Noh, se Zimbabwehan on aika lailla hieno esimerkki, kuinka hommat hoidettiin varsin lahjakkaasti ja määrätietoisesti ihan perseelleen.Ongan toi huikeeta että 27 vankila- ja pakkotyövuoden jälkeen pystyy aloittamaan sovinnon tien (kuten Pekka Haavisto sanoi: vailla tippakaan katkeruutta) eikä Etelä-Afrikassa apartheid vielä silloin kääntynyt päinvastoin, kuten pohjoisnaapurissa pääsi käymään.
Kunnioitettavaa.
Tämä. Ei tuollaiseen kovin moni pystyne.Käsittämätön ihminen!
Kaveri neuvottelee omien vangitsijoittensa kanssa rotusorron purkamisesta. Ilman katkeruutta.
Hattu pois!:ahem:
Lienee valitettavan totta. Mutta pisti miettimään että onkohan kyse pelkästään tämän ajan ilmiöstä vai lieneekö populaarikulttuurin edustajat keränneet aina palstatilaa politiikan vaikuttajia enemmän?Kyynisesti tulee tässä todeta, että ei tule missään nimessä saamaan niin pitkää media-aikaa ja kansainvälistä muisteloa massoilla Nelson Mandelan poismeno, kuin Paul Walkerin. Kertonee jotain ajastamme.
Aika moni muu meistä onneksi tapasi.En koskaan tavannut, mutta R.I.P
Aikanaan Jeesuksen kuolema ei kiinnostanut ketään mutta samaan aikaan aasilla päin seinää ajanut golgatalainen narri Persides sai aikaan maansurun. Muistellaan vieläkin.Lienee valitettavan totta. Mutta pisti miettimään että onkohan kyse pelkästään tämän ajan ilmiöstä vai lieneekö populaarikulttuurin edustajat keränneet aina palstatilaa politiikan vaikuttajia enemmän?
Wikipediasta koitin kaivaa jotain vertailuparia. Ekana mieleen tuli James Dean vs. Martin Luther King, vaan näkyipä heidänkin kuolinajoillaan olevan sen verran eroa että eri maailmasta jo ollut kyse. Sitten heti perään tajusin että milläpä minä niitä vertailisinkaan ja ennenkaikkea että miksi. Ja nyt sitten ollaan tässä.
Joo, vieläkin lauletaan hoosiannaa, joka tarkoittanee Jumal' auta.Aika moni muu meistä onneksi tapasi.
Aikanaan Jeesuksen kuolema ei kiinnostanut ketään mutta samaan aikaan aasilla päin seinää ajanut golgatalainen narri Persides sai aikaan maansurun. Muistellaan vieläkin.
Persides olisi kreikkalainen nimi. Ei olisi ollut golgatalainen. En tosin tunne raamattua, mutta tuolta vähän tuntuu että nyt on taas kusetuksen makua?Aikanaan Jeesuksen kuolema ei kiinnostanut ketään mutta samaan aikaan aasilla päin seinää ajanut golgatalainen narri Persides sai aikaan maansurun. Muistellaan vieläkin.