WebSlave
Trackman
- Liittynyt
- 9.2.2005
- Viestit
- 29660
Kuitenkin jotkin piirit pitävät esim. Ronnie Petersonia ja varsinkin Gilles Villeneuvea aivan kärkipään kuskeina, vaikkei kaveruksilla ole ainuttakaan maailmanmestaruutta eikä kisavoittojakaan montaa. No, kuka arvostaa mitäkin.Jone sanoi:Mitä parempi se maratontulos on, niin se antaa mielestäni kuitenkin paremmat edellytykset tehdä parempi suoritus F1-autolla.
Jos Schumacheria halutaan verrata Fangioon nimenomaan F1:n MM-sarjan saavutusten mukaan, niin katsotaan mitä Michael tekee kauden 2008 jälkeen. Fangio voitti mestaruudet ollessaan 40-46. Nuorempana ei sattuneesta syystä ollut oikein mahdollista. Samoilla lähtökohdilla miehellä voisi hyvinkin olla (reilustikin) enemmän mestaruuksia kuin Schumilla.Vaikka jo 50-luvulla kuljettajat veivätkin autot lähelle sitä fysiikan lakien määrittämää teoreettista maksimia, väitän silti, että jos esimerkiksi Fangio olisi ollut ns. vimpan päälle huippukunnossa niin suorituksen olisivat olleet vielä huikaisevampia.
Viimeksi muokattu: