Pitäisikö pelit, tivat ja muut vastaavat eriyttää omaksi osiokseen Vapaan alla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Avataanko visoille ja muille leikeille oma osio?

  • Äänestäjiä yhteensä
    41
  • Äänestys suljettu. .
En ole vielä päättänyt että mitä äänestän. Itseäni jännittää, että onko ääneni ns. vaa'ankieli, joka vaikuttaa asiaan ratkaisevasti, siksi harkitsen tarkkaan ennen äänestämistä.
 
Ei avata, mieluummin voat näkyvilä tuossa kokonaislistassa keräämässä muitakin osallistujia. Eivät ole ainakaan mua niin häirinneet. Ei jaksais erikseen mennä jonnekin VISA-forumille pyörimään, kuten en tähänkään saakka ole pyörinyt.

Toki ne, jos mahdollista, voi järjestellä erikseen KOPIOINA toisellekin ala-alueelle, kunhan ne pysyy näkyvissä myös tavallisessa vapaassa.

Stickyistä en ole tykännyt.
 
Juu. Itse en ole nähnyt suuria syitä miksi jotkut kisailut ovat toisia tähdellisempiä olevinaan, että pitää stickyttaa. Nyt tulee välilehteen avattua sitten tuo pelipuoli jos siellä jotain jännää olisi olevinaan...ei kait tuota pitkään jaksa ja jatkossa ne pari vakiokisavisailijaa vaan pyörii tuolla alaforumilla.
 
Jos ennen oli hassuttelupeleissä ja visoissa hiljaista, niin nyt on vielä ankeempaa. Ainakin omasta tekemisestä on huomannut, että ei tuonne varsinaiselle alueelle oikein jaksa mennä.
 
Mutta Mosse on tyytyväinen ja se edistää liikenneturvallisuutta :ahem:
 
Modet hoi!

Voisiko selkeyden ja suorakulmaisuuden nimissä vielä eriyttää vapaan kokonaisuudessaan kahteen osioon: substantiiveilla alkavat toikit ja muilla sanaluokilla alkavat toikit.

Helpottaisi lukemista. Ikinä ei meinaa erottaa toisistaan kik- ja partikkelikeskusteluja.
 
Tai kielletään kaikki.
 
Tuo on varsin hyvä ajatus - lisäksi osiot voitaisiin jakaa kahteen sen mukaan alkaako toikin nimi konsonantilla vai vokaalilla; eipä sillä muuta merkitystä olisi paitsi luokitellu.
 
Kunhan tuo kokeilu ollut nyt vaikka viikon, niin voisi tehdä kakkosen. A) Ennen oli hyvä B) Nyt on hyvä C) Takaisin osastolle stickytettymättöminä.
 
Vaadin että tästä tehdään elämän ja kuoleman kysymys ja megajarna joka johtaa banneihin ja varomattomiin lausahduksiin joita käytetään lyömäaseena kanssafoorumisteja vastaan ainakin 2030-luvulle asti.
 
Ylös