Nesteralli 2017
Vuonna 2017 ajettiin perjantaina kolmen pätkää (Halinen, Urria ja Jukojärvi) kahteen kertaan. Ennen päivän alkua oli autojen tankkaus ja myös Urria 1 ja Urria 2 jälkeen. Muita taukoja ei tämän lenkin aikana ollut. Tämän 3 + 3 erikoikokeiden yhteispituus oli 83,3 km eli ylittäisi hieman nykyisen 80 km rajan. Lenkin jälkeen oli päivähuolto Jyväskylässä. Aamupäivän pituus oli 7 t 32 min (aamuhuolto sisään – päivähuolto sisään). Erikoikokeiden ja siirtymien aika nopeimmalle oli 4 t 40 min (Jukojärvi 2 lähtö + Jukojärvi 2 nopein aika – Halinen 1). Urrian ja Halisen lähtöväli oli 33 min joten jos lenkki halutaan nykyiseen formaattiin jossa 15 ensimmäistä autoa pitää ehtiä startata edelliselle ek:lle ennekuin seuraavalle ek:lle lähdetään. Jos lasketaan 3 min lähtövälillä se olisi 45 min, käytännössä varmaan 1 tunti. Päivän pituuteen tulisi noin 1 tunti lisää (2 x Urria – Halinen). Iltapäivällä oli vuorossa Äänekoski‐Valtra 1, Laukaa 1, Lankamaa, Äänekoski‐Valtra 2, Laukaa 2 ja Harju 2 yhteensä 62,29 ek-kilometriä.
Tällainen 3 +3 formaatti sopisi varmaan shakedownin kanssa kuten AnttiL totesi tai sitten joko aamu- tai iltapäivän lenkiksi täydennettynä sopivalla / halutulla / tarvittavalla määrällä muita ek-kilometrejä joko aamu- tai iltapäivällä. Toimitsijoiden päivää se ainakin lyhentäisi ja niiden katsojien jotka eivät jaksa vaihtaa paikkaa päivän aikana. Erikoiskokeiden lähtöväli oli 2 t 54 min ja Halinen 1 ja Jukojärvi 2 lähtöväli oli 4 t 30 min joten jää aikaa vaihtaa paikkaa tai ek:ta jos suunnitelmat ovat kunnossa. Lähtijöitä oli 61 autokuntaa ja kun nämä ek:t oli rallin alussa voi olettaa että kaikki starttasivat ainakin ekalle ek:lle. Laskin kaikille rally1 autoille (14 kpl) 3 min väli, rally2 (31 kpl) autoille 2 min ja muille (16 kpl) 1 min niin letkan pituudeksi tuli tasan 2 tuntia eli jää 54 min armonaikaa sähläyksille. Kumpaakohan kuskit suosivat, tätä 3+3 (tai 2+2) + sekalaisia pätkiä päivän toiselle puoliskolle tai aamupäivä ja toisto iltapäivällä.
Muuta mitä tässä tuli laskettua oli että:
Siirtymien keskinopeus oli noin 37 km/h.
Ajettu matka tankkausten välillä oli 129 km (sis. ek + siirtymät)
Autoja tankattiin 12 kertaa kilpailun aikana.
Keskimäärin 26,1 ek kilometriä tankkausten välillä.
https://ewrc-results.com/event/36019-neste-rally-finland-2017/itinerary#google_vignette
https://www.juwra.com/finland_2017_itinerary.html
https://www.rally-maps.com/Rally-Finland-2017#google_vignette
| Day 2 | Friday 28-Jul-2017 | | | |
| | | | |
| 06:05 | | Service A - Paviljonki (15 min) | | |
| 07:12 | SS2 | Halinen 1 | 7.65 km | |
| 07:45 | SS3 | Urria 1 | 12.75 km | |
| 08:48 | SS4 | Jukojarvi 1 | 21.31 km | |
| 10:06 | SS5 | Halinen 2 | 7.65 km | |
| 10:39 | SS6 | Urria 2 | 12.75 km | |
| 11:42 | SS7 | Jukojarvi 2 | 21.31 km | |
| 13:37 | | Service B - Paviljonki (30 min) | | |
| 15:00 | SS8 | Aanekoski Valtra 1 | 7.39 km | |
| 16:13 | SS9 | Laukaa 1 | 11.76 km | |
| 17:11 | SS10 | Lankamaa | 21.68 km | |
| 18:09 | SS11 | Aanekoski Valtra 2 | 7.39 km | |
| 19:22 | SS12 | Laukaa 2 | 11.76 km | |
| 20:30 | SS13 | Harju 2 | 2.31 km | |
| 21:00 | | Service C - Paviljonki (45 min) | | |
| | Day 2 total: | 145.71 km | |