Parturi ja parturi.

PekPoy

oik. yo.
Liittynyt
11.2.2001
Viestit
8173
Sijainti
Helsinki / f1racing.net / vasempaan kääntyvät mutk
Kävin tuossa parturissa. En ole moista palvelua käyttänyt 1,5 vuoteen, syynä vuoden armeija-aika jona itse parturoin itseni Philishavella. Viimeiset puoli vuotta olen sitten antanut hiusten kasvaa ja ne olivatkin jo aikamoinen kuontalo.

Kävin Aikatalon Parturissa, ensimmäistä kertaa eloni tiellä. Aiemmin olen lähinnä käynyt tuossa läheisen ostoskeskuksen (aika iso sana kaupasta, viidestä baarista ja parturista :rolleyes: ) parturiliikkeessä enkä muistaakseni koskaan ole ollut tyytyväinen tulokseen.

Vaan nytpä oli ihan eri meininki. Olen aina inhonnut sitä, kun tuntuu ettei parturi itse tiedä mitään hiusmuodista tai minun tapauksessani edes siitä, minkälaiset hiukset näyttävät järkeviltä. Sellainen tuntuu aina olevan tilanne lähipuljussa. Kysyvät kaiken asiakkaalta. Hitostako minä tiedän, monenko millin sänki ohimolla näyttää hyvältä? Vaan oli ihan eri tason saksitaituri tytsy Aikatalossa. Hinta oli sama kuin tuossa lähiparturissa, aikaa meni ehkä puolet siitä mihin on lähiparturissa tottunut. Ja tulos todellakin juuri sellainen mitä halusin, mikä on aika hyvin kun kuitenkin vain noin kahdella lauseella kuvailin mitä haluan.

Ai niin, sitten keskustelunvirittäjä: Minkälaisia parturikokemuksia teillä on? :) :rolleyes:
 

Myllis

Lounke-Pelle
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
17459
Sijainti
Lounke
Mulla on aina ollut vakiomestat.

Aikoinaan opiskeluaikana kavin aina Tapiolan Pepe Ahmanilla, Lausannessa (itse asiassa Veveyssa) ja Luzernissa (itse asiassa Surseessa) saman ketjun (http://www.gidor.ch/) mestoissa.

Nyt viimeaikoina olen sortunut Nummelan Citymarketin parturiin, mutta ne kylla tietavat mita haluan.

Yleensa annan parturille vapaat kadet ja sanon etta kokeilkaa jotakin uutta.
Yleensa kylla tuleekin sitten aina sita samantyylista, vain geelilla vedetaan erilaisia juttuja.

Huonoin kokemus on Niittykummun ostarin parturista, jonne kerran kankkusessa eksyin. Ihan hirvea luomus tuli kylla siita... :thumbfh:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mä olen käyttänyt samaa parturia about 25 vuotta, eipä tarvii selitellä mitään millaiseksi pitäis leikata.
 

Captain Howdy

Well-known member
Liittynyt
6.6.2001
Viestit
20416
Ja mitä aiheeseen muuten tulee, niin jos vain kasvaisi, niin kasvattaisin hiukset perseeseen asti. Olis siinä taas puheenaihetta tässä korttelissa...
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Nyt sulla ei oo muuta mahdollisuutta kuin mennä itse sinne perseeseen ja pysyä siellä. Kyllä siitäkin täällä Foorumilla puhuttaisiin. Ja hyvin kiittelevään sävyyn.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Albert Oil sanoi:
Nyt sulla ei oo muuta mahdollisuutta kuin mennä itse sinne perseeseen ja pysyä siellä. Kyllä siitäkin täällä Foorumilla puhuttaisiin. Ja hyvin kiittelevään sävyyn.
Mene jo! Ei ole aikaa hukattavaksi, kiire!
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Itellä on nyt kulunut reilu vuosi edellisestä parturikäynnistä ja alkais kieltämättä oleen ajankohtaista. Pitänyt jo itse asiassa parin kuukauden ajan käydäkin mutta ei ole kyllä vähääkään ideaa että millaiseksi tän nyt leikkaisi.:thumbfh:
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Kävin Salossa tossa viime vuoden puolella yhdellä parturilla kun paikalliset oli lomilla. Oli aika hurja hinta, 25 euroa, kun on täällä tuohon 10-12 euron hintatasoon tottunut.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
kouvotsvoni sanoi:
Tukanleikkuukoneella sänkelle vaa.
Sama. Ja aiemmin leikkas äitee mun pään.
Siksipä olenkin käynyt parturissa vain n. 5-10 kertaa elämäni aikana, ei mitään pahaa sanottavaa, ei toisaalta mitään silmitöntä hurraamistakaan. Ihan ok.
Mutta halvemmalla pääsee kun surrauttaa itse sängen.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Vilperi sanoi:
Itellä on nyt kulunut reilu vuosi edellisestä parturikäynnistä ja alkais kieltämättä oleen ajankohtaista. Pitänyt jo itse asiassa parin kuukauden ajan käydäkin mutta ei ole kyllä vähääkään ideaa että millaiseksi tän nyt leikkaisi.:thumbfh:
<- Miten olis tuollainen...?
 

Frank

Heimosoturi
Liittynyt
26.1.1999
Viestit
6643
Sijainti
Äänisen Aallot
Its´asiassa, havaitsin paria-kolmea viikkoa takaperin että olisi aika mennä parturiin, nyt on tilanne jo aika akuutti, kohta lienee jo liian myöhäistä! En silti mene tänään vaikka muuten sopisikin tälle päivälle.

Partureista muuten: Muuten ihan jees mutta kun ne leikkaa tukan!
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Runar ja Kyllikki sanoi:
Kävin Salossa tossa viime vuoden puolella yhdellä parturilla kun paikalliset oli lomilla. Oli aika hurja hinta, 25 euroa, kun on täällä tuohon 10-12 euron hintatasoon tottunut.
Oliko se Salón?
 

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
burb sanoi:
<- Miten olis tuollainen...?
Mulla on aika lähellä just tollanen. Ilmettä myöten.

Onneksi puoliso ajelee sen aika ajoin suhteellisen lyhyeksi, ettei tartte kärsiä muuta kuin tuosta ilmeestä (silloin kun kattoo peiliin).
 
Ylös