RIP Nelson Mandela

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Knoukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
RIP. En ole paljoa seurannut mutta kuullut aina sillointällöin paljon juttua hänestä. Knoukka osasi ennustaa tuleman.
 
Joskus sitä ihan havahtuu kun näkee milloin joku tämmönen ikäihminen on syntynyt. Mandela siis syntynyt 1918, ekan maailmansodan aikaan. Toisen maailmansodan aikaan jo reilu parikymppinen sälli. JFK:n ampumisen aikaan keski-ikäinen äijänkäppyrä. Ja joku JFK:n ammunta on meikäläiselle aivan esihistoriaa.
Viimeksi taisin havahtua vastaavaan kun Koivistosta (s. 1923) uutisoitiin jotain, olisko ollut synttärijuttua.
 
Uutinen Nelson Mandelan kuolemasta ei tullut yllätyksenä, koska hän oli ollut pitkään huonossa kunnossa, mutta yksi aikamme suurmiehistä ja samalla yksi harvoista maailmanlaajuisesti arvostetuista miehistä on jokatapauksessa poissa.
 
Ei yllättänyt, ei. Oikeastaan yllätti se, että lopullinen lähtö tuli vasta näinkin myöhään, kun huhuja näköjään levisi jo kesällä.

Keveät mullat.
 
Aika aikaansa kutakin. Korttia lyö M.L. Kingin, M. Kurien etc etc etc kanssa valkoisissa kostyymeissaan siellä jossain ja nauravat maailman menolle. Työnsä tuli tehneeksi. R.I.P. Maailma jatkaa radallaan.
 
Mietin aiheesta otsikoita nähdessäni, että monestiko suurmis voi kuolla.
Levätköön rauhassa.
 
Käsittämätön ihminen!

Kaveri neuvottelee omien vangitsijoittensa kanssa rotusorron purkamisesta. Ilman katkeruutta.

Hattu pois!:ahem:
 
Vaikka biisi onkin omistettu toiselle suurelle miehelle Martin Luther Kingille, niin siitä huolimatta alkoi soida päässä U2:n Pride. Omistettakoot se siis tässä yhteydessä myös Nelsonille, Bonolla ja Kingillä tuskin mitään sitä vastaan.
 
Vaikka biisi onkin omistettu toiselle suurelle miehelle Martin Luther Kingille, niin siitä huolimatta alkoi soida päässä U2:n Pride. Omistettakoot se siis tässä yhteydessä myös Nelsonille, Bonolla ja Kingillä tuskin mitään sitä vastaan.

Itse osuin kuuntelemaan tätä Mandelalle omistettuna melko tarkkaan kuukausi videolinkin esityksen jälkeen Budapestin Kansanstadionille. Originaalia en löytänyt.
 
Ylös