Pidemmittä puheitta laitetaan tähän toikkiin tuo aiemmin kerrottu Leo Leksa Kinnusen tilanne vuoden 1974 kolmen Suomen Markan arvoisesta Vauhdin Maailmasta kerrottu juttu siis Nivelles-Baulersin ajosta puhuen:
Formula ykköstä suomettamassa
Lauri Törhönen
Vauhdin Maailma 6/1974
''Jokainen Grand Prix, Formula 1 :n maailmanmestaruusosakilpailu, on hyvin samanlainen. Maa, rata, palkintorahojen valuutta ja sää vaihtelevat; ajaja ja auto saattavat vaihdella voittoluettelossa, joskus joku poistuu rivistä radalla kuolemalla.
Mutta suurin piirtein kuvio pysyy samana – jos on nähnyt yhden on nähnyt monta: radat ovat samannäköisiä, sama reklaamirekvisiitta, samat autot ja samat ihmiset.
Belgian 12. 5. synteettisellä Nivellesin vauhtistadionilla ajettu GP oli myös samanlainen kuin muut. Paitsi, että Suomen oma ylpeys Leo Kinnunen istui Belgiassa ensi kertaa formula ykköseen ja siirsi ajoneuvon “isojen poikien” joukkoon radalle.
Nämä pessimistisävyiset kommentit Nivellesin kilpailuista eivät ole tarkoitettuja masentamaan sen enempää Leksa Kinnusta kuin sitä osaa Suomen kansaa, joka odottaa häneltä suuria. Kokevatpahan vain kertoa kuinka vaikeaa menestys on, mukanaoloakin voi pitää saavutuksena…
Oikeastaan voisi sanoa että Belgiassa Kinnunen vielä jäi isojen poikien jalkoihin, niin suuri ero huippuunsa trimmatuilla ammattiajoneuvoilla ja Leksan epäkuntoisella, ensimmäistä kertaa toisiinsa tutustuvalla auto-autoilija yhdistelmällä oli.
On toki muistettava, että monien hankaluuksien ja säkillisen huonoa onnea jälkeen on sinänsä saavutus, että Leo Kinnusella yleensä on tilaisuus ajaa F1:tä. Mutta vaikka Leksa väittikin olevansa ammattilainen F1-kuski siinä kuin muutkin, on touhussa ainakin vielä harrastuksen maku.
Leo Kinnusen formula ykkönen pyörii kokonaan kotimaisella rahalla. Talli on virallisesti sama kuin ennenkin, AAW, mutta rahoitus tulee ainakin Saloralta ja Coltilta. Siitä, kuinka paljon rahaa toimintaan on kiinnitetty, ei puhuta – tietenkään, mutta kilpailukykyinen F1 tarpeellisine laitteineen saattaa maksaa mitä tahansa puoleen miljoonaan saakka. Miten suomalaiset rahoittajat aikovat saada omansa pois autolla, joka käy Suomessa vain näytteillä, ei ole tiedossa. Ei myöskään se, maksetaanko Leksalle ajamisesta palkkaa, vai onko hän kiinnittänyt vanhaa palkkaansa ajamiseen.
Päätyminen Surteesiin tapahtui mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että minkäänlaisia saman vuosimallin F1:iä ei juuri ole kaupan. Surtees on sitäpaitsi ollut ainakin passiivisesti kiinnostunut varaamaan Leksan siksi aikaa, että selviää tuleeko miehestä mitään.
Surteesia pidetään lähinnä nopeimpana ”mukana olevista”. Joukkue on kehittynyt viime aikoina nopeasti, viime vuonna Surteesilla saavutettiin jo pari paalupaikkaa ja sijoituksiakin on alkanut näkyä. Täysosuma puuttuu, sitä odotetaan heti, kun vaarallisimmilla ajajilla ja autoilla sattuu olemaan kyllin monella huono päivä yhtä aikaa. Surteesin sponsori on tanskalainen stereofonisten soittokaapistojen ym. valmistaja B&O, ja ajajat Carlos Pace ja Jochen Mass. Tehtaan pojilla on edelleen kehitetty malli TS 16:ta, jonka muotoja on hiukan silitetty ja mm. vaihdettu uudempi vaihdelaatikko.
SUOMI VARIKOLLA JA RADALLA
Nykyään, kun F1:n kilpailunumerot ovat pysyviä koko kauden ja määräytyvät tallin edellisvuotisen menestyksen mukaan, joutuu Leo Kinnusta etsimään varikkokatosten loppu- päästä, kaikkien toinen toistaan tehokkaampien tehdas- joukkueiden takaa. Kinnusen numero on 44.
Lotuksen, Tyrrellin, McLaren ja Ferrarin ym. pilttuut ovat esimerkkejä siitä haudanvakavasta ammattilaisuudesta, millä hommiin suhtaudutaan. Koko joukkue omistajasta pienimpään apumekaanikkoon pitää näkyvillä samoja sponsorin värejä, joita autotkin kantavat. Mekaanikkoja on armeija. Kuljetusautot, huoltoautot ja ilmastoidut oleskelubussit varikon takana muodostavat tehokkaan, joskin silmiinpistävän kalliin kilpailutuotantolaitoksen. Sää ja kuljettajan sielu näyttävät ainoilta sattuman varaan jääviltä, ja säänkin vaikutusta pystytään sääntelemään.
AAW-joukkueen varikosta näki ensi silmäyksellä, että jyrkkä ylämäki maailmanmestaruuteen on vasta alussa.
Tiukat valuuttamääräykset pitivät Englantiin matkustaneen joukkueen näpit erossa Surteesista, jota tehdas ei ollut edes maalannut ennen kaupan tekoa. Auto kantoi siis Surteesin rumaa tummansini-valkoista alkuperäistä tehdasmaalausta ja väliaikaisia mainostarroja, joita oli varmuuden vuoksi mukana. Auton arvon muistaen, ei Leksan uusi tallipäällikkö Mikko Ketonenkaan voinut pitää Surteesin suhtautumista kuin terveenä varovaisuutena.
Surtees vaikka itse kauppa jäikin ennen niin, että saatiin auto ulos vakuuttamalla se. Nivellesiä loppuun saattamatta,
Niinpä Leo istahti autoonsa ensi kertaa vasta Belgiassa. Ohjaamo oli liian suuri, lisäistuinta soviteltiin perjantain harjoitusten aikana vaahtomuovilla ja puun kappaleilla paikoilleen. Mekaanikoilla oli tavalliset haalarit tai siviilivaatteet, auto oli pölyinen, työkaluja ja varaosia oli kovin vaatimattomasti muihin verrattuna. AAW käyttää kahta kotimaista mekaanikkoa ja yhtä Surteesin luovuttamaa ja Kinnusen auton varaosat ja osa huoltoa tulevat tehtaan puolelta – jos aikaa riittää keskittyä ”kilpailijaan” (Salora ja B&O kun ovat saman alan rahoja).
Varikon takana seisoi hiukan häpeillen kokonaan punainen kuorma-auto, suomalaisilla laatoilla ja näyttäen siltä, kuin sen kaapissa pitäisi haista teuraslehmien ripulilanta eikä bensiini ja kilpakumi. Belgiaan tullessa autosta oli vielä edellisenä yönä loppunut nafta. Se oli ensimmäinen Leksan mekaanikkojen valvottaviksi tulleista peräkkäisistä öistä.
Sama jatkui Kinnusen omissa varusteissa: entisen sponsorin värinen melkein patamallinen kypärä, pehmeät muoviset ajolasit (palavaa ainetta?) ja kainaloista vallattomasti repeilleet ajohaalarit. Nykyisistä F1-kuskeista Leo Kinnunen miellyttää varmasti eniten niitä, jotka kaivaten muistavat paitahihasillaan ajaneita miehiä, joiden irvistävä suu näkyi selvästi sekä tiukassa kaarteessa että onnettomuuden jälkeisessä tuskassa – aikoja, jolloin kuoleman vaara kuului luontaisetuihin.
Nykyään nopeudet tekevät ajamisen vielä vaarallisemmaksi ja monet huippukuljettajista osallistuvat turvalaitteiden aktiiviseen kehittämiseen (yksi autourheilun jatkamisen usein kuultuja perusteluja). Lähes kaikilla oli Nivellesissä vastikään kehitetty uusi kypäräsysteemi, jossa tarpeeksi voimakas kiihtyvyys (siis äkkipysähdys) laukaisee paineilmapullon Ja johtaa ilmaa kokonaan suojaavan ja tiiviillä leuanaluskappaleella ”paineistetun” kypärän sisään. Ilmaa riittää juuri niin kauan, että pahinkin palo saadaan sammumaan ja näin estetään muuten hengissä onnettomuudesta selvinneen ajajan tukehtuminen. Kilpailun alkukierroksilla, kun tankit ovat vielä täysiä, sattuneissa tulipaloissa voimakas lemahdus sitoo kaiken ympäristön hapen ja tuhatasteisia palokaasuja lienee melko paha hengittää.
Mikko Ketonen Leksan varusteista: ”Leksa on niin taikauskoinen, että haluaa pitää samat vehkeet. Ja sitäpaitsi hän saa klaustrofobiaa kokonaan suojaavasta kypärästä.”
Perjantain sateisissa harjoituksissa Leksa pääsi lopulta radalle. Hän ajoi kolme kierrosta ennen sen harjoitusjakson loppua. Ensimmäiset kierrokset F1:llä. Kolmen kierroksen jälkeen Kinnusen auto löytyi varikkokaistan alusta: kaksi vaihdetta yhtä aikaa päälle juuttuneena auto ei liikahtanut kuin nostamalla takapää ilmaan. Puretusta laatikosta löytyi hampaansa katkaissut hammaspyörä.
Vaihdelaatikkovika toistui sitten seuraavat kaksi päivää: välillä oli useampia vaihteita yhtä aikaa päällä ja koko perä kuin yhtä puuta, välillä puuttui kakkonen kokonaan.
Sama vika oli vaivannut tehtaan autoja Espanjassa. Vaihdelaatikon valmistajan valukappaleita tutkivan röntgenkoneen särkyminen oli kuulemma aiheuttanut sarjan viallisia osia. Surteesin tehdas- vaunuihin vaihdettiin uudemmat laatikot, mutta Kinnuselle sai vanhempi kelvata. Kun ”Big” (iso) John Surtees lauantaina sai käsiinsä jo toisen viallisen rattaan Leksan autosta, hän mutisi hampaidensa välistä puolinaisen lauseen omien vaihteistojen valmistamisesta!
Perjantain ja lauantain välisen yön AAW:n mekaanikot purkivat ja kasasivat. Lauantaina jälleen juuri ennen harjoitusten katkoa Kinnunen ehti radalle, ajoi neljä kierrosta ja pudotti parikymmentä sekuntia edellisen päivän ajoistaan. Nyt hän kuivalla pääsi kymmenen sekunnin sisään edellisen päivän kostealla ajetuista nopeimmista kierroksista.
Tauon jälkeen oli määrä alkaa tosi koitos. Leksa sovitti kypärää päähänsä ja isoista pojista muutenkin sympaattisin Graham Hill kävi ainoana toivottamassa Mikko Ketosen välityksellä onnea. Kinnusen onni kesti parikymmentä metriä. Perä tunkilla ylös ja raskasta työntämistä takaperin.
Vain pahaa väkivaltaa käyttäen laatikko saatiin auki ja yö valvomalla taas kasaan. Enää ei ollut tarkoituskaan osallistua kilpaan, ainoastaan kokeilla mahdollisimman hyvistä Surteesin paloista kasatulla laatikolla, kannattaako auto viedä pohjoiseen viritettäväksi lopulliseen kuntoonsa vai palautettaisiinko se saarivaltakuntaan tarkempaa tutkimusta varten. Sunnuntain epävirallisissa aamuharjoituksissa Leksa ajoi kierroksen: kakkonen puuttui kokonaan.
Varikon takana alkoi tunnelma AAW:n kuljetusauton luona tiivistyä. Leksa ilmoitti itse olevansa hiukan hysteerinen. Mikko Ketonen oli ymmärrettävästi sekavien tunteiden vallassa: tämä olisi ollut kova kisa kokeneellekin tallipomolle, ensikertalaisesta puhumattakaan. Mekaanikot näyttivät kovin, kovin väsyneiltä.''
Jatkuu toisessa osassa.
