Suomen radat

rallinen

Active member
Liittynyt
6.8.2018
Viestit
41
Vertailin vähän itsekin Kymiringin ekaa mutkaa Silverstonen Copseen. On siinä kyllä hiukan eroa. Kymiringin kaksois apex mutkan säde (ulkoreunaan) on noin 80 m, kun Copsessa se on noin 110 m. Arvelisin siis, että F1 autolla eka mutka ajetaan noin 250 km/h, kun Copsessa nopeus on luokkaa 300 km/h.

Kymiringin maalisuoralta takasuoralle asti johtava osuus muistuttaa mielestäni kovasti vanhan Imolan pääsuora-Tamburello-Vielleneuve-Tosa yhdistelmää, mutta puolet pienemmässä mittakaavassa ja peilikuvana. Kymiringin Villeneuvea vastaava kolmos mutka ajetaan täysillä noin 300 km/h ja lienee radan vaarallisin paikka.
Onboardeista tarkasteltuna Copsessa on mittarissa n. 320 tullessa ja 260 poistuessa. Kymiringillä nopeus voisi siten varmaan olla 230 luokkaa. Ihana nähdä ensimmäinen mutka nopeana toisin kuin uusilla radoilla on ollut tapana.

Hyviä mutkia vaikuttaa ensisilmäyksellä olevan paljon. Suoraa edeltävä 4-mutka on kuin paranneltu versio sepangin neulansilmästä. Sama säde mutta pienemmät asteet. Lisäksi ylämäki tuo mutkaan oman lisämausteensa.

Mutka 5 ja sitä seuraava tiukkasäteinen mutkayhdistelmä voi mahdollisesti tarjota hyvää kilvanajoa jos useat ajolinjat ovat mahdollisia. Toivon näin sillä S-mutkia seuraava pitkä ja etäisesti Istanbulin 8 ja Cotan 16 mutkaa muistuttava 9 aukenee loppua kohti ja vaikuttaa mielenkiintoiselta ajettavalta.

Toinen yllätyksiä tarjoava mutka voi olla kummun yli tuova sokea 12 joka tekee mutkan 13 lähestymisen vaikeaksi. Voisin kuvitella jopa ricciardomaisten syöksyjen olevan mahdollisia tässä mutkassa jos vain sattuisi pääsemään tarpeeksi lähelle.

Kymiringin pitkä suora taitaa olla suunnitelmia ajalta, jolloin F1 -sarjassa ei ohituksia juurikaan tapahtunut. Avattava takasiipi tuli formuloihin vasta myöhemmin.

Kymiring voisi toimia paremmin ilman avattavaa siipeä. Ohitse pääsisi se, joka suoriutuisi mutkaisista ja korkeuseroja sisältävistä osuuksista siten, että olisi pitkällä suoralla silti huippunopea. Renkaidenkulutuksissa ja varikkotaktiikoissakin saattaisi olla enemmän eroja kuin avattavan siiven kanssa.
Harvalla uudella radalla nopeat osiot sijoittuvat peräkkäin ilman korkean downforcen mutkaosuuksia, minkä takia suoranopeudet tulevat kymiringillä olemaan normaalia tärkeämpiä. Uskon että mielenkiinto säilyy myös DRS:n kanssa sillä puolustavallakin autolla on intressejä päästä kovaa ja mennä pienellä siivellä. Pieni siipi voi kostautua lipsumisina mutkaosuudella ja tarjota ohituspaikkaa esimerkiksi mutkaan 13 johtavassa jyrkähkössä alamäessä.
 
Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
^ Vähän huvittaa spekulointi F1:n ohitusongelmilla kun samaan aikaan radan valmistuminen mihinkään kuntoon on kysymysmerkki ja GP:n hankkiminen sinne vielä kauempana realismista. Että tällä hetkellä on varmaan suurempiakin ongelmia.

---

Kuva tuolta karttapalvelusta:

Viimeksi muokattu:

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Toi MML:n ilmakuva on luultavimmin loppukeväästä/alkukesästä otettu.

Ja tämä kuva ilmeisesti otettu heinäkuun loppupuolella:
 
rallinen

Active member
Liittynyt
6.8.2018
Viestit
41
^ Vähän huvittaa spekulointi F1:n ohitusongelmilla kun samaan aikaan radan valmistuminen mihinkään kuntoon on kysymysmerkki ja GP:n hankkiminen sinne vielä kauempana realismista. Että tällä hetkellä on varmaan suurempiakin ongelmia.

---

Kuva tuolta karttapalvelusta:

Ainakin tänä kesänä radalla on tapahtunut eikä vt12 remonttiakaan olisi aloitettu ilman varmuutta rahoituksesta. Pohjolan sanomisiin ja lupailuihin on viime kesän jälkeen vaikea uskoa mutta kunhan hanke etenee niin minulle riittää.

Laittamasi kuva on alkukesältä. Nyt koko rata on ajettava ja turva-alueiden teko on käynnissä ympäri rataa. Ei ne siellä huvikseen maata tuota määrää siirtele.
 
inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Onboardeista tarkasteltuna Copsessa on mittarissa n. 320 tullessa ja 260 poistuessa. Kymiringillä nopeus voisi siten varmaan olla 230 luokkaa. Ihana nähdä ensimmäinen mutka nopeana toisin kuin uusilla radoilla on ollut tapana.
Miltä vuodelta tuo onboard video oli? Jos katsoo Hamiltonin paalukierroksen tältä vuodelta, niin ei siinä kyllä nopeus kovin paljon tipu. Taitaa tulla 300 km/h ulos.

Verstappen muuten ajoi tänä vuonna Hockenheimin ekan mutkan kaasu pohjassa. Ratakartassa (2018) oli mainittu kyseisen mutkan nopeudeksi 270 km/h. Kymiringin eka mutka näyttää kyseistä mutkaa nopeammalta. Tässä vaiheessa nousee kyllä epäusko, että voiko näin tosiaan olla?
Korjaan oman veikkaukseni "maltilliseen" lukemaan 260 km/h.
 
rallinen

Active member
Liittynyt
6.8.2018
Viestit
41
^Olet oikeassa. Olin katsonut muutaman vuoden vanhoja onboardeja, joissa nopeus näkyi. Uusilla autoilla näyttää menevän Copsessa reippaasti kovempaa.
 
Petri L

Well-known member
Liittynyt
29.5.2001
Viestit
846
Ainakin tänä kesänä radalla on tapahtunut eikä vt12 remonttiakaan olisi aloitettu ilman varmuutta rahoituksesta. Pohjolan sanomisiin ja lupailuihin on viime kesän jälkeen vaikea uskoa mutta kunhan hanke etenee niin minulle riittää.

Laittamasi kuva on alkukesältä. Nyt koko rata on ajettava ja turva-alueiden teko on käynnissä ympäri rataa. Ei ne siellä huvikseen maata tuota määrää siirtele.
Mistä rahoituksesta? Tämä kuviohan meni jotenkin niin, että rata sai "yksityisen rahoituksen" siis se juonittiin niin, että sillä on muka nyt yksityinen rahoitus jotta tien remppa saatiin käyntiin.

"Valtionavustuksia ei ole vielä saatu

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Kymi Ring oy:lle 3,5 miljoonan euron suuruisen valtionavustuksen kilparadan rakentamiseen maaliskuun lopulla.

Hankkeen kokonaisrahoituksesta 6,5 miljoonaa euroa on valtionavustuksia ja muiden rahoittajien osuus 10 miljoonaa euroa. Lisäksi Iitti on päättänyt rahoittaa hanketta 500 000 eurolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto kertoi maaliskuun lopussa Kouvolan Sanomille, että 3,5 miljoonan euron valtionavustuksen ensimmäinen erä maksetaan, kun radasta on valmiina kaksi kolmasosaa.

Kymi Ringin on myös osoitettava, että yhtiö on käyttänyt vähintään 8 miljoonaa euroa omaa rahaa hankkeeseen.

Hankejohtaja Pohjolan mukaan Kymi Ring ei ole vielä saanut myönnettyjä valtionavustuksia.
Rakennustöiden arvo reilut 5 miljoonaa euroa

Kymi Ring oy toimitti tilikauden 2017 tilinpäätöksensä Patentti- ja rekisterihallitukselle 8. elokuuta.

Yhtiöllä oli kauden päättyessä 3,1 miljoonaa euroa vierasta pääomaa eli velkaa. Summasta 791 000 euroa oli pääomalainaa. Oma pääoma oli 240 000 euroa miinuksella.

Tilinpäätösraportista käy ilmi, että yhtiö arvioi vuoden 2017 loppuun mennessä tehtyjen Kymi Ringin rakennustöiden arvoksi 5,1 miljoonaa euroa. Taseeseen kirjattu rakennustöiden arvo on 2,7 miljoonaa, mutta summasta on vähennetty valtion jo aiemmin maksama 2,4 miljoonan euron avustus.
Tänä vuonna paljon uutta rahoitusta

Tilikauden jälkeen, vuoden 2018 alkupuolella hankkeen rahoitus on kokenut merkittäviä muutoksia.

Asiakirjassa kerrotaan, että yksi yhtiön omistajista A. Ahlström Kiinteistöt oy myönsi Kymi Ringille yhteensä 7,2 miljoonaa euroa pääomalainaa. Lisäksi nykyiset omistajat tekivät lisäsijoituksia yhteensä 1,9 miljoonan euron edestä.

Omistajia ovat A. Ahlströmin lisäksi AKK Sports oy, Suomen Moottoriliitto ry, Rakennusvarma oy ja Iitin kunta. Iitin kunnan osuus sijoituksesta, 500 000 euroa, on hyväksytty kunnanvaltuustossa, mutta päätöksestä on tehty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

Uusi rahoitus mahdollisti sen, että kilparadan rakentamiseen hyväksyttiin 3,5 miljoonan euron valtionavustus."

Melkoinen farssi oli myös rakentaa tuo 200 metriä asfalttia joka nyt sitten puretaan pois tai on jo purettu pois. En paljon pidättäis hengitystä hankkeen onnistumisen puolesta.
 
Hankkeen ongelmanahan on se ettei moottoriradan pyörittäminen ole itsessään kannattavaa mutta sen ulkoisvaikutukset ympäröivälle alueelle ja Suomelle voivat olla hyvinkin positiiviset. Rata itsessään ei siis välttämättä ikinä saa sijoitettuja rahojaan takaisin mutta se voi silti luoda ympärilleen hyvinvointia. Tämän homman takia hanke tarvitsee myös julkista rahaa mikä aiheuttaa muna tai kana -ongelman:

"Yksityistä rahaa on vaikea saada vähätuottoiseen hankkeeseen ilman takuuta julkisesta tuesta ja hankkeen onnistumisesta."

"Julkista rahaa ei voi saada hankkeeseen ilman takuuta yksityisestä rahasta ja oikeasta sitoutumisesta hankkeeseen."

Kymiring joutuikin hieman kikkailemaan saadakseen valtion tuet ja yksityisen rahoituksen. Rataa on rakennettu tänä kesänä ja esim. turva-alueita on rakennettu yli kilometrin matkalta. Tämä kaikki on kallista ja tapahtuu yksityisellä rahalla. Kukaan ei sijoita rahaansa hiekan siirtelyyn montussa eli yksityiset rahoittajat siis näkevät tämän hankkeen järkeväksi:

Ahlström Capital omistaa Destian ja saa voittoa sekä radan rakentamisesta että vt12 peruskorjauksesta. Ahlström Capital omistaa myös rata-alueen eli rakentaminen nostaa alueen arvoa ja tuottoa.

AKK taas on jo pitkään ajanut Suomeen mitat käyttävää moottorirataa ja Kymiringin onnistuminen on pitkäaikainen unelma. Rahan sijoittaminen toteutumattomaan hankkeeseen taas olisi tyhmää.

Iitille ja Kouvolalle hankkeen toteutuminen tuo suorasti ja epäsuorasti paljon verotuloja ja työllisyyttä.

Rakennusvarmalle hanke tuo aluksi pelkkää julkisuutta mutta toteutuessaan suuria tuottoja lomakylän rakentamisesta.

Kaikille osapuolille hanke tuo suurimmat tuotot vain toteutuessaan ja siksi hankkeen onnnistuminen on kaikkien intresseissä. Lopuksi vielä: Ahlströmin suku ei olisi enää Suomen vauraimpia sukuja jos he tuhlaisivat rahojaan siirtelemällä maamassoja edestakaisin soramontulla keskellä ei mitään.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4459
Sijainti
Salo

En nyt puuttuisi tällaisiin lillukan varsiin saati pitäisi niitä "farssina". Tietyömailla tehdään liikennettä varten kiertoteitä ja luiskauksia oikealla pinnoitteella ja ne puretaan pois, sitten kuin lopullinen tie on tehty.
Samoin isommilla työmailla, muuallakin kuin infrapuolella, tehdään malliasennuksia jotka eivät välttämättä jää paikoilleen. Idea kun on siinä, että urakoitsija ja tilaaja valvojineen sopivat malleja käyttäen mihin toleransseihin lopullinen tulee. Asfalttikin on sellainen tuote, ettei voida vain tehdä jotain; kannen paksuudet, pinnan oikaisut, hiekan raekoot ym.

Varmasti Destiakin haluaa tuossa jotain kirjallista ettei joku myöhäisherännäinen siinä vaiheessa kun päällystettä on kilometri, keksi että jotain on tehty väärin.
 
Samaa mieltä. Kulu 200 metrin asvalttipätkästä 4,5 kilometrin radalla on vain hiekanjyvä soramontussa. Tietenkin pinnoitetta on hyvä testata ennen koko radan pinnoittamista. PV:n rekat hoitavat testaamisen vieläpä ilmaiseksi.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4459
Sijainti
Salo
Hankkeen ongelmanahan on se ettei moottoriradan pyörittäminen ole itsessään kannattavaa mutta sen ulkoisvaikutukset ympäröivälle alueelle ja Suomelle voivat olla hyvinkin positiiviset. Rata itsessään ei siis välttämättä ikinä saa sijoitettuja rahojaan takaisin mutta se voi silti luoda ympärilleen hyvinvointia.
Sehän on kaikille selvä asia, että pelkkiin moottoriurheilutoimintoihin keskittyessään Kymi Ring olisi yksi valkoinen elefantti Iitin metsissä. Uutuudenviehätyksen jälkeen pienemmille sarjoille ei maasta löydä niin paljoa yleisöä, että homma tuottaisi voittoa. Juuri siksi onnistumisen kannalta oleellista on saada ympäröivät alueet sellaiseksi että yleisen nimbyilyn sijasta voidaan puhua jonkinlaisista synergiaeduista.

Ajoharjoittelutoiminnot tarvitsevat isoja/pitkäaikaisia vuokralaisia, talvikauden mahdollisuudet pitää osata hyödyntää oikein, festarikäyttö vaatii kokeneen järjestäjän ym. ym.
 
Evol

Well-known member
Liittynyt
12.2.2018
Viestit
47
Radan rakentamisen aikataulua on varmastikin muutettu. Lopputuloksesta tulee ainakin palkkakustannuksien osalta halvempi. Jos kisat olisivat olleet jo 2019, niin vuoroissa olisi pitänyt työskennellä.

Kun nyt tuosta radanvierustojen maantäytöt saisivat tehtyä ja painumaan, niin asfaltointi kesällä 2019.
 
Tänään facebookissa julkaistuista kuvista näkee että ainakin radan 1 mutkan sisäkurva on edistynyt reilusti viime kuusta. Radan länsiosan edistymisestä taas on paha sanoa mutta toivotaan parasta!
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Tänään facebookissa julkaistuista kuvista näkee että ainakin radan 1 mutkan sisäkurva on edistynyt reilusti viime kuusta. Radan länsiosan edistymisestä taas on paha sanoa mutta toivotaan parasta!
Myös tuota ns. tapahtuma-aluetta mutkan 14 vieressä on täytetty runsaasti.
 
inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Hankkeen ongelmanahan on se ettei moottoriradan pyörittäminen ole itsessään kannattavaa mutta sen ulkoisvaikutukset ympäröivälle alueelle ja Suomelle voivat olla hyvinkin positiiviset. Rata itsessään ei siis välttämättä ikinä saa sijoitettuja rahojaan takaisin mutta se voi silti luoda ympärilleen hyvinvointia. Tämän homman takia hanke tarvitsee myös julkista rahaa mikä aiheuttaa muna tai kana -ongelman:

"Yksityistä rahaa on vaikea saada vähätuottoiseen hankkeeseen ilman takuuta julkisesta tuesta ja hankkeen onnistumisesta."

"Julkista rahaa ei voi saada hankkeeseen ilman takuuta yksityisestä rahasta ja oikeasta sitoutumisesta hankkeeseen."

Kymiring joutuikin hieman kikkailemaan saadakseen valtion tuet ja yksityisen rahoituksen. Rataa on rakennettu tänä kesänä ja esim. turva-alueita on rakennettu yli kilometrin matkalta. Tämä kaikki on kallista ja tapahtuu yksityisellä rahalla. Kukaan ei sijoita rahaansa hiekan siirtelyyn montussa eli yksityiset rahoittajat siis näkevät tämän hankkeen järkeväksi:

Ahlström Capital omistaa Destian ja saa voittoa sekä radan rakentamisesta että vt12 peruskorjauksesta. Ahlström Capital omistaa myös rata-alueen eli rakentaminen nostaa alueen arvoa ja tuottoa.

AKK taas on jo pitkään ajanut Suomeen mitat käyttävää moottorirataa ja Kymiringin onnistuminen on pitkäaikainen unelma. Rahan sijoittaminen toteutumattomaan hankkeeseen taas olisi tyhmää.

Iitille ja Kouvolalle hankkeen toteutuminen tuo suorasti ja epäsuorasti paljon verotuloja ja työllisyyttä.

Rakennusvarmalle hanke tuo aluksi pelkkää julkisuutta mutta toteutuessaan suuria tuottoja lomakylän rakentamisesta.

Kaikille osapuolille hanke tuo suurimmat tuotot vain toteutuessaan ja siksi hankkeen onnnistuminen on kaikkien intresseissä. Lopuksi vielä: Ahlströmin suku ei olisi enää Suomen vauraimpia sukuja jos he tuhlaisivat rahojaan siirtelemällä maamassoja edestakaisin soramontulla keskellä ei mitään.
Pahoittelut pitkästä quotesta, mutta tämä nyt vaan oli erinomaisen hyvä syväluotaus.

Ja kyllähän minäkin Wihurin kommentteja arvostan, mutta ei se silti tarkoita sitä, että hän olisi välttämättä oikeassa. Kymiringin tie ei varmastikaan tule olemaan kivetön, mutta kokonaisuus se tässä ratkaitsee, eikä aiemmin huonoksi todetut ratkaisut.
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Pahoittelut pitkästä quotesta, mutta tämä nyt vaan oli erinomaisen hyvä syväluotaus.

Ja kyllähän minäkin Wihurin kommentteja arvostan, mutta ei se silti tarkoita sitä, että hän olisi välttämättä oikeassa. Kymiringin tie ei varmastikaan tule olemaan kivetön, mutta kokonaisuus se tässä ratkaitsee, eikä aiemmin huonoksi todetut ratkaisut.
No Wihuri ei vain pelkästään epäillyt Kymiringiä, vaan myös vastustaa sitä.
 
rallinen

Active member
Liittynyt
6.8.2018
Viestit
41
Kateellisten maa vai oikea syy?

No Wihuri ei vain pelkästään epäillyt Kymiringiä, vaan myös vastustaa sitä.
Mikähän tähän on motiivina? Luulisi jokaisen autourheiluihmisen toivovan hankkeelle kaikkea hyvää vaikka ei olisi valmis laittamaan omia rahojaan likoon. Onko Kymiring loukannut Wihuria hakiessaan rahoitusta vai kalvaako katkeruus siitä ettei saanut aikoinaan omaa rataansa kannattavaksi? Onko valtion Kymiringille antama taloudellinen tuki hänestä niin epäreilua (koska itse käytti yksityistä rahaa) vai ärsyttääkö häntä Kymiring hankkeen uudet liiketoimintamallit, joita hän ei älynnyt / saanut toimimaan aikoinaan. Wihuri on täysin oikeassa siinä ettei pelkkä moottorirata ole koskaan kannattava investointi mutta jättää mainitsematta että se voi olla tuottojen lähde rataa ympäröiville toiminnoille.

Faktahan on ettei autonrassaajista ja virittäjistä saa kannattavaa asiakaspohjaa Suomen kokoisessa maassa. Pitääkin ajatella perushannun tavalla: "Mikä saisi minut valkokauluksisen toimistotyöläisen saapumaan Helsingistä moottoriradalle ja käyttämään siellä rahaa?"

Vastaus: isot tapahtumat, firmojen eventit, hyvät siistit fasiliteetit, ajoharjoitteluradat, ratakoulu tai elämysloma.

Lisäksi osan rahoista pystyy varmaankin saamaan sekä venäläisiltä että suomalaisilta rikkailta. Olisi huomattavasti luontevampaa lähteä revittelemään bemarin m-sarjalaisella Kymiringin F1-tasoiselle radalle kuin peltoaukiolle Forssan taakse. Näitä rikkaita on yllättävän paljon nykyään. Sen voi tarkistaa vaikka Hangon satamassa regatan aikoihin tai Kotkan meripäivillä. Nykyihminen toivoo palveluilta tasoa eikä pelkkä mielikuvitukseton asvalttirinki Hämeenlinnanväylän kupeessa riitä. Keimolalla ei rehellisesti ollut mitään mahdollisuuksia. Ensiksi tarvittaisiin kunnon rata, fasiliteetit ja varakkaita ihmisiä, jotta lajin harrastepohjaa voidaan kasvattaa.

Näen Kymiringin tämän takia pikemminkin mahdollisuutena kuin uhkana Suomen muille radoille sillä se tulee madaltamaan ihmisten kynnystä kokeilla moottoriurheilua.
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Mikähän tähän on motiivina? Luulisi jokaisen autourheiluihmisen toivovan hankkeelle kaikkea hyvää vaikka ei olisi valmis laittamaan omia rahojaan likoon. Onko Kymiring loukannut Wihuria hakiessaan rahoitusta vai kalvaako katkeruus siitä ettei saanut aikoinaan omaa rataansa kannattavaksi? Onko valtion Kymiringille antama taloudellinen tuki hänestä niin epäreilua (koska itse käytti yksityistä rahaa) vai ärsyttääkö häntä Kymiring hankkeen uudet liiketoimintamallit, joita hän ei älynnyt / saanut toimimaan aikoinaan. Wihuri on täysin oikeassa siinä ettei pelkkä moottorirata ole koskaan kannattava investointi mutta jättää mainitsematta että se voi olla tuottojen lähde rataa ympäröiville toiminnoille.
Liekkö mahdollisesti Wihurilla sitten huonot välit Kymiring-hankkeen toiseen puuhamieheen Kari O. Sohlbergiin. Ja Wihurilla oli myös syynä Kymiringin vastustamiseen etäisyys Helsingistä. Tokihan moottoriradalle paras sijainti olisi pääkaupunkiseutu tai sen läheisyys, mutta sitten taas toiminta lienee paljon hankalampaa siellä.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4459
Sijainti
Salo
Sinänsä Wihurin sanoilla on painoarvoa, koska kyseessä on kuitenkin merkittävä suursijoittaja ja hän on myös pyörittänyt Keimolaa. Siinä tuleekin se kolikon kääntöpuoli, hänen Keimolansa nimenomaan ei menestynyt.

Vastaus: isot tapahtumat, firmojen eventit, hyvät siistit fasiliteetit, ajoharjoitteluradat, ratakoulu tai elämysloma.

Nykyihminen toivoo palveluilta tasoa eikä pelkkä mielikuvitukseton asvalttirinki Hämeenlinnanväylän kupeessa riitä.
Tämä osuu juuri oikeaan. Kun eihän rockfestarienkaan yleisölle ole vuosikymmeniin kelvannut mikä tahansa (itse asiassa Keimola-rock sai jo kritiikkiä huonoista järjestelyistä) niin miten sitten moottoriurheiluväelle, saati satunnaisemmalle bandwagonissa roikkujalle.

Olen ennenkin Blancpain-sarjaa käyttänyt esimerkkinä, joten käytän nytkin. Ei ole sattumaa että Spa 24 H kisan ulkopuolella radoiksi ovat vakiintuneet esim. Monza, Silverstone ja Nürburgring. Kyse on puhtaasta opportunitismista, em. radat tarjoavat yrityksille ja yksittäisille varakkaille sellaiset fasiliteetit, joissa on mahdollisuus lipitellä viiniä ilmastoidussa boksissa. Välttämättä tietämättä mitä radalla tapahtuu.

Kuulostaa ehkä typerältäkin, mutta ne kalliit paikat tuovat rahaa kassaan, ei niinkään ne perusliput ellei niitä myydä kymmeniä tuhansia.
 
Viimeksi muokattu:

rallinen

Active member
Liittynyt
6.8.2018
Viestit
41
Kiva kuulla!

Sinänsä Wihurin sanoilla on painoarvoa, koska kyseessä on kuitenkin merkittävä suursijoittaja ja hän on myös pyörittänyt Keimolaa. Siinä tuleekin se kolikon kääntöpuoli, hänen Keimolansa nimenomaan ei menestynyt.

Olen ennenkin Blancpain-sarjaa käyttänyt esimerkkinä, joten käytän nytkin. Ei ole sattumaa että Spa 24 H kisan ulkopuolella radoiksi ovat vakiintuneet esim. Monza, Silverstone ja Nürburgring. Kyse on puhtaasta opportunitismista, em. radat tarjoavat yrityksille ja yksittäisille varakkaille sellaiset fasiliteetit, joissa on mahdollisuus lipitellä viiniä ilmastoidussa boksissa. Välttämättä tietämättä mitä radalla tapahtuu.

Kuulostaa ehkä typerältäkin, mutta ne kalliit paikat tuovat rahaa kassaan, ei niinkään ne perusliput ellei niitä myydä kymmeniä tuhansia.
Peruslipuilla on myös se ominaisuus että mitä isompi ja suositumpi tapahtuma, sitä enemmän firmat haluaa viedä sinne väkeä. Mitä enemmän tapahtumassa on Matti Meikäläisiä, sitä enemmän siellä on myös Jare Tiihosia. Tämä taas houkuttaa lisää väkeä. Siksi nämä Kymiring Racing Lodges on onnistuessaan loistava idea. Mikä onkaan parempaa kuin seurata moottoriurheilua hyvältä paikalta hyvien tarjoilujen kera.

Pääsyliput ja radan käyttömaksut kattavat kyllä tapahtumien järjestely- ja radan ylläpitokustannukset, mutta nämä villat maksavat takaisin itse radan rakentamiseen laitettuja sijoituksia.

Keimolan menestymättömyyden ihmettely on vähän samanlaista kuin miettisi miksei Tikkurilan paikallinen ravintola menesty vaikka esiintymään on saatu Tauski ja kalja maksaa 4€. Toisaalla Jare Tiihonen vetää mäkimontun täyteen ja juomat varmaankin maksavat 10€kpl. Harvempi meistä fanittaa Cheekin tai Tauskin musiikkia mutta pakko on myöntää että kyllä Cheek melkoisen shown osaa pystyttää. Isosti tekeminen on aina riski mutta isosti tekeminen on joskus ainoa vaihtoehto saada toiminnasta tarpeeksi kannattavaa. Ilman motogp:tä ja mahdollisia f1:siä Kymiring ei ei ikinä tulisi kannattavaksi. Tapahtuman pitää olla tarpeeksi kiinnostava jotta normaali urheiluruudun katsoja pakkaa kamansa ja lähtee seuraamaan kisoja. Siinä kohtaa ei enää juuri merkitse onko matka 50 vai 150 kilometriä.

Suomen väestöllinen keskipiste ei edes ole täällä pääkaupunkiseudulla josta itse kirjoittelen vaan Hämeenlinnassa. Jos Pietarin alueen superrikkaat lasketaan mukaan niin Kymiringiin tulevan rahan tasapainopiste on lähempänä Kouvolaa kuin Keimolaa. Junamatka Helsingistä Kouvolaan vie n. reilun tunnin. Se ei ole yhtään hullumpi matka matkata radalle varsinkin jos eventti suunnitellaan niine että ns. tapahtuma-alue alkaisi jo Helsingistä ja jatkuisi Iiittiin saakka.
 
Ylös