Tuo Sennan kuolema on tottavie yksi autourheiluhistorian ratkaisevimpia käämteitä. Kausi 94 ja f1:n kehitys otti ratkaisevan askeeleen juuri Sennan menehtymisen takia. GC Rabella on siinä oikeassa, että Sennan jatko ei olisi ollut mikään selvyys, vaikka hän olisi selvinnutkin Imolan onnettomuudesta. Luulisin, että Senna olisi lopettanut sen kolarin jälkeen, olihan hänen ajamisensa Imolassa hyvin epävarmaan Ratzenbergerin onnettomuuden jälkeen.
Mikäli nyt ajatellaan raadollisesti 94-kauden tapahtumia, niin luulen, että Schumi olisi voittanut Sennan mestaruuskamppailussa tuona vuonna. Sennan kausi oli lähteny äärimmäisen huonosti käyntiin, kolme kisaa oli keskeytynyt erilaisten onnettomuuksien takia. Ekassa Senna oli spinnannut oma-aloitteisesti ulos, tokassa Häkkinen ajoi ekassa mutkassa perään ja kolmannessa kisassa Senna oli menettänyt autonsa hallinan karistaessaan Schumacheria.
Ne syyt, miksi Williamsista tuli loppukautta kohti parempi auto, johtuivat Sennan kuolemasta johtuneista sääntömuutoksista. Ne samalla heikensivät Benettonia. Lisäksi jos muistaa sen hetkisen f1-maailman periaatteen, niin sehän oli sellainen että ennakkosuosikkia sorsittiin. Edelliskaudella Prost oli joutunut kärsimään jos jonkinlaista vääryyttää käytännössä vain siksi että hänen mestaruuskamppailuansa haluttiin vaikeuttaa. Luulisin että Senna olisi kärsinyt samasta kohtelusta.