäjiä yhteensä
    92

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ihmisen ruuansulatus ei oo mikään fysikaan alkeistehtävä, jossa lämpöä hohkaa se mitä uuniin pistetään halkoa. Ihmisen aineenvaihdunta on siksi monimutkainen systeemi ja tieto siitä on vasta pintaraapaisua. Ja sekin osaltaan kiistanalaista. Mutta se on selvää, että se mitä suuhun laitetaan vaikuttaa hyvin monella muullakin tapaa kuin pelkällä energiamäärällään. Vapautuu, sitoutuu, yhdistyy ja hajoaa satoja ja tuhansia erilaisia yhdisteitä, joiden keskinäisistä reaktioista ei tiedetä vielä kuin pääpiirteet- ja nekin kiistanalaisesti kuten yllä jo tuli ilmi.

Mutta se alkaa olla selvä, että käsiteltyjen viljatuotteiden ylenpalttinen syönti lihottaa keskusliikkeiden kassojen lisäksi myös niiden syöjiä. Kärjistetysti voi sanoa, että nämä hiljalleen vaihtuvat ruokasuosituksemme ovat palvelleet ensisijassa elintarviketeollisuuttamme ja vasta sitten kansakunnan terveyttä.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Olet väärässä taas kerran. Ensinnäkin keho varastoi mahdollisuuksien mukaan sitä, mitä sillä on liikaa. Esim hiilarit ensin sokerina lihaksiin ja sitten rasvana. Jos et syö hiilareita, keho polttaa rasvavarastoja energian saantiin.

Toiseksi, elimistö kuluttaa 25% proteiinin energiamäärästä ruoansulatuksessa kun vastaava luku hiilareissa on vain 5%. Eli on siinä eroa syötkö porkkanaa tai leipää tuhat kaloria.
Siis mitäs eroa tuossa nyt on. Leivässä tai porkkanassa :eek:. Onko jommassa kummassa erityisen paljon sokeria tai rasvaa :rolleyes:

Jos ihminen syö normaalia ruokaa ja tarvitsee noin 2000-2500 Kcal per päivä, niin ihmisen yksinkertaisesti täytyy syödä vähemmän mitä kuluttaa, jos haluaa laihtua.

Tolla sun hifistelyllä, että paljonko on proteiineja, paljonko hiilareita, paljonko kuituja tai erilaisia rasvahappoja ei ole paskankaan vaikutusta. KOrkeintaa ison pierun verran, joka tulee siitä porkkanasta lahjakkaamminj.
 
Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu

Jarna-ansa havaittu :eek:
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
On tietysti selvä, että jos vaihtaa normi sipsi mässäämisen johonkin itulinjalle niin paino putoaa ihan takuulla, koska ei perkele ehdi syödä niin paljon kun tarttis.

Mutta mikäli on muutenkin syönyt suht normaalisti, eikä aijo siihen itulinjaan vaihtaa, on vaan yksinkertaisesti syötävä vähemmän mitä kuluttaa.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Siis mitäs eroa tuossa nyt on. Leivässä tai porkkanassa :eek:. Onko jommassa kummassa erityisen paljon sokeria tai rasvaa :rolleyes:

Jos ihminen syö normaalia ruokaa ja tarvitsee noin 2000-2500 Kcal per päivä, niin ihmisen yksinkertaisesti täytyy syödä vähemmän mitä kuluttaa, jos haluaa laihtua.

Tolla sun hifistelyllä, että paljonko on proteiineja, paljonko hiilareita, paljonko kuituja tai erilaisia rasvahappoja ei ole paskankaan vaikutusta.
KOrkeintaa ison pierun verran, joka tulee siitä porkkanasta lahjakkaamminj.
Nyt täytyy sanoa, että et oo tässä asiassa edes väärässä. Paitsi tuon, että enämpi pitää kuluttaa kuin energian saanti, jotta laihtuisi.

Jotakuinkin vaaksan mittainen pino ravitsemus- ja liikuntatiedekirjallisuutta kotona. Ja luettuna vielä enemmän. Aikamoinen määrä omaa kokemusta molemmista myös takana ja jatkuvaa seurantaa siitä mitä milläkin rintamalla tapahtuu. Toki olen maallikko ravitsemus- ja liikuntatieteiden osalta, mutta uskallan sanoa, että valistunut sellainen ja että osaan lukea tieteellisiä artikkeleita.

Ei oo mitään hifistelyä, suuri osa jo yleistä ja tutkittua tietoa. Puhumattakaan koko ajan lisääntyvästä määrästä ihmisiä, jotka ruokavaliota muuttamalla muuttavat koko elämänsä.

Surkuhupaisaa on, että moni suomalainen mies on helvetin paljon tarkempi siitä mitä poltto- ja voiteluaineita työntää autoonsa ja muihin koneisiinsa kuin omaan kehoonsa.

Jos et usko niin suosittelen parin kuukauden kokeilemista. Tommosella puolirankalla ketogeneesillä luulisin irtoavan selkeimmät vibat noin alkuun. Ihan salettiin on toinen ääni kellossa sen jälkeen. Mutta ei tietenkään jos ei ole halua eikä tarvetta. Aikalailla jokaisen oma juttu miten tomumajassaan asustelee ja siitä huolen pitää- paitti tietty kansantaloudellisesti.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mutta mikäli on muutenkin syönyt suht normaalisti, eikä aijo siihen itulinjaan vaihtaa, on vaan yksinkertaisesti syötävä vähemmän mitä kuluttaa.
Totta, mutta se ei kuitenkaan tarkoita että on mentävä itulinjalle naurettavan pienillä energiamäärillä. Sillä on merkitystä mitä leipäluukkuun laitat. Toi nälkää näkemällä laihtuminen on monelle huono vaihtoehto, kun kumminkin pitäisi käydä töissä ja olla reipas.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Vittu lankesin. :eek:
:D

Kyllä varmaan noilla keto ynnä muilla geneesillä saa ihan hyvät vibat, jos vaan malttia rittää (mikä vaatii perheruokailussa vähän vitun pitkää pinnaa), mutta jos ihan sitä samaa safkaa syö, mitä muukin perhe niin on vaan syötävä vähemmän, mitä kuluttaa.
 
Joo. Ei siitä mitään tuu, jos vetää liinat kiinni eikä mitään syö.

Tai no, voi kai sitä paaston pitää, mutta ei kai sitäkään nyt kauhean kauaa kannata jatkaa.

Knoukkari varmaan osaa noista paastoita kertoa kaiken tarpeellisen. (muistaakseni)
 
Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
:D

Kyllä varmaan noilla keto ynnä muilla geneesillä saa ihan hyvät vibat, jos vaan malttia rittää (mikä vaatii perheruokailussa vähän vitun pitkää pinnaa), mutta jos ihan sitä samaa safkaa syö, mitä muukin perhe niin on vaan syötävä vähemmän, mitä kuluttaa.
Höpöhöpö, jättää vaan syömättä ne perunat, leivät, pastat ja riisit. Lisää kasviksia ja vihanneksia. Samalla muuttuu koko perheen ruokatavat, muksuille tarvitaan toki hiilareita!

Esim. äskeinen lounas meillä. Kana uunivuokaan, sekaan, herkkusieniä, paprikaa, kesäkurpitsaa. Näiden päälle muutama lohkare koskenlaskijaa, juustoraastetta ja pintaan sipulia sekä vähän mausteita. Ruokajuomana maitoa, lisäks raejuustoa. Muksuille keitettiin riisiä noiden em. kanssa. Toimi.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Höpöhöpö, jättää vaan syömättä ne perunat, leivät, pastat ja riisit. Lisää kasviksia ja vihanneksia. Samalla muuttuu koko perheen ruokatavat, muksuille tarvitaan toki hiilareita!
Eikä niiden hiilari-protsku-rasva -suhteiden muutosten niin dramaattisia tartte olla. Jos kymmenen prossaa hiilareista saatavasta energiasta siirtää protskuihin ja viitisen hyviin öljyihin niin ollaan tehty jo maltillinen, mutta hyvinkin riittävä ja tuntuva ruokavalion muutos. Pitäis kyllä tuntua ja näkyä olemisessa.

Ketoosidieetit, ketoosipaastot yms on sitten eri juttu ja väliaikaisia korjausliikkeitä. Taikka henkisen puolen nautiskelua (kärvistelyä!), mitä ne mulle on pääosiltaan on.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Höpöhöpö, jättää vaan syömättä ne perunat, leivät, pastat ja riisit. Lisää kasviksia ja vihanneksia. Samalla muuttuu koko perheen ruokatavat, muksuille tarvitaan toki hiilareita!

Esim. äskeinen lounas meillä. Kana uunivuokaan, sekaan, herkkusieniä, paprikaa, kesäkurpitsaa. Näiden päälle muutama lohkare koskenlaskijaa, juustoraastetta ja pintaan sipulia sekä vähän mausteita. Ruokajuomana maitoa, lisäks raejuustoa. Muksuille keitettiin riisiä noiden em. kanssa. Toimi.
:D:D

Sano nyt vielä että jos syöt perunoita, leipää ja pastaa sekä riisiä, voit syödä vain 2000 KCal päivässä, mutta kun jätät ne pois, voitkin syödä 3000 KCal ;)
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
:D:D

Sano nyt vielä että jos syöt perunoita, leipää ja pastaa sekä riisiä, voit syödä vain 2000 KCal päivässä, mutta kun jätät ne pois, voitkin syödä 3000 KCal ;)
Hiilarit sitoo sitä rasvaa kehoon, eli karrikoidusti vähän tuohon tapaan homma toimii.

Hiilarittomalla ruokavaliolla ei tarvitse periaatteessa kaloreita laskea.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Itse ainakin laihduin sen 20 kiloa jättämällä (varsinkin huonot, lyhyet) hiilarit vähiin. Ja lihasvoima ja lihakset säilyi satsaamalla proteiineihin.

Ja näkemättä nälkää.:)
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Edelleen olen optimaalisessa painossa, joka vaihtelee 67 ja 73 kilon välillä riippuen erilaisista asioista kuten treenien jaksotuksesta yms.

Noudatan mahdollisimman monipuolista ruokavalioa ja liikun paljon. Pyrkimys olisi saada ravintoa saman verran kuin kulutan, mutta se on mulla ehkä haastavin juttu. Vähän ehkä aliravinnolla mennään etenkin tiukimpien treenijaksojen aikana.

Syksyllä ajattelin kyllä kokeilla proteiinipainotteisempaa kuntosalijaksoa.. pitää nyt katsella..
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Hei donari, lähden kiertämään Töölöönlahtea. Paljonko se on pitkä?
Vittu nyt meet Keskuspuistoon kun oot Pasilassa valmiiksi. Parhaat juoksumaastot, kova hiekkapohja, huoltopisteitä ja metsien raikastama ilma. Vetäset Pirkkolaan (tai Paloheinään asti), siellä paskat ja takas. Kartta. Tai hotlan respasta paperiversio.

Töölönlahti on vittumaista juosta. Ruuhkaa ja tuulinen. 2130m matkaa muistaakseni jonkun Hesarin jutun mukaan. Mutta ei sinne vaan Keskuspuistoon.
 
Ylös