Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 33 vuotta Australian Grand Prixistä 1991.

Kilpailu ajettiin 3.11.1991 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti myös paalupaikalta lähtenyt Ayrton Senna, Nigel Mansell oli toinen ja Gerhard Berger oli kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Tai oikeammin palkintokaksikon:

Mansell kun sai polvensa ja nilkkansa sijoiltaan loukkaantuen molempiaan jalkojaan muutenkin vioittaen jossain määrin vaikutuksia jatkoonkin jättäen siis melkoisen pahoin kyllä sadesäässä hitaassa vauhdissa, mutta murheellisesti erittäin vaarallisessa ellei peräti hengenvaarallisessa osumakulmassa siinä kohtaa rataa missä osuttiin keskeyttäen!

Berger sai ajettua voimaan jääneen kisan nopeimman kierroksen juuri ennen punaista lippua yhdessä ruutulipun kanssa minkä takia sen voimaan jättämisestäkin kiistaa riitti ennen sitten päätöstä pitää Bergerin aika voimassa.

Eikä tuloksista tehty protestia edes 31.12.1991 mennessä jolloin tulokset jäivät voimaan sellaisinaan erikoisuuksista huolimatta.

Pistemiehistä puhuen Nelson Piquet uransa viimeiseen kilpailuun oli neljäs, Riccardo Patrese oli viides ja Gianni Morbidelli Alain Prostin lähdettyä lopulta sapattivuodelleen 1992 etuajassa Ferrarin tuuraavana kuljettajana oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Ennen vuotta 2021 ja Belgian Spa-Francorchampsia ja sen tunnettua farssia tämä oli lyhin ja on edelleen lyhin järkevästi aloitettu ja sinänsä pitkänäkin ajettu F1-kilpailu.

Tosin kaatosade päivänä oli niin suuri kisaan, että edes Goodyearinkaan sadekelinrenkaat huomattavan, huomattavan paljon vettä poistavina eivät voineet luonnon mahdille tuona kisapäivänä mitään!

Pisteet vähemmän yllättäen puolitettiin ja 20 autoa merkittiin lopputuloksiin kun muutama vähemmän oli jo seinässä, mutta lopputulosten tultua otetuksi kierrokselta 14 useampaa kierrosta aikaisemmin sai muun muassa Mansell olla siis lopputuloksissa kakkonen vaikka punaista lippua yhdessä ruutulipun kanssa ei voinutkaan nähdä loukkaantumiseltaan.

Lopputuloksiin tai maaliin pääsivät siis myös Suomen JJ Lehto ja Mika Häkkinen sijoilla 12 ja 19.

Roland 'Rolle' Bruynseraede yritti kaikkensa kisan käynnistämiseksi, mutta puheista puhumatta, kun maanantaikilpailua ei lopulta haluttu ja kun yleisökin alkoi jossain määrin kapinoida paikalta poistuen niin kilpailu päätettiin.

Päivänä jolloin koko Australian Grand Prixiä 1991 ei olisi pitänyt sellaisenaan ikinä ajaa tai se olisi pitänyt siirtää maanantain tai vasta silloisen viikon päästä vaikka siirrettynä kauden päätöksenä.

Kun näin tehtiin niin vähätkin keskeyttäneet kuljettajat siis keskeyttivät.

Kisa oli Piquetin ohella myös Japanin Satoru Nakajiman uran viimeinen kilpailu ikävä kyllä keskeytyksellä.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 34 vuotta Australian Grand Prixistä 1990.

Kilpailu ajettiin 4.11.1990 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Nigel Mansell oli toinen ja Alain Prost oli kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Ayrton Senna lähti paalupaikalta, mutta keskeytti vuoden 1990 toiseksi viimeisenä keskeyttäjänä kauden päätöskilpailuun kun vuoden 1990 viimeisen keskeyttäjän kunnian sai kauden päätöskilpailuun Emanuele Pirro.

Gerhard Berger oli neljäs jääden koettelevasti ilman voittoaan McLarenin debyyttikautensa johdosta vaikka ilman Montrealin 1990 aikasakkoa minuutin verran voitto olisi ollut Bergerin, Thierry Boutsen oli uransa viimeisessä huipputallin ajossaan Williamsilla siis viides ja Riccardo Patrese oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Nigel Mansellin mennessä Williamsille vuodeksi 1991 jäi Boutsen vaille huipputallin paikkaa vaikka välillä sitä pidettiin toisaalta hyvinkin mittavana oikeusmurhana suhteessa Patresen suorituksiin.

Ja etenkin kun Boutsen oli saanut kolme voittoa Patresen yhtä vastaan vuosina 1989-1990 ja olisi parhaimmillaan voinut saada vielä jokusen enemmänkin ilman Williamsin omia kilpailutaktisia mokia.

Ja tietenkin osin McLarenin ja Ferrarin lajiylivoiman silti tiedostaen.

Brasilian Roberto Moreno ei ihan kyennyt jatkamaan Suzukan 1990 äärimmäisen myönteistä ajosuoritusta enää Adelaideen, mutta hän kuitenkin oli seitsemäs jääden juuri pisteittä ja silläkin suorituksella hän sitten varmisti ajopaikan vuodeksi 1991 jatkamaan Benettonille.

Mansell ajoi myös kisan nopeimman kierroksen yrittäessään viime hetken voittoa kisasta ja olikin onnistua ennen sitten ihan viime hetkien pieniä virhearvioita ja kun renkaatkin hieman olivat liian kuluneet takaa-ajossa Piquetin suoritusta vastaan.

Tämä kilpailu oli lajin 500:s kisa eli juhlakilpailu, mutta osin ikiajoiksi sen maine tahriutui Senna-Prost-kiistan vuoksi jo toista vuotta peräkkäin Suzukan 1990 jatkokohuselvittelyn vuoksi ja jälleen MM-kilvan osalta kamppailua oltiin käymässä mittavasti aina 31.12.1990 asti.

Kun muutoksia ei tapahtunut niin Senna jäi mestariksi, mutta tuossa vaiheessa lajikilpailukiellon uhka pysyvästi ja lievässäkin tapauksessa hyvin pitkäaikaisesti oli läsnä kun sellainen olisi tullut ilman sitten taas ollutta kulissien takaista mittavaa ja paljon kaikilta osapuolilta vaatinutta sopimusta.

Tämäkin oli tullut jo toista kertaa Sennalle, mutta ennen vuotta 1990 käsittänyt kilpailukielto voitiin perua kun Suzuka 1989 nähtiin vielä poikkeuksellisen kiihkeänä kilpailutilanteena eikä sellaisenaan tahallisena ja kunhan tapaus ei olisi ikinä toistunut. Suzukassa 1990 etenkin tuhoisana piirteenä nähtiin juurikin tapauksen toistuminen oikeastaan millään tapaa.

Sennan niin olevinaan vannomista, että Suzuka 1990 ei ollut tahallinen niin viimein uskottiin vähän turhan paljon sittenkin ilman seurauksia. Puhdasta valetta se lopulta oli kuten vuoden 1991 Suzukan paljastuskohu sen sitten näytti.

Pieni Osella-talli ajoi viimeistä kertaa F1:ssä ja Olivier Grouillard oli ennen tallin muuttumista Fondmetalliksi 13:sta ja viimeinen mies.

Tulos ei itsessään merkittävä ollut, mutta yleisesti ottaen Osellalla oli ollut tuloksissa ja muissa tavallaan olleissa maaliin tuloissa mitaten sinänsä paras kausi sitten vuoden 1986.

Siinä mielessä siis hyvä tapa lähteä lajista vaikka toki edes jäännöspiste olisi edellyttänyt kuivassa ja ehkä vähän liiankin kuumassa ajetussa kelissä olleen kisan suhteen melkoisia määriä keskeytyksiä enemmän kuin tuli.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 35 vuotta Australian Grand Prixistä 1989.

Kilpailu ajettiin 5.11.1989 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti Belgian Thierry Boutsen Williamsilla jälleen hienosti sadekelissä, Alessandro Sandro Nannini oli toinen jatkaen siis siitä mihin Japanin Suzukan kisassa omalla tavallaan myös kohutavalla voittajaksi noussut kuljettaja jäi ja Riccardo Patrese oli kuin olikin lopulta kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Japanin Satoru Nakajima oli neljäs ja lähimpänä lopulta kuin koskaan sittemmin olikaan palkintoa jääden siitä yhtä lopulta jo vähän kauemmaksikin hänen ajaessa toki myös kisan nopeimman kierroksen sadekelistä huolimatta Lotuksella ajaen, Nakajima myös lähti kisaan ruudusta 23. Emanuele Pirro oli viides 13:sta ruudusta lähteneenä ja Pierluigi Martini oli kuudes ja viimeinen pistemies Minardilla kun hänellä oli sensaatiomaisesti kiitos Pirellin hyvien aika-ajorenkaiden peräti kolmosruutu sunnuntain kisalähtöön.

Vain seiskapaikan Mauricio Gugelmin toiseksi viimeisestä ruudusta kisaan lähteneenä ja kasipaikan Stefano Modena kisaan vähän sattuvan huvittavasti kasiruudusta lähteneenä selvisivät toiseksi viimeisella sijalla ja viimeisellä sijalla kisapäivänä maaliin.

Niin kova oli ollut keskeyttäjien määrä jälleen ja melkein yhtä voimakkaassa vesisateessa ajetussa kisassa kuin miten vuoden 1991 kisassa tultaisiin Adelaidessa ajamaan.

Monien mielestä myös vuoden 1989 kisaa Adelaidessa ei olisi ikinä pitänyt ajaa, se olisi pitänyt vaihtoehtoisesti ajaa vasta joitakin tunteja myöhemmin kun sade todella olisi lakannut, siirtää ajettavaksi kauden päätöksenä jälleen maanantaikisaksi tai vaihtoehtoisesti ajaa kuten ajettiin, mutta liputtaa jossakin sopivassa välin punaisilla lipuilla poikki ja jakaa vain puolikkaat pisteet täysien sijaan.

Kaikesta siitä huolimatta Adelaideen tuli tahriutumista maineeltaan vuoden 1989 päätteeksi juurikin silloin hyvin tuoreen Suzukan 1989 Ayrton Sennan ja Alain Prostin välisen kohun takia.

Prost lopulta oli maailmanmestari kun Senna keskeytti kilpailun ja kun tutkimuksissa 31.12.1989 mennessä ei haluttu palauttaa Suzukan 1989 muita lopputuloksia alkujaan voimaan Sennan voitolla.

Tosin kun näin aiemmin kävi tai oli mahdollista käydä niin Sennan keskeytys Adelaidessa kierroksella 13 kolariin sinetöi Prostin mestaruuden jo muutenkin. Senna lähti paalupaikalta, mutta se ei pahemmin mieltä lämmittänyt kun mestaruus oli menetetty tai vain enintään oli ollut osin kabinettipuolen juttuja jo muutenkin.

Puhumattakaan silloisesti lajiin odotettavissa olleesta kilpailukiellosta hänelle ikiajoiksi tai osin ainakin pitkäksi aikaa joskin Suzukaan 1990 nähden sen sijaan vuoden 1989 Suzukan kohussa vielä Sennalle puollettiin enemmän vain määräaikaista kilpailukieltoa sellaisenaan lajiin.

Lopulta toki sitten pitkien, pitkien neuvottelujen jälkeen voitiin vielä tuolloin toki äärimmäisen kovin sanoin ja varoituksin, että Sennan ja Prostin Suzukan 1989 kohukolarin ollessa ikinä enää toistumatta Sennalle kuului oikeus olla lajissa mukana eikä lopulta sitten tullut toki erinäisten armahdusten jälkeen täten edes mitään kärsittävää kilpailukieltoa. Ehdollisena tietysti kilpailukieltoa jo omalla tavallaan tuli tai jäi myös vähän olemaan voimassa näkemyksestä riippuen.

Vaikka Prost sopimuksen mukaisena protestina vetäytyi pysyvästi keskeyttäen McLarenin viimeisessä kisassa hänelle kilpailun toisen lähtöyrityksen yhteydessä.

Ensimmäinen kun oli päättynyt hämmennykseen punaisten lippujen aikana tehtyihin tilanteisiin ja milloin mihinkin tapahtumaan sadesäässä.

Nigel Mansell oltiin jälleen myös hylätä kilpailusta mustalla lipulla oikein ennen kuin koko kilpailu oli lähtenytkään liikkeelle, mutta ensimmäisen lähdön täysmitätöinti salli Mansellin jäädä kilpailemaan eikä Montrealin 1989 toisintoa siis tullut sinänsä.

Tosin Mansellin kisatapa lämmittelykierroksella kuten muissa yhteyksissä 1989 Adelaidessa oli silti aina rikokseltaan omin osin lievempi kuin mitä ikinä oli Montrealiin 1989!

Mansell ei siitä hyötynyt kun jälleen hänelle tuli keskeytys koettelevan vuoden päätteeksi.

Kilpailun tähdet olivat tai tuntuivat olevan kaatosateessa Nakajima ja Suomen Jyrki Järvilehto.

JJ Lehto menestyi sadekelissä tallikaveri Ruotsin Stefan Johanssonin jo esikarsiuduttua sunnuntain kilpailusta. 17:sta ruudusta lähtenyt JJ Lehto oli parhaimmillaan jo viidentenä ennen kierroksen 27 keskeytystä Onyx-tallin autolla sähkövikaan.

JJ:llä oli katkera paikka olla vuoden 1989 toiseksi viimeinen keskeyttäjä kilpailuun. Lisäksi Lehto oli vain yksi kolmesta kuljettajasta keskeyttäen sadekelissä tekniseen vikaan kuin huomattavasti enemmän todennäköisempään ulosajoon. Muut teknisen vian keskeyttäjät koko päivänä olivat Jean Alesi ja Ivan Capelli ja enintään neljä kuljettajaa siis keskeytti mikäli Osellan Nicola Larinin vielä tavallaan juuri ennen lähtöä keskeyttäneenä mukaan lasketaan. Vuoden viimeisen keskeyttäjän ikävän kunnian sai uransa viimeiseksi kisaksi jääneessä tapahtumassa vähän ikävällä tavalla jo etukäteen Arrowsilla ajanut ja 22:sta ruudusta kisaan lähtenyt Yhdysvaltain Eddie Cheever kierroksella 42 ulosajoon.

Siinä missä Cheeverin ura loppui vähän etukäteen ja osin erittäin haluamatta huonon ajoituksen vuoksi niin Rene Arnoux ja Piercarlo Ghinzani sen sijaan lopettivat jo ihan kunnollakin pitkät uransa.

Arnoux lähti kisaan viimeisestä ruudusta ja Ghinzani ruudusta 21 keskeyttäen molemmat kolariin joista Arnoux kilpailun ensimmäisenä muuna varsinaisesti ajaneena ja kaikkiaan kolmantena kuljettajana kierroksella 4 kun Prost ei lähtenyt kisaan ja kolmannen lähtöyrityksen sijaan Osellan Larinin auto 11:sta lähtöpaikalta alkujaan kilpailuun lähteneenä oli sähkövian takia viety ruudukosta pois yrittämättä enää uudelleen ja Ghinzani keskeytti kolaroiden Nelson Piquetin kanssa kierroksella 18.

Ligierillä ei paljon paremmin mennyt kun Olivier Grouillard kolaroi ruudusta 24 eli kolmanneksi viimeisestä ruudusta lähteneenä kisaan kierroksella 22.

Niin tai näin oli vuoden 1989 kisakausi päättynyt ja Suomessakin toivottiin JJ Lehdolle selvästi hienompaa kautta 1990 ja samaa mutkan kautta myös kauden 1989 aikana jopa palkinnoille ajaneelle Ruotsin Stefan Johanssonille.

Ikävä kyllä kohtalo tulisi olemaan hieman toinen, mutta niin huonoksi sitä ei vain voitu tietää tai ei sellaisenaan vain haluttu uskoa tiedettävän.

 

[CCMK]

De Cesariksen kohdalla viimeiseksi kisaksi tuo jäi. Sauberilla oli kaiketi uskottu, että Karl Wendlinger voisi olla toipunut vammoistaan ja ajaa viimeiset kaksi kisaa. Sitten joidenkin testien jälkeen todettiin että hän ei ole vielä kisakunnossa. De Cesarisia pyydettiin takaisin, mutta ei tavoitettu ollenkaan, ja sen jälkeen pyydettiin sitten edelliskaudella Sauberia ajanut JJ puikkoihin.

Näin kävi.

Andrea oli tavoittamattomissa eräillä Etelämeren saarilla lomalla kaiken tuon sattuessa. Karlille yritettiin tosiaan vielä tuota paluuta Barcelonan Suurtestien yhteyteen, mutta huonosti siinä tietenkin sitten kävi.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on kulunut 30 vuotta Japanin Grand Prixistä 1994.

Kilpailu ajettiin 6.11.1994 Suzukan radalla Japanissa.

Kilpailun voitti Damon Hill ajaen myös kilpailun nopeimman kierroksen nimiinsä, Michael Schumacher oli toinen huolimatta lähtemisestä silloiseen sunnuntain kilpailuun paalupaikalta ja Jean Alesi oli kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Nigel Mansell oli neljäs ajaen maaliin Williamsilla ensimmäisen kerran sitten vuoden 1992 Estorilin silloisen voittokisan, Eddie Irvine oli viides ja Heinz-Harald Frentzen oli kuudes ja viimeinen pistemies Suomen Mika Häkkisen ikävä kyllä jäädessä välillä vastoin koviakin odotuksia pisteettömään seiskapaikkaan!

Pitkälti Häkkisen suurodotukset johtuivat Suzukan 1993 uran ensipalkintosijan ja Suzukan 1992 Lotuksella näytösajosta johtuen ennen keskeytystä niin korkeiksi kuin ne muodostuivat.

Kun Häkkiselle kolmospaikan uusintaa, ehkä jopa toista sijaa ja kaikkein, kaikkein vähäisimpänä toteutuakseen silti odotettiin jopa uran ensivoittoa.

Japanilla oli kisaan kotikisaansa kolme kuljettajaa eli Ukyo Katayama, Taki Inoue ja Hideki Noda ja olisi ehkä vähän paremmalla tuurilla ollut neljäkin eli Aguri Suzuki olisi ollut mukana, mutta Suzuki joutui jäämään rannalle muutamastakin eri tallipaikasta johtuen.

Näistä ehkä sinänsä muuna juttuna tärkeimpänä Suomen Mika Salon tieltä joka tosiaan vastoin odotuksia oli melkoisen katsomaton kortti, mutta jolta odotettiin varovaista menestystäkin tutulla Suzukan radalla.

Salo kun oli F1-paikan ollessa enimmäkseen ollut toteutumatta vuosina 1991-1994 ajanut sillä välillä puhuen suurimman osan aikaa Japanin F3000-kisoja ja pääsi kuin pääsikin Lotukselle.

Salon pääsy sinne oli mahdollisuus ja uhka:

Mahdollisuus hienona juttuna kun sittenkin riitti todella pieni nk. Mikki Hiiri-salkun/repun tasolla toimitettuna rahasummana sinne Lotukselle päästä kauden 1994 kahteen viimeiseen kisaan, mutta uhkana Salolle arveltiin muodostuvan loppupelissä pienet rahat jatkoon kuten myös olevinaan Lotuksen muka konkurssista ja talouksen saneerauksesta puhdistanut mysteerisponsori joiden suurempien rahojen myötä ei olisi ollut oikein tarvetta maksukuljettajille tai nk. Katsomattomille Korteille vuotta 1995 varten.

Salon onneksi sittemmin mysteerisponsori osoittautui puhtaaksi huijaukseksi ja Lotus tulisi romahtamaan vaikkakin aivan vielä tuolloin luultiin valoa olevan tunnelin päässä.

Kuten Japanilla myös Suomella oli ensimmäistä kertaa radalla kolme kuljettajaa F1:ssä samalla kertaa ajavina:

Mika Häkkinen, Mika Salo ja kieltämättä viimein jäätävistä ja pitkin hampain suoritetusta otosta takaisin Sauberille ajamaan päässyt JJ Lehto.

JJ:n suhteen onnea oli kun Benetton-talli ei pahemmin juuri vastustellut koko lähtöä kun ei ollut Flavio Briatore häntä aikeissa oikein Ligierilläkään ajattaa ja Franck Lagorce viimein pääsi ajamaan kauden kisoissa pitkään ajopaikkaa halunneena testikuljettajana.

Alkujaan kun Lagorce olisi halunnut ajaa jo alkukaudesta 1994 lähtien Ligieriä tai edes näyttöajona Monacon tai Magny-Coursin kisan, mutta silloin sitten katsottiin mieluummin Olivier Panisin ja Eric Bernardin ajoja mieluummin kuin hänen.

Bernard jäi rannalle niin Lotukselta kuin Ligieriltäkin loppukautta 1994 koskien ja ura alkoi olla päätöspisteessään vaikka hän kävikin neuvotteluja Larroussen kanssa maksuajoista vuodeksi 1994 niihin ollessa pääsemättä ja vuodeksi 1995 sitten ihan kisoihinkin.

Lotuksella Bernardin jatkokisat jäivät rahojen puutteen lisäksi siihen, että Lotuksella ei ollut järkevän kunnollista penkkiä vieläkään automalliin asti sovitettuna valmiina Bernardille.

Bernard kun oli ajanut ainoan Lotus-kisan edeltävässä Jerezissä 1994 kovissa kivuissa käytännössä selkäänsä saaden kipeää juurikin sopimattoman autolla ajamisen suhteen.

Bernardin epäonni oli Salon onni kun suomalaiselle pienien muiden sovittelujen jälkeen löytyi sopiva penkki automalliin muokattuna ja järkevästi sovitettuna valmiina hänelle.

JJ:n muu onni oli se, että Peter Sauber oltuaan tavoittamatta Andrea de Cesarista Etelämeren saarten lomamatkalta purki sopimuksen niin sitä kuin edes ajatuksellista vuoden 1995 ajokäyttöä miettien siihen paikkaan italialaiselta ja oli myös ajattamatta tuolloista Sauberin testikuljettajaa sittenkään eli Jörg Mülleriä Suzukaan tai Adelaideen.

JJ:llä kun oli kokemusta siinä missä taas Müller olisi sitten ollut debytanttina riskisijoitus siinä vaiheessa tulevaisuutensa suhteen epävarmalle tallille.

Sauberilta kun alkoi olla Mercedes-Benz lähdössä pois moottoritoimittajana ja Broker-skandaalin vuoksi useampi saksankielisen alueen sponsori aikoi jättää Sauberin puille paljaille vuotta 1995 koskien.

Tai ei ainakaan ollut erityisen halukas tukemaan kovinkaan suurin summin!

JJ:n ja Sauberin välirikon tavallaan vuotta 1993 koskien muistaen oli kuitenkin hyvä, että JJ sai ajaa ikään kuin miten alkujaankin piti ajaa vuoden 1994 option mukaisesti Sauberilla sitten yhtä kuitenkin vaikkakin vain kaksi kilpailua sen alkujaan ajatellun ja sittemmin mitätöidyn suuremman sopimuksen valossa. Siinähän ennen Benettonin tarjousta kuten myös muutaman muunkin tallin tarjousta piti ajaa ihan koko kausi 1994 Sauberilla.

Johnny Herbert suurimman osan kautta 1994 oli ajanut Lotusta vain vaihtaakseen yhden kisan ajaksi Ligierille Jereziin ja vaikka hän oletti aluksi ajavansa vain Ligierillä loput vuoden 1994 kisat ja valmistautui tarpeen tullen ajamaan myös koko kauden 1995 juurikin Ligierillä niin sitten Flavio Briatore kaiken jälkeen ja lähtökohtaisesti vuoden 1989 ristiriidat ja riidat unohtaen halusi Herbertin uudelleen ajamaan vuoden 1994 kaksi viimeistä kisaa ja tarpeen tullen myös vuoden 1995 juurikin Benettonia koko kauden ajaksi.

Siihen ei Herbert voinut olla suostumatta vaikka myöhemmin riitaisen vuoden 1995 suhteen ehkä olisi pitänyt tehdä toisin tai ajaa vain tilapäisjakso vuoden 1994 lopulla vaatien parempaa kohtelua Benettonilla vuodeksi 1995 tai jättäytyä vielä vähäksi aikaa ehkä Ligierille vuoden 1995 ajaksi ja miettiä Benetton-paikkaa vuodeksi 1996 tai muutakin järkevää huipputallin paikkaa historian muistaen.

Toki tuolloin tuota ei vain voinut tietää ja siten Herbert toimi kuten teki siinä paikassa.

Se oli ikävä juttu Jos Verstappenille hollantilaisen joutuessa palaamaan takaisin testikuljettajaksi Benettonilla ja kun Ligier-tallin ajoja ei sitten Verstappenille irronnut osin muutoin tai maksuvaroin niin hänen ajonsa vuodelle 1994 olivat ajettu.

Ikävä kyllä Herbertin ensimmäinen kehujen ja kohujen täytteinen Benetton-kisa pitkään aikaan oli murheellinen hänen keskeyttäessään kierroksella 3 ulosajoon.

Kun miettii japanilaisia kuskeja kotikisaansa niin kierrokseen 3 mennessä olivat kaikki kotikisan miehet eli Noda, Inoue ja Katayama keskeyttäneet kukin murheelliseen ulosajoon.

Nodalla tosin autossa oli ollut polttoaineensyöttöongelma vaurioittaen autoa jo ennen kisalähtöä minkä vuoksi hän lähti varikkosuoralta kisaan sittemmin siis keskeyttäen autovauriosta huolimatta muuhun ulosajoon.

Mikäli kuitenkin kaatosateesta huolimatta olisi tullut kahden ensimmäisen kierroksen sisällä punainen lippu niin siinä tapauksessa kisan mitätöimisen yhteydessä uusintalähtöön niin Noda kuin töin tuskin puolta kierrosta avauskierroksesta ajanut JJ Lehto olisivat voineet keskeyttäneinä päästä ajamaan vielä kisaa vara-autoin uusintalähtöön.

Jyrki Järvilehto kun keskeytti avauskierroksella töin tuskin puolivälissä sitä moottoririkkoon.

Järvilehto jäi ikävä kyllä myös ainoaksi keskeyttäneeksi suomalaiseksi päivän dramaattisessa ja kovin vesisateisessa kilpailussa F1:n historian viimeiseksi jääneessä nk. Yhteisaikakilpailussa.

Erinäisten ulosajojen suhteen miettien Katayama oli kuskeista ainoa sinänsä loukkaantuen kisapäivänä saaden vasempaan jalkaansa siis melkoisen pahoja mustelmia muidenkin kipujen ohella ja muutoin loukkaantui Martin Brundlen kolarin seurauksena kesken kisan ratavalvoja mistä johtuen muutenkin tuli punaisia lippuja.

Suomalaisten sijoista puhuen siis Häkkinen oli seitsemäs, Salo oli varovaisen myönteisesti ellei peräti hehkutetusti 10:s uransa ensikilpailuun kuitenkin muistaen tutun radan tuoman edun Salolle ja Lehto siis keskeytti.

Viimeisen sijan mies oli Alessandro Alex Zanardi jolla oli Lotuksessa krooninen pohjavaurio ja muun muassa ennen pitkää hajonneet tai vaurioituneet peilit ja ennen niiden menemistä Zanardi ei nähnyt kunnolla kisassa peilien liiallisen huuruuntumisen vuoksi oikeastaan paljoakaan mitään kisassa jolloin ajaminen oli todella haastavaa ellei perin mahdottoman tuntuista.

Vaikkakin oli Zanardikin jokusen kerran aikeissa ajaa autonsa varikolle keskeyttäen, mutta sitä ei sallittu joten hän sitten aina jatkoi ajamista kuin pystyi.

Erinäisen kilpailulähdön uusintalähtöä ajatellen sitä ennen olikin keskeyttänyt paljon kuljettajia, mutta uusintalähdön jälkeen keskeytti koko kilpailussa enää vain kaksi kuljettajaa.

Turva-auto nähtiin kilpailussa usein ja tietenkin ensimmäistä kertaa vähän sääntökirjan ulkopuolisesti tuolloin siis ajatellen lähdettiin erinäiseen uusintalähtöön kilpailun keskeytyksen jälkeen siis turva-auton takaa ajettuna.

Honda Preludella ajo silloin suoritettiin.

 

[Bleu]

JJ:n auto hyytyi jotakuinkin kahdeksikon alikulkuun ja Noda taisi päästä ekalla kierroksella ylikulkuun eli ns. kakkosvarikon tuntumaan.

 

[CCMK]

Kun ikävä kyllä Japanin Grand Prixin 1991 kohdalta ajalleen ei voinut laittaa 33-vuotismuistopäivänä asiallista katsausta ja kun se jouduttiin vaihtamaan sitten softavian toistumisen vuoksi ennen pitkää Japanin Grand Prixin 1990 vastaavaan vuosimuistoon niin laitetaan vuoden 1991 kisan muistot sitten nyt uudelleen viimein näin jälkikäteen:

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 33 vuotta Japanin Grand Prixistä 1991.

Kilpailu ajettiin Suzukan radalla 20.10.1991. Kilpailu oli ensimmäinen Japanin Grand Prix ilman Hondan perustajamiestä aina paikan päällä eli Soichiro Hondaa kun hän oli menehtynyt saman vuoden elokuussa.

Kilpailusta puhuen Bertrand Gachot pääsi tai pikemmin kertoen oli päässyt vankilasta jo 15.10.1991 vapaana miehenä, mutta Suzukassa paikan päällä hänen sopimuksensa Jordan-tallin kanssa koskien vuotta 1991 loppuine kisoineen ja edes ajatuksella vuotta 1992 koskien oli jo purettu joten Gachot alkoi välittömästi etsiä ajopaikkaa ja sellainenhan löytyi pienen hakemisen jälkeen ennen pitkää.

Kilpailun voitti Gerhard Berger myös kilpailun paalupaikalta lähtien, Ayrton Senna oli toinen ajaen myös kisan nopeimman kierroksen ja Riccardo Patrese oli kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Alain Prost oli neljäs, Martin Brundle oli Brabhamilla viides ja Stefano Modena Tyrrelillä oli kuudes ja viimeinen pistemies Benettonin Nelson Piquetin jäätyä pisteettömälle seiskapaikalle.

Piquet tosin suoritti pistejahtiyrityksen melkoisen takajoukoista ja vähän paremmalla onnella ilman vaikeuksiaan olisi ollut pisteillä.

Kilpailu muistetaan ensin tietysti muilla tavoin valitettavasti Sennan paljastuksista koskien Suzukan tilanteita 1989 ja 1990. Varsinkin jälkimmäinen aiheutti hirvittävän kohun ja oikeastaan ainoan kerran hänellä ja Bergerillä oli heidän keskinäinen ystävyys hyvinkin katkolla tai ainakin melkoisen paljon piti kyllä Sennan sitten kulisseissa selitellä voidakseen sinänsä ystävyyden jatkua siitäkin eteenpäin.

Monille asia oli shokki ja kohua riitti. Sennan jatkon lajissa yleensäkin lopullisen varmalle kilpailukiellolle pelasti Jean-Marie Balestren joutuminen ulos lajista, mutta vielä aluksi FIA:n johtajuutta miettien kuten myös sitä kautta vielä FISA:n johtajuutta pyörittävän Max Mosleyn asema oli kysymysmerkki.

Ilman muuta normaalisti ei olisi ollut mitään pelkoa, mutta Sennan paljastusrikos arveltiin vain olevan yksinkertaisesti liikaa jopa Mosleyllekin sulattaa.

Senna oli maailmanmestari ja vaikka myöhemmin kaikki nämä kohut pystyttiin jossain määrin lakaisemaan maton alle niin pinnan alle ongelmat jäivät elämään ja joillakin lehtimiehillä, selostajilla tai kuljettajilla lajivaikuttajien ei koskaan enää parantunut Sennaan koskenut sellainen syvä luottamus mikä oli ollut ennen Suzukan tilanteita vuosille 1989-1990 tai niiden kohujen jälkeenkin hetkeen ennen tuota kohtalonpäivämäärää.

Ei ainakaan ennen sitten Imolan 1994 tapahtumia, mutta tuolloin sitä ei voitu tietää.

Ja muutoin mikäli Mosley olisi oikeasti noudattanut sääntöjä tai ollut olevinaan 'tiukkamielinen' Sennan puolella olleiden mukaan niin Sennan lajitaival olisi ollut ohi vuodesta 1992 eteenpäin lajissa ikiajoiksi ja ehkä jo Adelaideen kauden päätösosakilpailuun.

Senna oli maailmanmestari ja Nigel Mansell ikävä kyllä taas oli menettänyt mestaruuden jo yllättävän alkupuolella kilpailua eli 10:ttä kierrosta ennen kierroksella 9 hiekoille ajamiseen.

Patresen kolmostila toi toivoa vielä Williamsille merkkimestaruuden voittamiseen teoriassa ja tietysti sitten tallimääräyksen ja kilpailun järjestämisen syytteitä koskien toimi käytännössä Frank Williamsin ja Nigel Mansellin puhetorvena julkisuuteen aiheuttaen oman kohunsa siitäkin.

Berger tulisi toimimaan samalla tavalla sitten Ron Dennisin ja Ayrton Sennan puhetorvena Suzukaan 1992 eli silloista vuotta myöhemmin kostona vuoden 1991 tapahtumista vaikka Berger ei tietysti niin omien sanojensa mukaan halunnut 'kostaa' kenellekään asioita sinänsä kaikkiaan.

Kumma kyllä silti ryhtyi sitten suunsoittajaksi julkisuuteen!

Kilpailu oli viimeinen nk. Suuren Nelikon eli Sennan, Mansellin, Prostin ja Piquetin osalta yhteisinä kun Adelaideen 1991 Prost sai potkut Ferrarilta jo etuajassa, Piquet lopetti tai joutui lopettamaan uransa Adelaiden 1991 jälkeen ja tästä eteenpäin vuosien 1992-1994 aikana vähitellen milloin jäivät sapattivapaalle tai lopettivat uransa pääsääntöisesti palaten silti lajiin vielä Prost ja Mansell, Senna tietysti menehtyi Imolassa 1994 kun tätä ennen Prost oli lopettanut vuonna 1993 ja Mansell lopetti viimein vuonna 1995.

Toki näistä kahdesta ja varauksella kolmestakin puhuen vuoteen 1993 asti enimmillään ensi Piquet oli mukana testipuolella ja Prost oli testipuolella vuoteen 1996 asti enimmillään kun vuoden 1997 mietinnät lopettikin sitten tallipäälliköksi ryhtyminen omaan talliinsa hänen saatuaan Ligier-talli haltuun ja Mansell oli testipuolella vuoteen 1997 asti.

Suzukassa 1991 kolareita ja debytoijia riitti kuten esimerkiksi Itävallan Karl Wendlinger Leyton Houselle kun Ivan Capelli jäi ajoista sivuun.

AGS-talli oli vajonnut konkurssiin jolloin Fabrizio Barbazza ja Olivier Grouillard jäivät ilman ajopaikkoja.

Jean Alesi autoineen kesti töin tuskin puolta kappaletta aloituskierrostakaan kun hän jo keskeytti moottorivikaan Prostin edellä ollessa eikä punaista lippua tullut jolloin lähtökeskeytyksen turvin ei voinut päästä vara-autolla ajamaan kisaa uudelleen.

Satoru Nakajimalle uran viimeinen Japanin kotikisa päättyi keskeytykseen kierroksella 30 ulosajon myötä ja silloisen edellisvuoden kolmostilan sankari paikallisesti eli Aguri Suzuki keskeytti kierroksella 26.

Kolmas Japanin mies eli Naoki Hattori ei Colonilla Pedro Chavesin korvaten päässyt mukaan kilpailuun esikarsiintuen.

Suomen JJ Lehto oli kisan alkupuolen monissa kolareissa ja Suomen Mika Häkkinen keskeytti myös alkupuolella kisaa kierroksella 4.

Kilpailu oli murheellinen myös Lola-Larroussen Eric Bernardille sillä hän loukkaantui viikonloppuna keskellä ehkä vakavinta muuta uransa taivalta melkoisenkin pahasti eikä päässyt täten F1-kisoihin uudestaan ennen vuotta 1994 toki viiveiden jälkeen. Gachot otti sittemmin Bernardin paikan pientä maksurahaa vastaan haltuunsa ja vuotta 1992 koskien tuli sitten isompi rahasäkki millä ajot sitten sinne varmistettiin.

Kilpailussa maaliin selvisi 11 kuljettajaa.

Näin siis kävi Suzukassa 1991.

 

[CCMK]

Edellisviestistä poiketen tämän nyt uusimman viestin kohdalla voidaan palata jälleen ajankohtaisuuden pariin joten tässä siis jälleen nyt päiväkohtaisemmin sopivampi muisteluviesti:

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 31 vuotta Australian Grand Prixistä 1993.

Kilpailu ajettiin 7.11.1993 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti myös viimeistä kertaa McLarenilla paalupaikalta lähtenyt muun muassa aika-ajon paalukierroksella Brabhamin Suoralla sen 15 kilometriä hitaammalla suoranopeudella ajanut Ayrton Senna, Alain Prost oli toinen uransa jäähyväsikilpailussa ja Damon Hill oli kolmas täydentäen palkintokolmikon britin ajaessa itselleen myös kilpailun nopeimman kierroksen.

Jean Alesi oli neljäs, Gerhard Berger oli viides ja Martin Brundle oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Alesi ja Berger olivat Ferrarilla vasta ensi kertaa molemmat samalla kertaa koko kaudella pisteillä sopivasti kauden päätökseen.

Murheellisesti Aguri Suzuki ajoi jollakin tapaa yhden harvoista parhaimmista ellei melkein parhaimman kisansa ehkä Suzukan kotikisan unohtaen koko kaudella eikä edes keskeyttänyt kauden 1993 keskimääräistä kuvaa vasten kisassa.

Ikävä kyllä Suzuki jäi sittemmin uransa viimeisessäkin Footwork-tallin kilpailussaan silti pisteittä.

Suzuki oli jo välillä kuudentena ja vauhtia näytti olevan parempaan, mutta ikävä kyllä väärä varikkotaktiikka tai vaihtoehtoisesti huono ajoitus oikeallakin sellaisella aiheutti osin niin renkaiden liikakulumista kuin kierroksella ohitettavien kanssa vääntöä väliin jäämisineen.

Suzukin viimeinen pisara osin oli Sauber-tallin autojen kanssa kiistely ja välillä oli kisan jälkeenkin kiistaa siitä, että estelivätkö Sauberit kuljettajineen vai eivät Suzukia.

Mikäli protestia haettiin niin sitä ei ainakaan hyväksytty ja osin tietysti tuloksettomuuden takia Suzukilla ja tallillaan eivät olleet kovinkaan hyvät välit enää sinänsä.

Toki periaatteessa mikäli jatkoa silti Suzukille olisi tullut vielä vuodeksi 1994 sopimuksen lopullista täyttämistä varten niin se romuttui juurikin Footworkin suistumiseen tallina rahoitukseltaan selvästi pienemmäksi ja lopulta noin puolet pienemmälle budjetille vuodeksi 1994 kuin mitä alkujaan piti.

Mikäli rahoitus olisi ollut kunnossa niin Footwork-tallilla olisi ollut vuodeksi 1994 sama budjetti kuin vuosille 1991-1993 ehkä vähän pienempänä vain kuin oli ollut tai jopa vähän parempanakin aiottiin kauteen lähteä.

Lisäksi lopullinen päätepiste oli kun Suzuki viimein päästyään Saubereista ohi tai kun antoivat tietä niin oli silti jäädä erillisten varikkopysähdysten jälkeen Brundlen taakse eikä enää sittemmin Suzuki voinut päästä ohi.

Sauber-tallin kuljettajien suhteen puhuen tämä kisa testipuolella oli kokonaan F1:stä sivuun jäävän tai edes paikkaa yrittämisen suhteen millään tavalla viettäneen sarjan ikäpresidentti Jean-Louis Schlesserin viimeinen kun hän siis tietysti oli Sauberin testikuljettaja tuolle vuodelle.

Hänen myötä päättyi 1940-luvulla syntyneiden kuljettajien F1-aikakausi myös testipuolellakin.

Itse Sauberin kisakuljettajista puhuen tämä oli olennaisesti ja säännöllisen ajamisen suhteen oletetusti Suomen Jyrki Järvilehdon eli JJ Lehdon viimeinen kisa. Lopulta tuli toki vielä vuodeksi 1994 paluukin Sauberille, mutta tuolloisin oletuksin ajot olivat siellä ohi. Ajo ei ollut Adelaidessa 1993 suomalaiselle helppoa ja lähinnä jäännöspisteajo tallikaverin sittemmin tallitoveriksi ja lähes viholliseksi kauden mittaan taantuneen Karl Wendlingerin tapaan oli mielessä kisassa.

Myöhemmin ajamista ajatellen JJ:n takuupaikka ennen keskeytystäkin näytti olevan mitä tahansa sijojen 6-9 väliltä keskimäärin ikävä kyllä noin paikan 9 ajoon sijoittaen.

Lehdolla kaasutin meni ja siitä tuli sitten ulosajo keskeytyksellä vuoden 1993 viimeisenä kunnon keskeyttäneenä kuljettajana.

Wendlinger vuorostaan Sauberille vuodeksi 1994 jäävänä takuupaikaltaan ennen keskeyttämistään näytti olevan mitä tahansa sijojen 6-9 väliltä keskimäärin eli kuin JJ:llä, mutta ehkä vähän aavistuksen parempana eli sijojen 6-7 tai 6-8 väliltä puhuen sijoittaen.

Karlilla tai myös 'Kallella' muut auton jarrut vaurioituivat lähelle hajoamispistettä varsinaisesti vain yhden jarrulevyn hajottua räjähtäen!

'Kalle' siis keskeytti, mutta Itävallan kasvatti sai itselleen ilman muuta viimeisenä maaliin lopputuloksiin oikeuttavan sijoituksen sijalle 15 viimeisenä siis muilla tavoin vuoden 1993 toiseksi viimeisenä keskeyttäneenä sellaisenaan.

Viimeinen keskeyttäjä oli kisan lopputuloksiin pääsemällä kaiken jälkeen lopulta pitkän, pitkän silloisen F1-uran päättänyt Italian Riccardo Patrese Benettonilla kun polttoaineensyöttö meni autosta tosin polttoaineen muutenkin ollessa lähes loppumispisteessä. Välillä joissakin kerrotuissa lähteissä häneltä myös loppui viimeistä kertaa nk. Välitankkaus-kieltoajan kuskina polttoaine.

Niin tai näin Patreselle mikäli mietittiin mahdollista kisan jatkamista edes ruutulipulle asti niin edellytyksiä välttämättä ei ollut oikein mitenkään. Etenkin kun polttoaineenjärjestelmään oli tullut krooninen tukos liiallisen hätäkäynnistelyn takia siitä myös sammuenkin ja moottori oli myös saanut vaurion sitä myöten kun yritettiin vielä liikkeelle päästä.

Patresekin oli enimmillään uransa jäähyväiskisassa noin jäännöspistevauhdissa, mutta kierrosaikojen perusteella vaikutti aina jäävän siitä vähän taaemmaksikin.

Etenkin kun osin väistämättä oli hyötynyt muiden keskeytyksistä ja myös kilpailun loppupuolen Sauberin kuljettajien vaikeuksista. Ainoa muu onni olisi ollut vielä joku viime hetken kärkikeskeytys tai vaikka parivaljakko Suzuki-Brundle-kolari pisteille pääsyä varten.

Lopulta Patreselle lopputuloksissa tuli kahdeksas tila.

Toinen uransa lopettaja muuna kuin Patresena tai Prostina mainittavammin oli Derek Warwick kun hänkään ei myöhemmin enää vuodeksi 1994 lajiin palannut eikä Footworkin ongelmien myötä jäänyt jatkamaan entisellä sopimuksella vielä 40-vuotispäiviensä kunniaksi silloin. Warwick oli kymppipaikan mies maalissa.

Kilpailussa sen loputtua Rubens Barrichello tarvitsi lääkärin eli 'Proffana' tunnetun Sid Watkinsin apua kun oli ollut jalkakramppia kerrassaan kovinkin paljon.

Barrichello oli vaikealla debyyttikaudella väläytyksistä huolimatta siis 11:sta, mutta Jordan-tallin tulevaisuus kaikkiaan sellaisenaan oli pelastettu ja hänellä oli jatko tulevaisuuteen vuodeksi 1994 lajissa.

Samoin oli kiistoista huolimatta Eddie Irvinella Suzukan nyrkkitappelukohusta huolimatta Sennan kanssa. Irvine tosin keskeytti kierroksella 10 kolariin.

Jean-Marc Gounon ajoi jälleen Minardia, mutta vauhti ei kovin paljon parempaa tai näkyvää ollut Suzukaankaan verrattuna. Kisan aikana pudotustakin tuli ja keskeytys tuli kierroksella 34 viimeisten joukossa ajaen.

Muista Japanin kuljettajista kuin Aguri Suzukista puhuen jälleen mitään sukua samasta sukunimestä huolimatta ollut Larroussen Toshio Suzuki onnistui ajamaan maaliin toiseksi viimeisenä eli 14:sta kaikkiaan vaikka olikin viimeinen selvästi yhä ajava kuljettaja ennen ruutulippua ja murheellisesti Tyrrellin Ukyo Katayama keskeytti alkukisan kolarivaurioiden takia auton ripustusten ja jousituksen pettäessä alta ulosajosta tulleeseen kolariin kierroksella 11.

Andrea de Cesariksella lopulta oikeastaan murheellisen etuajassa puretun tai ainakin sellaisenaan lunastamattoman vuoden 1994 Tyrrell-sopimuksen myötä viimeinen Tyrrell-ajo vuonna 1993 oli jäähyväisenä kovin murheellinen ja kylmäksi jättänyt ajo häntäpäässä ja maalissa sijoitus oli 13:sta eli hän oli kaikkiaan kolmanneksi viimeinen maalissa ja toiseksi viimeinen selvästi yhä ajava kuljettaja ennen ruutulippua.

Tämä tarkoitti sitä ja kun vuoden 1984 hirvittävää koko kauden hylkäystä ei otettu huomioon niin ensimmäistä Tyrrell-tallin täyspisteetöntä kautta lajissa koskaan.

Se myös suisti Tyrrellin taloudeltaan huonoimpaan suuntaan siis sitten vuosien 1984-1985 millään tavalla ja konkurssistakin puhuttiin ennen kuin sitten löytyi taloustakuut enemmän tai vähemmän ja siihen vielä päälle Ukyo Katayama edelleen jäi talliin tuntuvaa maksusummaa tuoden turvaten tallin tilan silloiseen tulevaisuuteen.

Tosin pisteettömyydestä puhuen tai pistelaskuiltaan aivan Tyrrell-tallin alkuaikoina pisteet saatettiin välillä laskea myös March-tallin pisteinä, mutta silloin tosin Tyrrell-talli aina sai jotenkin pisteitä ja taisteli käytännössä myös maailmanmestaruuksista kuljettajan tai tallin itsensä voimin joten vuoden 1993 ahdinkoon sitä ei voinut verrata mitenkään.

Ikävänä piirteenä kilpailuun Suzukan 1993 jälkeen paljon odotuksia nostattanut Suomen Mika Häkkinen keskeytti jarruvikaan kierroksella 28. Toki viikonloppuna saatiin Häkkiselle melkoisen reippaasti haltuun vuoden 1993 ehdoton nk. Vuoden Autourheilukuva tunnetulla loikallaan. Tuolloin ennen pitkää Mikalle hengenvaaralliseksi muodostuneen mutkan alueella menosuunnan ollessa kuitenkin radalla oikea toisin kuin miten tulisi Adelaideen 1995 asiat menemään!

Sennan ja Prostin osalta soivat tutut Europe-yhtyeen The Final Countdownin sävelet viimeistä kertaa F1:n palkintolauluna, Sennan murtumiset kyyneliin kyseisen laulun kertosäkeen aikana Sennan tajuttua, että Prost ihan oikeasti tarkoittaa lopettamista eikä huijaa tai valehtele hänelle Sennan aivan viime hetkiin asti uskoteltujen omien luulojen mukaan ja muukin sopiminen Prostin kanssa on erittäinkin tunnettua juttua.

Kuten myös Sennan esiintyminen Tina Turnerin kanssa lavalla sitten kisan jälkeisessä kauden päättäjäisten shown yhteydessä.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 32 vuotta Australian Grand Prixistä 1992.

Kilpailu ajettiin 8.11.1992 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti myös viimeistä kertaa McLarenilla ajanut Gerhard Berger jo toistamiseen vuoden 1992 aikana, Michael Schumacher oli Benettonilla toinen ajaen myös kilpailun nopeimman kierroksen ja Martin Brundle myös Benettonilla oli kolmas täydentäen palkintokolmikon britin ajaessa itselleen myös täyden kauden puolivälin verran jokaisessa kilpailussa pisteille tai palkinnoille sijoitusten pohjalta hienolla tavalla.

Samalla täydentäen varmistuksella sen, että Benetton-talli sai vuoden 1992 jokaisesta kilpailusta vähintään ainakin yhden auton kuljettajineen mukaan pisteille. Se oli asia F1:ssä joka oli viimeksi tapahtunut vuonna 1963 silloisen Lotus-tallin hienon kauden myötä.

Brundlen vuoden 1992 suoritus kaikkiaan oli hieno ellei peräti erinomainen vähäisellä upeudellakin päälle todeten kun alkukausi neljällä perättäisellä keskeytyksellä oli synkkääkin synkempi alku ja kun muistaa Brundlen viimeisen keskeytyksen vuonna 1992 olleen Montrealissa asti Adelaideen ja kauden päätökseen nähden!

Ainoa harmi oli vain se, että Brundle ei vain millään saanut uransa ensivoittoa vuodeksi 1992 ja eikä myöskään ennen pitkää tulisi ikinä saamaan uransa päätökseen mennessä. Huolimatta toki tietyin ehdoin niin Benettonin vuoden 1992 kuin väistämättä ennen pitkää McLarenin vuoden 1994 niin kovin, kovin lähellä eräissä kilpailuissa nähtyjä huippuajoja vasten. Tai sitten kun tosiaan sellainen muu huippuajo tapahtui paljon selvempänäkin joko vuonna 1992 Benettonilla tai vuonna 1994 McLarenilla niin aina tapahtui myös kohtalokas keskeytys.

Tuolloin toki tuosta ei voinut tietää ja monien mielestä mikäli Brundle oli joutumassa pois Benettonilta niin Williams-talliin hänet olisi pitänyt ehdottomasti jotenkin ottaa olemaan sitä jälleen osa ja jos ei mitenkään niin esimerkiksi suomalaisissa jutuissa ehdottomasti vaihtokauppana Lotukselle Häkkisen Mikan sitten muka kaikissa unelmissa siirtyessä juurikin Williamsille, Benettonille tai McLarenille puheidenkin mukaan mitä oli.

Ja huolimatta siitä, että kiihkeästi Lotuksen Peter Collins oli pitämässä Häkkisen Lotuksella myös vuodeksi 1993.

Jean Alesi oli neljäs, Ligierin Thierry Boutsen oli viides saaden viimein kaudella 1992 pistetilinsä auki päätökseen mennessä ennen kuin vuotta 1993 koskien Ligier-ajot ja hetkeen urakin tulisi päättymään ennen sitten vielä pääsyä Jordan-talliin puolivillaisesti ajaen kesken kauden lopettaen myös uransa maine enemmänkin kuin jonkin verran tahritun tuntuisesti vaikka sitä ei vielä silloin voinut nähdä ja Stefano Modena Jordanilla oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Modenan usein italialaista parempana pisteitä tuomaan odotettu tallikaveri eli Brasilian Mauricio Gugelmin ikävä kyllä keskeytti uransa viimeiseksi jääneessä kilpailussa kierroksella 7 kolariin toki jälkitunnelmissa emmittyään jatkoa vielä vuodeksi 1993 saman 8 miljoonan dollarin maksusumman vuoksi melko pitkäänkin.

Kunnes jäi viimein taivuttelujen jälkeen syrjään koskien Jordan-tallin vuoden 1992 nuorekasta testikuljettajaa eli Rubens Barrichelloa auttaen sitten Rubensia hänen urallaan alkumetrien suhteen vaikkakin siihen vaadittiin melkoisesti myös Ayrton Sennan taivuttelua asiaan osin.

Harmillinen juttu kisa oli Adelaidessa Suomen Mika Häkkiselle Lotuksella kun Häkkinen oli seitsemäs pisteittä.

Andrea de Cesarisin vauhti kyllä riitti pisteajoon tai parempaankin, mutta ikävä kyllä hän keskeytti jo kierroksella 29 Ilmorin moottorin hajotessa.

Pitkälti Berger oli voittovauhdissa jälleen kerran vuoden 1992 kisoista puhuen vain siksi kun oma tallikaveri Ayrton Senna, Nigel Mansell ja Riccardo Patrese olivat taas kerran keskeyttäneet kilpailun tavalla tai toisella.

Senna ja Mansell kolaroivatkin kierroksen 18 kohukolarissa välillä nk. TV-Kellon näytettyä myös kierrosta 19 kolarin tapahtumakierrokseksi.

Mansell tästä johtuen tunnetusti marisi mielellään TV-kameroiden edessä vähän Keke-tyyliin ellei jossain määrin jopa pahemminkin!

Entistä enemmän vihaisuutta ilmeni kun Williams-talli ei aikonut täyttää muuta erillistä protestia tai tukea tutkimuspohjalta sääntöihin tiukennuksia kaksintaistelutilanteisiin vuotta 1993 koskien vaikka tilanne ei enää Mansellia enää olisi auttanutkaan.

Siitä kaikesta puhuen nk. Punaisen Viitosen maailmanmestaruus tuli toteen ikävä kyllä hyvin happamissa merkeissä sinänsä kun aina Monzasta ja siitä olleesta sopimuskohujulkistuksesta lähtien, että Mansell siirtyy IndyCarin pariin Yhdysvaltoihin oli ollut enemmän tai vähemmän ajoittain Williamsilla melkoisen kitkerä ellei perin jäinen tunnelma.

Ja välillä puhuttiin, että Mansell voisi jo jäädä sivuun ja antaa Brabhamillakin kisoja ajaneen Damon Hillin ajaa testipuolelta kisoissa.

Olihan Mansell jo maailmanmestari eikä sinänsä huonoimmillaan riitojen kestäessä kulisseissa olisi ollutkaan paljon haluja jäädä ajamaan, mutta sopimus velvoitti.

Frank Williamsilla oli oma toteamus kuten oli ollut niin vaikka esimerkiksi vuodeksi 1985 Keke Rosbergille kuin myös ennen pitkää vuoden 1994 aikaan Ayrton Sennalle eli hän ei lähde mihinkään kun hänellä on sopimus.

Mansell lähti kuitenkin lopulliseen Williams-uransa lopetukseen muilla tavoin siinä vaiheessa ikään kuin ajatellen muutenkin etuajassa kun hänelle tosiaan vihdoin ja viimein aiottiin suorittaa silloisen edellisvuoden eli Adelaiden 1991 kolarista edelleen jossain määrin ärtyneisiin kuten myös vioittuneisiin polveen ja nilkkaan suorittaa muiden lievempien jalkavammojen osalta suurempi leikkaus.

Mitä oli välillä hyvinkin itsepäisesti lykätty koko ajan vuoden 1992 ajan vähäisempiä muita pienempiä tähystyksiä huomioimatta loppuun asti. Se oli asia mistä Mansellilla välillä oli aika painokkaastikin napit vastakkain 'Proffan' eli Sid Watkinsin kanssa, mutta Mansell pystyi vakuuttamaan kykenevänsä ajamaan ja riskit kieltämättä kovin perin tuntuvina sitten vahingon käydessä kenties otettiin vastaan täydellä rohkeudella.

Sennallekin ongelmia riitti ja jopa välivuodesta puhumista tai IndyCariin siirtymisestä Mansellin tapaan oli puhetta Penskelle kun McLarenilta oli lähdössä kokonaan pois Hondan moottorit eikä Ron Dennis ollut onnistunut saamaan esimerkiksi isolla maksuhinnalla erikseen Renaultin moottoreita myös McLarenille Sennan lepyttämiseksi.

Bergerille taas McLaren-uran päättyminen ristiriitaisesti oli ikävämpi juttu kun Patresen kannalta oltiin epävarmoja siitä, että saisiko hän sittenkin jäädä vuodeksi 1993 Williamsille vai ei?

Benettonin kanssa vuodeksi 1993 sopimus oli tehty, mutta oikein mutkan kautta periaatteessa purettavissa hyvin kalliiseen hintaan. Siitä yritti niin Frank Williams kuin Flavio Briatore neuvotteluja käydä melkoisesti.

Ainoa varma asia oli vain se, että Mansellin haluttiin lähtevän Williamsilta vaan ei Patresen kun eihän koko Monzan 1992 aikaisen kohutilanteen juttu sellaisenaan häntä koskaan edes koskenut ja Patrese oli käsittänyt oman tilanteensa suhteessa talliinsa perin väärin Alain Prostin palatessa sinne vuodeksi 1993 vuoden 1992 ajan vietetyltä nk. Sapattilomalta.

Keskeytyksestä huolimatta Mansell lähti vuoden 1992 päätöskilpailuun paalupaikalta.

Kuljettajia selvisi maaliin 13 kappaletta joista viimeiseksi jäi tosin myös huomattavissa auton korjauksissa varikolla käynyt Johnny Herbert jolle vuosi 1992 oli eri tapahtumien seurauksena ollut melkoista myrkkyä siinä missä Häkkisen Mikalle se oli ollut lähes uskomattoman näyttävä esiintulovuosi maineessa.

Herbertin tuntoja jakoi varmasti myös uransa viimeistä Dallara-tallin kisaa ajanut Suomen Jyrki Järvilehto jolle kausi oli myös odotuksia vasten ollut hyvin vaikea vuonna 1992.

JJ Lehto sai ikävän kunnian olla vuoden 1992 viimeinen keskeyttäjä kierroksella 70 vaihdelaatikkovikaan ennen sitten Sauber-tallin ajoja vuodeksi 1993 silloisesti kokonaan uutena tallina lajiin tullen.

Kovin paljon Häkkistä taaempana jäännöspisteen suhteen ei myöskään ollut pisteettömäksi koko kaudelta puhuen jäänyt ja epäonnestakin kärsinyt Japanin Aguri Suzuki kasipaikalla. Footworkin kauden päätöksessä yleispistemies talliin eli Michele Alboreto keskeytti avauskierroksella moottoririkkoon. Japanin Ukyo Katayama toisena japanilaisena keskeytti ikävä kyllä sunnuntain kilpailussa muutenkin viimeisestä ruudusta lähteneenä kierroksella 35. Bertrand Gachot tallikaverina keskeytti vuoden 1992 kolmanneksi viimeisenä keskeyttäjänä kierroksella 51 polttoainejärjestelmän pettämiseen.

Minardi-tallin Christian Fittipaldi ei ihan kyennyt jatkamaan Suzukan 1992 pistesuoritustaan/suorituksia vaan hän oli yhdeksäs tallikaverinsa Gianni Morbidellin jäätyä kymppipaikalle. Nicola Larini oli 11:sta ja kolmanneksi viimeinen Adelaiden kisassa 1992.

Monille vuoden 1992 kisa oli jäähyväiskilpailu lajiin Adelaidessa. Modenalle, Gugelminille, Olivier Grouillardille ja Hollannin Jan Lammersille kisa jäi viimeiseksi heidän urilleen.

Grouillard keskeytti Tyrrell-tallin autolla avauskierroksen kolariin Pierluigi Martinin Dallaran jäähyväiskisassa myöskin.

Sitä taustaa vasten oli hyvä, että Lammers ajoi vähän vieraallakin radalla itsensä maaliinkin asti ollen Adelaidessa 1992 12:sta ja toiseksi viimeinen hänen myös lähdettyään toiseksi viimeisestä lähtöruudusta kisaan. Se oli hyvä juttu kun Emanuele Naspetti tallikaverina keskeytti vuoden 1992 toiseksi viimeisenä keskeyttäjänä kierroksella 55 vaihdelaatikkovikaan neljänneksi viimeisestä lähtöruudusta kisaan lähteneenä.

March-tallille loppu tuli tämän kisan päätteeksi vaikka tosiaan vielä alkukauteen 1993 asti jollakin ihmeen tavalla ja melkoisella viime hetken sponsorien pumppauksella sinnitteli pystyssä ennen romahdusta.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 30 vuotta Australian Grand Prixistä 1994.

Kilpailu ajettiin 13.11.1994 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti niin paalupaikalta lähtenyt kuin myös Warm-Upin eli nk. Lämmittelyajon nopein sunnuntailta eli Williamsin Nigel Mansell lopulta viimeistä kertaa urallaan.

Mansell oli vanhin osakilpailuvoittaja sitten Jack Brabhamin ja vuoden 1970 ja on tuosta päivästä eteenpäin säilynyt sellaisenaan viimeiset 30 vuotta F1:n suhteen puhuen.

Toki jopa vuoden 1994 loppukauden ja hänen oman lyhyen vierailujaksonsa parhaimpanakin hetkenä Williamsilla hänellä oli omat pienet ongelmansa kisassa ja ehkä hän ei olisi välttämättä voittanut kilpailua tai se olisi muuttunut vaikeammaksi ottaa mikäli Ferrarin Gerhard Berger ei olisi tehnyt omaa virhettään keskellä kisan ratkaisuhetkiä muiden varikkokäyntien jälkeen.

Berger näytti vielä ajavan Mansellia hetken verran kiinnikin ennen luovutusta, mutta se ei tullut helpolla.

Berger nimittäin luovutti vasta sitten kun Sauberin Heinz-Harald Frentzen eräässä vaiheessa kisaa esteli häntä niin paljon, että sen jälkeen Mansellin kiinni ajaminen olisi ollut melkein mitenkään mahdotonta.

Ei ainakaan enää niillä kierrosmäärillä mitä oli käytössä. Frentzen ei ihme kyllä saanut rangaistusta tilanteestaan kisapäivänä vaikka estelyä oli muillekin ja tietenkin silloisen laillisen kolmen kierroksen jälkeenkin kun sinisiä lippuja oli näytetty ja minkä sai ajaa omaakin kisaa.

Mansell siis voitti, Berger oli toinen ja Martin Brundle oli kolmas McLarenilla täydentäen palkintokolmikon vaikkakin Brundlekin oli vielä päätöskierroksella, ruutulipulla ja juurikin kunniakierrosta vastaavasti keskeyttää jarruvaurion aiheuttamaan ulosajoon.

Brundlen autosta havaittiinkin pohjimmiltaan sama vika kuin mikä oli tuhonnut Suomen Mika Häkkisen vuoden 1994 viimeisen mahdollisen käytännön menestysajon kisapäivänä. Häkkinen oli menossa palkinnoille ennen keskeytystään jarruvikaan ulosajolla.

Häkkinen tosin sai vielä viimeisen mahdollisen sijan eli 12 tulosluettelossa kaiken jälkeen lopputuloksiin.

Brundlesta puhuen tämä ajo käytännössä muilla tavoin oli viimeinen mahdollinen kisa periaatetasolla uralla sinänsä huipputalleista puhuen ja vuoden 1994 tai 1992 Benetton-vuoden muistaen periaatteessa voittaa uralla edes se yksi ainut voitto jos ei muuta. Brundle ei kuitenkaan ilman keskeytyksiä olisi ollut sitä periaatteessa muutamaan muuhun huippuajoon nähden vuonna 1994 yleensä ennen keskeytystä siihen ajatellen lähimaillakaan.

Muuten Brundlen ajamistason jutut tietäen sijat olisi olleet noin 3-5 tasoa kun vähän taas kerran kuin varkain Häkkinen selvästi nuorempana oli Brundlen edellä silti tavallaan ajatellen.

Murheellista oli kuitenkin se, että ilman ääri-ihmeitä Ron Dennis ei aikonut jatkaa Brundlen sopimusta vuodeksi 1995 eikä oikein mielellään lähes järjenvastaisesti halunnut Brundlea edes testipuolelle!

Etenkin kun niitä olisi myöhemmin vertaillut vaikkapa jo tulevan vuoden 1995 McLarenin toisen auton kuskien erinäisiin suorituksiin kaikki tyynni!

Rubens Barrichello myös parhaimmillaan palkintopaikassa kiinni oli neljäs, Olivier Panis oli Ligierillä hienosti peräti viides ja Jean Alesi oli kuudes ja viimeinen pistemies.

Alesi näytti olevan valmiina parempaan pisteajoon ja jopa palkinnoille eräässä vaiheessa kilpailua. Jopa ehkä aavistuksella lähelle voittotaistelua ihan kaiken mennessä nappiin ehkä olisi päästy kun tietyissä osissa rataa tai kilpailuvaihetta meno oli parempaa kuin Mansellilla ja Bergerillä, mutta sitten keskellä varikkotaistelua Alesilta sammui kerran auto ennen sitten liikkeelle uudestaan vielä pääsyä pilaten hänen kisapäivän ajonsa sitten siihen palkinnoista puhuen.

Tietenkin myös keskeytyksiä olisi pitänyt vielä vähän enemmän lisää tulla.

Estelevä Frentzen vähemmän yllättäen jäi pisteittä seiskapaikalle. Frentzen osui yhteen tässä kisassa myös Mark Blundellin kanssa kun torppauksesta johtuen Blundell osui seinään ja keskeytti kun parhaimmillaan Blundell näytti kisan loppua kohti ajavan itsensä Tyrrellillä varmoille jäännöspisteille asti ainakin ellei ihan vähän parempaankin kun palkinnot olivat nyt kyllä poissa kuvioista.

Kierroksella 66 Blundell tosiaan keskeytti vähintään sijojen 6-7 arvoisesta taistelusta puhuen ellei paremmastakin.

Christian Fittipaldi lopulta uransa viimeisessä F1-kilpailussa oli kahdeksas vaikka toki sitä McLarenin toisen kuskin paikkaa kovasti vielä koetettiin Brasilian Marlboron toimesta Fittipaldille sovitella.

Lopulta sitä ei vuodeksi 1995 tullut ja ura oli ohi. Pierluigi Martini Minardilla oli yhdeksäs ja Suomen JJ Lehto ajoi uransa viimeisessä kilpailussa sijalle 10. Jyrki Järvilehdon ura näytti olevan täysin ohi kun vähemmän yllättäen jäisesti Sauberilla ei aiottu suomalaista katsella vuoden 1995 osalta huolimatta toki vieläkin Karl Wendlingerin toipumishuolista ja ura myös oli ohi F1:ssä sinänsä täysin kokonaan enää ajojen suhteen koskaan.

Vaikka ilman muuta toki osana vuoden 1995 McLaren-kuskitilannetta hän vielä pääsi erikseen vähäisesti olemaan F1-paikassa kiinni kun oli Mercedeksen moottoritestaaja ja autonkehityspuolella pääsääntöisesti kuitenkin Ron Dennisin sanojen mukaan paikkana oli McLarenin urheiluautopuoli enemmän kuin F1-puoli.

Järvilehto oli kolmanneksi viimeinen ja mitenkään hirveän paljon paremmin ei vaikuttanut tilanne menevän vaikka vähän paremmalla onnella ehkä jäännöspisteille olisi ajettu.

Ligierin Franck Lagorce oli 11:sta ja toiseksi viimeinen ja viimeinen varsinaisesti ajava kuljettaja maalissa ja Häkkinen olikin 12:sta ja viimeinen kaikkiaan jo mainittuna lopputuloksissa.

Benetton-sopimus ja sen myötä myös teoreettinen Ligier-paikka purettiin Järvilehdolta, mutta myös Lagorce ei saanut edes vuoden 1995 Ligier-paikkaa. Kuten ei myös Johnny Herbert kun hänet keskeytyksestään huolimatta heti vuoden 1994 päätöskisassa vaihdelaatikkovikaan kierroksella 13 hänen keskeytettyä ensimmäisenä britti sai kuitenkin jäädä säännöllisesti ajamaan Benettonia vuodeksi 1995 Hollannin Jos Verstappenin harmiksi.

Verstappen intti pitkin talvikautta tästä päätöksestä raivostuneena Flavio Briatorelle ja myöhemmin sitten pitkien muiden keskustelujen ajoittain todella jäätävinäkin kulisseissa Verstappen jäi Flavion päätöksen mukaan testipuolelle Benettonille, mutta ongelmien välttämiseksi Benetton suostui hankkimaan Verstappenille edes Simtek-paikan vuodeksi 1995.

Adelaidessa nähtiin kolme suomalaista eli Lehto, Häkkinen ja jälleen myös Suomen Mika Salo.

Häkkinen lähti parhaasta ruudusta sunnuntain päätöskisaan eli sijalta neljä kun Lehto oli 17:sta ja Salo 22:s.

Suomalaisista puhuen Salo oli viimeinen Lotuksen F1-mies radalla keskeyttäessään viimein valmiiksi räkäisen sähkölaitteen pettämiseen kierroksella 49.

Korjauksia niin Salolle kuin Alessandro Alex Zanardille oli Lotuksella yritetty tehdä pitkin kisaa. Zanardin kisan päätti kierroksella 40 kaasuttimen pettäminen.

Kisa oli jäähyväinen monelle eri kuljettajalle ja muun muassa Michele Alboretolle se oli sitä. Alboreto keskeytti kierroksella 69 viimeisenä vuoden 1994 lopullisena kunnon varsinaisena keskeyttäjänä ollessaan saamatta itseään lopputuloksiin.

Ripustuksen ja jousituksen pettämiseen Alboreton kisa siis päättyi. David Brabhamille tämä oli myös viimeinen kisa kun hänen kisa jäi kesken Simtekillä kierroksella 49 moottoririkkoon aiheuttaen keskeytyksen.

Tosiaan muutoin puhuen tämä oli viimeinen kisa myös 3,5 litran perustilavuuden moottorien suhteen F1:ssä kun vuodesta 1995 lähtien FIA:n määräyksestä siirryttiin vain 3 litran perustilavuuden moottoreihin.

Siinä missä Suomesta kuskeja oli näihin päiviin asti viimeistä kertaa kolme kuljettajaa niin Japanista Adelaideen 1994 oli harmittavasti vain kaksi kuljettajaa kun Taki Inouelle ei tuolloin ollut tarvetta maksutalleissa jatkolle tai muissa talleissa.

Inoue todennäköisesti olisi ajanut paremmin kuin muuan Jean-Denis Deletraz Sveitsistä puhuen. Deletraz oli yksinkertaisesti lajin hitaimman oloisin painajaistason maksukuski sitten Pascal Fabren ja vuoden 1987.

Deletraz ehti hankkia 10 sekunnin Stop & Go-aikarangaistuksenkin hitaudestaan huolimatta ennen kuin viimein keskeytti kierroksella 56 vaihdelaatikkovikaan.

Deletraz pääsi silti lähtemään kisaan ruudusta 25 eli toiseksi viimeisestä sellaisesta. Deletraz oli Larrousse-tallin viimeinen ajaja ja mies F1:n historiassa tallin osalta kun vuodelle 1995 talli ei enää selvinnyt.

Viimeinen muu uudempi tai periaatteessa jo tunnettu aiempi kuljettaja testipuolelta oli Domenico Mimmo Schiattarella hänen päästyä ajamaan, mutta ikävä kyllä hänen keskeytettyä kierroksella 21 vaihdelaatikkovikaan.

Japanin muista ja varsinaisesti ajaneista kuskeista puhuen Ukyo Katayama ja Hideki Noda lähtivät kisaan ruuduista 15 ja 23 ja keskeyttivät ikävä kyllä jo kierroksilla 18 ja 19 Nodan osalta öljyvuotoon ja Katayaman osalta ulosajosta tulleeseen kolariin.

Toisin kuin Suzukassa 1994 niin Adelaideen 1994 ei koskaan tullut nk. Yhteisaikakilpailua kiitos aurinkoisen sään ja kuivan kelin kilpailun.

Kilpailu oli viimeinen myös jolloin aika-ajon jälkeenkin oli karsiutumista näihin päiviin asti aina vähintään lähtökohtaisesti vain lähtöruutujen perusteella.

Muutoin tuoreemman F1-aikakauden dramaattisimman ja traumaattisimman kauden maailmanmestariksi kruunattiin Benettonin Saksan Michael Schumacher huolimattaan kolarista ja keskeytyksestään Williamsin Damon Hillin kanssa. Kierroksella 35 molemmat keskeyttivät ja Schumi oli maailmanmestari myös kisan nopeimman kierroksen ajaen ennen keskeytystään.

Kolaria tutkittiin aina 20.11.1994 asti ja tämän jälkeenkin aina 31.12.1994 asti kolari oli tutkinnan alla. Lopulta Schumi jäi myös vuoden 1994 loppuun mennessä maailmanmestariksi vuodesta 1995 eteenpäin.

 

[CCMK]

Vähän aiheen vierestä menee ja kun tosiaan jostain syystä ei softa antanut laittaa viestiä eilispäivänä hävittäen sen aina käydessä tai yrittäessä laittaa sitä bittiavaruuteen niin tuolloin yritin laittaa muistoja samalla kertaa ei vain vuoden 1994 Australian Grand Prixistä vaan myös vuoden 1988 Australian Grand Prixistä kun ne samana päivänä ajettiin ja mitä nyt tietenkin eri vuonna.

Tällä tavalla tämä viestini olisi mennyt kun se olisi ollut alkujaan hyvin pitkä, mutta ei ikävä kyllä sitten sallinut sitten softa laittaa sitä pienempänäkään joten nyt se muistelu alkuperäistä lyhennettynä tulee Adelaidesta 1988 puhuen jälkikäteen tähän lainausmerkein:

''Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 36 vuotta Australian Grand Prixistä 1988.

Kilpailu ajettiin 13.11.1988 Adelaidessa ja sen voitti Alain Prost, Ayrton Senna oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas täydentäen palkintokolmikon turboaikakauden viimeiseen F1-kisaan silloin ja edelleen näihin päiviin asti aivan täysiveristen turbojen viimeiseen kilpailuun kun nykyään ja viimeisen 10 vuoden ajan ollaan F1:ssä ajettu pelkästään yhdistelmäturboilla tai hybridimalleilla turboista puhuen niiden olematta sellaisenaan täysiverisiä. Senna lähti turbojen jäähyväiskilpailuun paalupaikalta ja kaikkiaan muutenkin jo 13:sta kerran kaudella ja Prost ajoi kisan nopeimman kierroksen.

Neljänneksi sijoittui Riccardo Patrese, Thierry Boutsen oli viides Benettonilla ja Ivan Capelli oli kuudes ja viimeinen pistemies Marchilla.

Pierluigi Martini Minardilla oli seitsemäs ja samalla hän oli viimeinen täysin selvästi jotenkin ruutulipulle päässyt kuljettaja ja pisteillekin ehkä olisi ollut asiaa mikäli kilpailu olisi vielä vähänkin pidempään jatkunut kun hitauden takia hänen Minardissaan polttoainetta riitti ja vähän paremmille sijoille ja pisteille päässeillä kuljettajilla ei edes yrityksestä huolimatta lähimainkaan niin paljon.

Muutoin loppusijoituksiin pääsi Andrea de Cesaris kahdeksantena, Ruotsin Stefan Johansson yhdeksäntenä, Philippe Alliot kymmenentenä ja toiseksi viimeisenä ja Philippe Streiff yhdentenätoista ja viimeisenä kaikkiaan lopputuloksiin.

Ylivoimaisesti melkein kaikki nämä kuljettajat keskeyttivät hieman ivallisesti vapaasti hengittävistä moottoreistaan huolimatta bensan loppumiseen ja Streiffin autossa sähköviasta huolimatta hänenkin auton polttoaine oli loppumispisteessä keskeytyksen tapahtuessa.

Streiffille tämä tulisi olemaan uran viimeinen F1-kisa kun hän murheellisesti halvaantui vuoden 1989 alkupuolella ennen pitkää juuri ennen kauden ensimmäistä F1-kisaviikonloppua testikauden päättäjäisten alla Brasilian Rio de Janeirossa.

Jälleen hieman erikoisesti kisan lopputuloksiin pääsi kierrosmäärälaista huolimatta 11 kuljettajaa kun oikeasti Streiff olisi pitänyt olla ulkona lopputuloksista tai pitää keskeyttäneenä eikä hyväksyä maaliin päässeiden joukkoon.

Toisaalta kukaan ei 31.12.1988 mennessä tehnyt protestia lopputuloksista joten 1.1.1989 lähtien tulokset jäivät voimaan.

Kilpailuviikonloppua ennen tuore maailmanmestari Senna oli loukkaantunut ajojen ulkopuolella, mutta kieltäytyi jäämästä sairaslomalle jolloin McLarenin testikuljettaja Emanuele Pirro joutui ikävä kyllä jäämään testimieheksi pääsemättä näyttämään osaamistaan huipputallissa.

Muutoin kilpailuviikonloppua varjosti Benettonin erilaiset huijausongelmaepäilyt mitä tuli epäselviin polttoainenäytteisiin ja muutenkin auton laillisuuksiin.

Ennen pitkää sitten Spa-Francorchampsin 1988 lopputulokset hylättiin ja pisteitä sateli sitten vielä muille kuljettajille.

Kilpailu oli viimeinen Williams-tallissa vietetty kilpailu hetkeen Nigel Mansellille hänen ikävä kyllä tuolloin keskeytettyä.

Lola-Larroussella ei ikävä kyllä jatkanut viikonloppuna kauden päätöksestä puhuen Aguri Suzuki vaan uusi kuljettaja eli Pierre-Henri Raphanel.

Loppupelissä olisi ehkä ollut järkevintä ottaa toinen kuljettaja tai hyväksyä Suzukin rahasummat vielä kerran vähän pienempinä talliin päätösajoa varten, mutta miksi näin?

Muun muassa siksi, että Raphanel oli pitkä, pitkä mies ja oli töin tuskin mahtua edes koko kisa-auton ohjaamoon viikonloppuna ja kun se hajosi korjauskelvottomaksi muun muassa kroonisen vaihdelaatikkovian vuoksi niin peli oli pelattu.

Töin tuskin oli saatu edes suunniteltu kisa-auto juuri ja juuri Lola-Larroussella Raphanelin mitoille suunniteltua ohjaamon tai jalkatilan osalta kun vara-auto sitten yksinkertaisesti oli murheellisesti sanoen liian pieni ja ahdas Raphanelille.

Raphanel karsiutui siis sunnuntain kilpailusta.

Adelaide oli kuin pelikuva koko kaudesta 1988 myönteisemmin Alain Prostille vähäisellä kielteisyydellä ja sitäkin suuremmalla kielteisyydellä sitten tavallaan Brasilian Nelson Piquetille ja Ruotsin Stefan Johanssonille:

Prost oli voittanut Rio de Janeirossa kauden avauksessa hänen voittaessa myös kauden päätöksen olematta vähäisen harmittavasti kuitenkaan maailmanmestari kiitos pistepudotusten säännön sellaisenaan mestaruuden varmistuttua siis jo Suzukassa, Piquet oli kolmas Rio de Janeirossa kauden avauksessa ja samoin Johansson oli ollut yhdeksäs ja sama juttu toistettiin sitten kauden päätökseen kaikkia kolmea kuljettajaa koskien siis sijoiltaan!

Piquetille vuosi oli kammottava siitäkin, että tämä Adelaiden oli koko hänen kautensa kolmas ja viimeinen palkintoajo kaudella jolloin piti olla mestaruuspuolustuksessa tai edes muilla tavoin selkeästi aina kolmen joukossa ja kaiken nöyryytykseksi niin Benetton kuin March hyppivät pitkin kautta Piquetin Lotuksen silmille ajomaineessa tai tavoissa kuljettajineen!

Piquetin kausi ennen kammottavuuksia alkoi hyvin ja McLaren-ylivoimaa vastustettiin vielä myös Imolassa missä Piquet oli kolmas, mutta siihen jäikin menestys tai edes jäännöspalkinnot mestaruuden puolustusyrityksenkin suhteen.

Voittoakaan ei tullut mitenkään. Ainoa McLaren-voitto kaudella muillekaan ei osunut ennakkoveikkailujen Lotukselle ja Piquetille vaan vain ja ainoastaan Ferrarin Gerhard Bergerille hänen oltua jälleen hyvässä vauhdissa Adelaiden puolustavana voittajana.

Turbojen aikakausi oli päättynyt ja vapaasti hengittävien moottorien laajamittainen paluu koko ruudukkoon oli alkanut.''

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 37 vuotta Australian Grand Prixistä 1987.

Kilpailu ajettiin 15.11.1987 Adelaiden radalla.

Kilpailun voitti Ferrarin Gerhard Berger hyvin ylivoimaiseen tapaan enemmän tai vähemmän vuoden 1987 päätöskilpailunkin päätteeksi hänen lähdettyä niin paalupaikalta kuin ajettua kilpailun nopeimman kierroksenkin jatkaen Suzukan voiton jälkeistä hyvää voittokulkuaan kauden päätökseenkin, Michele Alboreto oli toinen täydentäen Ferrarin juhlan kaksoisvoitoksi ja Benettonin Thierry Boutsen oli kolmas täydentäen palkintokolmikon.

Jonathan Palmer oli neljäs Tyrrelillä, Yannick Dalmas oli viides Lola-Larroussella jääden murheellisen valitettavasti ilman pisteitä kiitos MM-kilpaan ilmoittamattoman tallin toisen auton säännön vuoksi kun yhden tallin autoissa silloisin säännöin kukaan mahdollisesti toista autoa kaudella ajava kuljettaja ei voinut saada ajaessaankaan pisteitä ja AGS:n Roberto Moreno sai kun saikin viimeisen pisteen kuudennella tilalla.

Juuri pisteittä jäi kirjaimellisesti jarruttomalla autolla niiden hajottua ruutulippua lähenevin kierroksin ja sen jälkeen ruutulipulle tullen todella vaarallisen luistelevasti lopulta hiljentäen ja jättäytyen pisteestä taakse seiskapaikalle Christian Danner Zakspeedin autolla hänen ollessa myös viimeinen varsinaisesti kunnolla ruutulipulle ajanut ja lopputuloksiin näkyvästi päässyt kuljettaja.

Andrea de Cesaris sai myös kolarikeskeytyksestään huolimatta sijoituksen lopputuloksissa kasipaikalle juuri kun pisteitä näytti tulevan jollakin tapaa sen ollessa myös ikään kuin sellaisenaan toiseksi viimeinen maaliin pääsyyn riittänyt sija lopputuloksiin ja poikkeuksellisesti Williamsin Riccardo Patrese sai ensikisansa kunniaksi vielä lopputuloksiin ysipaikan öljyvuodostaan huolimatta mihin hän keskeytti ja sai siitä ikään kuin kaikesta huolimatta merkinnän lopputuloksiin.

Patrese tuurasi lopulta loukkaantunutta Nigel Mansellia ja oli siirtymässä Brabhamilta muutenkin Williamsille vuodeksi 1988. Williamsin testikuljettaja Jean-Louis Schlesser jäi siis rannalle ajon suhteen eikä muutama muukaan maineikas ehdokas päässyt Williamsille sitkeistä huhuistakin huolimatta.

Patresen oman paikan Brabhamilla otti tietysti Brabhamin testikuljettaja eli Stefano Modena jonka ensikilpailu hyvästä lähdöstä huolimatta ja joistakin näyttävistä ohituksista myös siitä huolimatta oli tuskien taivalta kun mies ei ollut testikuljettajan asemasta huolimatta saanut ollenkaan niin paljon testata kuin mitä olisi luullut tallin testien mentyä kaudella muutenkin sen kisakuljettajille eli Patreselle kuin de Cesariksellekin. Lisäksi oli ollut monia muitakin juttuja mihin ei Modena voinut tottua ja murheellisesti kuntokin loppui kesken.

Ja herjoja riitti siitä vaikkakin myöhemmin Modenan ura ja maine kieltämättä paranikin sinänsä vähän ainakin huonoon lopetukseen menneestä ensikisasta huolimatta.

Hyvin, hyvin moni kuljettaja olisi voinut kisapäivänä menestyä, mutta yksinkertaisesti Adelaiden radalla tyyppivikana keskeytysten suhteen tuona päivänä olivat jarruviat ja muutamilla muilla kuljettajilla ennen keskeytystä toisiin syihin olivat jarruvauriotkin arkipäivää.

McLarenin Alain Prostille ja Ruotsin Stefan Johanssonille tilanne olisi voinut TAG-Porschen viimeisen kisan ollessa kyseessä olla hyväkin palkintosijojen tai pisteiden ajo ilman juurikin jarruvauriota ja myöhempää jarrujen hajoamista.

Prost oli käytännössä takuunelostilalle menossa ja vastaavasti vauhtitason perusteella Johansson oli murheellisesti myös uransa sittemmin viimeiseksi jääneessä huipputallin kisassa ainakin takuuviitostilalle menossa ennen keskeytyksiä.

Teo Fabille hänen F1-uransa lopulliseksi jäänyt kisa oli riitaisa oman tallin suuntaan osin ja muutenkin kisa oli mennyt aikaisin pilalle ja keskeytyksen tullessa tyyppivika oli sama kuin muillakin eli jarruvikaan.

Fabi oli purkanut vastoin aiempaa käsitystä kun Benetton-tallin kanssa oli ollut riitoja liikaa ja muuta kohua niin vuoden 1988 sopimuksen ja paluu IndyCar-sarjan puolelle oli tosiasia sitten sen sijaan.

Lola-Larroussen pisteiden kannalta ajatuksellakin tallin varsinainen ainut pisteille oikeutettu kuljettaja eli Philippe Alliot keskeytti jo kierroksella 45 sähkövikaan eikä vähän harmittavasti ollut niin oikein erityisen lähellä pisteitä kisapäivänä toisin kuin vain vaivaisessa kolmessa kisassaan koko siihen kestäneellä lyhyellä F1-urallaan Yannick Dalmas oli jo ollut.

Kisapäivänä aiemmin mietittiin otettavan jopa poikkeuksella 27 autoa lähtöruudukkoon jolloin siis Alex Caffi Osellalla olisi päässyt kisaan mukaan aivan ruudukon perälle takanaan vain Course Car tai myös australialaisittain muistaen Chase Car ja Medical Car, mutta kun erikseen eivät kaikki tallit suostuneet allekirjoittamaan poikkeuslupaa Caffin ja Osellan päästämiseen kauden päätöksen kunniaksi sunnuntaille kisaan mukaan niin Caffi jäi karsiutuneena ulos kilpailusta.

Maailmanmestariksi ennen aikojaan kaudella 1987 päässyt Brasilian Nelson Piquet riiteli Williams-tallin kanssa milloin mistäkin ja koko kaudesta 1987 kuten myös koko Williams-ajastakin yhteensä viikonlopun yhteydessä. Piquet myös keskeytti kisan jarrujen hajoamiseen ja viikonloppuun oli kuulunut siihen asti melkein tappelua Peter Windsorin kanssa ja samoin myös taas kerran Ayrton Sennan kanssakin kun heillä oli jälleen kerran melkoista riitelyä milloin mistäkin asiasta.

Senna oli alkujaan kisassa toinen Lotuksella, mutta hänet hylättiin lopputuloksista laittomien jarrujen vuoksi.

Bergerin voitto vuoden 1987 oli myös viimeinen voitto La Famiglian Il Commendatoren eli Enzo Ferrarin elinaikana kun vuoden 1988 elokuuhun mennessä hän oli poissa.