Syön parhaillaan II

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sohlasin päivällä kermaisen pekoni-kebabpastan porukalle.
Sen jämiä jäystän tässä nyt vallan. Aavistuksen liikaa hölskähti purnukasta tulisuutta, mutta emme anna sen haitata tahtia. Mitä nyt vähän huulia polttelee.
 
IMG_7374d.jpg
 
ITG taitaa olla parempi asiantuntija, mutta pari vinkkiä irtoaa multakin. Siis ja kai tiedät, että herneitä liotetaan yön yli ja keitellään parisen tuntia? Sen jälkeen lisätään porkkanat, sipulit, liha ja muut maun mukaan. Ja mun vankka vinkki on, että hernekeitosta tekee kurmeeta vasta savupotka ja erityisesti SAVULUU. Savuluu tuo siihen liemeen sen lopullisen, aivan taivaallisen hyvän potkun. Eli herneet likoon yöksi, jonka jälkeen ne keitetään isoon veteen. Kun ovat valmistumaisillaan lisätään sipulit, porkkanat ja muut kasvikset maun mukaan, samoin savupotka ja savuluu. Tuon lihan saa tuosta luusta riivittyä helpommin kun hetken keittää. Keitetään ja annetaan muhia, mitä kauemmin sitä parempi. Vähintään 2-3 tuntia. Mauseena rouhittu mustapippuri, suola ja meirami oman maun mukaan. Mutta tärkeintä on savuluu!

Juuri näin. Savuluita, savuluita. Niiden antamaa makua ei saa millään muulla.
Lisäksi se irtoava liha on julmetun hyvää.

Itse haen savuluita aina muovikassillisen tai kaksi kauppahallista lihakauppiaalta. Ei maksa paljon mitään, usein jopa ei sitä mitään. Tietää, että tuo se sen rahan tänne kuitenkin.
 
kuva6r.jpg

Kanapekonimunakas iltapalaksi.

3 kananmunaa
300 grammaa kanasuikaleita
200 grammaa pekonia
 
Viimeksi muokattu:
Iltapalaksi meni Vaasan "Suomen Suosituin Leipä" Ruispalan puolikas kera juuston ja tuorekurkkujen.
 
Toivottavasti Jonilla on teflonpannu. Meinaan tuo muovinen einesrasia voi juuttua tiukasti valurautapannuun.

On ja ihan upouusi ja vielä puoleen hintaan(+hen.koht alennus) sokokselta teflonin musta ja kestävä rautapannu! Ainoa pitää muistaa noissa pannuissa että sitä ei saa koskaa kuumentaa kun se on tyhjä. Aiempi pannu vääntyi pohjasta hieman kieroksi eikä siis ollut ihan tasainen ja heilui. Noh jatkossa ei tule tätä ongelmaa olemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös