Ralliuutisia, vol 2

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8277
Mites sitten tämä sopii tuohon sapluunaan:
http://www.acm.mc/documents/4/ITINERAIREF.pdf - ei mitenkään!
YLE:n haastattelusta selvisi, että se on lähinnä toive (eikä mikään sääntö), että jokaisesta kisasta tulisi TV-pätkää ja että ylipäätään sunnuntaina ajettaisiin. Eli niinkuin epäillä saattoi, niin mitään ei ole vielä sovittuna, vaan "tahtotila" jne.

– Kansainvälisen promoottorin tavoitteena on saada jokaisesta MM-rallista suoraa televisiolähetystä. Siksi mekin muutamme hieman konseptia, sanoo AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tiina Lehmonen.

– Suoran tv-osuuden on tarkoitus kuvastaa mahdollisimman hyvin rallin luonnetta. Paikkaa en tahdo vielä tässä vaiheessa enempää paljastaa, mutta maastossa ollaan, täydentää Jyväskylän MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

Suomen MM-rallin reitit painottuvat Keski-Suomeen.

– Ensi vuoden reitti on jo aika hyvin kasassa, ja se on hyvin Jyväskyläkeskeinen, eikä mene niin pitkälle etelään kuin aikaisemmin, Lehmonen sanoo.

http://yle.fi/uutiset/mm-ralli_pitenee_ensi_vuonna/6906231
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Lahden lenkki siis jää pois ensi vuoden reitistä mikä on hyvä asia ainakin siinä suhteessa, että kuljettajien ei tarvitse enää ajaa tolkuttoman pitkiä siirtymiä ajaakseen yhden EK:n Lahden lähellä.

Taitaa pitää paikkansa Vauhdin Maailman arvio Koukunmaan katsojalukujen tipahtamisesta ja sitä myöden Lahden lenkkiä ei enää ole taloudellisesti kannattavaa järjestää.

Minä toivoisin, että ensi vuonna ensimmäisenä päivänä ajettaisiin Päijänteen itäpuolella jossa on monia pätkiä joita ei ole aikoihin ajettu, toinen päivä ajettaisiin Laukaan ja Saarijärven suunnalla, kolmas päivä ajettaisiin Keuruun suunnalla ja neljäs päivä Jämsän suunnalla.

Nelipäiväiseksi muuttuminen tarkoittaa väistämättä erikoiskokeiden määrän lisääntymistä ja samalla se tarkoittaa myös sitä, että rallin piteneminen koskee ajopäivien määrän kasvamisen lisäksi myös EK-kilometrien määrän kasvamista, mutta tuskin EK-kilometrejä yli 400 kilometriä ajetaan.

Mitä tulee suoraan osuuteen niin Ouninpohja sopisi erinomaisesti siihen ja varsinkin keltaisen talon hyppyrin loikat ainakin minä haluaisin nähdä suorassa osuudessa, koska Suomen MM-ralli tunnetaan nopeiden sorateiden lisäksi erityisesti hypyistä ja mikä olisi sopivampi hyppyri suorassa osuudessa näytettäväksi kuin keltaisen talon hyppyri.
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Mitä tulee suoraan osuuteen niin Ouninpohja sopisi erinomaisesti siihen - - -
Jos tuon ottaisi kontekstista pois, niin kuulostaa vaikeasti ymmärrettävältä :)

Itsekin toivon nyt niitä ek-kilometrejä, ettei torstai ole vain shakedown aamulla ja Killeri illalla ja sunnuntai 40 ek-km. Mutta sitähän me emme vielä tiedä.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Ta sitten niin, että sunnuntaina Päijänteen itäpuolella; Ajettaisiin Mynnilä-Vartiamäki-Lempää-Hauhanpohja-Ruuhimäki-Laukaa pätkistä 3-4 kahtee kertaan. Ruuhimäestä sitten suora lähetys, kuten joskus tulikin.

e: Uuden nelostien ansiosta Jyväskylästä pääse Vaajakosken kautta tosi nopeasti Joutsaan, joten ei siitäkään jää kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Tulisiko näissä visioissa vastaan se, että reitistä vain tietty prosenttiosa saa olla uusia pätkiä?
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1036
Harju takaisin ja kaikki on paremmin. Jos Harjua ei saada niin kyllähän sille kaupunkipätkälle joku paikka löytyy, vaikka Jämsästä.
 

Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
1007
Tulisiko näissä visioissa vastaan se, että reitistä vain tietty prosenttiosa saa olla uusia pätkiä?
Mäkin muistan joskus kauan sitten kuulleeni jostain tuollaisesta. Mutta jos se on edelleen voimassa, niin ei se ainakaan ek-nimien perusteella Monten järjestäjiä ole tainnut haitata. Viime vuoden kanssa samoja taitaa olla ainoastaan Sisteron ja Turini (joka sekin ajetaan toiseen suuntaan).
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Jos tuon ottaisi kontekstista pois, niin kuulostaa vaikeasti ymmärrettävältä :)

Itsekin toivon nyt niitä ek-kilometrejä, ettei torstai ole vain shakedown aamulla ja Killeri illalla ja sunnuntai 40 ek-km. Mutta sitähän me emme vielä tiedä.
Rajoitteita torstaina ajettavien erikoiskokeiden määrään asettaa sääntöjen määräämä erikoiskokeiden maksimimäärä joka tällä hetkellä on 28 ja jos perjantaina ja lauantaina on tarkoitus ajaa 9 EK:ta kumpanakin päivänä ei torstaina voi ajaa kuin maksimissaan 4 erikoiskoetta jos sunnuntaina aiotaan ajaa 6 erikoiskoetta.

Minun veikkaukseni EK-kilometrien määrästä on, että niitä ajetaan 50-130-130-80 mistä EK-kilometrien yhteispituudeksi tulisi 390 kilometriä.
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
koluttu

Toritussa tais tänä vuonna olla sen verran vapaa meininki katselupaikkojen suhteen et ihme jos reitti palaa sinne. Akk pojjat tais peljästyä, kun siat ei pysyneetkää karsinoissaan. :rolleyes:

Ajetaanko siis ensi kesänä Nesteessä to-su? Tämän on siis pakko lisätä EK kilometrejä joka on vain enemmän, kuin hyvä asia. Toivottavasti ajetaan To muutakin, kun Himos kahteen kertaan... Mun mielestä reittiä vois viedä taas Tampereelle( Siitama, Juupajoki, Västilä, Päijälä, Torittu ) Eikä se pahitteeks olisi vaikka nopee 15min välihuolto ois värkätty vaikka Halliin, kute viimeksi taisi olla vuonna 2001.
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Well-known member
Liittynyt
18.4.2009
Viestit
143
Rallivideot -topicissa keskustelua aiheuttanutta bensasääntöä on nyt jälleen puitu AKKssa. Näin tällä kertaa :thumbup:
Polttoaine-esitys

Esitys hallitukselle :

a) Kansallisten tekniikkasääntöjen (FIN N4WD ja FIN R4WD) mukaisille nelivetoautoille sallitaan 98E5 ja 85RE polttoaine, jotka kumpikin ovat Suomessa normaaleja tieliikenteessä käytettyjä ja huoltamojakelussa olevia polttoaineita.

b) Kansainvälisten tekniikkasääntöjen ja FIA -luokitustensa mukaisille nelivetoautoille sallitaan lisäksi kansainvälisten sääntöjen FIA Liite J:n mukainen polttoaine.

c) Lisäksi rallisäännöissä annettaisiin järjestäjälle oikeus veloittaa astiatankkausta käyttäviltä kilpailijoilta korotettu osallistumismaksu, jos näitä varten on tarpeen järjestää erillinen tankkausalue tai muu tankkaukseen liittyvä järjestely, josta syntyy lisäkustannuksia järjestäjälle.

Hallituksen päätös: Hyväksyttiin teknikkalajiryhmän esitys.
http://www.autourheilu.fi/38501.aspx
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11233
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Belgiassa Rallye Condroz Huy, jossa kuulemma erittäin yleisöystävällistä, mutta silti nopeaa, menoa tarjoaa DS3 WRC:llä rallieläkeläinen Sebastien Loeb, vaimonsa kyydissä. Viiden EK:n jälkeen johto 56s.
Yleiskisan seitsemäntenä tallipäälikkö Yves Matton (Xsara WRC), kartturina Daniel Elena. Perässään mm. ex-Peugeot tehdaskuski Kris Princen (nyt Impreza WRC:llä).
Ja meikäläistä harmittaa työesteet, olisi ollut tuollapäin ilmainen majoituskin tarjolla...
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11233
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Condrozissa Loebit veti pohjat 27 erikoiskokeelle, viimeisellä sit hieman hölläiltiin. Voitto yli kuudella minuutilla.
Matton nousi kolmanneksi. Pitkässä kisassa tuli paljon keskeytyksiä.

Viikonlopun toinen kuski 'harrastelupohjalla' oli Dani Sordo. Tenerifen yleiskilpailun toinen kaksivetoisella Xsara Kit Carilla. Voittaja Capdevila (vanha Jyskälänkävijä) "06 Focus WRC:llä. Kolmantena myös Suomen ralliteille harvemmin nähtyä kalustoa 911 GT3 (puikoissa Fuster), saati sitten neljäs: Yeray Lemes ei ajanut Jyskälästä tuttua R2-Fiestaa vaan Ferrari 360 Rallya!
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11233
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Viime viikonlopun kv. ralleissa pisti silmään pari hauskaa juttua:
-lattariamerikan sarjan Rally Isla da Margaritassa voittaja ja toinen saivat saman ajan: 1.17.49,9. Suomenkävijä Triviño vei voiton ekan EK:n pohjien turvin, paikallinen Lombardo nousi viimeisellä pätkällä Triviñon ongelmien myötä tasa-aikaan pari minuutin eron takaa, mutta hävisi silti.
-Kanadan Rocky Mountain Rallyssa yleiskisan 11. oli 1986-mallisella Corollalla Taisto Heinonen - mutta samalla kisan nopein kaksivetoinen. Rallikokemustahan miehellä on yli 40v ja historiasta MM-pisteitäkin.
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Tiedä onko täällä ollut juttua:

- Capito (VW) kävellyt WRC -komission palaverista kesken kaiken, koska tyytymätön uuteen lähtöjärjestys -ehdotukseen.

- Skoda testaa youtube-videotten mukaan uutta R5 Fabiaa.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Tiedä onko täällä ollut juttua:

- Capito (VW) kävellyt WRC -komission palaverista kesken kaiken, koska tyytymätön uuteen lähtöjärjestys -ehdotukseen.

- Skoda testaa youtube-videotten mukaan uutta R5 Fabiaa.
Ei kai olla vaihtamassa takaisin `johtaja auraa´ järjestelmään vai mikä tuo uusi ehdotus on?
 
Ylös