Postipakettien liveseuranta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
:D:D

Tai siis, itseasiassahan ne tulevat Kiinasta, muttakin toinen ns. EU:sta, koska DX Direct EU toimitus. Toinen on ihan normaalisti jo Kiinasta tilattukkin. Marraskuun puolivälissä tosin. Molemmissa lähetyksissä on tietysti akkuja (toisessa myös kamera) ja ne lähetykset tuntuu aina välillä kestävän ihan törkeen kauan. Ellei peräti jää tulematta kokonaan.

Tilasin syksyllä Ali Expressista OnePlussaan kaksi suojakuorta, toinen oli matkalla puolisentoista kuukautta, mutta tuli perille sekin. Se ekaksi tullut tais olla vaan noin kuukauden reissussa. Eli ihan normaalia.
 
Tänä aamuna oli Helsingissä ja puoliltapäivin DHL:n kaveri toimitti paketin. :)
 
Keskiseltä tilattu paketti tuli eilen. Ei hullummin, kun Loppiaisena tilattu. Tekstiviestin perusteella pääsi hakemaan ärrältä ennen hakulapun tippumista luukusta.
 
Kukaan kiinnittänyt huomiota Postin jatkuvaan lähetysten seurannan ja toimitusten hidastumiseen?

Viimeisin tapahtuma "Paikka: Posti Logistiikkakeskus 01010" ilmestyi sivulle vasta miltei vuorokauden merkittyä kellonaikaa myöhemmin ja yleensä tuon jälkeen ei mitään päivityksiä tule ennen ovikellon sointia. Lisäksi paketilla matka logistiikkakeskuksesta kotiovelle kestää saman verran, kuin planeetan toiselta puolelta parisen tusinaa tuppukylää viidakkobussilla kiertäen tänne Suomeen.. :yuck:
 
Kännykän ennen niin toimiva sovellus on nykyään aivan paska. Se ei edes ilmoita koska paketti on noudettavissa, vaan se on itse tarkistettava joka kerta että missä paketti on. Ja puhuvat kulunseurannasta :D
 
Windows Phonella Postin virallinen sovellus ei viimeisimmän päivityksen jälkeen anna paketista ja sen seikkailuista mitään tietoa. "Lähetyksen status: lähetys odottaa rekisteröintiä" ja tämä sama ilmoitus on korvannut myös aiempien toimitusten tiedot.
 
Kännykän ennen niin toimiva sovellus on nykyään aivan paska. Se ei edes ilmoita koska paketti on noudettavissa, vaan se on itse tarkistettava joka kerta että missä paketti on. Ja puhuvat kulunseurannasta :D

Seuraavat kuluja, höhlä! ;)
 
Tänään olisi taas pitänyt olla pakettia perillä Keski-Suomessa, mutta tänä aamuna paketti onkin löytänyt itsensä turusta. Lähtöpaikkakin oli likempänä kohdepäämäärää, kuin nykyinen sijainti. :thumbup:
 
Se on kato tehokkaampaa ja ekologisempaa, kun lajittelukeskuksia on isommissa yksiköissä.

Eilen tuli 129 kilometrin päästä paketti, joka oli käynyt 80km kauempana lajiteltavana... Äkkiseltään laskien 338km kulkeutui.
 
Viimeksi muokattu:

Paljon mahdollista, mutta pari viikkoa sitten tuli paketti samasta paikasta ja samaisesta logistiikkakeskuksesta (01010) suoraan kohdekaupunkiin kiertämättä yhtään missään..
 
Moottoripyöräilyvarusteet saapuivat 5 vuorokaudessa työpaikan asiakaspalvelutiskille Saksasta

13.04.2016 15:05 Toimitettu Tampere
13.04.2016 10:46 Toimitusvaiheessa
13.04.2016 10:30 Paketti siirretään määränpääkaupungin UPS:n toimipaikkaan.
13.04.2016 10:15 Saapumisskannaus Helsinki, Finland
13.04.2016 10:10 Paketti siirretään määränpääkaupungin UPS:n toimipaikkaan.
13.04.2016 8:30 Lähtöskannaus
13.04.2016 2:32 Tuontiskannaus
13.04.2016 2:15 Saapumisskannaus, Glosturp, Denmark
11.04.2016 16:30 Lähtöskannaus
11.04.2016 16:00 Saapumisskannaus Langenhagen, Germany
11.04.2016 8:09 Lähtöskannaus Langenhagen, Germany
09.04.2016 5:53 Saapumisskannaus Herne-Boernig, Germany
09.04.2016 3:17 Lähtöskannaus Herne-Boernig, Germany
08.04.2016 23:00 Saapumisskannaus Eschweiler-Weisweiler, Germany
08.04.2016 20:04 Lähtöskannaus
08.04.2016 18:05 Lähtöskannaus Germany
08.04.2016 9:39 Tilaus käsitelty: Valmis UPS:lle
 
Tilaus suoritettu, enkä maksanu ylimääräistä siitä että paketin toisi numerokoodiukko ovelle tai se jätettäisiin postiin, jotenka paketti siis tulee liikkumaan ympäri kaupunkia kuriirin kyydillä, ja se pitäisi sieltä kyydistä saada parissa päivässä itselle, jos autoon saa puhelinyhteyden tai se tulee vastaan. Tai sitten pitää tehdä ilmoitus paketin säilömisestä ja itse noutamisesta hesan vantaalta, joka ilmeisesti ei onnistu siinä vaiheessa, kun paketti on kuriirilla.
 
Jos homman hoitaa usean paikkakunnan kaapannut postnord niin onnea vaan yritykseen.
 
No sehän tuli lopulta nopeasti ensin kesti viikko lähteä liikkeelle saarivaltiosta, mutta lopulta ups toi puolessa toista vuorokaudessa käsiini.
 
Ylös