Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Ei viitsi sotkea mielialatopicia jonnin joutavalla merkityksettömällä ilmoituksella, joten kirjoitan tänne..

Tästä katkenneen rungon mysteeristä..
Kävin eilen uudestaan pyöräliikkeessä kun pyysivät myös renkaat tutkittavaksi (en ekalla kerralla pystynyt niitä viemään). Samalla tutkimme runkoa yhdessä omistajan kanssa ja mietimme mistä tuo voisi johtua.
Valmistaja kun vaatii jonkun järkeenkäyvän selityksen takuuselvityksiä varten.

Pohdimme erilaisia skenaarioja, kunnes omistaja havaitsi ihan snadin klommon kohdassa josta runko oli mennyt poikki. Hän kysyi olinko ajanut jotain päin.. Siinä vaiheessa muistin, että noin puoli vuotta sitten oli pieni nokkakolari jonkun vanhan mamman kanssa. Luultavasti runkoon oli siinä tällissä sitten tullut niin kovaa rasitusta, että se aiheutti lopulta tämän..
Itsekin olen aika vakuuttunut, että siinä se syy on..

Nyt sitten odotetaan myöntääkö valmistaja takuuta, ja jatketaan hommaa sitten.. Siinä lopussa jatkoimme omistajan kanssa rupattelua muista jutuista ja tulin maininneeksi, että olen hankkimassa triathlon-pyörää lähiaikoina.. Veikkaan että noinkin kokenut myyjä tajuaa, että tässä varmasti kannattaa toimia siten, että asiakas on tyytyväinen.. Etenkin kun pahimman kilpailijan liike on kadun toisella puolella.

Odotellaan.. :)
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Ärsyttää toi Bookplus, kun pitää listoillaan tolkuttoman määrän kirjoja, joista on vain osa oikeasti saatavilla. Ei oo eka kerta, kun tulee ilmotusta ettei olekaan just nyt kustantajalla näitä varastoissaan. Ei koske noita enemmän myyviä artikkeleita tämä vaan esim. nyt uupuvaa englanninkielistä hissamatskua. Antas nyt olla tilauksen jonku aikaa vielä (ollu jo kohta kuukauden) sisässä, kun rahojen palautus kuitenki tulis tökkimään. Mulkut!
 

lara

Namupala
Liittynyt
12.5.2007
Viestit
6165
Sijainti
Onnela
Hei murut ja pupuset!

Hirmu harvaksi on käyntikertani lähiaikona päässeet lipsahtamaan mutta on kaikenlaista rautaa taas tulessa ja nyt pitää keskittyä todellakin.
On ollu tatskaa ja uusia kummilapsia ja porukoiden koiranpentua ja rakkautta gereen ja paaaljon töitä, ja suurin juttu:

Kelatkaas tätä!
Eilen, mie varasin liiketilan itelleni pohjanmaalta!
Vuodenvaihteessa valmistuu hän. Jännittä hirveästi, mutta kyl tää tästä!
Et semmosta!
 

Sinäputki

Troll
Liittynyt
13.7.2010
Viestit
4216
Sijainti
Trollhättan
Hei murut ja pupuset!

Hirmu harvaksi on käyntikertani lähiaikona päässeet lipsahtamaan mutta on kaikenlaista rautaa taas tulessa ja nyt pitää keskittyä todellakin.
On ollu tatskaa ja uusia kummilapsia ja porukoiden koiranpentua ja rakkautta gereen ja paaaljon töitä, ja suurin juttu:

Kelatkaas tätä!
Eilen, mie varasin liiketilan itelleni pohjanmaalta!
Vuodenvaihteessa valmistuu hän. Jännittä hirveästi, mutta kyl tää tästä!
Et semmosta!
Tervetuloa, puukot on tupessa!
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Siis ne on ihan yllättäen vaan poistunu? :confused: Aika outoa.
 
Ylös