Sääntömuutokset 2010

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2695
Kovalainen kuullostaa kyllä aika naiivilta joskus. Ei varmasti ehdottaisi tätäkään ajaessaan McLarenilla paalulta voittoon.
Ihan pätevä tavoite sinänsä, vahinko ettei se toteutunut McLarenilla. Kovalainen ajoi kyllä McLarenilla sekä paalulle että voittoon, mutta ei paalulta voittoon. Toivottavasti Lotus on kahden vuoden päästä sellaisessa iskussa, että Kovalaisen tavoitteesta tulee totta.

(Maikkarin uutisoinnin mukaan Heikillä on kolmen vuoden mittainen sopimus Lotuksen kanssa ja Mike Gascoynen julkisuuteen ilmoitettuna tavoitteena on nostaa Lotus voittaja-autoksi kolmen vuoden sisällä.)
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18472
Miten olisi jos teräsjarrut F1 autoihin, joiden avulla jarrutusmatka pitenisi?, tai keppivaihteet jotka antaisivat kuljettajalle enemmän roolia auton kontrolloimisessa?
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Miten olisi jos teräsjarrut F1 autoihin, joiden avulla jarrutusmatka pitenisi?, tai keppivaihteet jotka antaisivat kuljettajalle enemmän roolia auton kontrolloimisessa?
Mitä etua toisi jarrutusmatkan piteneminen? Erästä aikamme suurta ajattelijaa lainaten: "Se on sama kaikille."
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Mitä etua toisi jarrutusmatkan piteneminen? Erästä aikamme suurta ajattelijaa lainaten: "Se on sama kaikille."
Helpompihan se on jarruttaa myöhemmin, kuin ohittettava, kun se matka on pidempi. Nähdäänhän se jo nykyisinkin, että parhaat ohituspaikat on kovimmissa jarrutuksissa.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Helpompihan se on jarruttaa myöhemmin, kuin ohittettava, kun se matka on pidempi. Nähdäänhän se jo nykyisinkin, että parhaat ohituspaikat on kovimmissa jarrutuksissa.
Vaatisi se silti ohitettavalta virheen jarrutuksen aloituksessa. Jos mutkan apexiin pääseminen vaatii jarrutuksen aloittamisen 50m ennen mutkaa, ei kukaan aloita jarruttamista 55m kohdalla, eikä kukaan pysty sinne apexiin pääsemään aloittamalla jarrutuksen vasta 45m ennen mutkaa.
Ihan sama vaikka jarrut olisi puuta, jokainen kuljettaja aloittaa jarrutuksen juuri siinä kohdassa kuin on viimeinen mahdollisuus se aloittaa. Vai lisäisikö sitten teräsjarrut noita jarrutusvirheiden määrää? En oikein usko.
 
Pääsee, mutta ei ehkä ideaalisella linjalla mutkan ulostuloon. Lisäksi eri autot ovat eri tasoisia jarrtuksissa, joten joillain autoilla voidaan jarruttaa myöhemmin. Jos jarrutusmatkat ovat pidempiä, niin jarrutuspaikan valitseminen on myös hankalampaa.

Nykyäänkin nähdään näitä syöksyjä, joissa ohittaja jättää jarrutuksen myöhemmälle, kuin ohitettava.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Pääsee, mutta ei ehkä ideaalisella linjalla mutkan ulostuloon. Lisäksi eri autot ovat eri tasoisia jarrtuksissa, joten joillain autoilla voidaan jarruttaa myöhemmin.
Näin homma on nytkin. Teräsjarrut eivät muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan.
Jos jarrutusmatkat ovat pidempiä, niin jarrutuspaikan valitseminen on myös hankalampaa.
Hmm... Niin. Ehkä se alkuun voisi sitä olla, mutta kai nuo F1-kuljettajat ovat sen myötä tuonne valikoituneet, että osaavat vetää jokaisen kierroksen tismalleen oikeilla jarrutuskohdilla ja ajolinjoilla, olivatpa ne jarrutuskohdat sitten missä tahansa.

Nykyäänkin nähdään näitä syöksyjä, joissa ohittaja jättää jarrutuksen myöhemmälle, kuin ohitettava.
Niinhän niitä nähdään ja onneksi niistä joskus jopa syntyy ihan aikuisten oikeita ohituksia.:D Niissä kuitenkin lienee kyse joko ohittajan tehokkaammista jarruista, ohitettavan hermojen pettämisestä ja liian aikaisesta jarrutuksesta, tai sitten ihan vain ohittajan luottamuksesta siihen, että apexiin ei tarvitse päästä, ohi pääsee huonommallakin linjalla. Minun mielestäni näistä yhteenkään ei teräsjarruihin siirtyminen vaikuttaisi millään tavalla.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Jos jarrutusmatkat ovat pidempiä, niin jarrutuspaikan valitseminen on myös hankalampaa.
Ei vaan helpompaa. Ensinnäkin hienosäätö on tarkempaa, koska esim. 10 metrin haarukan sijaan oikeaa kohtaa voidaan hakea 15 m:n matkalta (matkat hatusta). Pitemmällä jarrutusmatkalla metrin/murto-osasekunnin virhe ei myöskään ole niin merkittävä kuin lyhyemmällä jarrutusmatkalla.
 
Viimeksi muokattu:

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Vaatisi se silti ohitettavalta virheen jarrutuksen aloituksessa. Jos mutkan apexiin pääseminen vaatii jarrutuksen aloittamisen 50m ennen mutkaa, ei kukaan aloita jarruttamista 55m kohdalla, eikä kukaan pysty sinne apexiin pääsemään aloittamalla jarrutuksen vasta 45m ennen mutkaa.
Ihan sama vaikka jarrut olisi puuta, jokainen kuljettaja aloittaa jarrutuksen juuri siinä kohdassa kuin on viimeinen mahdollisuus se aloittaa. Vai lisäisikö sitten teräsjarrut noita jarrutusvirheiden määrää? En oikein usko.
Toisin kuin väität, eivät kaikki jarruta mutkaan samassa kohdassa, vaan paikka vaihtelee riippuen auton ominaisuuksista, ajotyylistä ja myös kuljettajan fyysisistä ominaisuuksista. Mahdollisimman myöhään jarruttaminen ei ole nopein tapa edetä - McLarenilla 1990-luvun alussa Senna oli se, joka ihmetteli Bergerin myöhäisiä jarrutuspaikkoja, ei toisin päin. Ylipäätään kuljettajan kuin kuljettajan on mahdollista jarruttaa mutkaan hieman myöhemmin kuin mikä on optimaalisin kohta. Kuljettajan kyvyistä riippuu, kuinka lähelle mutkaa jarrutuksen voi viedä.

Hyvä kuljettaja osaa tiukassa tilanteessa muuttaa ajotapaansa niin, että pystyy viemään jarrutuksen pidemmälle mutkan kuitenkin selvittäen. Samoin jarrutustehossa on kuljettajakohtaisia eroja - Webberistä puhuttaessa tuodaan usein esiin se, että hän pystyy jarruttamaan kovassa vauhdissa, jolloin downforce estää renkaiden lukkiutumisen, tehokkaammin kuin kukaan tähänastisista tallikavereistaan, koska kykenee painamaan poljinta kovemmalla paineella.

Nykyjarruilla em. asioiden muodostamat erot mitataan täysin mitättömissä ajan ja matkan eroissa ja vain hitaimmissa mutkissa jarrutukset ovat niin pitkiä, että kuljettajan on edes mahdollista yrittää jarrutuksessa ohittamista. Jos jarrutusmatkoja pidennetään, tulevat nämä erot selvemmin esiin.
 
:ahem: No nyt oli sellainen perustelu, että tuohon ei osaa ainoatakaan vasta-argumettia heittää, elikkäs sisäistin villakoiran ytimen. Silti en liity facebookin teräsjarrut takaisin -ryhmän faniksi.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Lisäksi jarrutuspaikan kohdalla on suuri merkitys mutkasta ulostulovauhtiin. Hyvin myöhäisellä jarrutuksella voidaan selvitä itse mutka nopeammin, mutta vauhti on tipahtanut liikaa, se taas kostautuu mutkan jälkeisellä suoralla.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380

Jarrutuksen ajoitus ja voimakkuus vaikuttaa myös siihen, millä tavalla mutkaan pystyy kääntämään. Mitä itse olen pelatessa huomannut, että vaan kevyesti jarruttamalla mutkaan pystyy monesti ajamaan kovempaa, kuin myöhemmin kovempaa jarruttamalla. Kyse ei ole pelkästään nopeudesta vaan myös painonsiirtymistä. Esim. ennen nopeaan mutkaan kääntämistä kannattaa joskus keventää kaasua hetkeksi, että saa lisää painoa etupyörille ja auton kääntymään paremmin. Mutkan läpi saattaisi päästä nostamattakin, mutta renkaita enemmän rasittaen, suuremmalla ulosajoriskillä ja pienemmällä ulostulonopeudella.

Riippuu varmaan siitäkin erilaisten jarrutusten toimivuus, millaisilla säädöillä ajaa.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
:ahem: No nyt oli sellainen perustelu, että tuohon ei osaa ainoatakaan vasta-argumettia heittää, elikkäs sisäistin villakoiran ytimen. Silti en liity facebookin teräsjarrut takaisin -ryhmän faniksi.
Olen oikeastaan samaa mieltä sikäli, että Williams kokeili teräsjarruja Zanardin autossa 1998 ja vaikutus jarrutusmatkoihin oli mitätön. Jarrutusmatkojen kasvattaminen on minusta hyvä idea, mutta tuo ei välttämättä ole toimiva ratkaisu siihen.
 
Slimedge

Well-known member
Liittynyt
2.11.2006
Viestit
104
Sijainti
SuomiFinland
vieläko kuskeilla on mahdollisuus muuttaa jarrubalanssia ajon aikana? aattelin vaan et vois kieltää ajon aikaiset jarru balanssin muutokset, sen vois sitte sallia vaikka varikko käyntien yhteydes mekaanikkojen toimesta... joutuis tekeen vähän kompromisseja jarru säätöjen suhteen, tiedä siilti olisiko lopulta mitään vaikutusta mihinkään...
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Olen oikeastaan samaa mieltä sikäli, että Williams kokeili teräsjarruja Zanardin autossa 1998 ja vaikutus jarrutusmatkoihin oli mitätön. Jarrutusmatkojen kasvattaminen on minusta hyvä idea, mutta tuo ei välttämättä ole toimiva ratkaisu siihen.
Vai 1999? :wink:
 
Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
vieläko kuskeilla on mahdollisuus muuttaa jarrubalanssia ajon aikana? aattelin vaan et vois kieltää ajon aikaiset jarru balanssin muutokset, sen vois sitte sallia vaikka varikko käyntien yhteydes mekaanikkojen toimesta... joutuis tekeen vähän kompromisseja jarru säätöjen suhteen, tiedä siilti olisiko lopulta mitään vaikutusta mihinkään...
Käsittääkseni kuskeilla on kabiinissa mekaaninen vipu jolla sitä jarrubalanssia pystyy säätämään. En lähtis tuohon sääntöön koskemaan.

Sääntömuutokset olisi syytä ottaa syyniin vähän pidemmälle aikavälille ja miettiä mihin lajia ollaan viemässä. Huipputeknologiaa ja sääntöjen vapautta, vaiko ehkäpä vähän tiukemmin rajattua ja yksinkertaisempaa kokonaisuutta. Ensin mainittu on enemmän sitä, mitä F1 joskus oli. Toisaalta tuntuu siltä että tuollainen lähestymistapa ei enää vaan toimisi. Kulut karkaa hanskasta ja hienojen aerodynaamisten sekä muiden teknisten ratkaisujen kehittely tuskin parantaisi kisojen viihdearvoa. Vaikka kuinka laitettaisiin budjettikattoa sun muuta, niin se tuskin vaikuttaisi käytetyn rahan määrään millään tavalla. Hienot systeemit voi aina kehittää "alihankintana" ja kiertää budjettikattoa helposti.

Autojen yksinkertaistaminen ja enemmän yksityyppiluokkaan päin suuntautuminen toisi varmasti tiukempaa kisailua ynnä muuta, mutta se taas sotii "moottoriurheilun kuninkuusluokka" -ajatusta vastaan. Näkisin kuitenkin että tähän suuntaan ollaan tulevaisuudessa menossa. Aika näyttää. Joka tapauksessa lajin tekohengittäminen keinotekoisilla sääntömuutoksilla (kaksi pakollista stoppia, rengassekoilu, kisabensalla aika-ajot yms.) on vain todellisten ongelmien kieltämistä ja turhaa viivyttelyä. Lopulta on kuitenkin pakko tehdä jotain sille ongelman perimmäiselle syylle.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Käsittääkseni kuskeilla on kabiinissa mekaaninen vipu jolla sitä jarrubalanssia pystyy säätämään. En lähtis tuohon sääntöön koskemaan.
Oikeastaan kyseessä on katsojan kannalta melko yhdentekevä jarruttamista helpottava tekijä. Sen kieltäminen toisi ehkä jonkun hieman epäonnistuneemman jarrutuksen per kisa, mutta sattuisiko ne tapahtumaan kameroiden edessä on toinen juttu. Ehkä joskus tiukoissa ohitustilanteissa. Voitaisiin hyvin kieltää.
Sääntömuutokset olisi syytä ottaa syyniin vähän pidemmälle aikavälille ja miettiä mihin lajia ollaan viemässä. Huipputeknologiaa ja sääntöjen vapautta, vaiko ehkäpä vähän tiukemmin rajattua ja yksinkertaisempaa kokonaisuutta. Ensin mainittu on enemmän sitä, mitä F1 joskus oli. Toisaalta tuntuu siltä että tuollainen lähestymistapa ei enää vaan toimisi.
Jos menneitä vuosia tarkastellaan samalla kriittisellä katseella kuin nykymenoa, ei se kovin hyvin "toiminut" silloinkaan. Poislukien Häkkisen ja Schumacherin pari tiukkaa vuotta yleensä yksi talli oli unettavan ylivoimainen.

Kustannusten ja vauhtien aisoissapitämiseksi säännöt tiukentuvat alati. Ainoat mieleentulevat tavat, joilla voitaisi jossain määrin vapauttaa innovointia ovat erittäin tiukka kulukatto tai polttoaineen kulutusrajoitus. Taloudellisuusajoa ei ole ennenkään pidetty F1:n luonteeseen sopivana (vaikka nykymaailmassa olisikin hyvin perusteltavissa). Uusiakin sääntöjä kritisoidaan moisesta, vaikka polttoainemäärä on vapaa. Kulukattoa taas kokeillaan jo ja pari seuraavaa vuotta näyttää miten homma toimii. Jos toimii hyvin, sääntöjä voitaisiinkin vapauttaa. Eri asia sitten on pääsevätkö tallit asiasta yksimielisyyteen.
Autojen yksinkertaistaminen ja enemmän yksityyppiluokkaan päin suuntautuminen toisi varmasti tiukempaa kisailua ynnä muuta, mutta se taas sotii "moottoriurheilun kuninkuusluokka" -ajatusta vastaan. Näkisin kuitenkin että tähän suuntaan ollaan tulevaisuudessa menossa. Aika näyttää.
Aerodynaamisesti F1 on edelleen kärjessä, mutta mekaanisella tai elektronisella puolella se ei ole ollut huippua vuosiin. Onhan esim. tuotantoautoissa käytetyt ajoavut ykkösissä kielletty. Koko luokkajaon pointtikin on tietyt rajatut säännöt, joiden puitteissa toimia (siitä nimi "formula"). Kuninkuusluokan status tulee jostain muualta.

Jos "showta" halutaan parantaa, niin epäilemättä innovointia tullaan edelleen rajoittamaan. Jos autoista halutaan helpommin ohitettavia, niin ei se onnistu kuin säätämällä säännöillä autoista sellaisia. Eikä valtaosaa katsojista heilauta se mitä F1:n kuorien alla tapahtuu, kunhan kisat vain ovat viihdyttäviä.

Mitä taas niihin kuoriin tulee, eivät ne nykyisinkään kovin radikaalisti enää poikkea toisistaan. Pieniä eroja toki on, mutta kun yksi keksii jonkin hyvän idean, se on kohta kaikilla. Esimerkkinä nyt vaikka Red Bullin viimevuotisen keulan ulokkeet. Toki toivon, että jatkossakin nähdään erilaisia autoja, mutta esim. pohjan voisi aivan hyvin standardoida.
Joka tapauksessa lajin tekohengittäminen keinotekoisilla sääntömuutoksilla (kaksi pakollista stoppia, rengassekoilu, kisabensalla aika-ajot yms.) on vain todellisten ongelmien kieltämistä ja turhaa viivyttelyä. Lopulta on kuitenkin pakko tehdä jotain sille ongelman perimmäiselle syylle.
Bensa- ja rengassäännöt tehtiin lisäämään actionia radalla, koska ne sotkivat nopeusjärjestystä. Siihen paniikinomainen korjausehdotuskin (kaksi pakollista stoppia) tähtää, mutta johtaako se siihen on toinen juttu. Bahrainin perusteella rengasseossääntö ei enää johda, enkä usko, että toinen stoppi asiaa mitenkään auttaisi. Kaikki kärkiautot menisivät silti samalla taktiikalla. Mutta katsotaan nyt vielä kisa tai kaksi mikä on todellisuus.

"Perimmäinen syy" lienee se, että tallit saavat tehdä autoistaan vaikeasti ohitettavia. Helpompi ohitettavuuskaan ei kuitenkaan auta, jos ohitustilanteita ei synny. Ja niitä syntyy vain, jos nopeampi auto saavuttaa hitaamman. Pakan pitää siis olla sekaisin. Ja siihen taas vaaditaan "keinotekoisia sääntömuutoksia". Tai vielä keinotekoisempia push-to-pass-nappuloita, joiden avulla hitaampi auto voi ohittaa nopeamman.
 
Viimeksi muokattu:

Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Puhdas ajolinja ja likainen rata sen ulkopuolella lienee myös iso tekijä. Jos jarrutukseen voisi tulla kahdella eri linjalla jarrutuksen kannalta täysin tasavertasesti nähtäisiin kait ainakin ohitus yrityksiä enemmän.

Radan likaisuuden taas aiheuttaa renkaista irtoava kumi käsittääkseni. Mitenkä tätä voitaisiin muuttaa? Nyt puhutaan, että renkaat ovat liian kestävät. Eli siis mun ymmärryksen mukaan myös kovemmat. Mutta eikö pehmeä taas "roskaa" enemmän rataa? Tosin taas pehmeämpi antaa ehkä enemmän anteeksi likaista "ohituskaistaa"....
 
Ylös