toleranssisiipi
Langennut enkeli
En ole vielä päättänyt että mitä äänestän. Itseäni jännittää, että onko ääneni ns. vaa'ankieli, joka vaikuttaa asiaan ratkaisevasti, siksi harkitsen tarkkaan ennen äänestämistä.
En ole vielä päättänyt että mitä äänestän. Itseäni jännittää, että onko ääneni ns. vaa'ankieli, joka vaikuttaa asiaan ratkaisevasti, siksi harkitsen tarkkaan ennen äänestämistä.
Mossen kohdalla pahan mielen maksimointi onnistuu helposti, koska siihen ei tarvita mitään muuta kuin yksi ainoa minun kirjoittama huumoria tai liikennevalistusta sisältävä kommentti.
Eikös tähän pitäisi pyytää Tarmo Ropponen haastattelemaan molempia osapuolia päätöksenteon tueksi?
Juu. Itse en ole nähnyt suuria syitä miksi jotkut kisailut ovat toisia tähdellisempiä olevinaan, että pitää stickyttaa. Nyt tulee välilehteen avattua sitten tuo pelipuoli jos siellä jotain jännää olisi olevinaan...ei kait tuota pitkään jaksa ja jatkossa ne pari vakiokisavisailijaa vaan pyörii tuolla alaforumilla.Ei avata, mieluummin voat näkyvilä tuossa kokonaislistassa keräämässä muitakin osallistujia. Eivät ole ainakaan mua niin häirinneet. Ei jaksais erikseen mennä jonnekin VISA-forumille pyörimään, kuten en tähänkään saakka ole pyörinyt.
Toki ne, jos mahdollista, voi järjestellä erikseen KOPIOINA toisellekin ala-alueelle, kunhan ne pysyy näkyvissä myös tavallisessa vapaassa.
Stickyistä en ole tykännyt.
Mä en peesaa, mutta visio hommeli mulle ok.Peesaa (kerrankin :eek!jjv:tä.
Mikä visio?Mä en peesaa, mutta visio hommeli mulle ok.
Mutta Mosse on tyytyväinen ja se edistää liikenneturvallisuutta :ahem:
Modet hoi!
Voisiko selkeyden ja suorakulmaisuuden nimissä vielä eriyttää vapaan kokonaisuudessaan kahteen osioon: substantiiveilla alkavat toikit ja muilla sanaluokilla alkavat toikit.
Helpottaisi lukemista. Ikinä ei meinaa erottaa toisistaan kik- ja partikkelikeskusteluja.
Tai kielletään kaikki.

Vaadin että tästä tehdään elämän ja kuoleman kysymys ja megajarna joka johtaa banneihin ja varomattomiin lausahduksiin joita käytetään lyömäaseena kanssafoorumisteja vastaan ainakin 2030-luvulle asti.